Nuori nainen, miksi olet masentunut?

Hmm, kiusaaminen ylipäänsä minulla. Pienestä tytöstä asti mulle naureskeltiin, haukuttiin, syrjittiin. Tätä tekivät siis sukulaislapset. Ehkä myös lähisukulaisten päihdeongelmat sekä perheväkivalta. Puolessavälissä ala-astetta syrjintä & seläntakana puhuminen josta seurasi skitsofreeniset- ja masennusoireet. Sen jälkeen pienetkin vastoinkäymiset joita tuli paljon lyhyessä ajassa tuntuivat pahemmalta kuin pitäisi.

Mulla masennuksen laukaisi paniikkihäiriöt. Se valtava ahdistus, mikä kohtauksissa tulee, on jotain niin musertavaa. Kotiin linnottautuminen ja paikkojen välttely, missä kohtauksia tulee, kaventaa elinpiirin ja tekee elämästä niin turhaa. En oikein näe mitään järkeä elää, jos ei mihinkään voi mennä ahdistumatta paniikkikohtaukseen saakka.

Päällimmäisenä nyt ainakin koko lapsuuden ja nuoruusiän jatkuneet huonot ja vinksallaan olleet ihmissuhteet. Vanhempani olivat molemmat, toinen henkisesti ja toinen fyysisesti sairaita koko lapsuuteni läpi. Kotona ei voinut oppia mihinkään pysyvyyden tunteeseen kun lähivanhemman henkiset tilat vaihtelivat niin rajusti. Myöhemmin teini-iässä kumppani raiskasi minut ja paljastui narsistiseksi. Siinä sitten miettimään, miten annoin itselleni tapahtua sellaista. Nykyään mieltä kuormittaa valmistumisen jälkeinen elämän tyhjyys ja yksinäisyys. Ja tietysti vituillaan olevat aivokemiat.

Kai tähänkin voisi sanoa että hommaa töitä tai jatkokoulutus. Ei sekään ole helppoa kun masennus on vienyt keskittymiskyvyn lähes kokonaan, eikä koskaan voi tietää, pääseekö huomenna ylös sängystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on sairaus joka on masennus. Ei sille mitään syytä sinällään ole.

Kovin moni tässä tuntuu luulevan että masennukselle pitäisi olla joku syy, ilmeisesti näillä ei ole omaa kokemusta asiasta.

Vielä useampi tuntuu kuvittelevan että masennuksesta parannutaan jollain asenteen muutoksella tms. On mullekkin moni sanonut että oletkos kokeillut joogaa. Näitä riittää. Oikeesti.

Vakava masennus johon on kokeiltu mm. ect ja kaiken maailman lääkkeet mutta joku jooga on ihmeparannus.

Mä en ymmärrä yhtään tätä ajattelutapaa, jonka mukaan masennus vain on sairaus, joka voi puhjeta samoin kuin joku endometrioosi. Että joillekin se tulee, joillekin ei, eikä voida tietää miksi. Masennus on lähtökohtaisesti nimenomaan reaktio siihen, mitä ihmiselle on tapahtunut, ja miten sen on kokenut ja mitä siitä ajattelee. Itselläni on ollut masennusdiagnoosi useamman kerran, olen myös kokenut sekä "tyypillisen" että "epätyypillisen" masennuksen. Ja niille on ollut syy (eikä parantuminen todellakaan ole ollut helppoa, sitä en tarkoita.) 

Emmä sitä ihan tarkoittanutkaan että se olisi samanlainen sairaus kuin suurin osa (ruumiillisista) sairauksista on, mutta sairaushan se on ihan tosissaan. Ja kun itsellä mielenterveys ollut niin ja näin ala-asteajoista lähtien, on aika vaikee sanoa mistä se masennus johtuu.

Aikuisen kaltoin kohtelemaksi joutuminen lapsena johti lihavuuteen ja huonoon itsetuntoon. Läheisyys vaivaannuttaa minua, mikä on este parisuhteelle ja seurustelulle. Lisäksi alemmuudentunto pakottaa alisuoriutumaan, mikä aiheuttaa riittämättömyyden tunnetta ja sitä, etten saa mitään aikaiseksi koska "Emmää kuitenkaan saavuta mitään" vaikka se ei ole totta. Sitten vielä se, että koko ajan on rahahuolia ja deadlineja ja hirveät määrät tekemistä. En saanut töitäkään kesäksi, että mitäs nyt?! Sitten kaikki juoksevat pikkuasiat, jotka pitäisi hoitaa ja käyvät raskaiksi kantaa. 

Sitä toivoisi, että yksi henkinen romuttuminen riittäisi, mutta ei kun niitä on ollut jo 3 tänä keväänä! Yksinkertaisesti olen niin huonoissa kantimissa juuri nyt, ettei mikään kohta enää auta. En osaa pyytää apuakaan, kun ajattelen vain, että jollain muulla on vielä huonommin ja tarvitsee kipeämmin tukea kuin minä. Olen vasta 19 ja en tiedä jaksanko elää näin. Minulla ei voimat riitä henkisesti. Minä en riitä!

up

Sairaus masentaa!

Nytkin on verensokerit liki 18, vaikka oon ottanut insuliinia vaikka kuinka. Ei vaan laske, en ymmärrä että mistä taas johtuu?

Jos ilmaisin lapsena mielipahaa, isäni saattoi lyödä minua siitä hyvästä, koska ärsytin häntä.

Opin piilottamaan kaikki negatiiviset tunteeni muilta. Sairastuin 15 vuotiaana diabetekseen ja kilpirauhasen vajaatoimintaan. En osannut käsitellä suurta surua joka tuli terveyden menettämisestä.

Kamppailen edelleen tunteen kanssa, että olen vastuussa koko maailmasta.

Vierailija kirjoitti:

Aikuisen kaltoin kohtelemaksi joutuminen lapsena johti lihavuuteen ja huonoon itsetuntoon. Läheisyys vaivaannuttaa minua, mikä on este parisuhteelle ja seurustelulle. Lisäksi alemmuudentunto pakottaa alisuoriutumaan, mikä aiheuttaa riittämättömyyden tunnetta ja sitä, etten saa mitään aikaiseksi koska "Emmää kuitenkaan saavuta mitään" vaikka se ei ole totta. Sitten vielä se, että koko ajan on rahahuolia ja deadlineja ja hirveät määrät tekemistä. En saanut töitäkään kesäksi, että mitäs nyt?! Sitten kaikki juoksevat pikkuasiat, jotka pitäisi hoitaa ja käyvät raskaiksi kantaa. 

Sitä toivoisi, että yksi henkinen romuttuminen riittäisi, mutta ei kun niitä on ollut jo 3 tänä keväänä! Yksinkertaisesti olen niin huonoissa kantimissa juuri nyt, ettei mikään kohta enää auta. En osaa pyytää apuakaan, kun ajattelen vain, että jollain muulla on vielä huonommin ja tarvitsee kipeämmin tukea kuin minä. Olen vasta 19 ja en tiedä jaksanko elää näin. Minulla ei voimat riitä henkisesti. Minä en riitä!

Kyllä sä riität!

Varaa aika kelaan ja täytä siellä hakupaperit kuntoutukseen ja terapiaan. Totta kai olet yhtä arvokas saamaan terapiaa kuin kuka tahansa toinen. Jokaisenhan täällä pitää pystyä elelemään.

Itse olen masentunut lähinnä alkkisvanhempien, oikeesti melkein sen 9v koulukiusaamisen ja todella huonon itsetunnon takia. Siihen vielä listään rahaongelmat, syömishäiriö, alkoholismi, liiallinen vastuullisuus, töissä käyminen, saikuttelu--> liiallinen vastuullisuus-->ahdistus-->itseinho... Jatkanko?