Onko kukaan muu törmännyt mieheen, jolla lapsia ja hän ei uudessa suhteessa halua mitään yhteistä?

Oikeastaan ihanaa jos on tuollaisiakin miehiä jotka välittää niistä omista vanhoista lapsistaan ja niiden oikeuksista kun yleensä miehet unohtaa ne kokonaan ja jättää uuden vaimon oikkujen mukaan jopa kokonaan vaille perintöä.

Wenny kirjoitti:

Olet kakkossijalla miehen elämässä. Nainen,jonka luo voi tulla/mennä ilman velvotteita. Mieti sitä. Minä en aikaani tuollaiseen mieheen tuhlaisi. Rakkaus taitaa olla yksipuoleista?

Höpö höpö. Minä olen eronnut, ja äiti, ja seurustelen. Mies on maailman ihanin, enkä katso muihin miehiin päinkään. Hän ei todella ole minulle mikään pano, vaan emänä elämäni mies. Silti mikään mies ei voi mennä lasten edelle, ei mennyt lasten isäkään. Kuka tahansa vaatisi minua asettamaan itsensä lasteni edelle, voisi jatkaa matkaa, olkoon kuinka ihana vaan.

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan kyllä ymmärrän miehen pointin, mutta voisi siinä kyllä jonkinlaisen molemmille sopivan järjestelyn sopia.

Luonnollisesti hän haluaa varmistaa että hänen omat lapsensa saavat periä hänen omaisuutensa kokonaisuudessaan, mutta kyllä sitä silti esim yhdessä voisi asua kunhan on vain sovittu kaikki käytännön järjestelyt, kulut, maksut ja niiden jakaminen.

Jos oikein vaikeaksi menee niin lakimiehet voivat laatia sopimuksen missä kaikki yksityiskohdat on mainittu ja varsinkin jos mies on varakas.

Luulisi että jo jotenkin pystyisi toiseen luottamaan jos on yhdessä oltu yli 8 vuotta, mutta vaikeaa sanoa kun ei tunne tapausta.

Lapset ilmeisesti asuvat isällään osan aikaa. Miten ap lapsettomana ihmisenä suhtautuu heihin? Voiko tämä juontaa siitä, että on helpompaa kun lapset ja ap eivät asu yhdessä?

Vai onko mies valmis asumaan yhdessä, jos jompi kumpi omistaa asunnon ja toinen maksaa hänelle vuokraa?

Olisko lapset tervetulleita ap:n asuntoon.

Vierailija kirjoitti:

Wenny kirjoitti:

Olet kakkossijalla miehen elämässä. Nainen,jonka luo voi tulla/mennä ilman velvotteita. Mieti sitä. Minä en aikaani tuollaiseen mieheen tuhlaisi. Rakkaus taitaa olla yksipuoleista?

Höpö höpö. Minä olen eronnut, ja äiti, ja seurustelen. Mies on maailman ihanin, enkä katso muihin miehiin päinkään. Hän ei todella ole minulle mikään pano, vaan emänä elämäni mies. Silti mikään mies ei voi mennä lasten edelle, ei mennyt lasten isäkään. Kuka tahansa vaatisi minua asettamaan itsensä lasteni edelle, voisi jatkaa matkaa, olkoon kuinka ihana vaan.

Sinäkin siis aiot pitää tätä miestä aina ja ikuisesti ns. varrenpäässä? Koskaan ei tule olemaan aikaa, että voisitte asua samassa asunnossa? Puhumattakaan avo- tai avioliitosta, tai että tekisitte vaikka yhteisen lapsen? Mies on ja pysyy omassa asunnossaan ja käytte panemassa toisianne - vierailuilla toistenne kanssa?

Varakkaan miehen kannattaakin olla varuillaan kun onnenonkija yrittää hyötyä hänestä. Lasten rakkaus on aitoa. Lapset joutuneet jo kärsimään paljon kun isä lähti, onneksi saavat edes perintöä tulevaisuudessa.

Avoliitto ei anna sinulle oikeutta jäädä asuttamaan yhdessä asuttamaanne kotia, vaikka mies kuolisi. Tuo ei ole oikea peruste avoliitolle. Tuo, että tavaroiden jako vaikeutuisi, pitää paikkansa. Ehkä perimmäinen syy on että mies ei sitten kuitenkaan luota sinuun vaan epäilee että koittaisit hyötyä hänen omaisuudestaan kun hänestä aika jättää. Ihan yhtä lailla sinäkin saatat kuolla huomenna kuten mies sanoo :D

Mieti, mitä itse haluat parisuhteelta. Haluatko yhdessä asumista ja yhteistä arkea, yhteisen loppuelämän? On olemassa myös miehiä, jotka haluavat samaa. 

Vierailija kirjoitti:

Olisko lapset tervetulleita ap:n asuntoon.

Lapset asuvat eri paikkkunnalla, ja viimevuosina on ollut pitkiäkin aikoja (4kk.), ettei mies ole nähnyt heitä ollenkaan, koska lapset eivät jaksa matkustaa. Välimtka n.80km. Koskaan eivät ole useammin käyneet kuin n.kerran kuussa viikonloppuisin.

Ap.

Ja kun puhutaan varakkaasta miehestä, niin täytyy korjata, että itse olen suhteen varakkaampi. Se saattaakin miestä häiritä, koska haluan ehdottomasti maksaa puolet yhteisestä asunnosta, että minua ei voisi potkia vähempiosaisena pois niin helposti.

Ap.

Ihan fiksu mies. Liikaa on niitä miehiä jotka ei lapsistaan kanna minkäänlaista vastuuta. 

Jos eroaisin niin miettisin itsekkin hyvin tarkkaan muuttaako kenenkään kanssa yhteen, ennenkuin omat lapset lentää pesästä. Ja sen jälkeen jos naimisiin menisin niin kyllä sekin pitäisi miettiä tarkkaan, että miten sitten perinnönjaot ym menee. 

Pahimmassa tapauksessa kun siinä on vielä mun, sun ja yhteiset lapset. Kunnon soppa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisko lapset tervetulleita ap:n asuntoon.

Lapset asuvat eri paikkkunnalla, ja viimevuosina on ollut pitkiäkin aikoja (4kk.), ettei mies ole nähnyt heitä ollenkaan, koska lapset eivät jaksa matkustaa. Välimtka n.80km. Koskaan eivät ole useammin käyneet kuin n.kerran kuussa viikonloppuisin.

Ap.

No sillähän ei ole mitään merkitystä. Oma lapsi, lihaa ja verta, voittaa mennen tullen omaisuutta havittelevan panokaverin/avokin. Mies on kaukaa viisas. Jos lapsi saa opiskelupaikan läheltä niin eikun isin luo asumaan. Lapset ei katoa vaikka uusikot sitä toivoo. Röyhkeimmät manipuloi että välit katkeaisi, usutetaan vanhemmat riitelemään pikkuasioista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Wenny kirjoitti:

Olet kakkossijalla miehen elämässä. Nainen,jonka luo voi tulla/mennä ilman velvotteita. Mieti sitä. Minä en aikaani tuollaiseen mieheen tuhlaisi. Rakkaus taitaa olla yksipuoleista?

Höpö höpö. Minä olen eronnut, ja äiti, ja seurustelen. Mies on maailman ihanin, enkä katso muihin miehiin päinkään. Hän ei todella ole minulle mikään pano, vaan emänä elämäni mies. Silti mikään mies ei voi mennä lasten edelle, ei mennyt lasten isäkään. Kuka tahansa vaatisi minua asettamaan itsensä lasteni edelle, voisi jatkaa matkaa, olkoon kuinka ihana vaan.

Sinäkin siis aiot pitää tätä miestä aina ja ikuisesti ns. varrenpäässä? Koskaan ei tule olemaan aikaa, että voisitte asua samassa asunnossa? Puhumattakaan avo- tai avioliitosta, tai että tekisitte vaikka yhteisen lapsen? Mies on ja pysyy omassa asunnossaan ja käytte panemassa toisianne - vierailuilla toistenne kanssa?

Minkä ihmeen varren päässä? Sanoin heti tavattuamme, että en aio enää mennä naimisiin enkä muuttaa yhteen asuntoon enkä luopua omasta asunnoistani. Olen ollut kerran naimisissa, mies kaksi, ja lapsentekoiän olemme ohittaneet.

Tottakai asumme silti yhdessä, yli puolet viikosta, ja jaamme arjen. Käymme kaupassa, laitamme ruokaa, nukumme yhdessä n. 4 yötä viikossa, siivoamme ja remontoimme yhdessä, lomailemme ja sukuloimme yhdessä, käymme juhlissa ja kutsumme vieraita yhdessä.

Silti teen myös paljon asioita yksin ja lapseni kanssa kaksin, lomailen lapsen kanssa kaksin, osan viikkoa asumme lapsen kanssa vain kaksin.

Ei mies ole minkään varren päässä, me olemme vakiintuneet tällaiseen rakastavaan parisuhteeseen. Omistus-ja asumismuodot eivät vaan ole ydinperheen tyypilliset, mutta emme olekaan ydinperhe.

Vierailija kirjoitti:

Ihme itsekkäitä tyyppejä. AP kuvittelet vielä, että olet jotenkin tärkeä miehelle tai se jopa rakastaa sinua? Vakipano lähinnä.

Ota tästä nyt selvää. Kerrankin on löytynyt mies, jolle omat lapset ovat tärkeimmät kuin uusi naikkonen, mutta hän onkin sitten itsekäs? Yrittäkää nyt päättää, että mikä on oikea tapa toimia eron jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Wenny kirjoitti:

Olet kakkossijalla miehen elämässä. Nainen,jonka luo voi tulla/mennä ilman velvotteita. Mieti sitä. Minä en aikaani tuollaiseen mieheen tuhlaisi. Rakkaus taitaa olla yksipuoleista?

Höpö höpö. Minä olen eronnut, ja äiti, ja seurustelen. Mies on maailman ihanin, enkä katso muihin miehiin päinkään. Hän ei todella ole minulle mikään pano, vaan emänä elämäni mies. Silti mikään mies ei voi mennä lasten edelle, ei mennyt lasten isäkään. Kuka tahansa vaatisi minua asettamaan itsensä lasteni edelle, voisi jatkaa matkaa, olkoon kuinka ihana vaan.

Sinäkin siis aiot pitää tätä miestä aina ja ikuisesti ns. varrenpäässä? Koskaan ei tule olemaan aikaa, että voisitte asua samassa asunnossa? Puhumattakaan avo- tai avioliitosta, tai että tekisitte vaikka yhteisen lapsen? Mies on ja pysyy omassa asunnossaan ja käytte panemassa toisianne - vierailuilla toistenne kanssa?

Minkä ihmeen varren päässä? Sanoin heti tavattuamme, että en aio enää mennä naimisiin enkä muuttaa yhteen asuntoon enkä luopua omasta asunnoistani. Olen ollut kerran naimisissa, mies kaksi, ja lapsentekoiän olemme ohittaneet.

Tottakai asumme silti yhdessä, yli puolet viikosta, ja jaamme arjen. Käymme kaupassa, laitamme ruokaa, nukumme yhdessä n. 4 yötä viikossa, siivoamme ja remontoimme yhdessä, lomailemme ja sukuloimme yhdessä, käymme juhlissa ja kutsumme vieraita yhdessä.

Silti teen myös paljon asioita yksin ja lapseni kanssa kaksin, lomailen lapsen kanssa kaksin, osan viikkoa asumme lapsen kanssa vain kaksin.

Ei mies ole minkään varren päässä, me olemme vakiintuneet tällaiseen rakastavaan parisuhteeseen. Omistus-ja asumismuodot eivät vaan ole ydinperheen tyypilliset, mutta emme olekaan ydinperhe.

Meilläkin on mieheni kanssa samanlainen suhde. Lapset on puolet ajasta isällään ja ne ajat ollaan miehen kanssa aina yhdessä. Mun "lapsiaikana" mies on välillä meillä, välillä ei. Noin 55% öistä nukutaan yhdessä :D Ja tosiaan, ihan yhteistä elämää ja arkea sekä juhlaa, ei mitään panotouhua pelkästään. Ja kyllä, meilläkin mies tiennyt alusta lähtien, millaisen suhteen mun kanssa saa ja enemmän kuin mielellään mut otti.

fqerfqgf kirjoitti:

Ei leski mitään peri jos vainajalla on lapsia. 

  Btw Ap:n tilanteessa: jos menisivät naimisiin, ja AP itse kuolisikin ensin, mies saisi kaiken AP:n omaisuuden käyttöönsä. Mutta ilmeisesti mies on mallia minä, minun lapseni, minun omaisuuteni. Ei pidä AP:ta tasavertaisena kumppanina.

Meillä on molemmilla lapsia edellisistä liitoista. Olemme paljon pähkäilleet yhteen muuton vaikeutta juuri tulevien perintöasioiden vuoksi. Nyt on sitten ratkaisu löytynyt. Ostamme molemmat sijoitusasunnot, jotka laitamme vuokralle. Itse toivon, että onnistuisin hankkimaan 2 asuntoa, jotta saisin molemmille lapsille asunnon perinnöksi. Yhteiseksi kodiksi etsimme tasokasta vuokrakotia.

Minä olen naimisissa miehen kanssa, jonka kanssa minulla on yhteiset lapset. Tästä huolimatta mies on tarkka siitä, mitä kukin omistaa. Tämä on alkanut rasittaa minua 15 vuoden liiton jälkeen.

Itse käytännössä omistan omat vaatteeni ja puolet häälahjaksi saadusta kattilasta ja astiastosta. Kännyn, hammasharjan ja auton, jolla käyn töissä. Polkupyörän.

Isossa talossa mies omistaa käsityksensä mukaan kaiken muun. Joka paikka on täynnä miehen tavaraa. Kaapit, hyllyt, lattiatasotkin. Miehelle ei riitä, että talosta yksi huone voisi olla varattu hänen tavaroilleen. Koko talo kellarista vinttiin on täynnä tavaraa. En voi siivota esimerkiksi kaappeja, koska niiden sisältö on miehen käsityksen mukaan hänen tavaraansa. (Mies itse ei koe tarvetta siivota.) Mitään ei voi heittää pois tai laittaa kiertoon.

Mies kokee, että tulen hänen reviirilleen ja kajoan hänen omaisuuteensa. Suorastaan hävitän hänen omaisuuttaan. Ja itse koen, että minulla ei ole tilaa elää kodissani.

Jonkinlainen huipentuma oli tänä keväänä. Laittelin roskasäkkiin eteisestä mielestäni täysin roskaksi luokiteltavaa tavaraa. Mies kaivoi tavarat takaisin jätesäkistä ja nyt ne tavarat ovat edelleen eteisessämme.

  Uuh. Ja joo, kyselkää vain, miksi olen tämän miehen kanssa naimisissa. Ei minulla ole siihen vastausta. Mutta tilanne rasittaa.

Miksi parisuhde automaattisesti tarkoittaa yhdessä asumista? Me ollaan oltu miehen kanssa 14v yhdessä, mutta luulen, että olisi toimivampi ja parempi ratkaisu, jos asuttaisiin erillään.

Ja hyi, lapsiakin on. Jonain päivänä kun siihen pystyn, muutan omaan asuntoon. Ei se tee parisuhdetta arvottomammaksi, että aikuiset eivät halua asua keskenään.

> hankkimaan 2 asuntoa,

> jotta saisin molemmille lapsille asunnon perinnöksi.

Kannattaa harkita, voisiko ne laittaa suoraan lasten nimiin. Itselle hallintaoikeus, kunnes lapsi on vaikka 25-vuotias. Ehtinyt opiskella itselleen ensimmäisen ammatin ilman, että vuokratulot vaikuttavat opintotukeen.

Vähentää perintöveroja, jos asunto suoraan lapsen nimissä.

Nämä niille, keillä nyt on tuollaisia asuntoja varaa hankkia. Itse seuraan vierestä, ettei esim vuokralaisen hankinta ole niitä helpoimpia tehtäviä. Sellaisen, joka ei hajota kämppää ja maksaisi vielä vuokrankin. Mutta joillekin tuo homma sopii. Vaatii ihmissilmää valita vuokralainen. Ja viitseliäisyyttä. Taitoakin ehkä tehdä pientä pintaremonttia vuokralaisten vaihdon välissä. Kiinnostusta hoidella paperiasioita, täytellä veroilmoituksia, vaikka ei ne vaikeita ole.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärän miestä ja toimisin samalla tavalla. Miksi lesken pitäisi päästä hyötymään omaisuudestani ja lapset jäisivät maksajiksi? Etenkin kun on perittyä omaisuutta jonka halutaan pysyvän suvussa.

En tiedä olenko se vaan minä, mutta kuulostaapa hirveältä jos tätä leskeä ei millään tavalla lasketa sukuun kuuluvaksi.. Tai siis onko hän miehen eläessäkin vain ollut joku ulkopuolinen joka vaan ei saa hyötyä mistään! Ei oteta suvun kesämökillekkään mukaan sitä, ettei pääse meidän laiturista uimaan! Huh, no enpä haluaisi olla tuossa suhteessa.