Kauhea nähdä silmästä silmään yhteiskuntaluokkien välinen ero... :-/

Joillain on lasi puoliksi täynnä, joillain puoliksi tyhjä. Vaikka olisivat samoista vanhemmista ja samasta perheestä. On aina helpompaa syyttää omista vääristä tai huonoista valinnoistaan muita kuin itseään. Mutta on myös täysin yksilöllistä, miettiikö valintojensa seurauksia vuosien päähän vai viikkojen tai korkeintaan kuukausien päähän. Pitkäjänteisyys on ominaisuus, jota voi toki opetellakin, mutta joillain se on synnynnäistä. Ei tarvitse saada kaikkea heti nyt vaan voi odottaa ja tehdä töitä sen eteen. Ja voi myös oppia tekemistään virheistä. Virheistään ei kuitenkaan opi mitään, jos virheen syynä pitää yhteiskuntaa, äitiä ja isää, geenejään, naapureitaan, puolisoaan tai jotain muuta. Vasta sitten, kun pystyy myöntämään itselleen, että teinpä MINÄ typerästi, niin on mahdollisuus oppia eikä toista enää samaa virhettä uudelleen. 

Tässä maassa omasta kurjuudesta voi syyttää vain ihan itseään. Jossain määrin myös geenejä. Mutta ilmainen koulutus on ollut saatavilla kaikille tohtoristasoon asti jo pitkän aikaa, joten ei voi syyttää ketään muuta kuin itseään jos se kaljan juonti on houkutellut enemmän kuin kirjojen lukeminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se aina ole valinnasta kiinni. Itse olen fiksu nuori nainen, joka sai opiskelupaikan yliopistosta. Aina ollut opiskelu mielekestä ja akateeminen tulevaisuus oli ns.taattu.

Noh, sairastuin vakavasti psyykkisesti, nyt väliaikaisella eläkkeellä, opintoja ei pysty kuin vähän tekemään, hoitoa on vaikea saada, lähes mahdotonta. Nyt sinnittelen päivästä toiseen ja itsemurhakin mielessä.

Että se niistä valinnoista.

Ei varmasti tarvitse mainita, etten ole koskaan seurustellut, perheestä on siis turha haaveilla (jo sairaus hankaloittaisi sitä), opinnot ei suju, kamalat velat päällä sairausajasta ja hoitokuluista.

Jos en olisi sairastunut, saattaisin itsekin uskoa tuohon "elämä on valintoja", "kyllä Suomessa kaikki hoituu".

Minäkin sairastuin vakavasti, mutta päätin ettei koko elämäni ollut siinä. Teen kaiken mihin pystyn, ehkä erilaisia valintoja kuin ennen sairautta mutta parhaani mukaan. Minullako vain kävi joku tuuri että päätin ettei sairaus pilaa koko elämääni? Ja jos olisin antanut pilata niin ei olisi käynyt tuuri?

Minäkin teen kaikkeni, jotta paranisin. Otan lainaa hoitoa varten, yritän huolehtia somaattisesta terveydestä jaksaminen mukaan, yritän opsiskella jne. Sairauteni on todella vaikea ja rankka ja tulee tarvitsemaan vielä vuosien hoitoa. Joskus iskee epätoivo, kuinka monta vuotta voin velkaantua luottaen tulevaisuuden työkykyyyn? Toisinaan tuntuu mielettömän pahalta, kun ystävät pariutuvat, saavat lapsia, valmistuvat. Esim tuo perheen saaminen on myös biologiasta kiinni. Jos paranen esim 10 vuoden sisällä, hyvä juttu. Mutta perhe meni siinä. Naisella kun biologia rajoittaa. Toki voi löytää elämälleen muutakin sisältöä, sitä en sano, mutta yksi merkittävä asia on poissa. Sama juttu koulutuksen suhteen. Toki voi valmistua maisteriksi vaikka 50-vuotiaana. Mutta olisihan se ollut mukavaa valmistua kuin muutkin oman ikäryhmänsä jäsenet. Seksi, kumppanuus, läheisyys, yhdessä eläminen miehen kanssa toisi elämään myös rikkautta. Toki sitä voi yrittää deittailla sen mitä sairaudeltaan pystyy. Toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän. Stigma psyykkisesti sairaita kohtaan kuitenkin satuttaa. Miksi kukaan mies minua huolisi, köyhää mt-potilasta, kun maailman on terveitä naisia pullollaan?

Minä en parane ikinä, silti löysin hyvässä työssä olevan komean miehen, koska sairaus ei määritä kaikkea minussa, en anna sen määrittää. Sinä taas vaikutat siltä ettet ole muuta kuin sairautesi.

Mieheni perheessä ja tyylii suvussa ei kukaan ei ole korkeakoulutettu, hädin tuskin edes toisen asteen tutkintoa kellään.

Opiskeluun ei kannustettu, päinvastoin. Perheessä jonkin verran ongelmia lasten lapsuudessa.

Lopputulos? Ahdistuksesta kärsivä 30-vuotias, jolla menee peruskoulupohjalla ihan ok, mutta vaikeaa on. Fiksu tyyppi, mutta liian myöhäistä tässä vaiheessa tehdä lukio ja 7 vuotta yliopistossa, joten tavoitteena avoin amk.

Töitä aina on löytynyt, mutta ne ovat vaihtuneet syystä tai toisesta tiuhaan tahtiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kokoomuslaisia linjoilla! :) Tietysti voi valita asioita, mutta ne valinnat yksin eivät johda menestykseen. Esimerkiksi persoonallisuus ja ulkonäkö ovat asioita, jotka vaikuttavat työn saantiin ja ihmissuhteisiin. Ap:n esimerkissä köyhä oli leski. Millä tavalla tämänkin asian on voinut valita?

Tiedoksesi, että minä joka kirjoitin sen menestyneen hoidetun naisen elävän ehkä pelkkää hyvältä näyttävää kulissielämää, vaikka oikea elämä on paskaa, olen kokoomuslainen.

Veikkaanpa noiden edustavan jotain ihan muuta poliittista suuntausta, jotka luulevat köyhän olevan onneton ja keskiluokkaisen siistiltä näyttävän ihmisen onnellinen.

Oikeassa siis olin! ;) Pari viikkoa sitten uutisoitiin tutkimuksesta tai kyselystä, jonka mukaan Kokoomus on ainoa puolue, jonka jäsenet uskoo kaikilla ihmisillä olevan samat mahdollisuudet menestyä. Tähän viittasin.

On eriasia uskoa että kaikilla on just samat mahdollisuudet kuin uskoa että jokainen voi VAIKUTTAA. Vaikka kuinka selität ettei ihminen voi tupakoinnilleen mitään, niin kyllä hän voi.

Sauli Niinistö tupakoi ja hänestä tuli presidentti. Miten suuri menestystä selittävä tekijä on tupakoimattomuus? Tai kasvissyönti? Tai kasvohoidossa ja kampaajalla käynti? Nämä ovat niitä lillukanvarsia, epäolennaisuuksia itse asian kannalta.

Sauli Niinistö on lisäksi leski. Huono homma, tupakoiva leski, ap:n aloituksen kaltainen luuseri.

Ei tässä tupakoinnista olekaan kyse, Sauli on kuitenkin tehnyt oikeat valinnat jo nuoruudessaan ryhtyessään opiskelemaan lakia, eikä hän myöskäään jäänyt märehtimään ensimmäisen vaimon kuoltua.

Tämä.

Oletteko koskaan ajatelleet että Sauli on saatttanut myös menettää jotain porskuttaessaan eteenpäin. Niinpä. T. Lesken lapsi. Ps. Näistähän ei huudella, kulissi koossa.

Tottakai, harvoin valinnat ovat pelkästään hyvä ja huono vaihtoehto. Mitenniin? Miten tuo liittyy mihinkään?

Tupakoida voi myös hyväosainen, joten et ole nähnyt muuta kuin tupakoitsijan ja tupakoimattoman eron.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskomattomia ajatuksia ihmisillä, ettei omaan elämäänsä pysty ollenkaan vaikuttamaan. Toki niillä korteilla pelataan mitä on, jokaisesta ei ehkä voi tulla lääkäriä, mutta tottakai valintoja voi tehdä! Me kaikki teemme niitä koko ajan, mitä syön, menenkö bussilla vai kävelenkö, soitanko ystävälle, haukunko työkaverin vai en, otatko lemmikin, juonko alkoholia.. Jne.

On eriasia valita syökö maustamatonta vai banaanijogurttia kuin valita mitä tehdä elämällään vaikean lapsuuden, psyykkisen sairastumisen ja tätä seuranneen työkyvyttömyyseläkkeen jälkeen. Kaikilla ei todellakaan ole samat lähtökohdat eikä sitä kautta myöskään mahdollisuudet!

Ei kukaan tässä ketjussa ole niin väittänytkään, parhaansa silti voi jokainen omassa elämässään tehdä, turha pistää kaikkea olosuhteiden syyksi.

Eikä kukaan tässä ketjussa tuotakaan kiistä. Joillakin se elämä vain parhaimmillaankin on aikamoista paskaa, vaikka kaikkensa yrittää ja tekee "oikeita valintoja". Esimerkiksi jotkut vakavat psyykkiset sairaudet, todella paha maanisdebressiivisyys, johon ei löydy hoitotasapainoa ja elämä vain kaikista yrityksistä huolimatta on helvetillisiä nousuja ja laskuja maailmanvalloituksesta helvettiin kiihtyvällä syötöllä. Kaikkiin mielen sairauksiin ei vain paraskaan asenne auta paskankaan vertaa. Eikä mitkään valinnat. Tämä tuntuu todella ahdistavalta niistä ihmisistä, jotka haluavat uskoa, että aina on mahdollisuus ja vara parantaa. Joskus vain kortit menee niin huonosti, että ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskomattomia ajatuksia ihmisillä, ettei omaan elämäänsä pysty ollenkaan vaikuttamaan. Toki niillä korteilla pelataan mitä on, jokaisesta ei ehkä voi tulla lääkäriä, mutta tottakai valintoja voi tehdä! Me kaikki teemme niitä koko ajan, mitä syön, menenkö bussilla vai kävelenkö, soitanko ystävälle, haukunko työkaverin vai en, otatko lemmikin, juonko alkoholia.. Jne.

On eriasia valita syökö maustamatonta vai banaanijogurttia kuin valita mitä tehdä elämällään vaikean lapsuuden, psyykkisen sairastumisen ja tätä seuranneen työkyvyttömyyseläkkeen jälkeen. Kaikilla ei todellakaan ole samat lähtökohdat eikä sitä kautta myöskään mahdollisuudet!

Ei kukaan tässä ketjussa ole niin väittänytkään, parhaansa silti voi jokainen omassa elämässään tehdä, turha pistää kaikkea olosuhteiden syyksi.

Eikä kukaan tässä ketjussa tuotakaan kiistä. Joillakin se elämä vain parhaimmillaankin on aikamoista paskaa, vaikka kaikkensa yrittää ja tekee "oikeita valintoja". Esimerkiksi jotkut vakavat psyykkiset sairaudet, todella paha maanisdebressiivisyys, johon ei löydy hoitotasapainoa ja elämä vain kaikista yrityksistä huolimatta on helvetillisiä nousuja ja laskuja maailmanvalloituksesta helvettiin kiihtyvällä syötöllä. Kaikkiin mielen sairauksiin ei vain paraskaan asenne auta paskankaan vertaa. Eikä mitkään valinnat. Tämä tuntuu todella ahdistavalta niistä ihmisistä, jotka haluavat uskoa, että aina on mahdollisuus ja vara parantaa. Joskus vain kortit menee niin huonosti, että ei ole.

Juu no todella vaikeasti mielisairaita ja vammaisia nyt en muutenkaan lasken ihan täysvaltaisiksi aikuisiksi jotka pystyisivät edes huolehtimaan itsestään. Suurinosa ihmisistä ei näitä kuitenkaan ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se aina ole valinnasta kiinni. Itse olen fiksu nuori nainen, joka sai opiskelupaikan yliopistosta. Aina ollut opiskelu mielekestä ja akateeminen tulevaisuus oli ns.taattu.

Noh, sairastuin vakavasti psyykkisesti, nyt väliaikaisella eläkkeellä, opintoja ei pysty kuin vähän tekemään, hoitoa on vaikea saada, lähes mahdotonta. Nyt sinnittelen päivästä toiseen ja itsemurhakin mielessä.

Että se niistä valinnoista.

Ei varmasti tarvitse mainita, etten ole koskaan seurustellut, perheestä on siis turha haaveilla (jo sairaus hankaloittaisi sitä), opinnot ei suju, kamalat velat päällä sairausajasta ja hoitokuluista.

Jos en olisi sairastunut, saattaisin itsekin uskoa tuohon "elämä on valintoja", "kyllä Suomessa kaikki hoituu".

Minäkin sairastuin vakavasti, mutta päätin ettei koko elämäni ollut siinä. Teen kaiken mihin pystyn, ehkä erilaisia valintoja kuin ennen sairautta mutta parhaani mukaan. Minullako vain kävi joku tuuri että päätin ettei sairaus pilaa koko elämääni? Ja jos olisin antanut pilata niin ei olisi käynyt tuuri?

Minäkin teen kaikkeni, jotta paranisin. Otan lainaa hoitoa varten, yritän huolehtia somaattisesta terveydestä jaksaminen mukaan, yritän opsiskella jne. Sairauteni on todella vaikea ja rankka ja tulee tarvitsemaan vielä vuosien hoitoa. Joskus iskee epätoivo, kuinka monta vuotta voin velkaantua luottaen tulevaisuuden työkykyyyn? Toisinaan tuntuu mielettömän pahalta, kun ystävät pariutuvat, saavat lapsia, valmistuvat. Esim tuo perheen saaminen on myös biologiasta kiinni. Jos paranen esim 10 vuoden sisällä, hyvä juttu. Mutta perhe meni siinä. Naisella kun biologia rajoittaa. Toki voi löytää elämälleen muutakin sisältöä, sitä en sano, mutta yksi merkittävä asia on poissa. Sama juttu koulutuksen suhteen. Toki voi valmistua maisteriksi vaikka 50-vuotiaana. Mutta olisihan se ollut mukavaa valmistua kuin muutkin oman ikäryhmänsä jäsenet. Seksi, kumppanuus, läheisyys, yhdessä eläminen miehen kanssa toisi elämään myös rikkautta. Toki sitä voi yrittää deittailla sen mitä sairaudeltaan pystyy. Toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän. Stigma psyykkisesti sairaita kohtaan kuitenkin satuttaa. Miksi kukaan mies minua huolisi, köyhää mt-potilasta, kun maailman on terveitä naisia pullollaan?

Minä en parane ikinä, silti löysin hyvässä työssä olevan komean miehen, koska sairaus ei määritä kaikkea minussa, en anna sen määrittää. Sinä taas vaikutat siltä ettet ole muuta kuin sairautesi.

Kuten olen sanonut, sairauteni on vakava psyykkinen sairaus. Se siis vaikuttaa huomattavalla tavalla lähipiiriin. Se on läsnä joka hetki, eli sitä en minä tai lähipiiri pääse ns. pakoon. Jos olisin parisuhteessa, niin mies joutuisi olemaan sairauden kanssa 24/7. Toki minussa on muitakin piirteitä kuin sairaus ja näitä muita piirteitä saadaan esiin nimenomaan psykoterapialla. Mutta silloin kuin sairaus on vahvasti päällä, se peittää kokonaan KAIKEN.

Kyllähän nuo sosiaaliluokkien väliset terveys- ja ulkonäköerot ovat aivan kamalia. Sen alkaa kylläkin nähdä jo 30-vuotiaana. Viimeistään 50-60 -vuotiaissa erot voivat olla jo järkyttäviä. Toiset voivat näyttää nelikymppisiltä ja toiset raihnaisilta vanhuksilta, jotka kulkevat happipullon kanssa.

Siinä olen vähän eri mieltä, ettei ihminen käytännössä aivan kokonaan tee pelkästään valintoja. Tietysti asia on niin, että ihminen voi ainoastaan itse pysäyttää syömisen, tupakalla itsensä myrkyttämisen ja viinan läträämisen. Mutta täytyy muista, että nuo tekijät ovat myös paljolti kulttuurisia.

Alemmissa yhteiskuntaluokissa huonot elintavat voivat olla osa sitä heidän hyvää elämänlaatuaan. Esim. tupakointi saatetaan nähdä elämää parantavana asiana, josta ei edes haluta luopua. Valitettavasti ihmisten välillä on niin kauan eroja kun he ovat erilaisten vanhempien/tahojen kasvattamia. Elettyjä vuosikymmeniä ei niin vain muuteja tai "korjata" millään hyvillä vinkeillä. Kyllähän kouluissakin annetaan kaikenlaista valistusta, mutta kaikki varmaan ymmärtävät mikä ihmisten vastaanottokyky oikeasti on. Ei se auta. Ainoa vaihtoehto on riittävän varhainen huostaanotto keskiluokkaiseen perheeseen, eikä sekään 100% varmuudella takaa pidempää ja ulkoisesti paremmannäköistä elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainahan siitä puhutaan, kuinka sekä hyvä- että huono-osaisuus kasautuvat samoille ihmisille, kuinka elintavat ja koulutus kulkevat käsi kädessä jne. Vaan harvoin saa nähdä tästä niin elävän esimerkin kun minulle sattui tällä viikolla.

Ensin tapaaminen vanhalla työkaveriporukalla. Porukassa pian eläkkeelle jäämässä oleva entinen kollega, kukkea 62 vee. Kauniisti raidoitetut hiukset, istuva huopatakki, kiiltävät nahkasaappaat. juuri tullut miehensä kanssa etelänmatkalat, joten pukeva päivetys, hyvät hampaat, iloinen nauru. Korkeakoulututkinto, akateeminen ammatti, onnistunut avioliitto, lapset ja lapsenlapset läheisiä. Iso omistusasunto hyvällä paikalla on kotina. Hillitysti alkoholia, ei ole koskaan polttanut, sen sijaan matkustellut paljon, lukenut paljon, iso ystäväpiiri. Naurua, laulua, rapujuhlia.

Pari päivää myöhemmin käynti sairaalassa keuhkotautiosastolla vanhaa sukulaistätiä tapaamassa. Pinttynyt tupakoitsija, tehnyt ikänsä raskasta kuluttavaa työtä, ei koulutusta, leski, ei lapsenlapsia. Nyt diagnoosina keuhkoahtaumatauti, happiviikset ja tippaletku sängyn vieressä. Harmaa iho, harmaat hiukset, maksaläiskäiset ranteet ohuet kuin tulitikut, jatkuva rykiminen. Kipuja siellä ja täällä. Asuntona pieni mökki kaukana kaikesta.

Ja äkkiä tajuan, että nämä kaksi samassa kaupungissa, samassa hyvinvointivaltiossa syntynyttä naista ovat lähes päivälleen samanikäisiä, vaikka jälkimmäinen näyttää ensimmäistä viisitoista vuotta vanhemmalta. Mutta tehneet erilaisia valintoja koko ikänsä. Ja tulos on tässä.

Niin surullista. Tupakointi todellakin varastaa savuttelijalta terveyden, hyvän vanhuuden, raikkaan hengityksen ja terveet hampaat.

Ja vaikka kuinka yhteiskunnan taholta yritettäisiin tällaisia eroja tasata, se ei onnistu koska ihmiset ovat pohjimmiltaan niin kovin erilaisia. :-/

Hyvä esimerkki yhteiskuntaluokkien välisistä eroista. Sanotaan että kaikille tulee elämässään vastaan vaikeuksia. Varmasti, mutta ne vain ovat aivan eri luokkaa riippuen siitä mihin yhteiskuntaluokkaan ja millaiseen perheeseen olet syntynyt.

Jollekin voi olla ensimmäinen suuri vastoinkäyminen keski-ikäisenä koettu avioero. Siihen asti kaikki on mennyt hyvin: tasapainoinen koti, hyvä koulutus ja terveys, mielekäs hyvinpalkattu työ, avioliitto ja terveet, hyvinpärjäävät lapset.

Sitten ehkä tuo avioero ja siitä selvittyä eteenpäin. Myöhemmin hyväkuntoisena hyvälle eläkkeelle. Matkustelua, nauttimista. Sitten on se toinen tarina jonka joku leipäjonossa tuntikausia seisoskeleva voisi kertoa...

Teet jälleen valistumattomia ja tyhmiä oletuksia siitä, millaisia vaikeuksia kuvittelet eri ihmisten elämään.

Teen oletuksia omista kuvitelmistani...? ;-) Sä taidat itse elää oikeistolaisessa mielikuvitusmaailmassa jonka mukaan kaikilla on samanlaiset lähtökohdat menestyä elämässään.

Miksi ihmeessä jankkaat tuota samat lähtökohdat-virttä?

En ole kommentoinut ihmisten lähtökohtia lainkaan. Ja sattumalta uskon, että ihmisillä on hyvin erilaiset lähtökohdat elämässään. Yksikään kommenttini ei ole sivunnut mahdollisuuksien tasa-arvoa millään tavoin.

Sinä sen sijaan väistelet kommentoimasta huomautustani, että sinä teet tyhmiä oletuksia ihmisten onnellisuuden asteesta sillä perusteella, miltä heidän elämäsi näyttää sinun omaan silmääsi ulkopuolisen ja näemmä hyvin materialistisesta ja statuskeskeisestä tarkkailijan näkökulmastasi.[/quote

Ei ainoastaan näytä koska esimerkki oli elävästä elämästä. Hyväosaisten ihmisten onnellisesta elämästä. Materialismista ja statuskeskeisyydestä on helppo syyttää silloin kun on itse syntynyt kultalusikka takamuksessa. Rahalla saa muuten myös parempaa terapiaa sitten kun ongelmia ilmenee.

Kyllähän Suomessa on luokkaeroja, ajattelussa se ainakin näkyy.

Olen itse tavallisten duunareiden lapsi. Vanhemmillani ei ollut elämänhallinnassaan mitään ongelmia, ihan normaali ydinperhe normaaleilla arvoilla oltiin. Ahkeruuteen kannustettiin. Pärjäsin hyvin koulussa ja olin lähisuvun ensimmäinen maisteri. Minulle kaikki yliopistolla oli uutta (fuksiaiset, osakunnat). Koitin sulautua joukkoon luontevasti, vaikka moni muu kanssaopiskelija oli jo X:s sukupolvi yliopistolla.

Mieheni on akateemisesta suvusta. Vanhempansa ovat lakimiehiä, koko aiempi sukunsakin isoisiin asti itse asiassa on. Hänelle kaikki on ollut itsestään selvää opintoja ja uraa ajatellen. Miehelle maksettiin kieli- ja valmennuskurssit, jotta opiskelupaikka on varma. Opiskeluissa ja valinnoissa on neuvottu. Harrastukset tukevat suhteita, joita heillä on joka suuntaan. Perhetuttavat ovat akateemisia ja näkyvät Suomen johtavissa piireissä. Kesätöitä on saatu helposti hyvistä firmoista (minä kiersin pikkukaupungin kaikki yrittäjät ja kyselin kesäpestejä, kunnes pääsin jäätelökioskiin).

Heidän kotonaan asenne on sellainen, että omalla työllä kaikki ansaitaan ja kaikki on kiinni itsestä. Minunkin vanhempani ovat tehneet rankkaa fyysistä työtä ja pitkää päivää jo 15-vuotiaista. Koska heillä ei ollut varoja opiskella, jäi heidän opintonsa kansakoulutasolle. He eivät siis ole tällä appivanhempieni ajattelutavalla ansainneet mitään. Miehen suvussa pidetään siivoojia, myyjiä, rakennusmiehiä ja muita duunareita idiootteina ja laiskureina. Monesti olen mielessäni pohtinut, että uusavuttomat ja käytännön taidoiltaan surkeat akateemiset appivanhempani eivät ole penniäkään vanhempiani parempia, ainoastaan yhteiskunnan arvostukset (tai appivanhempieni) ovat vinksallaan.

Minusta kaikkeen vaikuttaa onni. Onni syntyä rikkaaseen perheeseen, jossa voi maksaa itsensä ulos työstä ja vaivasta, raha helpottaa ja rauhoittaa. Myös tuttavapiiri auttaa uralla. Köyhällä ei ole kuin vaikein tie: teet omilla ansioillasi työtä. Yrität ahkeruudella ja työn laadulla vakuuttaa, että olet osaava ja pätevä.

Ai niin, sairaudessakin raha auttaa: saat yksityislääkäriltä parempaa ja nopeampaa hoitoa, ja vakuutukset maksaa kaiken. Ainoastaan kuolema on tasa-arvoinen :-)

Suomessa luokkaerot on maailman pienimpien luokassa. Kaikille on taattu Ilmainen terveydenhoito ja koulutus yliopistoon asti, oli tausta mikä tahansa. Ja esim. vaikka huippukoulutetun elinsiirtokirurgin palkka ei Suomessa ole kuin se 6000e/kk eli suunnilleen kolme kertaa siivoojan palkka. Ja verotus vie kirurgin palkasta puolet. Jossain jenkeissä se elinsiirtokirurgin ja siivoojan palkkaero ei ole kolminkertainen vaan satakertainen. Ja sen siivoojan lapsi ei koskaan pääse lukemaan kirurgiksi, toisin kuin täällä meillä.

On se valinta sekin?

Se kumpi on parempi valinta niin siihen en ota kantaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskomattomia ajatuksia ihmisillä, ettei omaan elämäänsä pysty ollenkaan vaikuttamaan. Toki niillä korteilla pelataan mitä on, jokaisesta ei ehkä voi tulla lääkäriä, mutta tottakai valintoja voi tehdä! Me kaikki teemme niitä koko ajan, mitä syön, menenkö bussilla vai kävelenkö, soitanko ystävälle, haukunko työkaverin vai en, otatko lemmikin, juonko alkoholia.. Jne.

On eriasia valita syökö maustamatonta vai banaanijogurttia kuin valita mitä tehdä elämällään vaikean lapsuuden, psyykkisen sairastumisen ja tätä seuranneen työkyvyttömyyseläkkeen jälkeen. Kaikilla ei todellakaan ole samat lähtökohdat eikä sitä kautta myöskään mahdollisuudet!

Ei kukaan tässä ketjussa ole niin väittänytkään, parhaansa silti voi jokainen omassa elämässään tehdä, turha pistää kaikkea olosuhteiden syyksi.

Eikä kukaan tässä ketjussa tuotakaan kiistä. Joillakin se elämä vain parhaimmillaankin on aikamoista paskaa, vaikka kaikkensa yrittää ja tekee "oikeita valintoja". Esimerkiksi jotkut vakavat psyykkiset sairaudet, todella paha maanisdebressiivisyys, johon ei löydy hoitotasapainoa ja elämä vain kaikista yrityksistä huolimatta on helvetillisiä nousuja ja laskuja maailmanvalloituksesta helvettiin kiihtyvällä syötöllä. Kaikkiin mielen sairauksiin ei vain paraskaan asenne auta paskankaan vertaa. Eikä mitkään valinnat. Tämä tuntuu todella ahdistavalta niistä ihmisistä, jotka haluavat uskoa, että aina on mahdollisuus ja vara parantaa. Joskus vain kortit menee niin huonosti, että ei ole.

Juu no todella vaikeasti mielisairaita ja vammaisia nyt en muutenkaan lasken ihan täysvaltaisiksi aikuisiksi jotka pystyisivät edes huolehtimaan itsestään. Suurinosa ihmisistä ei näitä kuitenkaan ole.

Ei hitsi mikä kommentti. :D

He olisivat täysivaltaisia normaaleja aikuisia ILMAN sairautta.

Määrittääkö sinun mielestäsi sairaus ihmisen?

Ihmiselämässä on paljon valintoja. Valitset heti alussa sen polttaako tai ryyppääkö äitisi tai syökö hän p*kaa ruokaa kun on raskaana. Sen jälkeen valitset, miten turvallisia kiintymyssuhteesi ovat, vastataanko tarpeisiisi vauvana. Helppo juttu! Sitten pitää valita oikein se, miten sinua kasvatetaan tunnetaidoissa ja sosiaalisissa taidoissa.

Kouluikäisenä pitää muistaa valita myös, että saatko tukea ja ohjausta esimerkiksi lukemaan oppimisessa, vai kiinnostaako kasvattajaa enemmän vaikka vaan ryypätä. Pitää muistaa valita se, että oppii lukemaan kunnolla (hitsiläinen, yläasteella on paljon väärin veikanneita poikia, jotka ei oo oppinu kunnolla lukemaan), koska susta tulee täys luuseri, jos et opi. Oppimisvaikeudetkin on varsinkin lapsena ihan vaan valintakysymys.

Sitten voitkin valita lukion tai amiskan. Luuserit valitsee amiskan ja tosi luuserit ei edes mene kouluun, kun ei ne oo opetellu ees lukee tai viitti keskittyä mihinkään. Muista valita se lukio ja yliopisto, kun oot muistanu ensin valita sen, että pystyt ponnistelemaan, keskittymään ja lukemaan suvereenisti. Sä valitset kyllä senkin, valitaanko sut sinne kouluun minne hait.

Ei kannata valita mitään sairauksia missään elämänvaiheessa. Sä valitset senkin, miten sun sosioekonominen taustasi, äidin valinnat raskauden aikana ja myös lapsuudenaikainen ruokavalio ja ihmissuhteet vaikuttaa terveyteesi. Vaan luuserit valitsee niitä sairauksia.

Sitten vaan valitset työpaikkasi rahakkaalta alalta, sekin kun on valinta, valitaanko sinut satojen hakijoiden joukosta. Jos ei sua valita, oot valinnu olla työtön luuseri. Voit myös valita ryhtyä menestyväksi yrittäjäksi, kun vaan muistat valita, että maailmantalous pysyy kuosissa ja valitset, että asiakkaat valitsee sut. Elä ainakaan valitse mitään konkurssia, kun voit valita et sun firmas on seuraava Rovio. Sehän on vaan valinnoista kyse.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiselämässä on paljon valintoja. Valitset heti alussa sen polttaako tai ryyppääkö äitisi tai syökö hän p*kaa ruokaa kun on raskaana. Sen jälkeen valitset, miten turvallisia kiintymyssuhteesi ovat, vastataanko tarpeisiisi vauvana. Helppo juttu! Sitten pitää valita oikein se, miten sinua kasvatetaan tunnetaidoissa ja sosiaalisissa taidoissa.

Kouluikäisenä pitää muistaa valita myös, että saatko tukea ja ohjausta esimerkiksi lukemaan oppimisessa, vai kiinnostaako kasvattajaa enemmän vaikka vaan ryypätä. Pitää muistaa valita se, että oppii lukemaan kunnolla (hitsiläinen, yläasteella on paljon väärin veikanneita poikia, jotka ei oo oppinu kunnolla lukemaan), koska susta tulee täys luuseri, jos et opi. Oppimisvaikeudetkin on varsinkin lapsena ihan vaan valintakysymys.

Sitten voitkin valita lukion tai amiskan. Luuserit valitsee amiskan ja tosi luuserit ei edes mene kouluun, kun ei ne oo opetellu ees lukee tai viitti keskittyä mihinkään. Muista valita se lukio ja yliopisto, kun oot muistanu ensin valita sen, että pystyt ponnistelemaan, keskittymään ja lukemaan suvereenisti. Sä valitset kyllä senkin, valitaanko sut sinne kouluun minne hait.

Ei kannata valita mitään sairauksia missään elämänvaiheessa. Sä valitset senkin, miten sun sosioekonominen taustasi, äidin valinnat raskauden aikana ja myös lapsuudenaikainen ruokavalio ja ihmissuhteet vaikuttaa terveyteesi. Vaan luuserit valitsee niitä sairauksia.

Sitten vaan valitset työpaikkasi rahakkaalta alalta, sekin kun on valinta, valitaanko sinut satojen hakijoiden joukosta. Jos ei sua valita, oot valinnu olla työtön luuseri. Voit myös valita ryhtyä menestyväksi yrittäjäksi, kun vaan muistat valita, että maailmantalous pysyy kuosissa ja valitset, että asiakkaat valitsee sut. Elä ainakaan valitse mitään konkurssia, kun voit valita et sun firmas on seuraava Rovio. Sehän on vaan valinnoista kyse.

Ja silti tuon saman perheen lapsista toisesta tulee opettaja, lääkäri tai juristi ja toisesta alkoholisoitunut pitkäaikaistyötön, jolla ei ole peruskoulun jälkeen mitään koulutusta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskomattomia ajatuksia ihmisillä, ettei omaan elämäänsä pysty ollenkaan vaikuttamaan. Toki niillä korteilla pelataan mitä on, jokaisesta ei ehkä voi tulla lääkäriä, mutta tottakai valintoja voi tehdä! Me kaikki teemme niitä koko ajan, mitä syön, menenkö bussilla vai kävelenkö, soitanko ystävälle, haukunko työkaverin vai en, otatko lemmikin, juonko alkoholia.. Jne.

On eriasia valita syökö maustamatonta vai banaanijogurttia kuin valita mitä tehdä elämällään vaikean lapsuuden, psyykkisen sairastumisen ja tätä seuranneen työkyvyttömyyseläkkeen jälkeen. Kaikilla ei todellakaan ole samat lähtökohdat eikä sitä kautta myöskään mahdollisuudet!

Ei kukaan tässä ketjussa ole niin väittänytkään, parhaansa silti voi jokainen omassa elämässään tehdä, turha pistää kaikkea olosuhteiden syyksi.

Eikä kukaan tässä ketjussa tuotakaan kiistä. Joillakin se elämä vain parhaimmillaankin on aikamoista paskaa, vaikka kaikkensa yrittää ja tekee "oikeita valintoja". Esimerkiksi jotkut vakavat psyykkiset sairaudet, todella paha maanisdebressiivisyys, johon ei löydy hoitotasapainoa ja elämä vain kaikista yrityksistä huolimatta on helvetillisiä nousuja ja laskuja maailmanvalloituksesta helvettiin kiihtyvällä syötöllä. Kaikkiin mielen sairauksiin ei vain paraskaan asenne auta paskankaan vertaa. Eikä mitkään valinnat. Tämä tuntuu todella ahdistavalta niistä ihmisistä, jotka haluavat uskoa, että aina on mahdollisuus ja vara parantaa. Joskus vain kortit menee niin huonosti, että ei ole.

Juu no todella vaikeasti mielisairaita ja vammaisia nyt en muutenkaan lasken ihan täysvaltaisiksi aikuisiksi jotka pystyisivät edes huolehtimaan itsestään. Suurinosa ihmisistä ei näitä kuitenkaan ole.

Ei hitsi mikä kommentti. :D

He olisivat täysivaltaisia normaaleja aikuisia ILMAN sairautta.

Määrittääkö sinun mielestäsi sairaus ihmisen?

Kyllä vaikea mielisairaus ja vammaisuus määrittää aika pitkälle mitä ihmiseltä voi vaatia. Minäkin olisin mies jos en olisikaan nainen, yksinkertaista. Vanhus olisi nuori jos ei olisi vanha. Tupakointi tai epäterveelliset elintavat ovat kuitenkin valintoja, vammaisuus ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiselämässä on paljon valintoja. Valitset heti alussa sen polttaako tai ryyppääkö äitisi tai syökö hän p*kaa ruokaa kun on raskaana. Sen jälkeen valitset, miten turvallisia kiintymyssuhteesi ovat, vastataanko tarpeisiisi vauvana. Helppo juttu! Sitten pitää valita oikein se, miten sinua kasvatetaan tunnetaidoissa ja sosiaalisissa taidoissa.

Kouluikäisenä pitää muistaa valita myös, että saatko tukea ja ohjausta esimerkiksi lukemaan oppimisessa, vai kiinnostaako kasvattajaa enemmän vaikka vaan ryypätä. Pitää muistaa valita se, että oppii lukemaan kunnolla (hitsiläinen, yläasteella on paljon väärin veikanneita poikia, jotka ei oo oppinu kunnolla lukemaan), koska susta tulee täys luuseri, jos et opi. Oppimisvaikeudetkin on varsinkin lapsena ihan vaan valintakysymys.

Sitten voitkin valita lukion tai amiskan. Luuserit valitsee amiskan ja tosi luuserit ei edes mene kouluun, kun ei ne oo opetellu ees lukee tai viitti keskittyä mihinkään. Muista valita se lukio ja yliopisto, kun oot muistanu ensin valita sen, että pystyt ponnistelemaan, keskittymään ja lukemaan suvereenisti. Sä valitset kyllä senkin, valitaanko sut sinne kouluun minne hait.

Ei kannata valita mitään sairauksia missään elämänvaiheessa. Sä valitset senkin, miten sun sosioekonominen taustasi, äidin valinnat raskauden aikana ja myös lapsuudenaikainen ruokavalio ja ihmissuhteet vaikuttaa terveyteesi. Vaan luuserit valitsee niitä sairauksia.

Sitten vaan valitset työpaikkasi rahakkaalta alalta, sekin kun on valinta, valitaanko sinut satojen hakijoiden joukosta. Jos ei sua valita, oot valinnu olla työtön luuseri. Voit myös valita ryhtyä menestyväksi yrittäjäksi, kun vaan muistat valita, että maailmantalous pysyy kuosissa ja valitset, että asiakkaat valitsee sut. Elä ainakaan valitse mitään konkurssia, kun voit valita et sun firmas on seuraava Rovio. Sehän on vaan valinnoista kyse.

Taidat olla yksinkertainen? Ei ihminen voi toisten puolesta tehdä valintoja, vaan itsensä.

96, fokuksesi kohdistuu väärässä suuntaan, taaksepäin. Jätä kaiken taustapskan märehtiminen, siinä rypeminen. Erkane siitä kuin pytyllä. Irrota se itsestäsi. Lopullisesti. Ja vedä pois elämästäsi ja ajatusmaailmastasi! Asenne ja näkökulman vaihtuminen voi muuttaa kaiken. Täysin.