Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Pomon kommentti koirani kuolemasta "No hei oikeasti, ihmisiäkin kuolee"
21.04.2017 |
Pomo kyseli lounastauolla että miten minulla menee ja vastasin suoraan, että olen todella surullinen rakkaan koirani kuolemasta, mutta en anna sen vaikuttaa työhön. Pomo kommentoi "No hei oikeasti, ihmisiäkin kuolee"
Olikohan tuon tarkoitus helpottaa oloani?
Kommentit (68)
Sitten ihmetellään, miksi koiranaiset eivät oikein ole miesten suosiossa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"sinäkin kuolet joskus" .... vastaus pomolle
Juuri sitähän se pomo vähän kulmikkaasti koetti sanoa. Kuolema on luonnollinen osa elämää.
Uskon myös näin.
Ei pomo voi alkaa itkemään tt kanssa tämän suruja.
Suhteellisuudentaju on niin pielessä monilla!
Työkaveri tuli kysymään, pitääkö paikkansa, että syntymäpäivä on palkallinen vapaa. No, vähän ihmeissäni siinä, koska meillä 50-v. päivä tod. on palkallinen vapaapäivä, jos se sattuu työpäiväksi eikä tämä rouva ole kuin n. 35-v. Kyselin tarkemmin ja selvisi, että hän haluaa ehdottomasti palkallisen vapaapäivän, koska lapsella on 5-vuotissynttärit. Niissä menee hänen mukaansa niin paljon aikaa, pitää leipoa ja laittaa jne. Voi huokaus! :o Oli hyvin vaikea saada hänet ymmärtämään, että hän voi toki anoa palkatonta vapaapäivää, mutta se ei ole itsestäänselvyys eikä lapsen syntymäpäivä ole mikään vapaapäivä!
Vierailija kirjoitti:
Sitten ihmetellään, miksi koiranaiset eivät oikein ole miesten suosiossa...
OK, minä alan pikkuhiljaa ymmärtää. Ja olen itsekin nainen. En ole tajunnut tähän asti, että on tosiaan näin herkkiä ansarinkukkia kukkimassa. (Myötätuntoni on valitettavasti miesten puolella tässä kohdin.)
En ole kuullut metsästäjästä, joka olisi joutunut viikoksi saikulle koiransa kuoleman vuoksi, vaikka ääni värisisikin siksi, että hyvä kaveri kuoli.
Vierailija kirjoitti:
Sitten ihmetellään, miksi koiranaiset eivät oikein ole miesten suosiossa...
Käytännössä se koira on niille se mies/puoliso. Kyllä fiksu mies tajuaa, että kannattaa pysyä kaukana jos nainen nukkuu vaikka koiran kanssa samassa sängyssä. Eläimestä tehty ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle on koirani kuolema ollut kovempi paikka kun mitä vanhempieni kuolemat olivat, johtuen varmaan siitä, että vanhempani eivät kuollessaan olleet osa arkipäivääni ja kotiani. Toki surin heitäkin, mutta arkeeni se ei kovin paljoa vaikuttanut.
Sama täällä. Otin koiran eroni jälkeen ja se oli ainoa arjen jakaja elämässäni 11 vuotta. Kyllä sen kuolema aiheutti elämässäni suuremman aukon kuin isäni kuolema, josta toki myös olin surullinen. Isää en kuitenkaan tavannut kuin muutaman kerran vuodessa, enkä jakanut hänen kanssaan esim. murheitani.
Miten ihmiset eivät ymmärrä, että varsinkin yksinäisen ihmisen elämässä se lemmikki on nimenomaan arjessa mukana oleva kumppani, jolle höpötetään niin hyvät kuin huonotkin asiat päivittäisestä elämästä? Ei silloin ole kysymys siitä, että joku kissa tai koira olisi tärkeämpi kuin ihminen ja sen takia sitä surtaisiin enemmän. Itseään ja omaa menetystäänhän ihminen suree, kun läheinen kuolee ja silloin kun se läheinen on eläin, voi sen kuoleman aiheuttama suru olla yhtä syvää kuin läheisen ihmisenkin kuoleman.
Lennu123 kirjoitti:
Suhteellisuudentaju on niin pielessä monilla!
Työkaveri tuli kysymään, pitääkö paikkansa, että syntymäpäivä on palkallinen vapaa. No, vähän ihmeissäni siinä, koska meillä 50-v. päivä tod. on palkallinen vapaapäivä, jos se sattuu työpäiväksi eikä tämä rouva ole kuin n. 35-v. Kyselin tarkemmin ja selvisi, että hän haluaa ehdottomasti palkallisen vapaapäivän, koska lapsella on 5-vuotissynttärit. Niissä menee hänen mukaansa niin paljon aikaa, pitää leipoa ja laittaa jne. Voi huokaus! :o Oli hyvin vaikea saada hänet ymmärtämään, että hän voi toki anoa palkatonta vapaapäivää, mutta se ei ole itsestäänselvyys eikä lapsen syntymäpäivä ole mikään vapaapäivä!
Yksi työntekijäni piti lomapäivän kun siskonsa lapsella oli noi synttärit. Ei edes ilmoittanut etukäteen, oli vain poissa.
Kerroin, että jos olisi asiallisesti toiminut, olisi saanut kyllä vapaan etukäteen pyytämällä ja niistä ylitöistä yksi päivä. Nyt keskustelumme koski luvatonta poissaoloa siis. Ta on oikeus vaatia sairastodistus - ja hän suoraan ilmoitti, että oli palkallisella vapaalla syntymäpäivien vuoksi. Siskon pikkupojan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle on koirani kuolema ollut kovempi paikka kun mitä vanhempieni kuolemat olivat, johtuen varmaan siitä, että vanhempani eivät kuollessaan olleet osa arkipäivääni ja kotiani. Toki surin heitäkin, mutta arkeeni se ei kovin paljoa vaikuttanut.
Sama täällä. Koiran eläinlääkärille vieminen ja lopettaminen on ollut yksi pahimpia jos ei pahin kokemus ja koko perhe suri sitä kauan. Vieläkin tulee kyyneleet, kun sitä muistelee.
Varsinkin koirasta muodostuu perheenjäsen ja paras ystävä, sen koiraihmiset tietävät. Moni ronski metsästäjä on itkenyt koiransa menetystä , vaikka kuulostaa kummalta kun metsästänyt ja tappanut luontoeläimiä.
Mitä kummallista tuossa on? Se koira on metsästyskaveri ja ystävä, saaliseläimet tuntemattomia metsän olentoja jotka nähdään riistana. Aivan eri asia. Tosin tuo kommenttisi kiteyttää hyvin, kuinka pihalla ihmiset nykypäivänä ovat itsestäänselvyyksistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle on koirani kuolema ollut kovempi paikka kun mitä vanhempieni kuolemat olivat, johtuen varmaan siitä, että vanhempani eivät kuollessaan olleet osa arkipäivääni ja kotiani. Toki surin heitäkin, mutta arkeeni se ei kovin paljoa vaikuttanut.
Sama täällä. Koiran eläinlääkärille vieminen ja lopettaminen on ollut yksi pahimpia jos ei pahin kokemus ja koko perhe suri sitä kauan. Vieläkin tulee kyyneleet, kun sitä muistelee.
Varsinkin koirasta muodostuu perheenjäsen ja paras ystävä, sen koiraihmiset tietävät. Moni ronski metsästäjä on itkenyt koiransa menetystä , vaikka kuulostaa kummalta kun metsästänyt ja tappanut luontoeläimiä.
Tässä kohdassa koiraihmiset menevätkin vikaan. Tietenkin jos on yksinäinen ihminen, niin se koira voi olla ainoa ja sitä kautta paras ystävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten ihmetellään, miksi koiranaiset eivät oikein ole miesten suosiossa...
Käytännössä se koira on niille se mies/puoliso. Kyllä fiksu mies tajuaa, että kannattaa pysyä kaukana jos nainen nukkuu vaikka koiran kanssa samassa sängyssä. Eläimestä tehty ihminen.
Alan ymmärtää, miten vaikea tällaisesta on myös toiselle sanoa. Jos mies sanoo naiselle, että koira koppiin nukkumaan, niin se taitaa olla mies, joka pääsee ulkoruokintaan? ;-)
OK, itse olin TV:lle, autolle ja ravihevoselle mustasukkainen; ne kaikki meni ylitse minusta ja erohan siinä sitten tulikin.
No itse ainakin masennuin vakavasti koirani kuoltua 15vuotiaana. Koitin 2 kertaa itsemurhaa, koska en yksinkertaisesti nähnyt mitään tulevaisuutta enään. Mulla ei ole koskaan ollut ystäviä, koira oli ainoa kumppani sieltä aivan pennusta asti 15vuoden ajan.
Tehtiin kaikkia asioita yhdessä. Koira tuli aina saunaanki mun kanssa, se osasi tuoda esim. kaukosäätimen mulle jos pyysin. Kun sanoin että lähtään hakemaan liiteristä puita, se juoksi heti oven avattua liiterin luokse ja tökkäsi kuonolla liiterin oven auki ja otti pienempiä polttopuita hampaisiinsa ja nakkasi ne puunkanto koriin :D Olin sen opettanut.
Aina kun tulin töistä, se katteli ikkunasta. Joka ikinen kerta näin sen naaman ikkunasta kun ajoin pihaan. Aina.
Asuttiin maalla, tosi syrjässä järven rannalla. Kesäisin aina uitiin paljon. Koira hyppäsi laiturilta suoraan veteen ihan onnessaan ja minä perässä. Rakasti uimista valtavasti.
Koiran kuolemasta on nyt 12vuotta. Kaipaan sitä joka päivä ja vaikka rakastan eläimiä, en ole kyennyt enään ottamaan uutta koiraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Multa kuoli koira viime viikolla, olikin jo 15-vuotias, perusterve koira tähän asti mutta yhtäkkiä meni huonoksi, läähätti ja makasi. Niin vaan lähdettiin päivystykseen tutkimuksien jälkeen päätettiin lopettaa ja takaisin tuli pelkkä tyhjä talutin.
Koko perhe kyynelehti sen illan, isäntäkin, kun jouduttiin tekemään viimeinen palvelus uskolliselle lemmikille ja metsastyskaverille. Mutta edes lapset ei pummanneet vapaapäivää seuraavana päivänä. Eikä olisi saaneetkaan. Kysymyksessä oli kuitenkin perheen koira eikä perheenjäsen.
Vierailija kirjoitti:
No itse ainakin masennuin vakavasti koirani kuoltua 15vuotiaana. Koitin 2 kertaa itsemurhaa, koska en yksinkertaisesti nähnyt mitään tulevaisuutta enään. Mulla ei ole koskaan ollut ystäviä, koira oli ainoa kumppani sieltä aivan pennusta asti 15vuoden ajan.
Tehtiin kaikkia asioita yhdessä. Koira tuli aina saunaanki mun kanssa, se osasi tuoda esim. kaukosäätimen mulle jos pyysin. Kun sanoin että lähtään hakemaan liiteristä puita, se juoksi heti oven avattua liiterin luokse ja tökkäsi kuonolla liiterin oven auki ja otti pienempiä polttopuita hampaisiinsa ja nakkasi ne puunkanto koriin :D Olin sen opettanut.
Aina kun tulin töistä, se katteli ikkunasta. Joka ikinen kerta näin sen naaman ikkunasta kun ajoin pihaan. Aina.
Asuttiin maalla, tosi syrjässä järven rannalla. Kesäisin aina uitiin paljon. Koira hyppäsi laiturilta suoraan veteen ihan onnessaan ja minä perässä. Rakasti uimista valtavasti.
Koiran kuolemasta on nyt 12vuotta. Kaipaan sitä joka päivä ja vaikka rakastan eläimiä, en ole kyennyt enään ottamaan uutta koiraa.
Mutta ymmäräthän, ettei tilanteesi ole normaali.
Mitä nyt ikinä normaalilla tarkoitetaan, mutta noin karkeasti ottaen tiettyä Gaussin käyrän siirtymää molemmin puolin.
Tässä normaalin rajoissa koira ei muodotu elälmän keskipisteeksi. Normaali ymmärtää myös koiran elämän rajallisuuden oman elinikänsä puitteissa.
Jaksele kuitenkin ja puhu jollekulle...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otan osaa. Itsellekin oli kova paikka lopettaa 15-vuotias kissani. En usko, että kaikki ihmiset ymmärtää miltä tuntuu menettää lemmikki. Varsinkin silloin kun se on ollut elämässäsi yli puolet sun elämästä. Kuitenkin jopa isoisäni, vanhan kansan ihminen, jolle eläimet on hyödykkeitä, tajusi olla hiljaa. Kun edellinen kissani kuoli, kuulin juurikin näitä "Sehän oli vain kissa" -kommentteja.
Toisen surun vähätteleminen, johtuu se sitten mistä tahansa, on typerää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No helpottaako se että koirasi on nyt taivaassa.
Pääsevätkö eläimet taivaaseen? Luulen, että eivät pääse, vaan taivas on vain ihmisille kristinuskon mukaan.
No ensinnäkään mitään kuoleman jälkeistä elämää taivaassa ei ole odotettavissa.
Toisekseen kristinuskossa kyseisen tilan saavuttaminen edellyttää uskomista, enkä usko että koira uskoo Jeesukseen.
Taivaaseen ei ole menossa ketään, ei varsinkaan koiria.
Aijaa, mistäs sinä sen mikä tiedät? Oletko joskus kuollut? Vai saitko jonkun ilmestyksen missä tämä varmuudella kerrottiin?
Tämä on epäsuosittu mielipide, mutta minun mielestäni lemmikin vanhuuteen kuolemiseen pitäisi normaalisti olla jollain tavalla valmis. Monet eläimet sairastelevatkin pitkään. Se on tavallista elämän kiertokulkua ja silloin on vain siitä syystä kummallista mennä täysin pois raiteiltaan, kun kuolema oli odotettavissa. Ei se helppoa ole koskaan, mutta pitäisi jollain tavalla osata käsitellä sellaista asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle on koirani kuolema ollut kovempi paikka kun mitä vanhempieni kuolemat olivat, johtuen varmaan siitä, että vanhempani eivät kuollessaan olleet osa arkipäivääni ja kotiani. Toki surin heitäkin, mutta arkeeni se ei kovin paljoa vaikuttanut.
Sama täällä. Koiran eläinlääkärille vieminen ja lopettaminen on ollut yksi pahimpia jos ei pahin kokemus ja koko perhe suri sitä kauan. Vieläkin tulee kyyneleet, kun sitä muistelee.
Varsinkin koirasta muodostuu perheenjäsen ja paras ystävä, sen koiraihmiset tietävät. Moni ronski metsästäjä on itkenyt koiransa menetystä , vaikka kuulostaa kummalta kun metsästänyt ja tappanut luontoeläimiä.
Tässä kohdassa koiraihmiset menevätkin vikaan. Tietenkin jos on yksinäinen ihminen, niin se koira voi olla ainoa ja sitä kautta paras ystävä.
Koira on metsästäjälle usein paras kaveri ja ystävä. Ei ihme, että metsämies itkee kun koira on joutunut suden suuhun. Oli kerran tv:s. Hyvä että miehelläkin on tunteet ja uskaltaa ne ilmaista.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on epäsuosittu mielipide, mutta minun mielestäni lemmikin vanhuuteen kuolemiseen pitäisi normaalisti olla jollain tavalla valmis. Monet eläimet sairastelevatkin pitkään. Se on tavallista elämän kiertokulkua ja silloin on vain siitä syystä kummallista mennä täysin pois raiteiltaan, kun kuolema oli odotettavissa. Ei se helppoa ole koskaan, mutta pitäisi jollain tavalla osata käsitellä sellaista asiaa.
Näin on. Ja olen kyllä niin säälimätön tyyppi, että minusta sama koskee myös ihmisiä. Tottakai sitä on surullinen, kun vaikka mummo kuolee, mutta kyllähän nyt pitää ymmärtää, että 85-vuotias kuolee pikapuoliin ja jos on esim. kovin sairas, se on helpotus henkilölle itselleen. Tai vaikka olisi umpiterve 85-vuotias, niin luultavasti kuolee pikapuoliin.
Eri asiaan on kuolla nuorena, onnettomuudessa tms. äkillinen nuorehkolla iällä.
Kannatan eutanasiaa - sekä elämille että myös ihmisille. Se on usein humaanein tapa.
Myönnän, että en myöskään ymmärrä ihmistä, joka murtuu täysin, kun 90-vuotias isänsä tai äitinsä kuolee. Onhan tuo nyt jo odotettavissa? En voi kuin toistaa, että osa ihmisistä on hyvin herkkiä ja murtuvia henkisesti.
(Ja minulta on kuollut 3 läheistä nuorina. Mummo. Useita lemmikkejäkin.)
No, itse ajattelen samoin. En toki sano ääneen, koska mulla on sen verran sosiaalisia taitoja, mutta en todellakaan jaksa ottaa yhdenkään eläimen kuolemaa kovin vakavasti.
Alue: Aihe vapaa
Aika tökerö kommentti, vaikka kyseessä olikin vain koira.