Lue keskustelun säännöt.
Kun suuri suru kohtaa, kaiken lisäksi harmittaa 2 parhaan ystäväni reaktio asiaan.
25.04.2017 |
Läheiseni kuoli äkillisesti..minulle erityinen ihminen. Toinen uutisen kuultuaan laittoi useamman viestin, ihana. Kuitenkaan nyt viikko on kulunut eikä ole tullut käymään eikä ottanut yhteyttä. Olisin odottanut edes viestiä, miten voit? Jos käymään ei pääse..ei asu kaukana ja auto käytössä. Toinen ystäväni on soitellut ja laittanut viestiä mutta "mies tarvitsee autoa" en pääsekkään kylään saa surun pintaan. Itse tulisin 40min matkan vaikka bussilla, autolla nopeampi siis. Molemmat tietävät kuinka läheinen olin kuolleen kanssa ja että olen ollut sairaslomalla ja jatkuu vielä. Olen myös yksin, sukuni asuu muualla ja miestä ei ole. Ystävien tuki on siis suuri.
Kommentit (228)
Se voivottelu on suomalainen tapa. Mistä sitä tietää haluaako toinen voivottelua vai ei. Molempia löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta kuolemalla pumppaaminen on vähän omituista. Saat kyllä tuolla ahdistelulla ystäväsi pysymään hirveän kaukana.
Elämässäsi tulee kuolemaan paljon läheisiä. Jos olisin kaikkien läheisten kuolemien takia ollut viime/ tämän vuoden saikulla, ei olisi tarvinnut vuoteen käydä..
Ihmisten on vaikeaa kohdata sureva ihminen. Ei tiedä mitä sanoa, miten lohduttaa. Olen omassa elämässäni kohdannut paljon surua. Monesti kommentit jäävät juuri viestitasolle tai joku on antanut kukkasen tai muun huomionosoituksen. Silti varsinaista keskustelua ei juuri kenenkään kanssa ole ollut kuin ehkä käytännön asioista esim. milloin hautajaiset. Tämä on ihan ymmärrettävää. Ja olen ollut kiitollinen kaikista pienistä välittämisen osoituksista.
Luulisi, että paljon surua kokeneena osaisin itse kohdata surevia ihmisiä, mutta näin ei tosiaan ole. Pelkään, että toisen suru aktivoi minussa omat tunnemuistot ja pahennan toisen oloa itkemällä omia itkujani. En oikein osaa tukea, koska minussa itsessä on vielä niin paljon käsittelemätöntä surua. Siksi minäkin pyrin muistamaan viestillä tai muuten pientä etäisyyttä pitäen. Ehkä joskus olen vielä vahvempi.
Voimia sinulle! Löytyisikö sinulle tukea nyt muilta ihmisiltä. Myös surukirjallisuuden lukeminen on auttanut ainakin minua.
Itselläni on ystävä, jolla menee myös huonosti. On ollut sairaalajaksolla ja lääkitysongelmia ja parisuhde mennyt ja kaverisuhteita on mennyt myös huonompaan suuntaan.
Yritän aina olla parhaani mukaan hänen tukena, laitan hänelle viestiä ja kyselen kuulumisia ja jos on mitään, mitä hän tarvitsee niin yritän sen hänelle järjestää. Esimerkiksi sairaallassa tarvitsi kuulokkeet, etsin koko kämpän ympäri, jotta voin viedä hänelle minun kuulokkeeni yms.
Itselläni on myös vaikeaa, sairaslomaa ja mielenterveyden kanssa hankaluuksia, elämä junnaa paikoillaan ja yritän aktiivisesti saada itseni pinnalle tästä omasta sotkustani.
Silti harvoin kuulen hänen kysyvän minulta kuulumisia, tekevän minun eteeni mitään (jos tarvitsen jotain kaupasta esim. sairaana, niin ei varmasti tule tuomaan sitä maitopurkkia vaikka sen hänelle veisinkin). Minä ymmärrän, onhan meillä kaikilla omat ongelmamme eikä kukaan ole velkaa kenellekkään mitään. En siis voi olla vihainen, kun ei soita tai tee palveluksia, kaikki me teemme sen mitä pystymme, elämme parhaamme mukaan.
Itselläni on tällä hetkellä ssri vieroitus menossa, sen lisäksi oireita uudesta lääkityksestä ja paniikkia ollut paljon. Olin luvannut mennä kaverini luo, lainaamaan sille erästä asiaa (tietokoneeseen liittyen) ja muutenkin kyselemään kuulumisia. No, olo oli niin karmea (pahoinvointia, sähköimpulssituntemuksia, sekava ja epämukava olo), niin laitoin viestiä, että en pääsekkään ja pahoittelin. Useasti on käynyt toisinpäin, hänellä on kipuja ja ei pääse, olen sillon aina ymmärtäväinen ja empaattinen, laitan jaksamisia ja sydämiä yms.
Mutta hänpäs päätti suuttua! Kertoa, kuinka ei olisi juuri nyt kaivannut yhtään tätä ja olisi tarvinnut keskustelukaveria ja ei tiedä miten kestää jnejnejne. Ei KERTAAKAAN kysymistä, tai muutenkaan huolta siitä, että onhan mulla kaikki hyvin ja pärjäänkö yms. Pelkästään soimausta, kun en mennyt.
Halusin kertoa tämän tarinan sillä, että tuntuu, kuin olettaisit ystäviesi olevan sinulle sen velkaa, kerran ovat sinun ystäviäsi. Mikä estää sinua kulkemasta toisen ystäväsi luo, juttelemaan sinne? Onko sinulla tapana kysellä kuulumisia ja olla muiden tukena?
Vierailija kirjoitti:
Minusta kuolemalla pumppaaminen on vähän omituista. Saat kyllä tuolla ahdistelulla ystäväsi pysymään hirveän kaukana.
Elämässäsi tulee kuolemaan paljon läheisiä. Jos olisin kaikkien läheisten kuolemien takia ollut viime/ tämän vuoden saikulla, ei olisi tarvinnut vuoteen käydä..
Eihän aloituksessa sanottu, että juuri kuoleman vuoksi olisi sairauslomalla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko ainoa surija? Mikset mene sukusi luo? Vai onko sinulla vatsatauti?
En minä odota ystäviltä muunlaista tukemista, kuin osaanoton ja normaalia elämää, se on parasta. Surut suren niiden kanssa, joita sama suru koskettaa.
En käsitä kuka haluaa tulla yksin jätetyksi kriisin kohdatessa, jos muuten ollaan läheisiä. Ilot kuuluu läheisille, mutta surut ei? En tiennyt mitä haluat on jälkikäteen muka hyvä puolustus olla tukematta. Kun ei se nyt ole niin vaikeaa kysyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En käsitä kuka haluaa tulla yksin jätetyksi kriisin kohdatessa, jos muuten ollaan läheisiä. Ilot kuuluu läheisille, mutta surut ei? En tiennyt mitä haluat on jälkikäteen muka hyvä puolustus olla tukematta. Kun ei se nyt ole niin vaikeaa kysyä.
Ystävien syyllistäminen on tosi kurjaa.
Eihän ketään voi velvoittaa tai edes pyytää jättämään oma elämänsä koska ystävällä on surua. Tukea tottakai voi mutta jos se ei ole tuttua niin onhan se vaikeaa, ei löydä oikeita sanoja jne. Olkaa vähän armollisempia.
Olen molempia pyytänyt kylään ja kertonut että olisi tärkeää. Olen ollut kuoleman vuoksi sairaslomalla, ilmeisesti nämä kritisoivat kommentoijat eivät ole todella läheistä ja rakasta ihmistä menettäneet kun noin kommentoivat. Odotin ystäviltäni enemmän, mielestäni ei paljoa vaadi tulla edes hetkeksi. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisiä on alkanut pelottaa surun kokeneen kohtaaminen, kun saa lukea, miten väärin sen voi tehdä tahtomattaan. Ymmärrän, että on surija on herkillä, mutta vahingossa voi sanoa, että tiedän miltä sinusta tuntuu, ja niin ei saa sanoa, eikä edes että voin kuvitella miltä sinusta tuntuu. Ei saa tai ei uskalla. Tottahan se on ettei ehkä tiedä miltä tuntuu, mutta tarkoitus ei kuitenkaan ole loukata.
Lohduttelu ja rohkaisu jatkaa elämää surun jälkeen voidaan kokea taas hänen surunsa väheksymiseksi.
Jotkut haluavat toipua suhteellisen omissa oloissaan, toisilla pitäisi olla tukija koko ajan paikalla.
Minusta on hyvä, jos läheinen sanoo, että olen tavattavissa 24 h, jos haluat puhua.
Olen myös kertonut että tunnen oloni hyvin ylsinäiseksi juuri nyt kun suru niin voimakkaana päällä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En käsitä kuka haluaa tulla yksin jätetyksi kriisin kohdatessa, jos muuten ollaan läheisiä. Ilot kuuluu läheisille, mutta surut ei? En tiennyt mitä haluat on jälkikäteen muka hyvä puolustus olla tukematta. Kun ei se nyt ole niin vaikeaa kysyä.
Ystävien syyllistäminen on tosi kurjaa.
Eihän ketään voi velvoittaa tai edes pyytää jättämään oma elämänsä koska ystävällä on surua. Tukea tottakai voi mutta jos se ei ole tuttua niin onhan se vaikeaa, ei löydä oikeita sanoja jne. Olkaa vähän armollisempia.
Nimenomaan. Kaikki elämme omaa elämäämme, kaikilla on suruja ja omia ongelmiaan. Apuna ollaan, mutta velvoitettuja ei olla antamaan apua. Apua saa terveyskeskuksista keskusteluapuna, sekä luultavasti niiltä, jotka ottavat osaa ja myötäelää surua.
Vierailija kirjoitti:
Olen molempia pyytänyt kylään ja kertonut että olisi tärkeää. Olen ollut kuoleman vuoksi sairaslomalla, ilmeisesti nämä kritisoivat kommentoijat eivät ole todella läheistä ja rakasta ihmistä menettäneet kun noin kommentoivat. Odotin ystäviltäni enemmän, mielestäni ei paljoa vaadi tulla edes hetkeksi. Ap
Mulla on mennyt isä, täti, mummu ja pappa vuoden aikana, enkä silti ole tuollainen. Minusta vaikutat kamalalta ihmiseltä.
Odotit ystäviltäsi enemmän...? Yööh..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen myös kertonut että tunnen oloni hyvin ylsinäiseksi juuri nyt kun suru niin voimakkaana päällä. Ap
Syyllistät.. Et kerro vaan koitat syyllistää.. Ja monettako viikkoa?
Käytät tilannetta törkeästi hyväksesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En käsitä kuka haluaa tulla yksin jätetyksi kriisin kohdatessa, jos muuten ollaan läheisiä. Ilot kuuluu läheisille, mutta surut ei? En tiennyt mitä haluat on jälkikäteen muka hyvä puolustus olla tukematta. Kun ei se nyt ole niin vaikeaa kysyä.
Ystävien syyllistäminen on tosi kurjaa.
Eihän ketään voi velvoittaa tai edes pyytää jättämään oma elämänsä koska ystävällä on surua. Tukea tottakai voi mutta jos se ei ole tuttua niin onhan se vaikeaa, ei löydä oikeita sanoja jne. Olkaa vähän armollisempia.
Ai se on oman elämän jättämistä jos käy kylässä ystävällään jolta on läheinen kuollut, just!
Mun ystävän lapsi kuoli niin todellakin ajoin sinne aina töiden jälkeen ja vein ruokaa, juttelin ja autoin kotiaskareissa.
Tottakai minuakin pelotti ja mietin mitä sanoisin mutta tiesin että hän tarvitsee minua ja sitä varten ystävät ovat!
Vierailija kirjoitti:
Olen molempia pyytänyt kylään ja kertonut että olisi tärkeää. Olen ollut kuoleman vuoksi sairaslomalla, ilmeisesti nämä kritisoivat kommentoijat eivät ole todella läheistä ja rakasta ihmistä menettäneet kun noin kommentoivat. Odotin ystäviltäni enemmän, mielestäni ei paljoa vaadi tulla edes hetkeksi. Ap
Osanotot suuren surusi hetkellä. Ymmärrän, että pää voi olla sekaisin, sumussa ja olo on vain kurja ja olisi valmis tekemään melkein mitä vain, että olo helpottaisi hetkeksi.
Ei ole siis ollenkaan epänormaalia, että tässä tilanteessa syyttävä sormi kiertää ympyrää, ja kaikki asiat tuntuvat henkilökohtaiselta hyökkäykseltä sinua kohtaan. Toistan, tämä on siis aivan normaali reaktio suruun.
Kuitenkin haluaisin, että yrittäisit katsoa tätä tilannetta muusta näkökulmasta. Tiedätkö tarkalleen, mitä ystäviesi elämässä on meneillään? Onko heitä kohdannut suru, ja tämä voi tuoda niitä tunteita pintaan? Ehkä heillä on vain äärimmäisen kiireinen elämänjakso meneillään, ehkä tämä ei ole heidän prioriteettilistallaan niin korkealla, kuin sinä näkisit sen olevan.
Varmasti ystäväsikin ymmärtävät, että tunteesi heittelevät tällä hetkellä ja sinun on hankala olla, tapahtui mitä hyvänsä. Varmasti he myös kestävät, jos vähän heihin sitä olet pukanut. Mutta on hyvä myös muistaa, että heillä on oma elämä, se kaikki mitä heiltä saat, on plussaa, mutta mitään kukaan ei ole velkaa.
Jos kukaan ei tule, niin kukaan ei ole siltikään sinua loukannut teoillaan. Jos itse tarvitset akuutisti apua, niin on monia auttavia puhelimia, sekä terveyskeskuksesta saa keskusteluapua.
Ihmiset ei vaan osaa. Kun mieheni kuoli, osa ns. ystävistäni katosi kuin tuhka tuuleen. Olen ajatellut nyt että se on heidän valintansa. Eipähän tarvitse odottaa tukea täältäpäin jos itse joutuvat vastaavaan tilanteeseen. Varsinkin kun yksi heistä oli yhteiselle ystävälleni sanonut että surussa rypeminen on täysin turhaa ja elämässä pitää mennä eteenpäin. Sivusta on niin helppo huudella.
Kuinka tunnekylmiä ihmisiä olette?? Jos ystävääni kohtaa suru; oli se sitten äidin kuolema, ero tai vakavampi sairaus, voin siitä hiton tärkeästä omasta elämästäni tunnin kaksi käyttää siihen että menen käymään ja vaikka keitän kahvit tms. Monet kerrat on iloiset asiat jaettu ja aikas yhdessä vietetty, niin teen myös surun hetkellä. Teillä ei taida olla tosi ystävää? Hirveitä kommentteja, ei avun pyytäminen ole syyllistämistä..jokaisen ystävän pitäisi kyllä pyytämättäkin tajuta kysyä tulenko käymään, miten voit. Järkyttävää!
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset ei vaan osaa. Kun mieheni kuoli, osa ns. ystävistäni katosi kuin tuhka tuuleen. Olen ajatellut nyt että se on heidän valintansa. Eipähän tarvitse odottaa tukea täältäpäin jos itse joutuvat vastaavaan tilanteeseen. Varsinkin kun yksi heistä oli yhteiselle ystävälleni sanonut että surussa rypeminen on täysin turhaa ja elämässä pitää mennä eteenpäin. Sivusta on niin helppo huudella.
Jep, surun keskellä on parasta laatia hyvä sotasuunnitelma.
Voisitko pyytää heitä tulemaan? Tilanne on varmaan uusi ja hankala heillekin, koska ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa lohduttaa surussa. Voi jopa tulla sellainen ujostelu, että luulevat että olisit mieluummin rauhassa.