Pomon kommentti koirani kuolemasta "No hei oikeasti, ihmisiäkin kuolee"

Vierailija kirjoitti:

Ne joilla ei ole ollut lemmikkiä ei voi käsittää menetyksen tuskaa.

Tökerösti pomo sanoi mutta onhan se totta. Olisi voinut pahoitella asiaa ja jättää asian sikseen.

Jos on esimiesasemassa ei se tarkoita sitä, että olisi välttämättä hyvät sosiaaliset taidot.

Noh... olen kuusikymppinen ja eläimiä on aina ollut. Toki eläimen kuolema on surullista ja aiheuttaa hetken alakuloa. Kyllä varsinkin koiraan ilman muuta kiintyy. Monet tietysti kissaankin, vaikken henkilökohtaisesti tätä ihan ymmärrä. 

En muotoisi asiaa kuitenkaan "menettämisen tuskaksi". Tämän varaan rakkaille ihmisille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka se koira olisi sinulle rakas, ei kaikki vaan tykkää eläimistä. Meille eläin on aina ollut kuin perheenjäsen ja onhan se surullista kun lemmikki kuolee. Toisille eläimet on vain elämiä, ei paljon hetkauta niihin liittyvät asiat.

Sou?

Vaikka vihaisit lapsia ja vanhmepia, niin on siti tökeröä väheksyä tosen surua kuoleman kohdatessa.

Miten lausahdus, "no hei oikeasti, ihmisiäkin kuolee" on muka tökerö tai sellainen, että se ei ota osaa toisen suruun?

Minusta tuo on osaaottava.

Voihan lapsen kuolemasta kertovalle myös vastata ... "no hei, xxx lapsi kuoli myös" ... eli tulla vastaan, pyrkiä tasoittamaan toisen surullista mieltä suhteellistamalla kokemusta. Ei kaikki ala vollottaa täysillä - etenkään esimies - nenäliinanko olisi pitänyt tarjota?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin töissä enemmän surraan ja otetaan osaa jonkun koiran kuolemaan kuin vanhempien. Tai siis, ne joiden vanhemmat ovat kuolleet eivät siitä ole huudelleet, mutta kun Sesse potkaisee tyhjää niin voi sitä nyyhkettä.

Ihmiset ovat erilaisia, ja vanhempien kuolema voi olla niin pitkä prosessi, että siihen mahtuu monenlaisia vaiheita. Mun työkaveri haki lääkäriltä kolme päivää sairauslomaa koiransa kuoltua. Minä kävin töissä kuin robotti, kun äitini kuoli yllättävään sairauskohtaukseen. Sinänsä se olisi ollut mulle ok, mutta siinä vaiheessa, kun työkaveri tajusi tämän ja alkoi siunailla suorastaan paheksuvasti sairauslomattomuuttani, meinasi kyllä multa kärähtää käämi.

Tässä nyt on supertökerö työkaveri.

En silti kyllä ymmärrä  - en tosiaakaan - että jonkun lemmikin vuoksi annetaan ja otetaan sairaslomaa.  Oikeasti nämä on ihmisiä, jolla on liian helppo elämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikka se koira olisi sinulle rakas, ei kaikki vaan tykkää eläimistä. Meille eläin on aina ollut kuin perheenjäsen ja onhan se surullista kun lemmikki kuolee. Toisille eläimet on vain elämiä, ei paljon hetkauta niihin liittyvät asiat.

Sou?

Vaikka vihaisit lapsia ja vanhmepia, niin on siti tökeröä väheksyä tosen surua kuoleman kohdatessa.

Johonkin kai se raja on vedettävä empatian ilmauksissa. 

Jos toinen vetistelee kultakalan tukehtumisen johdosta, niin elätkö täysillä mukana? Ymmärrän surun esim. koiran kohdalla etenkin yksinäisellä ihmisellä. Se on ollut kumppani ja elämäntoveri. 

Mutta joku nurkassa haiseva kani? Kai sitä yhtä lailla sitten voi saikutella vaikka sokeritoukista. 

Hänellä ei ole ilmeisesti ollut lemmikkejä.  Ei voi ymmärtää jos ei ole ollut, ei lemmikkejä tai lapsia.  Ei voi ymmärtää....

Jos ihminen lamaantuu työkyvyttömäksi lemmikin kuoleman vuoksi,hän ei todennäköisesti tule selviämään elämästä tervepäisenä muutenkaan. Lemmikin kuolema on pieni menetys kun ajattelee mitä kaikkea muuta ihmiselämässä yleensä tapahtuu (omaisten kuolema, talousvaikeudet, terveyshuolet, erot ynnä muut).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No helpottaako se että koirasi on nyt taivaassa.

Pääsevätkö eläimet taivaaseen? Luulen, että eivät pääse, vaan taivas on vain ihmisille kristinuskon mukaan.

Mitäs taivaassa olevat sitten söisivät jos siellä ei olisi eläimiä? Ei Ukko Ylijumala voi olla niin julma että pakottaisi kaikki vegaaneiksi.

Mä olin viikon saikulla, kun meidän koira kuoli. Merkattiin koodilla mielenjärkytys tms. saikkutodistukseen, paskaako se esimiehille kuuluu.

Niiden, joiden mielestä koira on "vain koira" ei pitäisi todellakaan koiraa hankkia.

Samalla tavalla se koira on ainakin minulle rakas kuin ihmisperheenjäsenetkin. Kokisin tuollaisen "ihmisiäkin kuolee" kommentin samalla tapaa itseäni loukkaavana kuin läheisen ihmisen kuoleman vähättelyn.

Miettikää nyt:

"Äitini nukkui eilen pois.."

"No hei, Irakissa räjähtää ihmisiä joka päivä!"

Ei se paljon sitä ihmistä lohduta, jonka rakas perheenjäsen on kuollut, että jotain ventovieraita jossain kuolee.

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen lamaantuu työkyvyttömäksi lemmikin kuoleman vuoksi,hän ei todennäköisesti tule selviämään elämästä tervepäisenä muutenkaan. Lemmikin kuolema on pieni menetys kun ajattelee mitä kaikkea muuta ihmiselämässä yleensä tapahtuu (omaisten kuolema, talousvaikeudet, terveyshuolet, erot ynnä muut).

Sä et vaan ymmärrä. Sulla ei ole ollut lemmikkiä tai et ole osannut luoda siihen henkilökohtaista suhdetta.

Vierailija kirjoitti:

"sinäkin kuolet joskus" .... vastaus pomolle

Juuri sitähän se pomo vähän kulmikkaasti koetti sanoa. Kuolema on luonnollinen osa elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin töissä enemmän surraan ja otetaan osaa jonkun koiran kuolemaan kuin vanhempien. Tai siis, ne joiden vanhemmat ovat kuolleet eivät siitä ole huudelleet, mutta kun Sesse potkaisee tyhjää niin voi sitä nyyhkettä.

Ihmiset ovat erilaisia, ja vanhempien kuolema voi olla niin pitkä prosessi, että siihen mahtuu monenlaisia vaiheita. Mun työkaveri haki lääkäriltä kolme päivää sairauslomaa koiransa kuoltua. Minä kävin töissä kuin robotti, kun äitini kuoli yllättävään sairauskohtaukseen. Sinänsä se olisi ollut mulle ok, mutta siinä vaiheessa, kun työkaveri tajusi tämän ja alkoi siunailla suorastaan paheksuvasti sairauslomattomuuttani, meinasi kyllä multa kärähtää käämi.

Tässä nyt on supertökerö työkaveri.

En silti kyllä ymmärrä  - en tosiaakaan - että jonkun lemmikin vuoksi annetaan ja otetaan sairaslomaa.  Oikeasti nämä on ihmisiä, jolla on liian helppo elämä.

Et varmasti ymmärrä, etkä varmasti ymmärrä elämästä kaikkea muutakaan.

Jokaisen ihmisen elämä on erilainen ja jokaisella on omat koettelemukset. Voi olla, että selviää avioerosta, syövästä, lapsen kuolemasta, mutta sitten se seuraava koettelemus romahduttaa, se voi olla vaikka se oman koiran jääminen auton alle.

Tai niin kuin itselleni kävi, sinnittelin yli isäni kuoleman, veljeni kuoleman, äitini kuoleman, mutta sitten kun vielä hautasin koiranikin, niin silloin olin jo niin piipussa, etten enää saanut nukuttua öisin, jäin sairauslomalle ja toipumaan. Diagnoosina unihäiriö ja traumaperäinen stressireaktio. Koiran kuoleman takia.

Mulla oli koira. Jouduttiin lopettamaan vanhana kun halvaantui. Kaivoin haudan sunnuntaina ja maanantaina menin töihin. Tietenkin oli surullinen olo, mutta en kyllä ymmärrä mitä joku sairasloma olisi auttanut. Olisi ollut enemmän aikaa vaan miettiä asiaa. Koira se vaan loppujen lopuksi oli vaikka toki rakas lenkkikaveri ja perheenjäsen. Lemmikkien inhimillistäminen menee varsinkin monilla naisilla usein yli.

Vierailija kirjoitti:

Mä olin viikon saikulla, kun meidän koira kuoli. Merkattiin koodilla mielenjärkytys tms. saikkutodistukseen, paskaako se esimiehille kuuluu.

Niiden, joiden mielestä koira on "vain koira" ei pitäisi todellakaan koiraa hankkia.

Samalla tavalla se koira on ainakin minulle rakas kuin ihmisperheenjäsenetkin. Kokisin tuollaisen "ihmisiäkin kuolee" kommentin samalla tapaa itseäni loukkaavana kuin läheisen ihmisen kuoleman vähättelyn.

Miettikää nyt:

"Äitini nukkui eilen pois.."

"No hei, Irakissa räjähtää ihmisiä joka päivä!"

Ei se paljon sitä ihmistä lohduta, jonka rakas perheenjäsen on kuollut, että jotain ventovieraita jossain kuolee.

Ajattelen juuri päinvastoin. Jos ei ole mitään suhteellisuudentajua eikä ymmärrä eläimen perimmäistä olemusta, ei pidä ottaa koiraa. 

Koira on vain koira. Se ei tarkoita, ettei se olisi tärkeä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meilläkin töissä enemmän surraan ja otetaan osaa jonkun koiran kuolemaan kuin vanhempien. Tai siis, ne joiden vanhemmat ovat kuolleet eivät siitä ole huudelleet, mutta kun Sesse potkaisee tyhjää niin voi sitä nyyhkettä.

Ihmiset ovat erilaisia, ja vanhempien kuolema voi olla niin pitkä prosessi, että siihen mahtuu monenlaisia vaiheita. Mun työkaveri haki lääkäriltä kolme päivää sairauslomaa koiransa kuoltua. Minä kävin töissä kuin robotti, kun äitini kuoli yllättävään sairauskohtaukseen. Sinänsä se olisi ollut mulle ok, mutta siinä vaiheessa, kun työkaveri tajusi tämän ja alkoi siunailla suorastaan paheksuvasti sairauslomattomuuttani, meinasi kyllä multa kärähtää käämi.

Tässä nyt on supertökerö työkaveri.

En silti kyllä ymmärrä  - en tosiaakaan - että jonkun lemmikin vuoksi annetaan ja otetaan sairaslomaa.  Oikeasti nämä on ihmisiä, jolla on liian helppo elämä.

Et varmasti ymmärrä, etkä varmasti ymmärrä elämästä kaikkea muutakaan.

Jokaisen ihmisen elämä on erilainen ja jokaisella on omat koettelemukset. Voi olla, että selviää avioerosta, syövästä, lapsen kuolemasta, mutta sitten se seuraava koettelemus romahduttaa, se voi olla vaikka se oman koiran jääminen auton alle.

Tai niin kuin itselleni kävi, sinnittelin yli isäni kuoleman, veljeni kuoleman, äitini kuoleman, mutta sitten kun vielä hautasin koiranikin, niin silloin olin jo niin piipussa, etten enää saanut nukuttua öisin, jäin sairauslomalle ja toipumaan. Diagnoosina unihäiriö ja traumaperäinen stressireaktio. Koiran kuoleman takia.

No haloo. Eihän tuossa voi väittää edes, että tilasi oli (pelkän) koiran kuoleman vuoksi. Yhtä tökeröä, kuin väittää, että kissan kuolema  (ja yhden pelkän kissan, ilman suvun kuolemia) taas ei aiheuta sairaslomaa vaativaa surua tai mielipahaa toiselle; ja tämä olisi tunteettomuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No helpottaako se että koirasi on nyt taivaassa.

Pääsevätkö eläimet taivaaseen? Luulen, että eivät pääse, vaan taivas on vain ihmisille kristinuskon mukaan.

Olet väärässä. Nimenomaan kristinuskon mukaan myös eläimet voivat päästä taivaaseen. Muista uskonnoista en tiedä.

T. Aikoinaan aiheesta esseen kirjoittanut

Vierailija kirjoitti:

"sinäkin kuolet joskus" .... vastaus pomolle

Tai "sinäkin kuolet joskus, mutta ei se nyt juuri tällä hetkellä paljon ilahduta".

Vierailija kirjoitti:

Minulle on koirani kuolema ollut kovempi paikka kun mitä vanhempieni kuolemat olivat, johtuen varmaan siitä, että vanhempani eivät kuollessaan olleet osa arkipäivääni ja kotiani. Toki surin heitäkin, mutta arkeeni se ei kovin paljoa vaikuttanut.

Sama täällä. Koiran eläinlääkärille vieminen ja lopettaminen on ollut yksi pahimpia jos ei pahin kokemus ja koko perhe suri sitä kauan. Vieläkin tulee kyyneleet, kun sitä muistelee.

Varsinkin koirasta muodostuu perheenjäsen ja paras ystävä, sen koiraihmiset tietävät. Moni ronski metsästäjä on itkenyt koiransa menetystä , vaikka kuulostaa kummalta kun metsästänyt ja tappanut luontoeläimiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei oman lähiomaisenkaan kuoleman takia saa palkallista sairaslomaa. Sen aiheuttamaan reaktioon voi saada, jos lääkäriltä menee hakemaan. Mutta siis ei läheisen kuolema ole automaattisesti mikään sairasloman syy.

Mutta ap:n kirjoitukseen - tökerö pomo. Mun tuttavilta kuoli kani, kyseessä siis pariskunta joilla ei lapsia, he joutuivat pitämään "saikkupäivän". Ovat yrittäjiä, eli peruivat omat työnsä, mutta siis surivat kania viikon sairalomalla... En mä sitä sano, että pieni eläin olisi jotenkin vähäpätöisempi, kuin iso tms. mutta kyllä tuo oli mun mielestä vähän ylimitoitettua. sori vaan.

Sä et tiedä kun sulla ei ole ollut kania. Multa kuoli kani puoli vuotta sitten ja kyllä se oli todella kova paikka. Tuollainen pieni lempeä arka eläin voi viedä sydämen niin täysin, että siitä menetyksestä toipuminen ottaa aikaa. Ja mitäs valitat. Oman yrittämisensähän he siinä vaan jäihin pistivät.

Totta, ei ole ollut kania. En mitenkään valittanut asiasta, vaan totesin, että mielestäni ylimitoitettua. Heidän sairaslomansa ei tosiaan vakuttanut minuun millään tavalla, mutta heidän tuloihinsa vaikutta aika paljonkin. Tosin eivät tästä kyllä valittaneet - mainitsivat vain tyylin "että sekin vielä tähän päälle".

Olenko mä aivan tunnekylmä kun ajattelen, että kyllä aikuisen ihmisen pitäisi pystyä suhtautumaan siihen, että lemmikki kuolee? Tietenkin sellaista voi surra ja kauhistella, jos eläin kärsii kamalasti tms. ja kuolee vaikka tuskaisesti tai tosi yllättäen, mutta mun mielestä eläin on kuitenkin eläin. En käsitä sitäkään, että eläin sillä tavalla inhimillistetään että se saa nukkua ihmisten sängyssä (jos nyt siis puhutaan vaikka koirasta) ja istua sohvalla. Tai että sen tunteita ajatellaan tyyliin "en voi viedä hoitoon, kun se ikävöi" tms. Mun mielestä se ei ole normaalia, vaikka koiraa tai kissaa kyllä perheenjäsenenä ajattelenkin.

Vierailija kirjoitti:

Mä olin viikon saikulla, kun meidän koira kuoli. Merkattiin koodilla mielenjärkytys tms. saikkutodistukseen, paskaako se esimiehille kuuluu.

Niiden, joiden mielestä koira on "vain koira" ei pitäisi todellakaan koiraa hankkia.

Samalla tavalla se koira on ainakin minulle rakas kuin ihmisperheenjäsenetkin. Kokisin tuollaisen "ihmisiäkin kuolee" kommentin samalla tapaa itseäni loukkaavana kuin läheisen ihmisen kuoleman vähättelyn.

Miettikää nyt:

"Äitini nukkui eilen pois.."

"No hei, Irakissa räjähtää ihmisiä joka päivä!"

Ei se paljon sitä ihmistä lohduta, jonka rakas perheenjäsen on kuollut, että jotain ventovieraita jossain kuolee.

Herttinen sentään. Ihan vakavalla naamalla lääkäri antaa viikon sairaslomaa koiran kuolemasta? Ei hyvää päivää.

Varmaan kuolet itsekin surusta, jos läheisesi kuolee?  Burn out ja puoli vuotta sairaslomaa?

Ok, osa on henkisesti hyvinkin sellaisia, että ei kestä ns. elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle on koirani kuolema ollut kovempi paikka kun mitä vanhempieni kuolemat olivat, johtuen varmaan siitä, että vanhempani eivät kuollessaan olleet osa arkipäivääni ja kotiani. Toki surin heitäkin, mutta arkeeni se ei kovin paljoa vaikuttanut.

Sama täällä. Koiran eläinlääkärille vieminen ja lopettaminen on ollut yksi pahimpia jos ei pahin kokemus ja koko perhe suri sitä kauan. Vieläkin tulee kyyneleet, kun sitä muistelee.

Varsinkin koirasta muodostuu perheenjäsen ja paras ystävä, sen koiraihmiset tietävät. Moni ronski metsästäjä on itkenyt koiransa menetystä , vaikka kuulostaa kummalta kun metsästänyt ja tappanut luontoeläimiä.

No ei silti tarkoita, että romahtaa viikoksi ja tarvitsee mielenjärkytykseen saikkua. Ei ole enää normaalin terveyden piirissä.

Joku suhteellisuudentaju hei.