Sinkut, mikä on älyttömintä mitä teille on sanottu tai tehty sinkkuutenne vuoksi?

Hassua että täällä on niin paljon kommentteja alle 30v sinkuilta - vaikea itse kuvitella että noin nuoren sinkkuus olisi nykypäivänä mitenkään outoa paitsi ehkä jossain hyvin uskonnollisessa suvussa missä usein mennään naimisiin kai jo hieman päälle parikymppisenä?

Joku myös mainitsi että hänen AMK-luokallaan oli vain pari sinkkua, suurin osa varattuja. Oman kokemukseni / lähipiirini mukaan 22-28v opiskelijoissa on kyllä selvästi enemmän sinkkuja kuin vakituisessa parisuhteessa olevia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakas puolisoni kuoli viisi vuotta sitten yllättäen, ja sen jälkeen olen ollut ilman parisuhdetta. Läheisiltä ei ole mitään ikäviä tai kummallisia kommentteja tullut, mutta vieraammilta (joita tavannut esim. jossain juhlissa) jonkun verran.

-Kun puolison kuolemasta oli vuosi: "No et kai sä nyt ikuisiksi ajoiksi aio yksin jäädä?" "Mut siitähän on jo vuosi! Mitä sä nyt enää yksin oot?"   O_O Vietin puolisoni kanssa puolet elämästäni, toipuminen vie aikansa ja kun tiedän millainen tosi hyvä ja onnellinen parisuhde voi olla, olen mieluummin yksin kuin tyydyn vähempään.

-Tuo "aiotko nyt olla ikuisesti yksin" kysymys tuli myös viime kesänä hääjuhlissa. Mistä minä tietäisin? En ole parisuhdetta vastaan, mutta en myöskään etsi. Jos sopiva tyyppi sattuu kohdalle niin miksei, jos ei satu niin sekin on okei. Olen nyt asunut ensimmäistä kertaa elämässäni ihan yksin (muutin lapsuudenperheestä soluasuntoon ja soluasunnosta yhteen puolison kanssa, puolison kuoleman jälkeen asuin kahdestaan lapsen kanssa), ja olen sen verran introvertti että viihdyn ihan hyvin itseksenikin joten ei ole kiire laittaa hynttyitä yhteen kenenkään kanssa vaan seuran takia.

-Hankin kissan. Olen aina sellaista halunnut mutta lapsuudenperheessä oli allergiaa, samoin puolisolla ja lisäksi tapasin puolison niin aikaisin etten ollut ehtinyt mitään lemmikkejä hankkia (asuin soluasunnossa). Kommentti: "No nyt et ainakaan mitään miestä saa, olisit ottanut ennemmin koiran."

Mä taas harkitsen koiran hankkimista ja mulle sanotaan, että "no sitten et ainakaan mitään miestä saa, kun niin monet miehet vihaa koiria". Ensinnäkin, ehkä mua ei kiinnosta miehet, jotka vihaavat koiria, ja toisekseen, aika monet naiset, joilla koira on, silti löytävät suhteen...

Itse kyllä miellän naisella kissan omistamisen neutraaliksi/positiiviseksi ja koiran omistamisen enemmän negatiiviseksi ominaisuudeksi.

Miksikö?

En vihaa koiria, mutta omien havaintojeni mukaan varsinkin sinkkunaisilla tämä koira on vähän kuin lapsi. Treffeille mennessä pyörii mielessä että riittääköhän sitä rakkautta minullekkin vai onko se koira tärkein asia elämässä. Tulee kylmät väreet kun joku puhuu itsestään koiran äitinä.

Toki koiran omistajia on yhtä monta kun niitä koiriakin, mutta ilman sen tarkempaa tietoa pidän koiraomistajuutta negatiivisena asiana.

M27

Havaintosi on oikea, ajattelen itse samalla tavalla. Siksi olenkin paljon harmitellut kun tinderissä tuntuu olevan vain koiranaisia. Mistäköhän johtuu?

M31

Ihan hirveitä kommentteja olette joutuneet kuulemaan! Parisuhteessa oleminen tai vilkas seuraelämä ei takaa sitä, että kyseinen henkilö olisi jotenkin ihmisläheisempi tai tasapainoisempi. Monesti päinvastoin.

Olen aika omien polkujeni vetäytyvä kulkija, joten siksikin olen ehkä säästynyt sairaimmilta kommenteilta. Sinkkujen eläinrakkaus on kokemukseni mukaan kuitenkin asia, joka suututtaa utelijoita. Lemmikkielämistä väännetään väkisin korvikkeita lapsille ja esimerkiksi nuori sinkkunainen voi kuulla "paneeko sun saksanpaimenkoiras sua anaaliin" -tyyppisiä ilkeilyjä. Ei siis suostuta uskomaan, että sinkut voivat olla eläinrakkaita siksi, että eläimet ovat heille itsessään tärkeitä.

Nostetaas vähän hyvää ketjua. Erään vanhemman sukulaismiehen ilme oli syyyyvästi halveksuva kun hänelle selvisi, että elelen yksin. Ei ole kukaan koskaan katsonut yhtä halveksuen :D. Varmaan ajatteli et onko tuo homo, mutta mitäpä se hänelle kuuluu. Vanhempani eivät kysele asiasta eikä näistä asioista puhuta. 

Ei sanonut mitään, mutta näki että heille on itsestäänselvää, että 35-vuotias mies olisi naimisissa.

Kun ilmaisin, että elelen yksin, oli kysymys "miten se nyt silleen". Tämän jälkeen syvä halveksuva katse. Kuin olisin loukannut häntä syvästi olemalla sinkku. Ei tarvitse heidän kanssaan tekemisissä olla, vaikka kuulemma kyselevät joskus vanhemmiltani asioistani. Itse en halua heidän kanssaan asioida, ellei ole aivan pakko.

Yleensä nämä "avioliitto on onnen satama" -naiset ovat aika yksinkertaisia ihmisiä. Heillä ei ole korkeakoulututkinnosta hajuakaan, ei vaativasta työelämästä ja vastaavasta. On vain se naimisissaolon status, jolla voi leuhkia. Luonnollisesti akateemiset saavutukset ei näille yksinkertaisille naisille ole saavutuksia, koska he eivät ymmärrä siitä mitään. 

M35

Vierailija kirjoitti:

Äitini on melko konservatiivinen, olen ison perheen lapsi. Hänen mielestään "avioliitto on onnen satama", vaikka omansa oli täyttä paskaa (isäni on kuollut). Tästä syystä en voi olla tuntematta itseäni failureksi, koska äitini iso kirjahylly on täynnä sisaruksieni hääkuvia, sekä lapsenlapsien kuvia. Kaikkien muiden kuvat löytyy kirjahyllystä, paitsi minun, yhden siskoni ja yhden veljeni, jotka emme ole naimisissa. Oma kuvani on vedettävässä kaapissa piilossa. 

Ollaanko samasta perheestä? Meillä myös monta sisarusta ja äiti se pahin konservatiivi, vaikka emme lestoja olekkaan. Meitä on kaksi sisarusta, minä ja sisko, jotka emme ole naimisissa. 5 sisarusta yhteensä. 3 on naimisissa ja heillä lapsia. Näiden lasten kuvia ja hääkuvia on vanhempien luona oikein juhlavasti esillä sellaisessa valaistussa vitriinissä. Meidän kahden kuvat on jossain piilossa. Emme ole siskoni kanssa kovinkaan paljoa tekemisissä äitimme kanssa, mutta keskenämme välit ovat läheisemmät, kun jaamme samat arvot. Äitini on sitä koulukuntaa ja ikäryhmää, jonka mielestä mies on perheen pää ja naisen on palveltava ja passattava. Minun silmillä katsottuna tuo on pelkkä kulissiliitto. Isäni oli iso herra valtiolla ja sen ajan rekrykulttuuriin kuului, ettei isoimpiin virkoihin ollut asiaa ilman perhettä ja vaimoa. Isäni on vähemmän konservatiivinen ja kannustanut opiskelemaan. Siskoni kanssa olemmekin molemmat valmistuneet saman yliopiston samasta tiedekunnasta 5 vuoden ikäerolla. :D. Muut sisarukset ovat amiksia ja näin ikävästi ilmaistuna, ei niin kovin älykkäitä. Muukin suku on meillä tälläistä, jonka mielestä on rikos ihmisyyttä kohtaan ettei ole naimisissa. Sukulaiset tietenkin halveksuvat meidän kahden omia valintojamme syvästi. 

M37

Näin nais-sinkkuna ärsyttää se, että oletetaan että olet parisuhteessa tai naimisissa.

Kun sanot että yksin tässä eletään, silmät ymmyrkäisinä tuijotetaan että pitäähän se mies olla! Näin miehet, varsinkin hieman vanhemmat.

Naiset taas että lapsia pitää olla, ei ole hyvä ihmisen elää yksin. Taas ne vanhemat naiset.

Olen ammatissa joss kohtaan paljon ihmisiä, ja kyselyitä tulee. Kun sanon että nyt vain ei ole eikätule enkä halua pidetään omituisena. 

Vierailija kirjoitti:

Näin nais-sinkkuna ärsyttää se, että oletetaan että olet parisuhteessa tai naimisissa.

Kun sanot että yksin tässä eletään, silmät ymmyrkäisinä tuijotetaan että pitäähän se mies olla! Näin miehet, varsinkin hieman vanhemmat.

Naiset taas että lapsia pitää olla, ei ole hyvä ihmisen elää yksin. Taas ne vanhemat naiset.

Olen ammatissa joss kohtaan paljon ihmisiä, ja kyselyitä tulee. Kun sanon että nyt vain ei ole eikätule enkä halua pidetään omituisena. 

Kyllä ja miehenä saat näitä homovihjailuja. Varsinkin vanhemman polven ihmiset ärsyttävät. En ole heidän kanssaan tekemisissä ellei ole aivan pakko. Nuorempia ei kiinnosta kun on omakin elävä vielä murehdittavana. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rakas puolisoni kuoli viisi vuotta sitten yllättäen, ja sen jälkeen olen ollut ilman parisuhdetta. Läheisiltä ei ole mitään ikäviä tai kummallisia kommentteja tullut, mutta vieraammilta (joita tavannut esim. jossain juhlissa) jonkun verran.

-Kun puolison kuolemasta oli vuosi: "No et kai sä nyt ikuisiksi ajoiksi aio yksin jäädä?" "Mut siitähän on jo vuosi! Mitä sä nyt enää yksin oot?"   O_O Vietin puolisoni kanssa puolet elämästäni, toipuminen vie aikansa ja kun tiedän millainen tosi hyvä ja onnellinen parisuhde voi olla, olen mieluummin yksin kuin tyydyn vähempään.

-Tuo "aiotko nyt olla ikuisesti yksin" kysymys tuli myös viime kesänä hääjuhlissa. Mistä minä tietäisin? En ole parisuhdetta vastaan, mutta en myöskään etsi. Jos sopiva tyyppi sattuu kohdalle niin miksei, jos ei satu niin sekin on okei. Olen nyt asunut ensimmäistä kertaa elämässäni ihan yksin (muutin lapsuudenperheestä soluasuntoon ja soluasunnosta yhteen puolison kanssa, puolison kuoleman jälkeen asuin kahdestaan lapsen kanssa), ja olen sen verran introvertti että viihdyn ihan hyvin itseksenikin joten ei ole kiire laittaa hynttyitä yhteen kenenkään kanssa vaan seuran takia.

-Hankin kissan. Olen aina sellaista halunnut mutta lapsuudenperheessä oli allergiaa, samoin puolisolla ja lisäksi tapasin puolison niin aikaisin etten ollut ehtinyt mitään lemmikkejä hankkia (asuin soluasunnossa). Kommentti: "No nyt et ainakaan mitään miestä saa, olisit ottanut ennemmin koiran."

Mä taas harkitsen koiran hankkimista ja mulle sanotaan, että "no sitten et ainakaan mitään miestä saa, kun niin monet miehet vihaa koiria". Ensinnäkin, ehkä mua ei kiinnosta miehet, jotka vihaavat koiria, ja toisekseen, aika monet naiset, joilla koira on, silti löytävät suhteen...

Itse kyllä miellän naisella kissan omistamisen neutraaliksi/positiiviseksi ja koiran omistamisen enemmän negatiiviseksi ominaisuudeksi.

Miksikö?

En vihaa koiria, mutta omien havaintojeni mukaan varsinkin sinkkunaisilla tämä koira on vähän kuin lapsi. Treffeille mennessä pyörii mielessä että riittääköhän sitä rakkautta minullekkin vai onko se koira tärkein asia elämässä. Tulee kylmät väreet kun joku puhuu itsestään koiran äitinä.

Toki koiran omistajia on yhtä monta kun niitä koiriakin, mutta ilman sen tarkempaa tietoa pidän koiraomistajuutta negatiivisena asiana.

M27

Havaintosi on oikea, ajattelen itse samalla tavalla. Siksi olenkin paljon harmitellut kun tinderissä tuntuu olevan vain koiranaisia. Mistäköhän johtuu?

M31

Niillä naisilla on elämä, vaikka ovat sinkkuja. Onko sinulla?

-koiraton

Ottaa päähän kun sukujuhlissa ja häissä/kastajaisissa käteen lykätään aina kamera ja käsketään ottaa kuvia. Saadaan pariskunnat kivasti kuviin...

Mä lakkasin käymästä paikallisessa, kun kuulin, että henkilökunta ja vakiasiakkaat olivat saaneet päähänsä naittaa mut jollekin toiselle asiakkaalle. Perusteluina oli, että kun molemmat on sinkkuja, ei muuta. Noilla kriteereillä olis pitänyt kelvata. Voin lukea ne iltapäivälehdet jossain muuallakin.

Aikani kuuntelin noita kiusoitteluja ja myöhemmin homotteluja, kunnes heivasin ne kaverit ja suvun hittoon elämästäni. Minuun alettiin suhtautua kuin kehitysvammaiseen, vaikka olenkin korkeakoulutettu. Aivan kuin olisi joku suuri salainen tieto, jota en vain käsitä ja kaikki tekemiseni on vain merkityksetöntä leikkiä verrattuna tuohon kosmiseen totuuteen, jonka vain parisuhteessa oleva omaa. Ehkä niin onkin, kun ihmettelin monesti kilvoittelevatko aikuset ihmiset oikeasti keskenään moisella sosiaalipornolla? Luulisi että muitakin puheenaiheita maailmassa on.

Minä seurustelen nykyään, ja valitettavasti nyt äitini on alkanut mielistelemään, varsinkin kun miehellä sattuu olemaan arvostettu ammatti.

Että nyt sitä kunnioitusta muka tulee kun on mies rinnalla. Aiemmin sain enemmän ilkeitä kommentteja ja arvostelua. Eikä mitään kiinnostusta omia maisterintutkintoja suhtaan. 

Mutta äitini on yksinkertainen kouluja käymätön maalainen. Hänen maailmassaan vain sillä on merkitystä että on parisuhteessa. Nyt on lisääntynyt myös painostus lapsenlapsiin.

Vierailija kirjoitti:

Aikani kuuntelin noita kiusoitteluja ja myöhemmin homotteluja, kunnes heivasin ne kaverit ja suvun hittoon elämästäni. Minuun alettiin suhtautua kuin kehitysvammaiseen, vaikka olenkin korkeakoulutettu. Aivan kuin olisi joku suuri salainen tieto, jota en vain käsitä ja kaikki tekemiseni on vain merkityksetöntä leikkiä verrattuna tuohon kosmiseen totuuteen, jonka vain parisuhteessa oleva omaa. Ehkä niin onkin, kun ihmettelin monesti kilvoittelevatko aikuset ihmiset oikeasti keskenään moisella sosiaalipornolla? Luulisi että muitakin puheenaiheita maailmassa on.

Oletkin varmaan huomannut, että ne ihmiset jotka arvottavat naimisissaoloa yli kaiken, ovat hitusen yksinkertaisia ihmisiä. He eivät ymmärrä akateemisia saavutuksia. Naimisiin sen sijaan voi mennä vähän tyhmempikin ihminen. 

Vierailija kirjoitti:

Äitini on melko konservatiivinen, olen ison perheen lapsi. Hänen mielestään "avioliitto on onnen satama", vaikka omansa oli täyttä paskaa (isäni on kuollut). Tästä syystä en voi olla tuntematta itseäni failureksi, koska äitini iso kirjahylly on täynnä sisaruksieni hääkuvia, sekä lapsenlapsien kuvia. Kaikkien muiden kuvat löytyy kirjahyllystä, paitsi minun, yhden siskoni ja yhden veljeni, jotka emme ole naimisissa. Oma kuvani on vedettävässä kaapissa piilossa. 

Äitisi taitaa olla sitä ikäluokkaa, jolle koulutus ja omillaan pärjääminen ei ollut mahdollista. Siksi on ajauduttu tuollaiseen roolimalliin. Nykypäivänä ei onneksi naisten tarvitse alistua, kun on omat rahat ja oma työura. Ennen vanhaan naisille ei ollut oikein muunlaista roolimallia tarjolla, kuin äitisi malli. 

Ihmeteltiin sitä miksi en ottanut sitä miestä, jonka kanssa hetken festarijonossa keskustelin. Teki mieleni vastata tälle kyselevälle kaverilleni, että kaikkien ei tarvitse olla niin kuin hän ja  tyytyä siihen ensimmäiseen ja ainoaan, joka on saatavissa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini on melko konservatiivinen, olen ison perheen lapsi. Hänen mielestään "avioliitto on onnen satama", vaikka omansa oli täyttä paskaa (isäni on kuollut). Tästä syystä en voi olla tuntematta itseäni failureksi, koska äitini iso kirjahylly on täynnä sisaruksieni hääkuvia, sekä lapsenlapsien kuvia. Kaikkien muiden kuvat löytyy kirjahyllystä, paitsi minun, yhden siskoni ja yhden veljeni, jotka emme ole naimisissa. Oma kuvani on vedettävässä kaapissa piilossa. 

Äitisi taitaa olla sitä ikäluokkaa, jolle koulutus ja omillaan pärjääminen ei ollut mahdollista. Siksi on ajauduttu tuollaiseen roolimalliin. Nykypäivänä ei onneksi naisten tarvitse alistua, kun on omat rahat ja oma työura. Ennen vanhaan naisille ei ollut oikein muunlaista roolimallia tarjolla, kuin äitisi malli. 

Sain kotirouva-äidiltäni  radikaalin kasvatuksen jo lähes 50- vuotta sitten. Hänen oppejaan oli mm. se, että naisen ei tarvitse tehdään mitään vain siksi, että naisen kuuluu se tehdä. Äitini sanoi, että jos tykkäät leipoa, neuloa ym., niin tee sitä siksi, että pidät siitä, mutta älä siksi, että naisen kuuluu näin tehdä. Äitini myös kannusti kouluttautumaan ja itsenäisyyteen. Voin kertoa, että oppi on mennyt perille.  En ole koskaan mennyt naimisiin enkä mene. En tarvitse miehen statusta elämään ja olen luonut oman statukseni ihan itse. 

Mulle on vihjailtu että olen joten epäkypsempi kun en ole seurustellut 18 vuotiaana. Yhä olen 25 ja sinkku. Siis annettu ymmärtää että on jotenkin parempi jos seurustelee 18 vuotiaana. Koko sukuni pitää minua vajaana juurikin sinkkuuden takia.

N25

Vierailija kirjoitti:

Mulle on vihjailtu että olen joten epäkypsempi kun en ole seurustellut 18 vuotiaana. Yhä olen 25 ja sinkku. Siis annettu ymmärtää että on jotenkin parempi jos seurustelee 18 vuotiaana. Koko sukuni pitää minua vajaana juurikin sinkkuuden takia.

N25

Vanhat ihmiset erityisesti eivät edes pidä aikuisena, jos ei ole naimisissa niin kuin hekin 70-luvulla.

Harvinaisen ärsyttävää.

V*ttuiltu (korjaa tuo asia ulkonäössäsi)

Pilkattu ja puhuttu p*skaa (tuo ei saa tyttöystävää siksi, koska sillä on tommone juttu ulkonäössä)

Levitelty asioita, jotka ei pidä paikkaansa (toi on vissii h*ntti)

Syrjitty ja jätetty ulkopuolelle

Vähätelty

Pahimpia ovat parisuhteelliset nuoret miehet. Ovat niin olevinaan kun ovat jollekin naiselle kelvanneet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini on melko konservatiivinen, olen ison perheen lapsi. Hänen mielestään "avioliitto on onnen satama", vaikka omansa oli täyttä paskaa (isäni on kuollut). Tästä syystä en voi olla tuntematta itseäni failureksi, koska äitini iso kirjahylly on täynnä sisaruksieni hääkuvia, sekä lapsenlapsien kuvia. Kaikkien muiden kuvat löytyy kirjahyllystä, paitsi minun, yhden siskoni ja yhden veljeni, jotka emme ole naimisissa. Oma kuvani on vedettävässä kaapissa piilossa. 

Äitisi taitaa olla sitä ikäluokkaa, jolle koulutus ja omillaan pärjääminen ei ollut mahdollista. Siksi on ajauduttu tuollaiseen roolimalliin. Nykypäivänä ei onneksi naisten tarvitse alistua, kun on omat rahat ja oma työura. Ennen vanhaan naisille ei ollut oikein muunlaista roolimallia tarjolla, kuin äitisi malli. 

Sain kotirouva-äidiltäni  radikaalin kasvatuksen jo lähes 50- vuotta sitten. Hänen oppejaan oli mm. se, että naisen ei tarvitse tehdään mitään vain siksi, että naisen kuuluu se tehdä. Äitini sanoi, että jos tykkäät leipoa, neuloa ym., niin tee sitä siksi, että pidät siitä, mutta älä siksi, että naisen kuuluu näin tehdä. Äitini myös kannusti kouluttautumaan ja itsenäisyyteen. Voin kertoa, että oppi on mennyt perille.  En ole koskaan mennyt naimisiin enkä mene. En tarvitse miehen statusta elämään ja olen luonut oman statukseni ihan itse. 

Menneinä aikoina alkoi olla näitä aktivistinaisia. Miehethän eivät tätä hyväksyneet. Luin kirjan arkkitehti Wivi Lönnistä. Nuori mies oli ollut aivan järkyttynyt, kun tämä Wivi nuorena tyttönä kertoi haluavansa arkkitehdiksi. Näin 1900-luvun alun ahdasmielisyyden aikakaudella.