Miten selviän hengissä näistä sydänsuruistani?

Lasten ja perheen takia olisi pakko jaksaa vain sinnitellä, mutta oikeasti en jaksaisi enää elää. Näin mun ihanan rakkaani tänään, ja ei hän todellakaan minusta välitä. Hän oli niin etäinen ja välinpitämätön. Olin stressannut sitä tilannetta monta päivää ja jotenkin rakentanut kaiken elämäni hänen näkemisen ympärille siten, että se on kaikkien välttämättömyyksien (lasten rutiinit ja oma työni) jälkeen ykkösprioriteetti elämässäni. Nukuin huonosti ja valvoin myöhään, kun ajattelin häntä. Sitten olin loppujen lopuksi tosi stressaantunut hänet nähdessäni, sillä olin todella uupunut.

En mä jaksa tavata kavereitani tai sukulaisiani tai edes soittaa niille. Mä käytän kaiken liikenevän aikani sen mun ihastukseni miettimiseen tai jonkun vaatekerran suunnitteluun (kun näen hänet) ja kuntoiluun ainoastaan siksi, että näyttäisin paremmalta hänen silmissään. Ja mä kirjoittelen huvikseni itselleni juttuja tai piirrän/maalaan kuvia, jotka liittyvät häneen. Sillä tavalla hän on tavallaan "lähelläni" ja saan rakastaa häntä. Mutta tää koko juttu on kyllä niin tuskallista, turhauttavaa ja surullista, että kunpa vain pääsisin pois tästä maailmasta. En vain enää jaksaisi.