Lue keskustelun säännöt.
Kaipaan neuvoa ja ajatteluapua - ero edessä?
26.04.2017 |
Lyhyesti tilanne on seuraava:
- yhdessä miehen kanssa pian 20 v
- 2 lasta
- mies on kohdellut jo monen vuoden ajan minua huonosti, minkä myöntää itsekin
- miehellä ollut sivusuhteita ainakin 2, ehkä useampikin. Ei kiellä näitä.
- kun oltiin eroamassa ensimmäistä kertaa oli minullakin sivusuhde, tosin olin jo muuttanut pois kotoa ja palkannut avioerojuristin eli luulin homman olevan selvä. Ei kuitenkaan erottu ja palasin kotiin.
- mies väittää nyt että haluaa jatkaa avioliittoa mutta epäilen että se johtuu lähinnä huonosta omatunnosta.
- mies on tosiaan loukannut minua erittäin pahasti pitkin vuosia enkä usko että voin näitä asioita unohtaa.
Eli onko mitään järkeä yrittää enää pitää tätä hommaa kasassa kun itselläni pyörii nämä menneet asiat mielessä? Tuntuu myös siltä että olisin epäreilu itseäni kohtaan jos jäisin suhteeseen jossa minua on kohdeltu niin kurjasti.
Lähinnä lasten takia yritän nyt miettiä tätä todella tarkasti ennen kuin mitään päätöksiä tehdään.
Kommentit (32)
Vierailija kirjoitti:
Meillä on käynnissä sama tilanne. Meilläkin on pari lasta ja heidän takia olen jäänyt suhteeseen, josta myös olen aikaisemmin lähtenyt. Erottukin ollaan virallisesti.
Kun lapset olivat pieniä, oli helppo "ottaa takaisin" puoliso. Nyt ollaan taas umpikujassa, henkisesti ja kai lähinnä minun puoleltani. Terapiatkin on joskus kokeiltu.
En vain osaa sitä viimeistä ratkaisevaa tekoa tehdä, vaikka tiedän etten tahdo jäädä tähän suhteeseen enää. Syytkin ovat samankaltaisia kuin ap.lla, lisäksi mukana kuvassa puolison alkoholismi, minkä hän kieltää. Pelkään eniten sen ohessa, kuinka iso shokki ero lapsille on, että pysyykö se juominen hallinnassa eron jälkeen.
Edessä siintää mielikuvissa olotila, jossa ei tarvise käyttää energiaa ahdistushuoliin suhteesta ja miehestä. Vapaus. Eli toinen jalka on jo ovesta ulkona, mutta kyllähän tämä pelottaa. Toisaalta en tahdo, että lapsemme saavat elää vanhempien kieroutuneen suhteen piirissä. Eli se on myös ponnin tehdä vaikea päätös.
Kukaanhan näitä ratkaisuja ei voi toisen puolesta tehdä, valitettavasti... Olen kyllä salaa toivonut, että jospa ero alkaisi miehen aloitteesta, ja toisi helpotuksen tilaan.
Olen keskustellut läheisimpien ihmisten kanssa, ja on helpottavaa, kun he ovat kartalla tilanteesta ja antavat tukensa. Ymmärrys on mun mielestä just se paras tuki, joka on pitänyt mut voimissani.
Kai sinäkin ap olet kertonut rehellisesti luotetuillesi tilanteesta? Jos et, niin harkitse sitä tai terapeutille huolien purkamista.
Voi ei.. Lue hyvä ihminen mitä kirjoitit. Olet jäänyt suhteeseen alkoholistipuolison kanssa lasten takia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En todellakaan jäisi tuollaiseen suhteeseen. Olisin laittanut pelin poikki jo ensimmäisestä pettämisestä. Rakasta itseäsi AP ja anna itsellesi mahdollisuus rakastua ihmiseen, joka oikeasti välittää sinusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on käynnissä sama tilanne. Meilläkin on pari lasta ja heidän takia olen jäänyt suhteeseen, josta myös olen aikaisemmin lähtenyt. Erottukin ollaan virallisesti.
Kun lapset olivat pieniä, oli helppo "ottaa takaisin" puoliso. Nyt ollaan taas umpikujassa, henkisesti ja kai lähinnä minun puoleltani. Terapiatkin on joskus kokeiltu.
En vain osaa sitä viimeistä ratkaisevaa tekoa tehdä, vaikka tiedän etten tahdo jäädä tähän suhteeseen enää. Syytkin ovat samankaltaisia kuin ap.lla, lisäksi mukana kuvassa puolison alkoholismi, minkä hän kieltää. Pelkään eniten sen ohessa, kuinka iso shokki ero lapsille on, että pysyykö se juominen hallinnassa eron jälkeen.
Edessä siintää mielikuvissa olotila, jossa ei tarvise käyttää energiaa ahdistushuoliin suhteesta ja miehestä. Vapaus. Eli toinen jalka on jo ovesta ulkona, mutta kyllähän tämä pelottaa. Toisaalta en tahdo, että lapsemme saavat elää vanhempien kieroutuneen suhteen piirissä. Eli se on myös ponnin tehdä vaikea päätös.
Kukaanhan näitä ratkaisuja ei voi toisen puolesta tehdä, valitettavasti... Olen kyllä salaa toivonut, että jospa ero alkaisi miehen aloitteesta, ja toisi helpotuksen tilaan.
Olen keskustellut läheisimpien ihmisten kanssa, ja on helpottavaa, kun he ovat kartalla tilanteesta ja antavat tukensa. Ymmärrys on mun mielestä just se paras tuki, joka on pitänyt mut voimissani.
Kai sinäkin ap olet kertonut rehellisesti luotetuillesi tilanteesta? Jos et, niin harkitse sitä tai terapeutille huolien purkamista.
Voi ei.. Lue hyvä ihminen mitä kirjoitit. Olet jäänyt suhteeseen alkoholistipuolison kanssa lasten takia?
Niin. Ei se sairaus pääty eroon. Ehkä pahenee. Sehän se pelko on, että lapset siitä kärsivät isäajallaan.
Lähinnä tuolle ap.lle valotin tilannetta, kun sain kuvan, että kaipaa vertaiskommentteja. Kai se tärkein on pitää oma pää kasassa, jotta pystyy lähtemään. Ja se tuki.
Helposti ehkä kuvittelee, että aggressiivisen tai juopon dumppaa noin vain, mutta kyllä sekin on prosessi. Jos kulissit vielä pitävät, niin monikaan ei tiedä totuutta, jos ei sitä itse ala kertomaan. Puhuminen ja kertominen voi olla joillekin vaikeaa. Ja silloin voi jäädä ilman apuja. Mutta joo, ymmärrän tän pointin yhtä hyvin kuin ap.n pähkäilyn.
Mielestäni mahtavia yllä kirjoitukset niiltä, joilla on ollut munaa erota. Just siitä itsekin haaveilen, että olisi oma koti, halpa sohva, rauha ja lapsilla hyvä mieli.
Pahoittelut kiireessä tökitystä sekavasta ja pitkästä tekstistä. Ja tsemppiä kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on käynnissä sama tilanne. Meilläkin on pari lasta ja heidän takia olen jäänyt suhteeseen, josta myös olen aikaisemmin lähtenyt. Erottukin ollaan virallisesti.
Kun lapset olivat pieniä, oli helppo "ottaa takaisin" puoliso. Nyt ollaan taas umpikujassa, henkisesti ja kai lähinnä minun puoleltani. Terapiatkin on joskus kokeiltu.
En vain osaa sitä viimeistä ratkaisevaa tekoa tehdä, vaikka tiedän etten tahdo jäädä tähän suhteeseen enää. Syytkin ovat samankaltaisia kuin ap.lla, lisäksi mukana kuvassa puolison alkoholismi, minkä hän kieltää. Pelkään eniten sen ohessa, kuinka iso shokki ero lapsille on, että pysyykö se juominen hallinnassa eron jälkeen.
Edessä siintää mielikuvissa olotila, jossa ei tarvise käyttää energiaa ahdistushuoliin suhteesta ja miehestä. Vapaus. Eli toinen jalka on jo ovesta ulkona, mutta kyllähän tämä pelottaa. Toisaalta en tahdo, että lapsemme saavat elää vanhempien kieroutuneen suhteen piirissä. Eli se on myös ponnin tehdä vaikea päätös.
Kukaanhan näitä ratkaisuja ei voi toisen puolesta tehdä, valitettavasti... Olen kyllä salaa toivonut, että jospa ero alkaisi miehen aloitteesta, ja toisi helpotuksen tilaan.
Olen keskustellut läheisimpien ihmisten kanssa, ja on helpottavaa, kun he ovat kartalla tilanteesta ja antavat tukensa. Ymmärrys on mun mielestä just se paras tuki, joka on pitänyt mut voimissani.
Kai sinäkin ap olet kertonut rehellisesti luotetuillesi tilanteesta? Jos et, niin harkitse sitä tai terapeutille huolien purkamista.
Alkoholistivanhemman lapsena sanon: karhunpalvelusta teet lapsillesi, kun pakotat elämään alkoholistiperheessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on käynnissä sama tilanne. Meilläkin on pari lasta ja heidän takia olen jäänyt suhteeseen, josta myös olen aikaisemmin lähtenyt. Erottukin ollaan virallisesti.
Kun lapset olivat pieniä, oli helppo "ottaa takaisin" puoliso. Nyt ollaan taas umpikujassa, henkisesti ja kai lähinnä minun puoleltani. Terapiatkin on joskus kokeiltu.
En vain osaa sitä viimeistä ratkaisevaa tekoa tehdä, vaikka tiedän etten tahdo jäädä tähän suhteeseen enää. Syytkin ovat samankaltaisia kuin ap.lla, lisäksi mukana kuvassa puolison alkoholismi, minkä hän kieltää. Pelkään eniten sen ohessa, kuinka iso shokki ero lapsille on, että pysyykö se juominen hallinnassa eron jälkeen.
Edessä siintää mielikuvissa olotila, jossa ei tarvise käyttää energiaa ahdistushuoliin suhteesta ja miehestä. Vapaus. Eli toinen jalka on jo ovesta ulkona, mutta kyllähän tämä pelottaa. Toisaalta en tahdo, että lapsemme saavat elää vanhempien kieroutuneen suhteen piirissä. Eli se on myös ponnin tehdä vaikea päätös.
Kukaanhan näitä ratkaisuja ei voi toisen puolesta tehdä, valitettavasti... Olen kyllä salaa toivonut, että jospa ero alkaisi miehen aloitteesta, ja toisi helpotuksen tilaan.
Olen keskustellut läheisimpien ihmisten kanssa, ja on helpottavaa, kun he ovat kartalla tilanteesta ja antavat tukensa. Ymmärrys on mun mielestä just se paras tuki, joka on pitänyt mut voimissani.
Kai sinäkin ap olet kertonut rehellisesti luotetuillesi tilanteesta? Jos et, niin harkitse sitä tai terapeutille huolien purkamista.
Voi ei.. Lue hyvä ihminen mitä kirjoitit. Olet jäänyt suhteeseen alkoholistipuolison kanssa lasten takia?
Niin. Ei se sairaus pääty eroon. Ehkä pahenee. Sehän se pelko on, että lapset siitä kärsivät isäajallaan.
Lähinnä tuolle ap.lle valotin tilannetta, kun sain kuvan, että kaipaa vertaiskommentteja. Kai se tärkein on pitää oma pää kasassa, jotta pystyy lähtemään. Ja se tuki.Helposti ehkä kuvittelee, että aggressiivisen tai juopon dumppaa noin vain, mutta kyllä sekin on prosessi. Jos kulissit vielä pitävät, niin monikaan ei tiedä totuutta, jos ei sitä itse ala kertomaan. Puhuminen ja kertominen voi olla joillekin vaikeaa. Ja silloin voi jäädä ilman apuja. Mutta joo, ymmärrän tän pointin yhtä hyvin kuin ap.n pähkäilyn.
Mielestäni mahtavia yllä kirjoitukset niiltä, joilla on ollut munaa erota. Just siitä itsekin haaveilen, että olisi oma koti, halpa sohva, rauha ja lapsilla hyvä mieli.
Pahoittelut kiireessä tökitystä sekavasta ja pitkästä tekstistä. Ja tsemppiä kaikille.
Säälisi on siis juopon miehen parissa ja kulissien pidossa? Säälisit lapsiasi ja pelastaisit ne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP:lle voimia kevääseen - ota tosiaan itseäsi niskasta kiinni ja tee uusi alku. Ilman miestä, joka pettää sinua kaiken aikaa. Eihän ole koskaan lupauksiaan pitänyt - mikä muka nyt olisi muuttunut?
Omassa tuttavapiirissäni vain harvat vanhemmat ovat eronneet. Sanoisin, että joka ainoan tietämäni eroperheen lapset ovat kyllä oireilleet erosta, jotkut aika rajustikin. Osalla vielä aikuisenakin tuntuu olevan jotain puutteita perusturvallisuudessa. Vaikka omassa lapsuudenperheessäni ei aina ollut auvoista, ja myös oma isäni petti (asia valkeni minulle vasta aikuisena muutama vuosi sitten), omat vanhempani ovat pysyneet yhdessä, ja olen siitä todella kiitollinen. Nyt 7-kymppisinä hummailut on joka tapauksessa takana päin, ja on ihanaa kun mummola on vielä ehjä koti, jossa on nykyään hyvin seesteinen tunnelma. Vanhempani ovat erittäin hyväkuntoisia, ja heillä saattaa olla vielä parikymmentä yhteistä vuotta edessäänkin. Toivoisin, että ihmiset parisuhdettaan miettiessään muistaisivat tämänkin puolen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän tuo ole jonähty, että miehesi lupaukset ovat saman arvoisia kuin ruskea raita vessapaperissa.
Vierailija kirjoitti:
...on ihanaa kun mummola on vielä ehjä koti, jossa on nykyään hyvin seesteinen tunnelma. Vanhempani ovat erittäin hyväkuntoisia, ja heillä saattaa olla vielä parikymmentä yhteistä vuotta edessäänkin. Toivoisin, että ihmiset parisuhdettaan miettiessään muistaisivat tämänkin puolen.
No sehän onkin ihan tärkeintä, että kunhan mummola on ehjä. Mitä väliä paljonko äitisi on kärsinyt isäsi pettämisistä ja kuinka huonosti hän on voinut, hänen elämänsähän kuuluu yksinomaan teille lapsille. Ehkä hän olisi halunnut erota, ehkä hänkin on kärsinyt, eikä sitä parin vuosikymmenen mahdollista kärsimystä vie varmasti mihinkään tieto siitä, että mummola on ehjä ja PARIKYMMENTÄ VUOTTA saa vielä katsoa ihmistä, joka on arvostanut häntä yhtä paljon kuin kynnysmattoa.
Harmi äidillesi, että eroaminen ei ollut aiemmin kovin hyväksyttyä. Onneksi nyt on.
Ja eiköhän ihan jokainen eroa harkitseva kipuile eniten nimenomaan sen kanssa, että rikkooko lapsilta perheen ja kodin vai ei. Pitää kuitenkin miettiä myös omaa hyvinvointia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle yksi iso oivallus oli juuri se, että kyse ei ole rakastamisesta vaan jaksamisesta. Rakastin ex-miestäni, mutta en jaksanut enää oikeastaan mitään yhteiselämässämme. Otin tärkeimmäksi tehtäväksi pelastaa itseni. (Huomautuksena toiselle kirjoittajalle: eksäni oli myös alkoholisti. Juominen pahentui eron jälkeen, mutta väheni sittemmin. Luultavasti hän vietti niin paljon aikaa baarissa suhteemme lopussa senkin takia, koska ei halunnut tulla kotiin kireeseen ilmapiiriin.) Ex toimi enimmäkseen itsekkäistä motiiveista, vaikka osasi hetkittäin esittää muutakin. Hän ei halunnut erota, mutta minä en uskonut enää että mikään muuttuu ja siihen kurjaan olotilaan en halunnut jäädä pysyvästi. Ero oli oikea ratkaisu ja olen voinut paljon paremmin sen jälkeen.
Lapsilla säilyy isä, vaikka eroaisittekin. Joskus suhde jopa oikeasti parantuu, kun isä panostaa ja on läsnä hänen vuoroillaan. Vaikuttaisi ulospäin siltä, että nykyisellään miehesi ei juuri ajattele asioita sinun tai lasten kannalta. Pettäminen on rikkovaa ja kyllä hän sen tietää. Ole rehellinen itsellesi ja tunteillesi. Sinulla on oikeus omiin tunteisiin. Voimia!
Kiitos taas kaikille viesteistä.
Tuosta mummola-asiasta sanon vaan sen, että oma isäni kuoli juuri ennen kuin minä sain lapsia, ja kyllä lasten isoäiti(minun äitini)/mummola on heille ihan yhtä rakas kuin toinenkin mummola, jossa on vielä ukki kuvioissa mukana. Eli tuota "ehjä mummola" -argumenttia en nyt ihan osaa arvostaa.
ap
Eiköhän tuo ole jo taputeltu. Erotkaa kunnolla ja etsikää uutta sisältöä elämäänne.
Minä en ainakaan kattoisi pätkääkään sivusuhteita tai muuta pettämistä.
Eikä se lämmitetty suhde enää siitä parannu..vain kaaliruuat paranee lämmittämällä. Niitä voi jopa suositella toisin kuin lämmitettyä miestä.