Lue keskustelun säännöt.
Kuinka paljon ymmärrystä ja kärsivällisyyttä kumppanilta voi odottaa, kun sairaus iskee?
19.04.2017 |
Ääripäät on aika helppo selvittää. Jos toisella on välilevy risana, eikä seksiä saa kuukauteen, ei sen pitäisi suhdetta kaataa. Mutta ei ihmiseltä voi myöskään odottaa pahasti vammautuneen puolison omaishoitajaksi ryhtymistä ja oman elämän uhraamsta toisen eteen vuosikymmeniksi eteenpäin.
Missä on melestäsi se raja, jossa sairaan kumppanin saa jättää ilman huonoa omatuntoa?
Kommentit (77)
Vierailija kirjoitti:
Mä olen tätä miettinyt usein nyt kun mies on vuosien saatossa alkoholisoitunut. Olen päättänyt, että jos alkoholismi kaiken tämän muun paskan lisäksi tulee aiheuttamaan miehelle jonkin alkoholisteille tyypillisen sairauden niin saa kyllä itse itsensä siitä hoitaa. Siinä vaiheessa minä poistun hänen elämästään vailla omantunnontuskia.
Eikö samalla tavalla voi ajatella syövästä tai masennuksesta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jättänyt sydänsairasta t: Leski
Kiva juttu, mutta vastaa nyt vain kysymykseen äläkä kiillota sädekehääsi.
Et ilmeisesti ymmärtänyt menehtyneen sydänsairaan puolisoa ja käyttäydyit täysin asiattomasti.
Olen todella pahoillani, että menetit puolisosi, sydänsairaudesta maininnut.
Sinut minä jättäisin, ap, koska en ole hyvä teidän mielenterveyspotilaiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ääripäät on aika helppo selvittää. Jos toisella on välilevy risana, eikä seksiä saa kuukauteen, ei sen pitäisi suhdetta kaataa. Mutta ei ihmiseltä voi myöskään odottaa pahasti vammautuneen puolison omaishoitajaksi ryhtymistä ja oman elämän uhraamsta toisen eteen vuosikymmeniksi eteenpäin.
Missä on melestäsi se raja, jossa sairaan kumppanin saa jättää ilman huonoa omatuntoa?
Täydellistä ymmärrystä ja tukea. Kumppanin pitää olla valmis vaikka ruveta sairaan puolisonsa omaishoitajaksi. Mitä hemmettiä sellaisella kumppanilla tekee joka ei ole valmis tukemaan jos sairastuu?
Minä en todellakaan odota kenenkään olevan luonani velvollisuudentunnosta vaan ainoastaan niin kauan kuin minä teen hänen elämänsä paremmaksi. Se on minusta todellista rakkautta ja emotionaalista rehellisyyttä.
Kyse ei ole mistään velvollisuuden tunteesta vaans iitä että rakkaan ihmisen eteen tekee mitä tahansa.
Tuo että on toisen kanssa vain kun se toinen tekee elämästä parempaa ei ole rakkautta.
Oikeasti en keksi mitään sellaista sairautta, että jättäisin avopuolisoni.
Muita syitä sitten on vaikka ja kuinka.
Alkoholismi, johon ei halua apua. Tästä kun päästään siihen, että mies jättää ensin työnsä, juo säästönsä ja sitten vonkuu puolison rahoja, lasten rahoja, käy vanhan äitinsä kukkarolla ja pyytää palveluksia naapureilta. Okei, alkoholismi on "sairaus", mutta se on paljon myös omasta tahdosta kiinni.
Mielen sairaudet, jotka aiheuttavat harhoja, väkivaltaista käytöstä jne. Ja silloin kun näihin ei haluta mitään hoitoa.
Muissa tapauksissa varmaankin järjestelisin elämäni sillä tavalla uudelleen, että pystyisin olemaan mahdollisimman paljon omaishoitajana.
En osaa sanoa missä vaiheessa sairaan kumppanin voi jättää. Ei siihen ole oikeaa vastausta. Toiset jaksavat rinnalla loppuun asti, toiset eivät. Eikä aina tarvitse olla kyse omaishoitajaksi ryhtymisestä tai kuolemasta, mutta kuinka moni jaksaa vaikka vuosia masentuneen kanssa? Mielenterveysongelmaisnekanssa? Vuosia. Mulle kävi niin, että oma puolisoni ei pystynyt tukemaan mua kun sairastuin vakavasti. Olisin tarvinnut vain henkistä tukea vaikeaan sairauteeni. Puoliso ei pystynyt siihen. Hän ei voinut kohdata sairauttani ja pelkoa siitä, että on mahdollisuus etten parane vaan kuolen. Ei hän minua jättänyt, mutta jäin henkisesti niin yksin, että lopulta erosin itse. Oikeastaan koen sen niin, että jäin yksin eikä suhde koskaan palautunut takaisin vanhaan hyvään, enkä halunnut elää loppuelämääni enää siinä vaillinaisessa suhteessa, joten näin parhaaksi jatkaa matkaani yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jättänyt sydänsairasta t: Leski
Kiva juttu, mutta vastaa nyt vain kysymykseen äläkä kiillota sädekehääsi.
Vastashan hän. Yhdessä pysy, kunnes kuolema erotti.
Kysymys kuului, missä on se raja, jossa sairaan kumppanin saa jättää ilman huona omatuntoa. Se, että joku ei jättänyt omaa puolisoaan jossakin tietyssä tilanteessa, jonkin tietyn sairauden vuoksi, ei vastaa tähän kysymykseen.
Ei sairaus ole syy jättää puolisoaan. Et sinäkään voi taata olevasi nuori ja terve koko elämääsi.
Miksi sitten niin moni nainen kuitenkin hylkää alkoholismista, masenuksesta, skitsofreniasta tai hedelmättömyydestä kärsivän miehen? Onko sairaan puolison jättäminen sinun mielestäsi aina merkki siitä, ettei jättäjä koskaan rakastanutkaan puolisoaan?
Niin moni nainen? Suosittelen, että tutustut tilastoihin.
Naiset hoitavat sairaat miehensä ja miehet hyvin usein hylkäävät sairaat puolisonsa JA lapsensa.
Sovimme aikoinaan, että toisen ei tarvitse jäädä potemaan huonoa omaatuntoa, jos ero tulee sairauden vuoksi. Tähän taustalla kokemukseni nuoruudesta. Teinirakkauteni sairastui skitsofreniaan kolmen vuoden yhteiselon jälkeen. Oma pääni ei kestänyt toistuvaa traumatisoitumista itsemurhayritysten, vainoharhauden ja harhojen keskellä. Silloin jos toisen sairaus vie itsensä mukana, eikä toiveita paranemisesta ole, voi erota. Elän vain kerran, enkä usko kuolemanjälkeiseen elämään, joten en todellakaan aio kitua elämääni vapaaehtoisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ääripäät on aika helppo selvittää. Jos toisella on välilevy risana, eikä seksiä saa kuukauteen, ei sen pitäisi suhdetta kaataa. Mutta ei ihmiseltä voi myöskään odottaa pahasti vammautuneen puolison omaishoitajaksi ryhtymistä ja oman elämän uhraamsta toisen eteen vuosikymmeniksi eteenpäin.
Missä on melestäsi se raja, jossa sairaan kumppanin saa jättää ilman huonoa omatuntoa?
Täydellistä ymmärrystä ja tukea. Kumppanin pitää olla valmis vaikka ruveta sairaan puolisonsa omaishoitajaksi. Mitä hemmettiä sellaisella kumppanilla tekee joka ei ole valmis tukemaan jos sairastuu?
Minä en todellakaan odota kenenkään olevan luonani velvollisuudentunnosta vaan ainoastaan niin kauan kuin minä teen hänen elämänsä paremmaksi. Se on minusta todellista rakkautta ja emotionaalista rehellisyyttä.
Eli katsot että vastoinkäymisissä sinunkaan ei tarvitse kumppaniasi tukea ja saat ottaa hatkat ilman omantunnontuskia.
Onpa ajattelusi mustavalkoista. Se, ettei odota toisen ryhtyvän omaishoitajaksi, ei varmaankaan useimpien mielestä tarkoita, ettei toiselta voisi kuitenkin odottaa tukea vastoinkäymisessä.
Sinä haet täällä sitä rajaa koska voi ottaa hatkat. Kaveri lentää aina ulkoruokintaan kun on flunssassa. Kuullostaako hyvälle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki on kiinni rakkaudesta. Jos rakastaa pysyy rinnalla loppuun asti.
Mielenkiintoinen vastaus. Itse en kyllä ole valmis teemään rakkauden vuoksi mitä tahansa. Minun rakkauskäsitykseeni ei mahdu se, että luopuisin kokonaan omasta elämästäni jonkun toisen vuoksi. Jos toinen esimerkiksi haluaisi lapsia tai päättäisi ryhtyä aseksuaaliksi, elämä veisi varmaan eri suuntaan, vaikka kuinka rakastaisin. Samoin jos puolison sairaus estäisi minua elämästä sellaista elämää kuin haluan, olisi ero varmaan tulossa ennemmin tai myöhemmin. Jokin raja sopeutumisella ja kompromisseillakin on.
Alkoholismin ja masennuksen takia muuten niin lojaaleina esiintyvät naisetkin ovat valmiita jättämään puolisonsa. Ehkä niitä ei sitten pidetä samalla lailla sairauksina.
Eli rakastat enemmän itseesi kun kumppania.
En ymmärrä, mitä tämä kysymys edes tarkoittaa. Jos toisen kanssa ei ole enää hyvä olla, miksi olisit hänen kanssaan? Velvollisuudentunnosta? Säälistä? Siitä vain, mutta ei tuolla rakkauden kanssa ole enää paljoakaan tekemistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jättänyt sydänsairasta t: Leski
Kiva juttu, mutta vastaa nyt vain kysymykseen äläkä kiillota sädekehääsi.
Vastashan hän. Yhdessä pysy, kunnes kuolema erotti.
Kysymys kuului, missä on se raja, jossa sairaan kumppanin saa jättää ilman huona omatuntoa. Se, että joku ei jättänyt omaa puolisoaan jossakin tietyssä tilanteessa, jonkin tietyn sairauden vuoksi, ei vastaa tähän kysymykseen.
Ei sairaus ole syy jättää puolisoaan. Et sinäkään voi taata olevasi nuori ja terve koko elämääsi.
Miksi sitten niin moni nainen kuitenkin hylkää alkoholismista, masenuksesta, skitsofreniasta tai hedelmättömyydestä kärsivän miehen? Onko sairaan puolison jättäminen sinun mielestäsi aina merkki siitä, ettei jättäjä koskaan rakastanutkaan puolisoaan?
Alkoholismi ei ole mikään sairaus. Vaikka sitä moni yrittääkin siksi saada.
Jos jättää toisen sen takia että se sairastuu niin ei ole koskaan sitä rakastanutkaan.
Siinä vaiheessa miettisin eroa, jos oma tai lasten terveys tai mielenterveys olisi vaarassa. En pystyisi hoitamaan ympäri vuorokauden pahasti muistisairasta.
Yleensä sairauksiin halutaan hoitoa. Jos alkoholisti ei hoitoa halua eikä mielestään ole mitenkään sairas, en jatkaisi yhteiselämää. Alkoholistin mielestä sillä puolisolla on alkoholiongelma, kun ei ymmärrä hänen tarvettaan "rentoutua" tai "pitää hauskaa".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ääripäät on aika helppo selvittää. Jos toisella on välilevy risana, eikä seksiä saa kuukauteen, ei sen pitäisi suhdetta kaataa. Mutta ei ihmiseltä voi myöskään odottaa pahasti vammautuneen puolison omaishoitajaksi ryhtymistä ja oman elämän uhraamsta toisen eteen vuosikymmeniksi eteenpäin.
Missä on melestäsi se raja, jossa sairaan kumppanin saa jättää ilman huonoa omatuntoa?
Täydellistä ymmärrystä ja tukea. Kumppanin pitää olla valmis vaikka ruveta sairaan puolisonsa omaishoitajaksi. Mitä hemmettiä sellaisella kumppanilla tekee joka ei ole valmis tukemaan jos sairastuu?
Minä en todellakaan odota kenenkään olevan luonani velvollisuudentunnosta vaan ainoastaan niin kauan kuin minä teen hänen elämänsä paremmaksi. Se on minusta todellista rakkautta ja emotionaalista rehellisyyttä.
Eli katsot että vastoinkäymisissä sinunkaan ei tarvitse kumppaniasi tukea ja saat ottaa hatkat ilman omantunnontuskia.
Onpa ajattelusi mustavalkoista. Se, ettei odota toisen ryhtyvän omaishoitajaksi, ei varmaankaan useimpien mielestä tarkoita, ettei toiselta voisi kuitenkin odottaa tukea vastoinkäymisessä.
Sinä haet täällä sitä rajaa koska voi ottaa hatkat. Kaveri lentää aina ulkoruokintaan kun on flunssassa. Kuullostaako hyvälle?
Ei kuulosta hyvältä. Mutta tuo ei kai ollutkaan sinun vastauksesi. Sinun vastauksesi oli ilmeisesti, ettei koskaan eikä missään tapauksessa, vaikka suhde ja oma elämänlaatukin kuinka huononisi kumppanin sairauden vuoksi? Oliko näin?
Vierailija kirjoitti:
Mä olen tätä miettinyt usein nyt kun mies on vuosien saatossa alkoholisoitunut. Olen päättänyt, että jos alkoholismi kaiken tämän muun paskan lisäksi tulee aiheuttamaan miehelle jonkin alkoholisteille tyypillisen sairauden niin saa kyllä itse itsensä siitä hoitaa. Siinä vaiheessa minä poistun hänen elämästään vailla omantunnontuskia.
Kannattaisko nyt jo erota, ellet rakasta kumppania. Hyvällä omallatunnollako seuraat vierestä ja toivot, että toinen kuolee onnettomuuteen, eikä alkoholin aiheuttamiin sairauksiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ääripäät on aika helppo selvittää. Jos toisella on välilevy risana, eikä seksiä saa kuukauteen, ei sen pitäisi suhdetta kaataa. Mutta ei ihmiseltä voi myöskään odottaa pahasti vammautuneen puolison omaishoitajaksi ryhtymistä ja oman elämän uhraamsta toisen eteen vuosikymmeniksi eteenpäin.
Missä on melestäsi se raja, jossa sairaan kumppanin saa jättää ilman huonoa omatuntoa?
Täydellistä ymmärrystä ja tukea. Kumppanin pitää olla valmis vaikka ruveta sairaan puolisonsa omaishoitajaksi. Mitä hemmettiä sellaisella kumppanilla tekee joka ei ole valmis tukemaan jos sairastuu?
Minä en todellakaan odota kenenkään olevan luonani velvollisuudentunnosta vaan ainoastaan niin kauan kuin minä teen hänen elämänsä paremmaksi. Se on minusta todellista rakkautta ja emotionaalista rehellisyyttä.
Eli katsot että vastoinkäymisissä sinunkaan ei tarvitse kumppaniasi tukea ja saat ottaa hatkat ilman omantunnontuskia.
Onpa ajattelusi mustavalkoista. Se, ettei odota toisen ryhtyvän omaishoitajaksi, ei varmaankaan useimpien mielestä tarkoita, ettei toiselta voisi kuitenkin odottaa tukea vastoinkäymisessä.
Ei se ole mitään tukea jos häipyy. Kyllä sen kumppanin takia pitää olla valmis menemään loppuun asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jättänyt sydänsairasta t: Leski
Kiva juttu, mutta vastaa nyt vain kysymykseen äläkä kiillota sädekehääsi.
Vastashan hän. Yhdessä pysy, kunnes kuolema erotti.
Kysymys kuului, missä on se raja, jossa sairaan kumppanin saa jättää ilman huona omatuntoa. Se, että joku ei jättänyt omaa puolisoaan jossakin tietyssä tilanteessa, jonkin tietyn sairauden vuoksi, ei vastaa tähän kysymykseen.
Ei sairaus ole syy jättää puolisoaan. Et sinäkään voi taata olevasi nuori ja terve koko elämääsi.
Miksi sitten niin moni nainen kuitenkin hylkää alkoholismista, masenuksesta, skitsofreniasta tai hedelmättömyydestä kärsivän miehen? Onko sairaan puolison jättäminen sinun mielestäsi aina merkki siitä, ettei jättäjä koskaan rakastanutkaan puolisoaan?
Alkoholismi ei ole mikään sairaus. Vaikka sitä moni yrittääkin siksi saada.
Jos jättää toisen sen takia että se sairastuu niin ei ole koskaan sitä rakastanutkaan.
Mutta jos kumppanista johtuvaa hedelmättömyyttä ei pystytä hoitamaan, etkä saa toiselta sitä kipeästi kaipaamaasi lasta, et saa eroa ja tavoitella unelmaasi jonkun toisen kanssa, vaikka asia olisi jättänyt ikävän jäljen koko suhteeseen? Koska sairauden takia ei saa koskaan jättää?
Ap ei tiedä mitä rakkaus on. Siksi tarvitsee tällaisia kysyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ääripäät on aika helppo selvittää. Jos toisella on välilevy risana, eikä seksiä saa kuukauteen, ei sen pitäisi suhdetta kaataa. Mutta ei ihmiseltä voi myöskään odottaa pahasti vammautuneen puolison omaishoitajaksi ryhtymistä ja oman elämän uhraamsta toisen eteen vuosikymmeniksi eteenpäin.
Missä on melestäsi se raja, jossa sairaan kumppanin saa jättää ilman huonoa omatuntoa?
Täydellistä ymmärrystä ja tukea. Kumppanin pitää olla valmis vaikka ruveta sairaan puolisonsa omaishoitajaksi. Mitä hemmettiä sellaisella kumppanilla tekee joka ei ole valmis tukemaan jos sairastuu?
Minä en todellakaan odota kenenkään olevan luonani velvollisuudentunnosta vaan ainoastaan niin kauan kuin minä teen hänen elämänsä paremmaksi. Se on minusta todellista rakkautta ja emotionaalista rehellisyyttä.
Eli katsot että vastoinkäymisissä sinunkaan ei tarvitse kumppaniasi tukea ja saat ottaa hatkat ilman omantunnontuskia.
Onpa ajattelusi mustavalkoista. Se, ettei odota toisen ryhtyvän omaishoitajaksi, ei varmaankaan useimpien mielestä tarkoita, ettei toiselta voisi kuitenkin odottaa tukea vastoinkäymisessä.
Sinä haet täällä sitä rajaa koska voi ottaa hatkat. Kaveri lentää aina ulkoruokintaan kun on flunssassa. Kuullostaako hyvälle?
Ei kuulosta hyvältä. Mutta tuo ei kai ollutkaan sinun vastauksesi. Sinun vastauksesi oli ilmeisesti, ettei koskaan eikä missään tapauksessa, vaikka suhde ja oma elämänlaatukin kuinka huononisi kumppanin sairauden vuoksi? Oliko näin?
Minä, minä ja minä.
Ajatteletko koskaan muita ihmisiä?
Elämä ei ole aina kivaa. Mutta jos rakastaa toista ihmistä niin hänen takiaan on valmis vaikka maanpäälliseen helvettiin.
Jos toinen vaikka halvaantuu niin että ei voi enää kävellä vaan on loppuelämän pyörätuolissa niin jätätkö hänet?
Kun sen kanssa ei ole enää kivaa, joutuu näkemään vaivaa toisen takia ja seksikään ei ole niin kivaa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki on kiinni rakkaudesta. Jos rakastaa pysyy rinnalla loppuun asti.
Sano tuo uudestaan sitten kun olet ollut parisuhteessa itselleen ja muille hengenvaarallisen skitsofreenikon kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jättänyt sydänsairasta t: Leski
Kiva juttu, mutta vastaa nyt vain kysymykseen äläkä kiillota sädekehääsi.
Vastashan hän. Yhdessä pysy, kunnes kuolema erotti.
Kysymys kuului, missä on se raja, jossa sairaan kumppanin saa jättää ilman huona omatuntoa. Se, että joku ei jättänyt omaa puolisoaan jossakin tietyssä tilanteessa, jonkin tietyn sairauden vuoksi, ei vastaa tähän kysymykseen.
Ei sairaus ole syy jättää puolisoaan. Et sinäkään voi taata olevasi nuori ja terve koko elämääsi.
Miksi sitten niin moni nainen kuitenkin hylkää alkoholismista, masenuksesta, skitsofreniasta tai hedelmättömyydestä kärsivän miehen? Onko sairaan puolison jättäminen sinun mielestäsi aina merkki siitä, ettei jättäjä koskaan rakastanutkaan puolisoaan?
Alkoholismi ei ole mikään sairaus. Vaikka sitä moni yrittääkin siksi saada.
Jos jättää toisen sen takia että se sairastuu niin ei ole koskaan sitä rakastanutkaan.
Mutta jos kumppanista johtuvaa hedelmättömyyttä ei pystytä hoitamaan, etkä saa toiselta sitä kipeästi kaipaamaasi lasta, et saa eroa ja tavoitella unelmaasi jonkun toisen kanssa, vaikka asia olisi jättänyt ikävän jäljen koko suhteeseen? Koska sairauden takia ei saa koskaan jättää?
Lapsi ei ole mikään itsearvo. Lapsi ei ole tavara mitä sinä haluat. Menet jo tuossa vikaan. Tosin samoin menee iso osa nykyihmisistä.
Lapsi hankitaan JOS olet avioliitossa ja kummatkin sitä todella haluavat ja kykenevät sitä hoitamaan ja elättämään.
Sitä paitsi lapsi voi nykypäivänä vaikka adoptoida.
Onpa ajattelusi mustavalkoista. Se, ettei odota toisen ryhtyvän omaishoitajaksi, ei varmaankaan useimpien mielestä tarkoita, ettei toiselta voisi kuitenkin odottaa tukea vastoinkäymisessä.