Eikö kärsivällisyys riitä muutaman minuutin odotukseen?
En itse edes ole mikään myöhästelijä, mutta aina välillä sattuu muutaman minuutin viivästyksiä. Minulla on kavereita, jotka ovat itse aina paikalla vähintään 5 minuuttia ennen sovittua tapaamisaikaa. Näiden kavereiden kärsivällisyys ei kuitenkaan riitä edes parin minuutin odotukseen. Puhun siis koko ajan tilanteista, joissa ei ole mitään kiirettä mihinkään. Mikäli en ole paikalla tasan sovittuun kellonaikaan mennessä, kaverit soittavat minulle välittömästi ja kysyvät, missä olen. Kävipä kerran niin, että saavuin paikalle kaksi minuuttia myöhässä ja kaveria ei näkynyt missään. Kävi ilmi, että koska olin ollut jopa kaksi minuuttia myöhässä, kaveri oli tulkinnut, etten ole tulossa ja lähtenyt takaisin kotiinsa.
Kommentit (27)
Etuajassa oleminen ei ole nykyisin enää minkään sortin ongelma, kun odotusajan voi käyttää vaikka sähköpostien tai mammapalstan lueskeluun. Jatkuva myöhästely antaa ihmisestä huonon kuvan, vaikuttaa siltä että hän ei oikein kykene hoitamaan asioitaan.
Vierailija kirjoitti:
Olenko ainoa jonka mielestä jostain parin minuutin myöshästymisestä ei edes tarvitse ilmoittaa? Se kun voi mennä ihan siihen että joutuu odottamaan yksissä punaisissa valoissa tai kello on minuutin väärässä.
Riippuu vähän tapaamisen laadusta. Kavereiden tai työkavereiden kesken parimin minuutin myöhästymistä ei tarvi ilmoittaa, mutta asiakastapaamisesta ei kyllä kestäisi myöhästyä yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettele lähtemään ajoissa! Suomalaiset ei tykkää näistä vartin myöhästelijöistä jotka muissa maissa on ihan normaalia. Jos olen sopinut tapaavani jonkun kello 9 niin olen paikalla klo 8.55-9.00 enkä 9.05.
Todella epäkunnioittavaa myöhästellä eikö edes etukäteen pahoitella myöhästyvänsä.Joo, ulkomaalaisten kanssa on rasittavaa tehdä töitä. Kun sovitaan että pidetään huomenna aamulla palaveri klo 9.00, niin ei siellä ketään ole siihen aikaan, ensimmäinen ei suomalainen tulee paikalle vartin yli ja viimeinen puolituntia sen jälkeen.
Meillä tuo on ratkaistu niin, että palaveri alkaa aikanaan, asiat käsitellään ja ne, jotka eivät ole paikalla, saavat lukea muistion. Uusintaa ei tule ja usein vain kaksi on tekemässä päätöksiä. Niihin on sitten lopun 8 tyytyminen.
Jos joku on myöhässä, niin miksi odottaisin? Jos ei tule tietoa, että odottamani henkilö on myöhässä, niin lähden paikalta minäkin.
Kaverisi taitaa näpäyttää, kun on kyllästynyt myöhästelyysi.
Mun poikaystävä on paha myöhästelijä. Jos hän sanoo että lähtee ihan pian tulemaan luokseni voi siinä mennä puoli tuntia tai voi mennä neljäkin tuntia. Sitten ihmettelee miksi olen vihainen.
Yksi entinen kaveri myöhästeli myös aina. Oli tosi kiva aina odottaa vähintään vartin että neiti soi ilmaantua paikalle. Ja ne tapaamispaikat oli aina sellaisia risteyksiä tai muita, että ei vaikka voinut mennä mihinkään sisälle odottamaan. Oli ihanaa sateessa tai pakkasessa odottaa. Ei tullut koskaan mitään viestiä että olisi myöhässä. Ei pyytänyt anteeksi kun saapui paikalle.
Sitten yhden kerran olin ehkä viisi minuuttia myöhässä ja tämäsitte neiti oli ensimmäisen kerran ajoissa ja sieltä tuli se klassinen "mulla on muutakin tekemistä ku odottaa sua täällä pihalla. Voisit arvostaa toisen aikaa enemmän että tulisit ajoissa!" Suu auki vaan toljotin häntä ja sanoin, että varmaan parempi jos lähden tästä kotiin.
Nykyään mulla on se periaate, että jos mitään ilmoitusta ei tule myöhästymisestä, lähden vartin odottelun jälkeen. Laitan vaan viestin että lähden. Monet myöhästelijät ovat alkaneet tulla ajoissa. Mielestäni myöhästyminen on törkeää. Siinä arvotetaan oma aika toisen aikaa tärkeämmäksi "kyllä se voi vähän odottaa". Yksi kaveri teki kerran niin, että sanoi tulevansa klo 14:00. Aloin puoli kolmen maissa soitella että onko tulossa, pitäisi sinne kauppaan mennä. Sanoi aina että on matkalla. Kilttinä ihmisenä en vaan viitsinyt lähteä sinne kauppaan, koska en halunnut että kaveri joutuu odottamaan oven ulkopuolella. Kello alkoi lähestyä kuutta jolloin kaupat meni kiinni, olin ihan raivoissani, sitten hän tuli poikaystävänsä kanssa luokseni. Meinasivat vaan mennä sohvalleni istumaan ja jäädä siihen kun olin menossa kauppaan. Potkin tämän poikaystävän pihalle ja raahasin kaverin kauppaan. Tämäkään ei yhtään ymmärtänyt miksi olin vihainen. Monen tunnin ajan hän oli ollut jo matkalla mulla oli tekemistä ja ei voinut muuta kuin odottaa koska ovikello soi.
Joo, ulkomaalaisten kanssa on rasittavaa tehdä töitä. Kun sovitaan että pidetään huomenna aamulla palaveri klo 9.00, niin ei siellä ketään ole siihen aikaan, ensimmäinen ei suomalainen tulee paikalle vartin yli ja viimeinen puolituntia sen jälkeen.