Kuinka paljon ymmärrystä ja kärsivällisyyttä kumppanilta voi odottaa, kun sairaus iskee?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ääripäät on aika helppo selvittää. Jos toisella on välilevy risana, eikä seksiä saa kuukauteen, ei sen pitäisi suhdetta kaataa. Mutta ei ihmiseltä voi myöskään odottaa pahasti vammautuneen puolison omaishoitajaksi ryhtymistä ja oman elämän uhraamsta toisen eteen vuosikymmeniksi eteenpäin.

Missä on melestäsi se raja, jossa sairaan kumppanin saa jättää ilman huonoa omatuntoa?

Täydellistä ymmärrystä ja tukea. Kumppanin pitää olla valmis vaikka ruveta sairaan puolisonsa omaishoitajaksi. Mitä hemmettiä sellaisella kumppanilla tekee joka ei ole valmis tukemaan jos sairastuu?

Minä en todellakaan odota kenenkään olevan luonani velvollisuudentunnosta vaan ainoastaan niin kauan kuin minä teen hänen elämänsä paremmaksi. Se on minusta todellista rakkautta ja emotionaalista rehellisyyttä.

Eli katsot että vastoinkäymisissä sinunkaan ei tarvitse kumppaniasi tukea ja saat ottaa hatkat ilman omantunnontuskia.

Onpa ajattelusi mustavalkoista. Se, ettei odota toisen ryhtyvän omaishoitajaksi, ei varmaankaan useimpien mielestä tarkoita, ettei toiselta voisi kuitenkin odottaa tukea vastoinkäymisessä.

Ei se ole mitään tukea jos häipyy. Kyllä sen kumppanin takia pitää olla valmis menemään loppuun asti.

Tapaat 22-vuotiaana miehen, rakastutte, alatte seurustelemaan. Vuoden jälkeen hän joutuu auto-onnettomuuteen ja halvaantuu aulasta alaspäin. Olet valmis käyttämään koko loppuelämäsi miehen omaishoitajana täysin riippumatta siitä, minkälainen suhteenne on ja mitä sinä saat. Rakastathan aidosti miestä ja olet valmis jättämään omat tarpeesi esimerkiksi lapsen saamisesta ja normaalista parisuhde-elämästä sivuun.

Näinköhän.

Vierailija kirjoitti:

Mutta jos rakastaa toista ihmistä niin hänen takiaan on valmis vaikka maanpäälliseen helvettiin.

Ilmankos naiset roikkuvat niin hanakasti väkivaltaisissa suhteissa.

Kannttaisiko välillä miettiä muitakin elämänarvoja kuin romanttinen rakkaus. Aika pakkomielteiseltä kuulostaa joidenkin puhe tässä ketjussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jättänyt sydänsairasta t: Leski

Kiva juttu, mutta vastaa nyt vain kysymykseen äläkä kiillota sädekehääsi.

Vastashan hän. Yhdessä pysy, kunnes kuolema erotti.

Kysymys kuului, missä on se raja, jossa sairaan kumppanin saa jättää ilman huona omatuntoa. Se, että joku ei jättänyt omaa puolisoaan jossakin tietyssä tilanteessa, jonkin tietyn sairauden vuoksi, ei vastaa tähän kysymykseen.

Ei sairaus ole syy jättää puolisoaan. Et sinäkään voi taata olevasi nuori ja terve koko elämääsi.

Miksi sitten niin moni nainen kuitenkin hylkää alkoholismista, masenuksesta, skitsofreniasta tai hedelmättömyydestä kärsivän miehen? Onko sairaan puolison jättäminen sinun mielestäsi aina merkki siitä, ettei jättäjä koskaan rakastanutkaan puolisoaan?

Alkoholismi ei ole mikään sairaus. Vaikka sitä moni yrittääkin siksi saada. 

Jos jättää toisen sen takia että se sairastuu niin ei ole koskaan sitä rakastanutkaan.

Entä, jos eroaa siksi, että rakkaus kuihtuu tai koska elämässä on muitakin arvoja kuin rakkaus?

Vierailija kirjoitti:

2*X kuukautta ei-tyydyttävää parisuhdetta. X on yhdessä elettyjen vuosien määrä.

Jos parisuhde on edelleen tyydyttävä, sitten ei ole mitään rajaa tietenkään. Eivät läheskään kaikki sairaudet tee suhteesta ei-tyydyttävää, ja jotkut tekevät siitä ei-tyydyttävää paljon useammin kuin toiset. (Alkoholismi on aika hyvä esimerkki, dementia toinen.)

Realistinn ja konkreettinen vastaus, kiitos siitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ääripäät on aika helppo selvittää. Jos toisella on välilevy risana, eikä seksiä saa kuukauteen, ei sen pitäisi suhdetta kaataa. Mutta ei ihmiseltä voi myöskään odottaa pahasti vammautuneen puolison omaishoitajaksi ryhtymistä ja oman elämän uhraamsta toisen eteen vuosikymmeniksi eteenpäin.

Missä on melestäsi se raja, jossa sairaan kumppanin saa jättää ilman huonoa omatuntoa?

Täydellistä ymmärrystä ja tukea. Kumppanin pitää olla valmis vaikka ruveta sairaan puolisonsa omaishoitajaksi. Mitä hemmettiä sellaisella kumppanilla tekee joka ei ole valmis tukemaan jos sairastuu?

Minä en todellakaan odota kenenkään olevan luonani velvollisuudentunnosta vaan ainoastaan niin kauan kuin minä teen hänen elämänsä paremmaksi. Se on minusta todellista rakkautta ja emotionaalista rehellisyyttä.

Eli katsot että vastoinkäymisissä sinunkaan ei tarvitse kumppaniasi tukea ja saat ottaa hatkat ilman omantunnontuskia.

Onpa ajattelusi mustavalkoista. Se, ettei odota toisen ryhtyvän omaishoitajaksi, ei varmaankaan useimpien mielestä tarkoita, ettei toiselta voisi kuitenkin odottaa tukea vastoinkäymisessä.

Ei se ole mitään tukea jos häipyy. Kyllä sen kumppanin takia pitää olla valmis menemään loppuun asti.

Tapaat 22-vuotiaana miehen, rakastutte, alatte seurustelemaan. Vuoden jälkeen hän joutuu auto-onnettomuuteen ja halvaantuu aulasta alaspäin. Olet valmis käyttämään koko loppuelämäsi miehen omaishoitajana täysin riippumatta siitä, minkälainen suhteenne on ja mitä sinä saat. Rakastathan aidosti miestä ja olet valmis jättämään omat tarpeesi esimerkiksi lapsen saamisesta ja normaalista parisuhde-elämästä sivuun.

Näinköhän.

Niin. Minä menin naimisiin 18 vuotiaana ja olen vielä keski-ikäisenäkin naimisissa saman ihmisen kanssa. Olen ollut toisen vierellä syövät, työttömyydet ja ollut miehen kanssa sen äidin omaishoitajana. 

Minä en edes olisi koskaan ruvennut seurustelemana ihmisen kanssa jonka kanssa en ole valmis lemaan loppuikääni

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jättänyt sydänsairasta t: Leski

Kiva juttu, mutta vastaa nyt vain kysymykseen äläkä kiillota sädekehääsi.

Vastashan hän. Yhdessä pysy, kunnes kuolema erotti.

Kysymys kuului, missä on se raja, jossa sairaan kumppanin saa jättää ilman huona omatuntoa. Se, että joku ei jättänyt omaa puolisoaan jossakin tietyssä tilanteessa, jonkin tietyn sairauden vuoksi, ei vastaa tähän kysymykseen.

Ei sairaus ole syy jättää puolisoaan. Et sinäkään voi taata olevasi nuori ja terve koko elämääsi.

Miksi sitten niin moni nainen kuitenkin hylkää alkoholismista, masenuksesta, skitsofreniasta tai hedelmättömyydestä kärsivän miehen? Onko sairaan puolison jättäminen sinun mielestäsi aina merkki siitä, ettei jättäjä koskaan rakastanutkaan puolisoaan?

Alkoholismi ei ole mikään sairaus. Vaikka sitä moni yrittääkin siksi saada. 

Jos jättää toisen sen takia että se sairastuu niin ei ole koskaan sitä rakastanutkaan.

Entä, jos eroaa siksi, että rakkaus kuihtuu tai koska elämässä on muitakin arvoja kuin rakkaus?

Silloin ei olisi koskana pitänyt edes lähteä seurustelemaan. Eikä todellakaan enää koskaan elämässä pidä seurustella. Olkoot sitten sinkkuna niin ei tarvitse toisen ihmisen asioista murehtia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta jos rakastaa toista ihmistä niin hänen takiaan on valmis vaikka maanpäälliseen helvettiin.

Ilmankos naiset roikkuvat niin hanakasti väkivaltaisissa suhteissa.

Kannttaisiko välillä miettiä muitakin elämänarvoja kuin romanttinen rakkaus. Aika pakkomielteiseltä kuulostaa joidenkin puhe tässä ketjussa.

Täysin eri asia. Jos toinen on väkivaltainen niin hän ei ole koskaan sinua rakastanutkaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ääripäät on aika helppo selvittää. Jos toisella on välilevy risana, eikä seksiä saa kuukauteen, ei sen pitäisi suhdetta kaataa. Mutta ei ihmiseltä voi myöskään odottaa pahasti vammautuneen puolison omaishoitajaksi ryhtymistä ja oman elämän uhraamsta toisen eteen vuosikymmeniksi eteenpäin.

Missä on melestäsi se raja, jossa sairaan kumppanin saa jättää ilman huonoa omatuntoa?

Täydellistä ymmärrystä ja tukea. Kumppanin pitää olla valmis vaikka ruveta sairaan puolisonsa omaishoitajaksi. Mitä hemmettiä sellaisella kumppanilla tekee joka ei ole valmis tukemaan jos sairastuu?

Minä en todellakaan odota kenenkään olevan luonani velvollisuudentunnosta vaan ainoastaan niin kauan kuin minä teen hänen elämänsä paremmaksi. Se on minusta todellista rakkautta ja emotionaalista rehellisyyttä.

Eli katsot että vastoinkäymisissä sinunkaan ei tarvitse kumppaniasi tukea ja saat ottaa hatkat ilman omantunnontuskia.

Onpa ajattelusi mustavalkoista. Se, ettei odota toisen ryhtyvän omaishoitajaksi, ei varmaankaan useimpien mielestä tarkoita, ettei toiselta voisi kuitenkin odottaa tukea vastoinkäymisessä.

Sinä haet täällä sitä rajaa koska voi ottaa hatkat. Kaveri lentää aina ulkoruokintaan kun on flunssassa. Kuullostaako hyvälle?

Ei kuulosta hyvältä. Mutta tuo ei kai ollutkaan sinun vastauksesi. Sinun vastauksesi oli ilmeisesti, ettei koskaan eikä missään tapauksessa, vaikka suhde ja oma elämänlaatukin kuinka huononisi kumppanin sairauden vuoksi? Oliko näin?

Minä, minä ja minä.

Ajatteletko koskaan muita ihmisiä?

Elämä ei ole aina kivaa. Mutta jos rakastaa toista ihmistä niin hänen takiaan on valmis vaikka maanpäälliseen helvettiin.

Jos toinen vaikka halvaantuu niin että ei voi enää kävellä vaan on loppuelämän pyörätuolissa niin jätätkö hänet?

Kun sen kanssa ei ole enää kivaa, joutuu näkemään vaivaa toisen takia ja seksikään ei ole niin kivaa. 

No tuo nyt on jo aika iso asia. Veikkaan että tuossa tilanteessa eron todennäköisyys alkaa olla jo korkea. Alkuun toki pari vuottakin sinnitellään. Tuo 2x oli aika hyvä kaava.

Terveenä ollessa ei osata edes ajatella kuinka paljon elämä muuttuu jos puoliso sairastuu vakavasti. Tai kuinka paljon puoliso muuttuu tai miten se muuttaa minua. Siinä tilanteessa voi käydä niin, että toinen kasvaa ja muuttuu toiseen suuntaan ja toinen toiseen. Väliin voi jäädä sellainen kuilu jonka yli ei enää hypätäkään.

Itse olen miettinyt paljon sitä, että jos mulle lääkärit olisivat sanoneet, että elinaikaa jäljellä 6 kuukautta, niin mun puoliso olisi varmasti jaksanut olla mun tukena sen ajan. Olisimm eyhdessä olleet sen ison asian edessä, että kuolen. Mutta mulle ei annettu elinaikaa. Sairauteni vain "tappaa sairastuneet hitaasti ja yllättävästi tai sitten ei". Eli elimme ns. mahdollisen kuoleman pelossa koko ajan. Puolisoni ei tähän pystynyt. Hän loittoni minusta, vaikkei varmasti niin halunnut tai toivonut. Ei edes varmaan itse huomannut. Samaan aikaan minä vetäydyin kuoreeni ja pohdin elämääni. Sitä mitä on koettu ja mitä on ehkä jäljellä.

Me kasvettiin erilleen.  Ja vaikka paranin, ei suhdetta voinut enää pelastaa.

t. vastaaja 26

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta jos rakastaa toista ihmistä niin hänen takiaan on valmis vaikka maanpäälliseen helvettiin.

Ilmankos naiset roikkuvat niin hanakasti väkivaltaisissa suhteissa.

Kannttaisiko välillä miettiä muitakin elämänarvoja kuin romanttinen rakkaus. Aika pakkomielteiseltä kuulostaa joidenkin puhe tässä ketjussa.

Täysin eri asia. Jos toinen on väkivaltainen niin hän ei ole koskaan sinua rakastanutkaan

Niin, mutta se väkivallan uhri rakastaa, ja hänen rakkauskäsityksensä mukaan rakkauden takia täytyy olla valmis kärsimään vaikka "maanpäällinen helvetti".

Minun rakkauskäsitykseni mukaan ei tarvitse.

Vierailija kirjoitti:

Terveenä ollessa ei osata edes ajatella kuinka paljon elämä muuttuu jos puoliso sairastuu vakavasti. Tai kuinka paljon puoliso muuttuu tai miten se muuttaa minua.

Tämä tulee näitä vastauksia lukiessa kyllä harvinaisen selväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta jos rakastaa toista ihmistä niin hänen takiaan on valmis vaikka maanpäälliseen helvettiin.

Ilmankos naiset roikkuvat niin hanakasti väkivaltaisissa suhteissa.

Kannttaisiko välillä miettiä muitakin elämänarvoja kuin romanttinen rakkaus. Aika pakkomielteiseltä kuulostaa joidenkin puhe tässä ketjussa.

Täysin eri asia. Jos toinen on väkivaltainen niin hän ei ole koskaan sinua rakastanutkaan

Niin, mutta se väkivallan uhri rakastaa, ja hänen rakkauskäsityksensä mukaan rakkauden takia täytyy olla valmis kärsimään vaikka "maanpäällinen helvetti".

Minun rakkauskäsitykseni mukaan ei tarvitse.

Se, että puoliso sairastaa ei ole mikään helvetti. Ei se juhlaakaan ole, mutta rinnalla kulkien.

Ekan sivun lukeena voin hyvillä mielin sanoa:

Ap sun ei tarvii tommosia miettiä. Sä et kykene rakastamaan muita kuin itseäs. Ei ole pelkoa, että kukaan sun kanssa vakavaan suhteeseen ryhtyy.

Ole huoleti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jättänyt sydänsairasta t: Leski

Kiva juttu, mutta vastaa nyt vain kysymykseen äläkä kiillota sädekehääsi.

Vastashan hän. Yhdessä pysy, kunnes kuolema erotti.

Kysymys kuului, missä on se raja, jossa sairaan kumppanin saa jättää ilman huona omatuntoa. Se, että joku ei jättänyt omaa puolisoaan jossakin tietyssä tilanteessa, jonkin tietyn sairauden vuoksi, ei vastaa tähän kysymykseen.

Ei sairaus ole syy jättää puolisoaan. Et sinäkään voi taata olevasi nuori ja terve koko elämääsi.

Miksi sitten niin moni nainen kuitenkin hylkää alkoholismista, masenuksesta, skitsofreniasta tai hedelmättömyydestä kärsivän miehen? Onko sairaan puolison jättäminen sinun mielestäsi aina merkki siitä, ettei jättäjä koskaan rakastanutkaan puolisoaan?

Alkoholismi ei ole mikään sairaus. Vaikka sitä moni yrittääkin siksi saada. 

Jos jättää toisen sen takia että se sairastuu niin ei ole koskaan sitä rakastanutkaan.

Entä, jos eroaa siksi, että rakkaus kuihtuu tai koska elämässä on muitakin arvoja kuin rakkaus?

Silloin ei olisi koskana pitänyt edes lähteä seurustelemaan. Eikä todellakaan enää koskaan elämässä pidä seurustella. Olkoot sitten sinkkuna niin ei tarvitse toisen ihmisen asioista murehtia

Hetkinen. Sinusta siis ihmisen ei tule seurustella, jos hänellä on mitään muita arvoja rakkauden yläpuolella? Että jos arvostaa vaikka sellaisia asioita kuin terveys, psykologinen hyvinvointi tai onnellisuus enemmän kuin arvostaa rakkautta, ei ole mitään asiaa suhteeseen?

Ei kuulosta kovinkaan tasapainoiselta lähestymistavalta.

Jaa... Minut vaimo jätti kaksi viikkoa minun avosydänleikkauksen jälkeen. Läppävika korjattiin.

Jos rehellisiä ollaan niin "hieman" vitutti... Sanoi vaan ettei tiedä mitä tehdä ja lähtee etsimään itseään. JA VOIDAANHAN ME OLLA KAVEREITA!?

Jep...

Sairauden takia en eroaisi mistään hinnasta. Miltä itsestänne tuntuisi jos sairastuisitte ja puoliso sanoisi jättävänsä sen takia?

En pystyisi jättämään miestäni kovin helpolla, rakastan häntä yli kaiken. Voisin kuvitella, että jos toimintakyky heikkenisi täysin puolesta hoidettavaksi ja sitä jatkuisi vuositolkulla, voisi tämä tehdä jaksamisen kanssa tiukkaa. Mutta vaikka toisen sairaus olisi itsellekin kurjaa aikaa, se on sitä varmasti myös hänelle. En pystyisi helposti oikeuttamaan eroa omalla mukavuudenhalullani, ja jo pelkkä ajatus siitä tekee pahaa vaikka kaikki on nyt ihan hyvin :D 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jättänyt sydänsairasta t: Leski

Kiva juttu, mutta vastaa nyt vain kysymykseen äläkä kiillota sädekehääsi.

Vastashan hän. Yhdessä pysy, kunnes kuolema erotti.

Kysymys kuului, missä on se raja, jossa sairaan kumppanin saa jättää ilman huona omatuntoa. Se, että joku ei jättänyt omaa puolisoaan jossakin tietyssä tilanteessa, jonkin tietyn sairauden vuoksi, ei vastaa tähän kysymykseen.

Ei sairaus ole syy jättää puolisoaan. Et sinäkään voi taata olevasi nuori ja terve koko elämääsi.

Miksi sitten niin moni nainen kuitenkin hylkää alkoholismista, masenuksesta, skitsofreniasta tai hedelmättömyydestä kärsivän miehen? Onko sairaan puolison jättäminen sinun mielestäsi aina merkki siitä, ettei jättäjä koskaan rakastanutkaan puolisoaan?

Alkoholismi ei ole mikään sairaus. Vaikka sitä moni yrittääkin siksi saada. 

Jos jättää toisen sen takia että se sairastuu niin ei ole koskaan sitä rakastanutkaan.

Entä, jos eroaa siksi, että rakkaus kuihtuu tai koska elämässä on muitakin arvoja kuin rakkaus?

Silloin ei olisi koskana pitänyt edes lähteä seurustelemaan. Eikä todellakaan enää koskaan elämässä pidä seurustella. Olkoot sitten sinkkuna niin ei tarvitse toisen ihmisen asioista murehtia

Hetkinen. Sinusta siis ihmisen ei tule seurustella, jos hänellä on mitään muita arvoja rakkauden yläpuolella? Että jos arvostaa vaikka sellaisia asioita kuin terveys, psykologinen hyvinvointi tai onnellisuus enemmän kuin arvostaa rakkautta, ei ole mitään asiaa suhteeseen?

Ei kuulosta kovinkaan tasapainoiselta lähestymistavalta.

Entäpä sitten kun se sairas on oma lapsi? Onko onnellisuus ja oma terveys edelleen ykkösiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En jättänyt sydänsairasta t: Leski

Kiva juttu, mutta vastaa nyt vain kysymykseen äläkä kiillota sädekehääsi.

Vastashan hän. Yhdessä pysy, kunnes kuolema erotti.

Kysymys kuului, missä on se raja, jossa sairaan kumppanin saa jättää ilman huona omatuntoa. Se, että joku ei jättänyt omaa puolisoaan jossakin tietyssä tilanteessa, jonkin tietyn sairauden vuoksi, ei vastaa tähän kysymykseen.

Ei sairaus ole syy jättää puolisoaan. Et sinäkään voi taata olevasi nuori ja terve koko elämääsi.

Miksi sitten niin moni nainen kuitenkin hylkää alkoholismista, masenuksesta, skitsofreniasta tai hedelmättömyydestä kärsivän miehen? Onko sairaan puolison jättäminen sinun mielestäsi aina merkki siitä, ettei jättäjä koskaan rakastanutkaan puolisoaan?

En ole miestäni jättänyt huumeongelmien takia. Olen seissyt miehen rinnalla ja tukenut, ja nyt on katkolla hoitamassa itseään. Mun vanhemmat sanoivat yks päivä mulle "voi minkä riesan olet ottanut elämääsi" hitto! Mä tuen ja autan miestä että pääsee kiuville ja kiuvumisen jälkeen autan! Mä en kuuntele muiden ihmisten mielipiteitä ja on niitä hyviä kannustavia sanoja tullut vastaan. Enemmän tällaiset kommetit "miksi olet sen kanssa pilaat vaa elämäsi" en ole pilannut ja olen saanut helpotusta kun mies on katkolla ja toipuu siellä paremmassa hoivassa kuin täällä. Oli mies mikä tahansa riippuvuus tai sairaus, tässä olen ja pysyn.

Kumppanini on kestänyt seksittömyyttä pari vuotta, nyt tulossa ero, ei kestä enää. Enkä ihmettele, en kestäisi minäkään jos olisi paikat kunnossa niinkuin ennen. Olen hyväksynyt jo asian enkä kanna kaunaa. Jokaisella on vain yksi elämä.