Millä pätevyydellä ruotsifoobikot haukkuvat suomenruotsalaisia narsisteiksi?
Tuossa on nyt yksi kouho pakkoruotsin vastustaja vetäissyt alatyylin pohjanoteerauksen.
Mietikääpä asiaa omalta kohdaltanne. Oiskohan niin, että suomenruotsalaisilla (joiden suhteellinen osuus laskee koko ajan) on syystäkin huoli oman kielensä ja kulttuurinsa puolesta?
Olisit supisuomalaisesta suvusta, ja yhtäkkiä sinä et enää voisikaan hoitaa viranomaisasioita omalla kielelläsi, kun kaikki vaan haluavat puhua vaikkapa englantia.
Olisitko vähän huolissasi omasta kulttuurista, kielestäsi ja heikommalla kielitaidolla varustettujen suomenkielisten kohtalosta (vanhukset, lapset, vammaiset)?
Ihan riippumatta siitä, mitä mieltä pakkoruotsin vastustajat ovat pakkoruotsista - heillä on oikeus mielipiteeseensä - heillä EI ole oikeutta haukkua mielisairaaksi ihmisiä, joilla on aito huoli omasta kulttuuristaan ja perustuslaissa turvatusta oikeudesta saada palveluita omalla äidinkielellään.
PS: kaikki tuntemani suomenruotsalaiset täällä stadissa vaihtavat puhumaan heti suomea, jos porukassa on yksikin suomenkielinen. Jossain rannikkoseudun umpiruotsalaisessa pikkukunnassa varmaan iäkkäät ihmiset osaavat heikosti suomea, mutta se on harjoittelun puutetta, ei asennevika, saati mielisairaus.
t. kantasuomalainen suomenkielinen, joka on ylpeä siitä, miten Suomi hoitaa vähemmistönsä
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12, jos sinulle taataan vaikkapa sosiaalietuus laissa, olisitko yhtään sitä vastaan, että se haluttaisiin poistaa, koska "ei kaikki sitä saa"?
Tilanne on täysin sama.
Syyttäisit siis tuon etuuden - vaikkapa omaishoidon tuen - saajia narsisteiksi, kun ovat sitä mieltä, että ei saa poistaa.
Ruotsinkielisten oikeus saada viranomaispalvelut ja koulutusta ruotsiksi on muuten taattu - ei tavallisessa - ihan perustuslaissa asti. Itke sitä, mutta älä syyttele mielisairaaksi ketään.
Minua ällöttää se tapa, miten sinä haluat demonisoida ihmisiä, jotka ovat ERI MIELTÄ kanssasi. Kestä se, ja kinaa asiasta, mutta menemättä ad hominem.
ap
???
Yhteiskunnan tehtävä on järjestää palveluita monille eri vähemmistöille. Miksi vain ruotsinkielisen vähemmistön palveleminen on ulotettu jokaisen YKSILÖN ehdottoman pakolliseksi velvollisuudeksi? Ja nimenomaan ruotsinkieliset (narsistit) katsovat, että suomenkielisten pakkoruotsittaminen on ruotsinkielisten OIKEUS !
Kyllä se verojen maksukin on ihan jokaisen yksilön velvollisuus.
Joten miksi vaikkapa omaishoidon tuen saajat haluavat pakottaa kaikki sen maksajiksi....?
Täysin vastaavaa.
Muuten, kai ymmärrät, että suomenruotsalaisten velvollisuus opiskella suomea on täysin sama kuin meidän velvollisuus opiskella ruotsia.
ap
Verovaroista voidaan toki rahoittaa ruotsinkielisten palveluiden järjestämistä. Tämä on ihan eri asia kuin se, että jokainen yksilö pakotetaan nopiskelemaan ruotsinkielisten palvelijaksi.
Maan pääkieltä on joka maassa tapana opiskella. On erittäin lapsellista ja tyhmän leikkimistä verrata maan pääkielen ja pienen vähemmistökielen opiskelua toisiinsa. Kyseessä on täysin eri asia.
Mielipidekysymys.
Minusta ei ole lapsellista, tyhmää, eikä narsistista pysyä Suomen perustuslain tulkinnassa, joka antaa noille tasa-arvoisen aseman.
Voit avata oman ketjusi asiasta jankkaamiselle. Minä en jaksa enää vastata sinulle, koska et selvästikään osaa keskustella asiallisesti.
Ketjussa, jossa peräänkuulutan henkilökohtaisen solvaamisen lopettamista ja asia-argumentein keskustelemista SINÄ toistuvasti sorrut solvaamaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten sokeille, kuuroille, saamenkielisille, viittomakielisille, liikuntarajoittelisille, kehitysvammaisille jne jne jne pystytään järjestämään heidän tarvitsemansa palvelut ilman, että jokaisen yksilön tarvitsee opiskella heidän palvelemistaan jokaisella kouluasteella? Selittäkääpä tämä.
Tässä ketjussa ei ollut tarkoitus kinata suomenruotsalaisten palveluista, vaan puhua siitä TAVASTA, jolla niistä keskustellaan.
Mutta on aika selvää, että kunkin erityisryhmän tarvitsema tuki edellyttää valtaväestöltä eri asioita. Äidinkielen käytön mahdollistaminen on eri asia kuin vaikka pyörätuolien saatavuus ja tilojen suunnittelu vammaisten liikkumisen mahdollistavaksi.
Vaikkapa saamelaisia on murto-osa suomenruotsalaisista. He asuvat pienellä alueella, jossa heillä ON OIKEUS saada opetusta ja viranomaispalvelut saameksi.
Ap
Samoin ruotsinkieliset asuvat rajoitetulla alueella, MUTTA jokainen suomenkielinen pakotetaan opiskelemaan pakkoruotsia koko maassa.
Eikö olisi loogista, että jokaisella olisi pakkosaame? Eihän voi tietää, jos vaikka joskus muuttaa Lappiin.
No eivätkä asu. Pelkästään supisuomalaisen kaupungin maineessa olevan Tampereen seudulla asuu saman verran suomenruotsalaisia kuin mitä saamenkieliä (kyse ei ole edes yhdestä ainoasta saamen kielestä) puhuvia suomalaisia on yhteensä, eli kolmisen tuhatta.
Eli saamelaisia on kolme tuhatta, suomenruotsalaisia melkein sata kertaa enemmän.
Totta kai voidaan ajatella, että kaikille vähemmistöille on taattava oikeis opiskella ja saada viranomaispalvelut omalla kielellään. Jossain tulee raja kustannuksissa vastaan. Aika pitkälle tulkkipalvelut ovatkin kaikkien saatavilla, mitä minä kannatan lämpimästi.
Sinäkin maksat siis ilmeisesti mielelläsi veroja, siltä osin kun niitä käytetään tulkkipalveluihin, niinkö?
Ap
Haet sitten vauva-palstalta asia-argumentteja? Taidat olla uusi täällä?
Mielestäni ei ole asiallista keksiä diagnooseja pakkoruotsittajille tai haukkua suomenruotsalaisia, koska suomalaisiahan hekin ovat. Mutta eivät surutkaan taida suomenkielisiä täysjärkisinä pitää. Olen aikuinen ja yliopistossa. Silti minun on käytävä ruotsinkurssi, koska en ilmeisesti vielä osaa itse arvoida tulenko tarvitsemaan eläessäni ruotsia.
Opiskelen kieltä, jonka materiaalit ovat yleensä englanniksi, ranskaksi tai saksaksi. En opiskele saksaa, mutta sen osaaminen on niin tärkeää alallani, että osa tenttikirjoista on saksaksi, koska meidän nyt vaan pitää osata saksaa. Yksi tenttikirja taisi olla ruotsiksi, mutta se oli vaihtoehtoinen sen saksankielisen version kanssa. Tämän lisäksi olen myös asunut vuoden Tukholmassa, jossa myös pärjäsin loistavasti ilman ruotsia.
Miksi pakkoruotsittajat pitävät minua niin tyhmänä, etten osaisi itse arvioida tarvitsenko joskus ruotsia vai en? Ja miksi he eivät suuressa viisaudessaan nähneet, että oikeastaanhan minun olisi kannattanut opiskella saksaa, koska sitä olisin tarvinnut sekä opinnoissani että henkilökohtaisessa elämässäni (mieheni on näet saksalainen)?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten sokeille, kuuroille, saamenkielisille, viittomakielisille, liikuntarajoittelisille, kehitysvammaisille jne jne jne pystytään järjestämään heidän tarvitsemansa palvelut ilman, että jokaisen yksilön tarvitsee opiskella heidän palvelemistaan jokaisella kouluasteella? Selittäkääpä tämä.
Tässä ketjussa ei ollut tarkoitus kinata suomenruotsalaisten palveluista, vaan puhua siitä TAVASTA, jolla niistä keskustellaan.
Mutta on aika selvää, että kunkin erityisryhmän tarvitsema tuki edellyttää valtaväestöltä eri asioita. Äidinkielen käytön mahdollistaminen on eri asia kuin vaikka pyörätuolien saatavuus ja tilojen suunnittelu vammaisten liikkumisen mahdollistavaksi.
Vaikkapa saamelaisia on murto-osa suomenruotsalaisista. He asuvat pienellä alueella, jossa heillä ON OIKEUS saada opetusta ja viranomaispalvelut saameksi.
Ap
Samoin ruotsinkieliset asuvat rajoitetulla alueella, MUTTA jokainen suomenkielinen pakotetaan opiskelemaan pakkoruotsia koko maassa.
Eikö olisi loogista, että jokaisella olisi pakkosaame? Eihän voi tietää, jos vaikka joskus muuttaa Lappiin.
No eivätkä asu. Pelkästään supisuomalaisen kaupungin maineessa olevan Tampereen seudulla asuu saman verran suomenruotsalaisia kuin mitä saamenkieliä (kyse ei ole edes yhdestä ainoasta saamen kielestä) puhuvia suomalaisia on yhteensä, eli kolmisen tuhatta.
Eli saamelaisia on kolme tuhatta, suomenruotsalaisia melkein sata kertaa enemmän.
Totta kai voidaan ajatella, että kaikille vähemmistöille on taattava oikeis opiskella ja saada viranomaispalvelut omalla kielellään. Jossain tulee raja kustannuksissa vastaan. Aika pitkälle tulkkipalvelut ovatkin kaikkien saatavilla, mitä minä kannatan lämpimästi.
Sinäkin maksat siis ilmeisesti mielelläsi veroja, siltä osin kun niitä käytetään tulkkipalveluihin, niinkö?
Ap
Maksaisin mieluummin ruotsinkielisten tulkkipalveluja kuin tuhlaisin aikaani ruotsinkielen opiskeluun. Se tulisi varmasti halvemmaksikin pitkällä aikavälillä.
- Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12, jos sinulle taataan vaikkapa sosiaalietuus laissa, olisitko yhtään sitä vastaan, että se haluttaisiin poistaa, koska "ei kaikki sitä saa"?
Tilanne on täysin sama.
Syyttäisit siis tuon etuuden - vaikkapa omaishoidon tuen - saajia narsisteiksi, kun ovat sitä mieltä, että ei saa poistaa.
Ruotsinkielisten oikeus saada viranomaispalvelut ja koulutusta ruotsiksi on muuten taattu - ei tavallisessa - ihan perustuslaissa asti. Itke sitä, mutta älä syyttele mielisairaaksi ketään.
Minua ällöttää se tapa, miten sinä haluat demonisoida ihmisiä, jotka ovat ERI MIELTÄ kanssasi. Kestä se, ja kinaa asiasta, mutta menemättä ad hominem.
ap
???
Yhteiskunnan tehtävä on järjestää palveluita monille eri vähemmistöille. Miksi vain ruotsinkielisen vähemmistön palveleminen on ulotettu jokaisen YKSILÖN ehdottoman pakolliseksi velvollisuudeksi? Ja nimenomaan ruotsinkieliset (narsistit) katsovat, että suomenkielisten pakkoruotsittaminen on ruotsinkielisten OIKEUS !
Kyllä se verojen maksukin on ihan jokaisen yksilön velvollisuus.
Joten miksi vaikkapa omaishoidon tuen saajat haluavat pakottaa kaikki sen maksajiksi....?
Täysin vastaavaa.
Muuten, kai ymmärrät, että suomenruotsalaisten velvollisuus opiskella suomea on täysin sama kuin meidän velvollisuus opiskella ruotsia.
ap
Verovaroista voidaan toki rahoittaa ruotsinkielisten palveluiden järjestämistä. Tämä on ihan eri asia kuin se, että jokainen yksilö pakotetaan nopiskelemaan ruotsinkielisten palvelijaksi.
Maan pääkieltä on joka maassa tapana opiskella. On erittäin lapsellista ja tyhmän leikkimistä verrata maan pääkielen ja pienen vähemmistökielen opiskelua toisiinsa. Kyseessä on täysin eri asia.
Mielipidekysymys.
Minusta ei ole lapsellista, tyhmää, eikä narsistista pysyä Suomen perustuslain tulkinnassa, joka antaa noille tasa-arvoisen aseman.
Voit avata oman ketjusi asiasta jankkaamiselle. Minä en jaksa enää vastata sinulle, koska et selvästikään osaa keskustella asiallisesti.
Ketjussa, jossa peräänkuulutan henkilökohtaisen solvaamisen lopettamista ja asia-argumentein keskustelemista SINÄ toistuvasti sorrut solvaamaan.
Ap
Minustä on jotenkin lapsellista ja tyhmää perustella asioita sillä, että laki sanoo näin ja piste.
Lait eivät ole jumalan sanaa, ei edes perustuslaki. Kielilait ja todellisuus ovat räikeässä ristiriidassa. Ruotsi ei ole eikä tule olemaan rinnakkainen kieli suomen kanssa. Kuinka pitkään todellisuutta yritetään vielä epätoivoisesti muokata lain mukaiseksi? Vai olisiko jossain vaiheessa järkevämpää tajuta, että ehkä laki kannattaisi päivittää vastaamaan todellisuutta?Itse asiassa jotkut ruotsinkielisetkin ovat ehdottaneet, että ruotsin kielellä olisi parempi turva virallisena vähemmistökielenä. Silloin se saisi mm. EU:n kautta nimenomaan turvaa vähemmistökielenä, jollainen se nyt ei virallisesti ole.

Vankasti epäilen, tulisiko henkilökohtainen avustaja x vaikkapa 100 000 (kouluiköiset lapset ja vanhukset ja asiontipalvelua tarvitsevat) halvemmaksi kuin ruotsinkielen opetus peruskoulussa ja lukioissa.
Mutta voisi sen toki selvittää.

Opettele nyt jo lukemaan.
En sanonut, että jonkun on oltava ikuisesti niin kuin se on joskus lakiin kirjoitettu. Totta kai lakeja voi muuttaa.
Sanoon, että lain tulkinnan puolustaminen EI OLE TYHMÄÄ, LAPSELLISTA TAI NARSISTISTA. Varsinkaan, jos kyse on vähemmistöjen oikeuksien puolustamisesta.
Voidaan siis puhua lakien sisällöistä, se on sitä politiikkaa, tiedätkös.
Mutta keskustelun tapasi ei ole hyväksyttävä. Et kykene asiakeskusteluun ainakaan tässä asiassa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten sokeille, kuuroille, saamenkielisille, viittomakielisille, liikuntarajoittelisille, kehitysvammaisille jne jne jne pystytään järjestämään heidän tarvitsemansa palvelut ilman, että jokaisen yksilön tarvitsee opiskella heidän palvelemistaan jokaisella kouluasteella? Selittäkääpä tämä.
Tässä ketjussa ei ollut tarkoitus kinata suomenruotsalaisten palveluista, vaan puhua siitä TAVASTA, jolla niistä keskustellaan.
Mutta on aika selvää, että kunkin erityisryhmän tarvitsema tuki edellyttää valtaväestöltä eri asioita. Äidinkielen käytön mahdollistaminen on eri asia kuin vaikka pyörätuolien saatavuus ja tilojen suunnittelu vammaisten liikkumisen mahdollistavaksi.
Vaikkapa saamelaisia on murto-osa suomenruotsalaisista. He asuvat pienellä alueella, jossa heillä ON OIKEUS saada opetusta ja viranomaispalvelut saameksi.
Ap
Samoin ruotsinkieliset asuvat rajoitetulla alueella, MUTTA jokainen suomenkielinen pakotetaan opiskelemaan pakkoruotsia koko maassa.
Eikö olisi loogista, että jokaisella olisi pakkosaame? Eihän voi tietää, jos vaikka joskus muuttaa Lappiin.
No eivätkä asu. Pelkästään supisuomalaisen kaupungin maineessa olevan Tampereen seudulla asuu saman verran suomenruotsalaisia kuin mitä saamenkieliä (kyse ei ole edes yhdestä ainoasta saamen kielestä) puhuvia suomalaisia on yhteensä, eli kolmisen tuhatta.
Eli saamelaisia on kolme tuhatta, suomenruotsalaisia melkein sata kertaa enemmän.
Totta kai voidaan ajatella, että kaikille vähemmistöille on taattava oikeis opiskella ja saada viranomaispalvelut omalla kielellään. Jossain tulee raja kustannuksissa vastaan. Aika pitkälle tulkkipalvelut ovatkin kaikkien saatavilla, mitä minä kannatan lämpimästi.
Sinäkin maksat siis ilmeisesti mielelläsi veroja, siltä osin kun niitä käytetään tulkkipalveluihin, niinkö?
Ap
Maksaisin mieluummin ruotsinkielisten tulkkipalveluja kuin tuhlaisin aikaani ruotsinkielen opiskeluun. Se tulisi varmasti halvemmaksikin pitkällä aikavälillä.
- Eri
Vankasti epäilen, tulisiko henkilökohtainen avustaja x vaikkapa 100 000 (kouluiköiset lapset ja vanhukset ja asiontipalvelua tarvitsevat) halvemmaksi kuin ruotsinkielen opetus peruskoulussa ja lukioissa.
Mutta voisi sen toki selvittää.
Ap
Mikä ihmeen henkilökohtainen avustaja? Tulkkipalvelu voidaan hoitaa kaiutinpuhelimen avulla keskitetystä tulkkikeskuksesta käsin. Ja suurin osa "ruotsinkielisistä" osaa ihan hyvin suomea, eikä mitään tulkkausta edes tarvita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12, jos sinulle taataan vaikkapa sosiaalietuus laissa, olisitko yhtään sitä vastaan, että se haluttaisiin poistaa, koska "ei kaikki sitä saa"?
Tilanne on täysin sama.
Syyttäisit siis tuon etuuden - vaikkapa omaishoidon tuen - saajia narsisteiksi, kun ovat sitä mieltä, että ei saa poistaa.
Ruotsinkielisten oikeus saada viranomaispalvelut ja koulutusta ruotsiksi on muuten taattu - ei tavallisessa - ihan perustuslaissa asti. Itke sitä, mutta älä syyttele mielisairaaksi ketään.
Minua ällöttää se tapa, miten sinä haluat demonisoida ihmisiä, jotka ovat ERI MIELTÄ kanssasi. Kestä se, ja kinaa asiasta, mutta menemättä ad hominem.
ap
???
Yhteiskunnan tehtävä on järjestää palveluita monille eri vähemmistöille. Miksi vain ruotsinkielisen vähemmistön palveleminen on ulotettu jokaisen YKSILÖN ehdottoman pakolliseksi velvollisuudeksi? Ja nimenomaan ruotsinkieliset (narsistit) katsovat, että suomenkielisten pakkoruotsittaminen on ruotsinkielisten OIKEUS !
Kyllä se verojen maksukin on ihan jokaisen yksilön velvollisuus.
Joten miksi vaikkapa omaishoidon tuen saajat haluavat pakottaa kaikki sen maksajiksi....?
Täysin vastaavaa.
Muuten, kai ymmärrät, että suomenruotsalaisten velvollisuus opiskella suomea on täysin sama kuin meidän velvollisuus opiskella ruotsia.
ap
Verovaroista voidaan toki rahoittaa ruotsinkielisten palveluiden järjestämistä. Tämä on ihan eri asia kuin se, että jokainen yksilö pakotetaan nopiskelemaan ruotsinkielisten palvelijaksi.
Maan pääkieltä on joka maassa tapana opiskella. On erittäin lapsellista ja tyhmän leikkimistä verrata maan pääkielen ja pienen vähemmistökielen opiskelua toisiinsa. Kyseessä on täysin eri asia.
Mielipidekysymys.
Minusta ei ole lapsellista, tyhmää, eikä narsistista pysyä Suomen perustuslain tulkinnassa, joka antaa noille tasa-arvoisen aseman.
Voit avata oman ketjusi asiasta jankkaamiselle. Minä en jaksa enää vastata sinulle, koska et selvästikään osaa keskustella asiallisesti.
Ketjussa, jossa peräänkuulutan henkilökohtaisen solvaamisen lopettamista ja asia-argumentein keskustelemista SINÄ toistuvasti sorrut solvaamaan.
Ap
Minustä on jotenkin lapsellista ja tyhmää perustella asioita sillä, että laki sanoo näin ja piste.
Lait eivät ole jumalan sanaa, ei edes perustuslaki. Kielilait ja todellisuus ovat räikeässä ristiriidassa. Ruotsi ei ole eikä tule olemaan rinnakkainen kieli suomen kanssa. Kuinka pitkään todellisuutta yritetään vielä epätoivoisesti muokata lain mukaiseksi? Vai olisiko jossain vaiheessa järkevämpää tajuta, että ehkä laki kannattaisi päivittää vastaamaan todellisuutta?Itse asiassa jotkut ruotsinkielisetkin ovat ehdottaneet, että ruotsin kielellä olisi parempi turva virallisena vähemmistökielenä. Silloin se saisi mm. EU:n kautta nimenomaan turvaa vähemmistökielenä, jollainen se nyt ei virallisesti ole.
Opettele nyt jo lukemaan.
En sanonut, että jonkun on oltava ikuisesti niin kuin se on joskus lakiin kirjoitettu. Totta kai lakeja voi muuttaa.Sanoon, että lain tulkinnan puolustaminen EI OLE TYHMÄÄ, LAPSELLISTA TAI NARSISTISTA. Varsinkaan, jos kyse on vähemmistöjen oikeuksien puolustamisesta.
Voidaan siis puhua lakien sisällöistä, se on sitä politiikkaa, tiedätkös.
Mutta keskustelun tapasi ei ole hyväksyttävä. Et kykene asiakeskusteluun ainakaan tässä asiassa.
Ap
Vähemmistön oikeus ei ole vähemmistökielen pakottaminen enemmistölle.
Kuitenkin ruotsinkielisille tuntuu pakkoruotsi olevan paljon tärkemäpi asia kuin se, miten ruotsinkieliset palvelut parhaiten voitaisiin järjestää.
Normaali ei-narsistinen ajattelutapa menisi niin, että ensin katsotaan, mitä tarvitaan (ruotsinkielisille palveluita) ja sitten mietitään, mitkä ovat sopivat työkalut tämän toteuttamiseen.
Narsistiset ruotsinkieliset kuitenkin lähtevät siitä, että heidän tarpeeton kielensä pitää ehdottomasti pakottaa suomenkielisille riippumatta siitä, onko se järkevä tapa hoitaa asia vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten sokeille, kuuroille, saamenkielisille, viittomakielisille, liikuntarajoittelisille, kehitysvammaisille jne jne jne pystytään järjestämään heidän tarvitsemansa palvelut ilman, että jokaisen yksilön tarvitsee opiskella heidän palvelemistaan jokaisella kouluasteella? Selittäkääpä tämä.
Tässä ketjussa ei ollut tarkoitus kinata suomenruotsalaisten palveluista, vaan puhua siitä TAVASTA, jolla niistä keskustellaan.
Mutta on aika selvää, että kunkin erityisryhmän tarvitsema tuki edellyttää valtaväestöltä eri asioita. Äidinkielen käytön mahdollistaminen on eri asia kuin vaikka pyörätuolien saatavuus ja tilojen suunnittelu vammaisten liikkumisen mahdollistavaksi.
Vaikkapa saamelaisia on murto-osa suomenruotsalaisista. He asuvat pienellä alueella, jossa heillä ON OIKEUS saada opetusta ja viranomaispalvelut saameksi.
Ap
Samoin ruotsinkieliset asuvat rajoitetulla alueella, MUTTA jokainen suomenkielinen pakotetaan opiskelemaan pakkoruotsia koko maassa.
Eikö olisi loogista, että jokaisella olisi pakkosaame? Eihän voi tietää, jos vaikka joskus muuttaa Lappiin.
No eivätkä asu. Pelkästään supisuomalaisen kaupungin maineessa olevan Tampereen seudulla asuu saman verran suomenruotsalaisia kuin mitä saamenkieliä (kyse ei ole edes yhdestä ainoasta saamen kielestä) puhuvia suomalaisia on yhteensä, eli kolmisen tuhatta.
Eli saamelaisia on kolme tuhatta, suomenruotsalaisia melkein sata kertaa enemmän.
Totta kai voidaan ajatella, että kaikille vähemmistöille on taattava oikeis opiskella ja saada viranomaispalvelut omalla kielellään. Jossain tulee raja kustannuksissa vastaan. Aika pitkälle tulkkipalvelut ovatkin kaikkien saatavilla, mitä minä kannatan lämpimästi.
Sinäkin maksat siis ilmeisesti mielelläsi veroja, siltä osin kun niitä käytetään tulkkipalveluihin, niinkö?
Ap
Maksaisin mieluummin ruotsinkielisten tulkkipalveluja kuin tuhlaisin aikaani ruotsinkielen opiskeluun. Se tulisi varmasti halvemmaksikin pitkällä aikavälillä.
- Eri
Vankasti epäilen, tulisiko henkilökohtainen avustaja x vaikkapa 100 000 (kouluiköiset lapset ja vanhukset ja asiontipalvelua tarvitsevat) halvemmaksi kuin ruotsinkielen opetus peruskoulussa ja lukioissa.
Mutta voisi sen toki selvittää.
ApMikä ihmeen henkilökohtainen avustaja? Tulkkipalvelu voidaan hoitaa kaiutinpuhelimen avulla keskitetystä tulkkikeskuksesta käsin. Ja suurin osa "ruotsinkielisistä" osaa ihan hyvin suomea, eikä mitään tulkkausta edes tarvita.
Se ihmeen henkilökohtainen avustaja, joka mahdollistaa opiskelun ruotsiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12, jos sinulle taataan vaikkapa sosiaalietuus laissa, olisitko yhtään sitä vastaan, että se haluttaisiin poistaa, koska "ei kaikki sitä saa"?
Tilanne on täysin sama.
Syyttäisit siis tuon etuuden - vaikkapa omaishoidon tuen - saajia narsisteiksi, kun ovat sitä mieltä, että ei saa poistaa.
Ruotsinkielisten oikeus saada viranomaispalvelut ja koulutusta ruotsiksi on muuten taattu - ei tavallisessa - ihan perustuslaissa asti. Itke sitä, mutta älä syyttele mielisairaaksi ketään.
Minua ällöttää se tapa, miten sinä haluat demonisoida ihmisiä, jotka ovat ERI MIELTÄ kanssasi. Kestä se, ja kinaa asiasta, mutta menemättä ad hominem.
ap
???
Yhteiskunnan tehtävä on järjestää palveluita monille eri vähemmistöille. Miksi vain ruotsinkielisen vähemmistön palveleminen on ulotettu jokaisen YKSILÖN ehdottoman pakolliseksi velvollisuudeksi? Ja nimenomaan ruotsinkieliset (narsistit) katsovat, että suomenkielisten pakkoruotsittaminen on ruotsinkielisten OIKEUS !
Kyllä se verojen maksukin on ihan jokaisen yksilön velvollisuus.
Joten miksi vaikkapa omaishoidon tuen saajat haluavat pakottaa kaikki sen maksajiksi....?
Täysin vastaavaa.
Muuten, kai ymmärrät, että suomenruotsalaisten velvollisuus opiskella suomea on täysin sama kuin meidän velvollisuus opiskella ruotsia.
ap
Verovaroista voidaan toki rahoittaa ruotsinkielisten palveluiden järjestämistä. Tämä on ihan eri asia kuin se, että jokainen yksilö pakotetaan nopiskelemaan ruotsinkielisten palvelijaksi.
Maan pääkieltä on joka maassa tapana opiskella. On erittäin lapsellista ja tyhmän leikkimistä verrata maan pääkielen ja pienen vähemmistökielen opiskelua toisiinsa. Kyseessä on täysin eri asia.
Mielipidekysymys.
Minusta ei ole lapsellista, tyhmää, eikä narsistista pysyä Suomen perustuslain tulkinnassa, joka antaa noille tasa-arvoisen aseman.
Voit avata oman ketjusi asiasta jankkaamiselle. Minä en jaksa enää vastata sinulle, koska et selvästikään osaa keskustella asiallisesti.
Ketjussa, jossa peräänkuulutan henkilökohtaisen solvaamisen lopettamista ja asia-argumentein keskustelemista SINÄ toistuvasti sorrut solvaamaan.
Ap
Minustä on jotenkin lapsellista ja tyhmää perustella asioita sillä, että laki sanoo näin ja piste.
Lait eivät ole jumalan sanaa, ei edes perustuslaki. Kielilait ja todellisuus ovat räikeässä ristiriidassa. Ruotsi ei ole eikä tule olemaan rinnakkainen kieli suomen kanssa. Kuinka pitkään todellisuutta yritetään vielä epätoivoisesti muokata lain mukaiseksi? Vai olisiko jossain vaiheessa järkevämpää tajuta, että ehkä laki kannattaisi päivittää vastaamaan todellisuutta?Itse asiassa jotkut ruotsinkielisetkin ovat ehdottaneet, että ruotsin kielellä olisi parempi turva virallisena vähemmistökielenä. Silloin se saisi mm. EU:n kautta nimenomaan turvaa vähemmistökielenä, jollainen se nyt ei virallisesti ole.
Opettele nyt jo lukemaan.
En sanonut, että jonkun on oltava ikuisesti niin kuin se on joskus lakiin kirjoitettu. Totta kai lakeja voi muuttaa.Sanoon, että lain tulkinnan puolustaminen EI OLE TYHMÄÄ, LAPSELLISTA TAI NARSISTISTA. Varsinkaan, jos kyse on vähemmistöjen oikeuksien puolustamisesta.
Voidaan siis puhua lakien sisällöistä, se on sitä politiikkaa, tiedätkös.
Mutta keskustelun tapasi ei ole hyväksyttävä. Et kykene asiakeskusteluun ainakaan tässä asiassa.
ApVähemmistön oikeus ei ole vähemmistökielen pakottaminen enemmistölle.
Kuitenkin ruotsinkielisille tuntuu pakkoruotsi olevan paljon tärkemäpi asia kuin se, miten ruotsinkieliset palvelut parhaiten voitaisiin järjestää.
Normaali ei-narsistinen ajattelutapa menisi niin, että ensin katsotaan, mitä tarvitaan (ruotsinkielisille palveluita) ja sitten mietitään, mitkä ovat sopivat työkalut tämän toteuttamiseen.
Narsistiset ruotsinkieliset kuitenkin lähtevät siitä, että heidän tarpeeton kielensä pitää ehdottomasti pakottaa suomenkielisille riippumatta siitä, onko se järkevä tapa hoitaa asia vai ei.
Sinulle selvästi koko ketju on ollut - ei ruotsia, vaan hepreaa.
No ei tietenkään millään pätevyydellä. Palstapersun tapana on turvautua henkilökohtaiseen haukkumiseen, kun asiakommentit ovat loppu.
Varmaan sillä pätevyydellä, jolla palstamamma nykyään tietää jaella muillekin narsisti-diagnooseja.
"Ai et viitsi vahtia munkin lapsia hiekkalaatikolla, taidat olla narsisti!"
"Ostit sitten itsellesi omalla palkallasi pelin, mikset kysynyt multa lupaa, senkin narsisti!"
"Pomo on kauhea narsisti, kehtasi moittia minua, kun myöhästyin tänään töistä"
Minusta ruotsin kielen voi vaihtaa vapaaehtoiseksi, mutta se merkitsee sitä, että iso osa palstamammojen lapsista jää nuolemaan virkoja jaettaessa näppejään.
Ai ei vai? Aiotte siis kaventaa virkojen kelpoisuusvaatimuksia? Eli jatkossa suomenruotsalaiset eivät enää voisi vaikkapa asioida lääkärissä ja saada vaivoihinsa diagnoosia omalla kielellään? Tai hakea tosiaan vaikka rakennuslupaa äidinkielellään?
Vastatkaa noihin rehellisesti, niin saatte tietää, MIKSI suomenruotsalaiset "narsistisesti" ovat huolissaan ruotsinkielen taidon vähenemisestä ja kelpoisuusvaatimusten purkamisesta.
No onhan se vähän pöhköä että jossain itärajalla on pakko opiskella ruotsia esim. venäjän sijaan joka on sillä alueella kansantaloudellisesti oleellisesti tärkeämpi kieli.
Onko ruotsinkielisillä muuten pakkosuomi?
Vierailija kirjoitti:
Minusta ruotsin kielen voi vaihtaa vapaaehtoiseksi, mutta se merkitsee sitä, että iso osa palstamammojen lapsista jää nuolemaan virkoja jaettaessa näppejään.
Ai ei vai? Aiotte siis kaventaa virkojen kelpoisuusvaatimuksia? Eli jatkossa suomenruotsalaiset eivät enää voisi vaikkapa asioida lääkärissä ja saada vaivoihinsa diagnoosia omalla kielellään? Tai hakea tosiaan vaikka rakennuslupaa äidinkielellään?
Vastatkaa noihin rehellisesti, niin saatte tietää, MIKSI suomenruotsalaiset "narsistisesti" ovat huolissaan ruotsinkielen taidon vähenemisestä ja kelpoisuusvaatimusten purkamisesta.
Huoh. Eihän Seinäjoen sairaan VIRKAMIESRUOTSINSA suorittaneet lääkärit ja hoitajat kelpaa ruotsinkielisille. Joten mitä merkitystä koko virkamiesruotsilla on? Pelkkää suomenkielisten simputtamista.
Vierailija kirjoitti:
Minusta ruotsin kielen voi vaihtaa vapaaehtoiseksi, mutta se merkitsee sitä, että iso osa palstamammojen lapsista jää nuolemaan virkoja jaettaessa näppejään.
Ai ei vai? Aiotte siis kaventaa virkojen kelpoisuusvaatimuksia? Eli jatkossa suomenruotsalaiset eivät enää voisi vaikkapa asioida lääkärissä ja saada vaivoihinsa diagnoosia omalla kielellään? Tai hakea tosiaan vaikka rakennuslupaa äidinkielellään?
Vastatkaa noihin rehellisesti, niin saatte tietää, MIKSI suomenruotsalaiset "narsistisesti" ovat huolissaan ruotsinkielen taidon vähenemisestä ja kelpoisuusvaatimusten purkamisesta.
Siksi, että 5%:n vähemmistön pitää ymmärtää asemansa. He ovat pieni vähemmistö ja heidän tehtävänsä on opetella maan pääkieli. Eikä suinkaan niin, että enemmistön pitää opetella vähemistön kieli.
Se on narsismia, että he kuvittelevat olevansa jotain niin suurta ja ihmeellistä, että voivat sanella, mitä enemmistön pitää opiskella.
38, minustakin on narsismia, että minun pitää suostua kuuntelemaan mun savolaisen naapurin mongerrusta. Vit.u, opettelisi yleiskieltä! Ihme narsisti sekin.
Tai sekin on narsismia, että mun pitää maksaa Lapin puolustuksesta, tiestöstä ja palveluiden ylläpitämisestä, vaikka siellä asuu alle viisi prosenttia suomalaisista. Maksakoot itse ja jos Venäjä vie, niin Good riddance!
Sulle ei selvästi nyt ole auennut valtion ja politiikan rooli.
Se, että sä saat itkupotkuraivarit jostakin, ei merkkaa sitä, että siitä hyötyvät on narsisteja.
Ap sulle on tätä yrittänyt jo vääntää kolmatta sivua, mutta kun ei mene kaaliin niin millään.
Se on swedofobia. Olet latinofobi, koska et osaa latinasta väännettyjä suomenkielen sanoja.