Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Menetin kärsivällisyyteni ja uhkasin 4-vuotiaalleni, että jätän hänet kotiin.
24.03.2006 |
Ihan kamalaa, tiedän. Tuo lapsi on ollut aivan mahdoton tapaus taas kuukauden verran. Uhmakaudet tulee ja menee, toisinaan hän on niin herkkä ja rakastettava, toisinaan kertakaikkisen kamala.
Tänään jotenkin napsahti. Aamu kuudesta asti niin ilkeä. Lyö sisaruksiaan, heittelee tavaroita, kaataa tuolit, karjuu kuin raivotautinen leijona, sylkee, suoltaa suustaan loukkauksia, määrääilee, komentaa, paiskoo ovia, heittelee pöytäliinat ja matot paikoiltaan, listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Jäähyllä ja holdingissa oli jo seitsemään mennessä, mutta viiden minuutin rauhoittumisen jälkeen sama homma jatkui. Juttelin rauhallisesti, kyselin mikä harmittaa, koetin suunnata kiukkua johonkin tekemiseen (rakensin majan, muovailtiin yhdessä, luin kirjan), pidin sylissä, laitoin toistuvasti jäähypenkille, erotin lapset toisiin huoneisiin. Ei apua.
Oltiin kauppaan lähdössä ja eteisessä puin lapsia. Tämä yksi raivopää paiskasi tuulikaapin oven niin, että lasiin tuli särö. Samaan aikaan kun tutkin vaurioita, tyhjensi koko ulkovaatekaapin sisällön lattialle. Komennuksesta suuttui niin, että tönäisi pahasti pienemmän sisaruksensa kumoon.
Silloin mulle kertakaikkisesti riitti. Kannoin hyvin lujaotteisesti kakaran huoneeseensa. Selitin tilanteen ja sanoin, etten halua asua sellaisen pikkupojan kanssa samassa talossa, joka kiukullaan ja raivollaa sabotoi kaikkien muiden elämän. Sanoin, että jos elämä tässä perheessä on todella noin vastenmielistä, pakatkoon tärkeimmät tavaransa reppuunsa, niin etsitään hänelle uusi koti. Vaadin pakkaamaan tavaroita ja miettimään tätä päivää ja käyttäytymistään. Sanoin, että minun on lähdettävä hoitamaan asioita, enkä todellakaan aio ottaa tuollaista raivoajaa mukaan. Vaadin pysymään huoneessaan ja kylmän viileästi puin muut lapset ja itseni, pakkasin käsilaukkuni ja sanoin heipat.
Lapsi itki hulluna, että älä äiti jätä. Minä olin kylmä kuin kivi. Totesin ylirauhallisesti, että liian myöhäistä, huutamalla ei asioihin tule muutosta. Vein toiset lapset autoon ja putsasin auton lumesta. Tämän aikaa raivoja huusi hysteerisenä terassilla, että en halua jäädä yksin.
No, kuten arvaatte, en lasta tietenkään jättänyt. Lapsi pyyteli vuolaasti anteeksi, kerroin kuinka paha mieli minulla on, sovittiin, kuinka kaupassa sitten käyttäydytään. Kaikki meni kaupassa sitten ihan hyvin.
Paha mieli mulla kuitenkin on nyt. Mun voimani noina raivohetkinä on aika vähissä. Tiedän, että mun pitäisi pystyä olemaan aikuinen ja vastaamaan lapsen kiukkuun järkevällä tavalla, mutta en aina osaa.
Mietin nyt, muistaako tuo lapsi tästä eteenpäin lopun ikänsä, että joutui pelkäämään hylkäämistä? Saako lapsi tuosta ikuisia traumoja?
Tiedän varsin hyvin, ettei uhkailu hyödytä mitään. Ja muutama päivä sitten täällä puhuttiin tuollaisista wannabekasvattajista, jotka uhkailevat, vaikkei aio uhkauksiaan toteuttaa. Mun on tämän aamupäivän myötä todettava olevani juuri tuollainen. Mä en selvästikään osaa autaa ja kasvattaa lapsiani oikein. Miten mä saan näistä lapsistani kasvatettua reippaita, iloisia, oikeudentuntoisia, vastuuntuntoisia, itseään ja muita arvostavia, sosiaalisia aikuisia? Miten, kun jo yksi uhmaaja syö mun voimani?
Kommentit (34)
Vierailija:
Helppoja lapsia taitaa olla niillä, jotka kykenevät toimimaan johdonmukaisesti silloin kun sen aika on. Näin lapsi oppii käyttäytymään.Vaikeita lapsia taas on niillä, jotka antavat milloin minkäkin rangaistuksen joskus varoitusten kera, päivästä riippuen 1- 15 varoitusta, useimmiten ilman. Nämä vanhemmat menettävät ' inhimillisesti' malttinsa monta kertaa päivässä tai vaihtoehtoisesti antavat lapsen käyttäytyä huonosti, kun " meidän Valtteri nyt vain on tuollainen vilkkaampi tapaus" . Lapset sitten hämmentyneinä käyttäytyvät huonosti, kun edellisellä kerralla sillä kerran sai huomiota Se millaista huomiota sillä sai, ei ole merkityksellistä, huomio kuin huomio on parempi kuin ei mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidan keskimmainen on tuollainen tulisielu - ja ei ole mitaan neurologista ongelmaa tms. Oli kanssa 4- vuotiaana ns. ihan mahdoton ja jaahy ei tilanteiden rauhoitusmuotona onnistunut, koska kaveri olisi paiskonut paikat pareiksi. Niinpa kaytin holdingia, vaikka lapsi oli siitakin yleensa ekan 20 minuutia aivan raivona.
Homma on se, etta tuollaisella temperamentilla varustetun lapsen kanssa tulee noita epaonnistumisia eli etta omakin hermo menee totaalisesti, vaikka miten koettaisi olla " aikuinen" ja miettisi toimintatapojaan. Tarkeaa onkin se, etta suurin osa tilanteista sujuisi niin, etta itse pysyt rauhallisena. Vaikeaa on se, etta jos lapsi ei ole ainut lapsi, on usein tilanteita, joissa on vaikea keskittya vaan taman lapsen raivokohtauksen rauhoittamiseen.
Nyt tulee viestini postiivinen osa. Meidan keskimmainen on kohta 6 ja nykyisin saa omat tunteensa pidettya hyvin niissa rajoissa, joita on alkuvuodet opeteltu. Eli vaikka hanta raivostuttaa hirveasti, ei enaa paisko, eika riehu paattomana. Ja on kaiken kaikkiaan aivan mahtava tyyppi. On herkka ja tunteellinen ja erittain empaattinen.
Taman tempperamenttityypin lapset on valilla tosi raskaita kasvatettavia alkuvuosinaan, tsemppia sinulle ap! Mutta kun vaan sinnikkaasti jaksat miettia, miten tilanteet selviaisi rauhanomaisesti ja osoittaa lapsellesi pyyteetonta rakkautta, silloinkin kun tuntuu, etta lapsi tekee sinut raivohulluksi tempuillaan, niin lopussa kiitos seisoo. Nailla lapsilla on mieleton kapasiteetti myos positiivisten tunteiden osoittamiseen, kunhan oppivat pikkuisen tahtomisensa ja tunteidensa hallintaa. Alaka soimaa itseasi, tommosta sattuu - alaka anna kenenkaan kertoa sinulle, etta poikasi on jotenkin huono tai " viallinen" - ei ole!
kaksivuotiailla on vain sellainen pikkuinen esiuhma. Oota niin näet.
Tästä lahtien uhkaus tehoaa. Eli nyt unohdat koko jutun ja jatkossa vaan sanot viileästi tilanteen tullen, että lapsi saa jäädä yksin kotiin, ellei tottele. Et tarvitse enää edes jäähyä, joten ei mene varoituksen ja jäähyn järjestys edes sekaisin. Lapsesi ei saa traumoja, vaan oppii kunnioittamaan sinua. Pois syyllisyys!
Jäähyilyä voi harrastaa loputtomiin, kerralla kunnon uhkailu on paljon parempi vaihtoehto.
Ja tosiaan nyt unohdat koko jutun, etkä varsinkaan ala hyvitellä lapselle hänen huonoa käytöstään. Sanot, että rakastat häntä, mutta noin ei tehdä enää. Huom. Et kuitenkaan jättänyt häntä kotiin!!!!!
Minusta kotiin jättämisellä uhkailu vielä menettelee, mutta pois antamisella uhkailu ei kerta kaikkiaan käy.
Kun lapsi miettii tuota kotiin jättämistä, niin hän koko ajan tietää, että toiset tulevat kotiin aina takaisin, ja tietää kuuluvansa perheeseen jne., häntä ei vain huolittu mukaan kauppaan (mikä on sinänsä kurjaa sekin, mutta ymmärrät varmaan pointin).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ekhäpä otat tämän asian nyt joltisenkin vakavasti. Tietysti tapaus on sinulle suuri tragedia, mutta suosittelen armahtamaan itseäsi ja sovittamaan tapausta realismiin. Ei kuule ole suurikaan rikos menettää kerran hermonsa loppujen lopuksi kuitenkin noin vähäisesti. Terveen perusluottvaisen lapsen elämä ei kaadu tähän. Hänhän jo ymmärtää, että ihmiset suuttuu ja maailma ei pyöri hänen ympärillään. Suitsisin enemmänkin niitä, jotka huudattavat vauvaansa jne.
Kai sinullakin jokin ihmisarvo on? Tuntuu että lapsesi pyörittävät sinua mennen tullen, kun yksi tapaus saa sinut näin tolaltaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun siis ottaa huomioon miten törkeän huonosti se lapsi oli käyttäytynyt. Kyllä lapsillekin voi näyttää, että jossain se raja tulee vastaan, ettei ne vanhemmatkaan ole mitään koneita, joita saa loputtomiin rääkätä.
Pinna katkeaa minullakin. Joten älä huoli ap olet ihan normaali.
Muista vain tulevaisuudessa, että uhkaat vain sellaisilla asioilla jotka voit toteuttaa.
KOtiin, kun et 4v. lasta voi jättää ja poiskaan et anna....
Mutta tiedän tunteen, olen itse sanonut monta kertaa omalle 4.5v:lle, että jää sitten kotiin, kun ei kerran vaatteet mene päälle.
Laitan itse vaatteet päälle ja teen lähtöä, niin johan alkaa lapsellakin vaatteet mennä päälle =D
Tsemppiä ja hyvää viikonloppua!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapsi ei tottele. Ei siis ole mitenkään ainutlaatuinen juttu. Ikävää kylläkin. Hylkäämisellä ei saisi uhata, mutta typerää on myös, jos jatkuvasti uhataan jollakin, jota ei kuitenkaan toteuteta. Luulen, että sinun pikku uhmailijasi oppi tuosta jotakin, vaikka aika kovalla tavalla. Joskus ei kuitenkaan mikään muu auta.
Myös minun vanhempani uhkailivat minua ja sisaruksiani mustalaisille myynnillä. Se oli vielä ihan realistinen uhkaus, sillä siihen aikaan mustalaiset kiersivät maaseudulla talosta taloon myymässä, ostamassa ja kerjäämässä milloin mitäkin. Vähän aikaa mustalaisten käynnin jälkeen oltiin aika nätisti!
Mutta ei kai kotiin jättäminen nyt niin paha rangaistus luulisi olevan. Siis jos ei oikeasti jätä. Vain uhkailee. Kyseessähän kuitenkin turvallinen kodin ympäristö, ei mikään vieras paikka! Toki olisi ollut parempi, jos olisi oikeasti jätetty kotiin jonkun tutun aikuisen ihmisen seuraan. kummasti alkaa pienet kiukkupussit kesyttyä, kun uhkaukset aina toteutetaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
varsinkin, jos mitään merkkejä voimakkaasta hylkäämisen pelosta on, muistuttaa lapselle, ettet oikeasti ikinä jättäisi vaan, että äiti oli vaan niin kuikkuinen, että ajatus ei ehtinyt mukaan!
Vierailija kirjoitti:
Täytyy muistaa että lapset ovat erilaisia. Mikä auttaa toiseen ei välttämättä toimi kaikkiin lapsiin
yksilöeroja
Alue: Aihe vapaa
Vai onko niin, että kaksi/kolmevuotiaan uhma on annettu mennä sormien läpi syystä tai toisesta ja lapsi on vain oppinut tuollaisen käytöksen?