Pääsiäisvapaat romuttivat avioliiton ja perheen.
Olen itsekin ottanut vähän rennommin, kun on ollut pyhät. No tätäpä tämä minun kotona oleminen on, löhöilyä ja herkuttelua. Taitaa tulla ensiviikolla lähtöpässit.
Kommentit (46)
Vierailija kirjoitti:
Jos joku sietää sitä, että puoliso määrittää hänen oikeutensa rentoutua, niin vika on kyllä aivan hänen omansa. Ei pääsiäisen. Kuka käskee teeskennellä jotakin ihme kiiltokuvaa ja työn sankaria!
Vai onko kenties niin, että ap nalkuttaa miehelle tekemättömistä hommista, eikä siksi kehtaa itse olla jouten?
On se nyt jumal..ta ihme, jos miehellä muka on oikeus vaatia jatkuvaa työntekoa!
Ikinä kuullut tuollaisesta, en edes ennen muinoin maaseudulla. Toki, hyvän työihmisen maineessa olevia emäntiä kunnioitettiin, mutta oli heilläkin sentään pyhinä oikeus olla jouten.Oiskohan tämä nyt silkkaa Porvoota, sen verran omituinen stoori tuossa on.
Jos ei ole, niin avioeron ottaisin heti. Minä olen vapaalla ja rentoudun tasan silloin kuin huvittaa.
N50
On jos on kotona hoitamassa lapsia kuten meillä ja mies joutuu elättämään. Itse laiskuuttani jäin kotiin, kun en jaksanut sitä aamurumbaa ja ruokaa ja kotitöitä ansiotyön lisäksi, tiedän olevani laiska. Mies epäili ja tiesi etten koko päivää tee jotakin, nyt on ollut vahtimassa neljä päivää ja joo, en ole jaksanut koko päivää. Välillä olen joutunut istahtamaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos parisuhde kaatuu neljän päivän vapaiden takia, niin mitä olisikaan tapahtunut kokonaisen kesäloman aikana...
Jaa,a? Otan aina töitä miehen kesäloman ajaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis Apn avioliitto romuttuu siitä että joku Jesse nousi kuolleista???
Tai oikeammin siitä että Jessen seuraajat varastivat tämän pakanallisten pyhän itselleen?Joopa joo, helpompaa syyttää muita kuin katsoa peiliin....
Niin. Jotkut on saaneet muutakin työtä kuin kaupan kassa..
Ööh, miten tämä liittyy ap avioliiton ja perheen romahtamiseen pääsiäispyhinä?
Silläkö että jompi kumpi puolisosta on duunissa esim. kaupassa pääsiäisenä ja siten toinen joutuu hoitamaan kotia? Tai sairaalassa, poliisina, vartijana, palomiehenä?
Vai miten tuo kommennti pitäisi ymmärtää?Oletko vähän tyhmä? Miten uskonnot liittyvät kirkollisiin vapaapäiviin? Joo, nyt on perheissä pitkiä vapaita. Sitähän ap.n avaus käsitteli, ei uskontoa.
Lueppas nyt tuo otsikko uudelleen.. Siinä puhutaan nimenomaan pääsiäispyhistä.
Joten kyllä siihen nyt edes vähän uskonto liittyy, varsinkin KIRKOLLISET pyhät :-D
Edelleenkin, EI ole pääsiäisen syy, että apn avioliitto ja perhe romahtaa, kyllä ne syyt taitaa olla ihan muualla....
Sanopa dorka joku toinen pyhä, jossa ihmisillä on neljän päivän vapaat? Ei ole tainnut olla joulunakaan vuosiin. Pääsiäisenä on joka vuosi.
Esim. tänä jouluna tulee olemaan neljän päivän vapaat, ensi jouluna viiden. Dorka.
No kiva. Eipä ole ollut vuosiin.
Minkä kotidespootin kanssa oot naimisissa?

Mikä estää ottamasta töitä pääsiäisen ajaksi?
Eiköhän jonnekkin kaupan kassalle tms pääse.....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joku sietää sitä, että puoliso määrittää hänen oikeutensa rentoutua, niin vika on kyllä aivan hänen omansa. Ei pääsiäisen. Kuka käskee teeskennellä jotakin ihme kiiltokuvaa ja työn sankaria!
Vai onko kenties niin, että ap nalkuttaa miehelle tekemättömistä hommista, eikä siksi kehtaa itse olla jouten?
On se nyt jumal..ta ihme, jos miehellä muka on oikeus vaatia jatkuvaa työntekoa!
Ikinä kuullut tuollaisesta, en edes ennen muinoin maaseudulla. Toki, hyvän työihmisen maineessa olevia emäntiä kunnioitettiin, mutta oli heilläkin sentään pyhinä oikeus olla jouten.Oiskohan tämä nyt silkkaa Porvoota, sen verran omituinen stoori tuossa on.
Jos ei ole, niin avioeron ottaisin heti. Minä olen vapaalla ja rentoudun tasan silloin kuin huvittaa.
N50
On jos on kotona hoitamassa lapsia kuten meillä ja mies joutuu elättämään. Itse laiskuuttani jäin kotiin, kun en jaksanut sitä aamurumbaa ja ruokaa ja kotitöitä ansiotyön lisäksi, tiedän olevani laiska. Mies epäili ja tiesi etten koko päivää tee jotakin, nyt on ollut vahtimassa neljä päivää ja joo, en ole jaksanut koko päivää. Välillä olen joutunut istahtamaan.
Joutuu elättämään? Eikö se mies sitten haluaisi käydä töissä? Voittehan tehdä niin,että mies jää kotiin ja sinä elätät. Win-wim-tilanne molemmille.
Onneksi oma mies ei ole niin idiootti,että kuvittelee kotiäidin siivoavan ja touhuavan taukoamatta. Miksi ihmeessä touhuaisi,eihän mieskään tee 24h työpäivää?
Vierailija kirjoitti:
Minkä kotidespootin kanssa oot naimisissa?
Ihan normaalin miehen. Tiedän että itse pilasin elämäni kun jäin kotiin. En vaan jaksanut enää kaikkea. Muutoin menee kunhan näistä pitkistä pyhistä selviää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joku sietää sitä, että puoliso määrittää hänen oikeutensa rentoutua, niin vika on kyllä aivan hänen omansa. Ei pääsiäisen. Kuka käskee teeskennellä jotakin ihme kiiltokuvaa ja työn sankaria!
Vai onko kenties niin, että ap nalkuttaa miehelle tekemättömistä hommista, eikä siksi kehtaa itse olla jouten?
On se nyt jumal..ta ihme, jos miehellä muka on oikeus vaatia jatkuvaa työntekoa!
Ikinä kuullut tuollaisesta, en edes ennen muinoin maaseudulla. Toki, hyvän työihmisen maineessa olevia emäntiä kunnioitettiin, mutta oli heilläkin sentään pyhinä oikeus olla jouten.Oiskohan tämä nyt silkkaa Porvoota, sen verran omituinen stoori tuossa on.
Jos ei ole, niin avioeron ottaisin heti. Minä olen vapaalla ja rentoudun tasan silloin kuin huvittaa.
N50
On jos on kotona hoitamassa lapsia kuten meillä ja mies joutuu elättämään. Itse laiskuuttani jäin kotiin, kun en jaksanut sitä aamurumbaa ja ruokaa ja kotitöitä ansiotyön lisäksi, tiedän olevani laiska. Mies epäili ja tiesi etten koko päivää tee jotakin, nyt on ollut vahtimassa neljä päivää ja joo, en ole jaksanut koko päivää. Välillä olen joutunut istahtamaan.
Joutuu elättämään? Eikö se mies sitten haluaisi käydä töissä? Voittehan tehdä niin,että mies jää kotiin ja sinä elätät. Win-wim-tilanne molemmille.
Onneksi oma mies ei ole niin idiootti,että kuvittelee kotiäidin siivoavan ja touhuavan taukoamatta. Miksi ihmeessä touhuaisi,eihän mieskään tee 24h työpäivää?
Koska mun palkka puolet miehen palkasta ja työajat hirveät.
Siis olit ennen töissä ja sen jälkeen kotihommat päälle? Mieskö ei tee mitään kotona? Oikeasti kyttää sun istumisia? Eroa nyt helvetissä...

Ehkä siksi että kotona riittää hommaa kellon ympäri. Kuka sen tekisi, ellei kotiäiti joka sitä varten on kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis Apn avioliitto romuttuu siitä että joku Jesse nousi kuolleista???
Tai oikeammin siitä että Jessen seuraajat varastivat tämän pakanallisten pyhän itselleen?Joopa joo, helpompaa syyttää muita kuin katsoa peiliin....
Niin. Jotkut on saaneet muutakin työtä kuin kaupan kassa..
Ööh, miten tämä liittyy ap avioliiton ja perheen romahtamiseen pääsiäispyhinä?
Silläkö että jompi kumpi puolisosta on duunissa esim. kaupassa pääsiäisenä ja siten toinen joutuu hoitamaan kotia? Tai sairaalassa, poliisina, vartijana, palomiehenä?
Vai miten tuo kommennti pitäisi ymmärtää?Oletko vähän tyhmä? Miten uskonnot liittyvät kirkollisiin vapaapäiviin? Joo, nyt on perheissä pitkiä vapaita. Sitähän ap.n avaus käsitteli, ei uskontoa.
Lueppas nyt tuo otsikko uudelleen.. Siinä puhutaan nimenomaan pääsiäispyhistä.
Joten kyllä siihen nyt edes vähän uskonto liittyy, varsinkin KIRKOLLISET pyhät :-D
Edelleenkin, EI ole pääsiäisen syy, että apn avioliitto ja perhe romahtaa, kyllä ne syyt taitaa olla ihan muualla....
Sanopa dorka joku toinen pyhä, jossa ihmisillä on neljän päivän vapaat? Ei ole tainnut olla joulunakaan vuosiin. Pääsiäisenä on joka vuosi.
Esim. tänä jouluna tulee olemaan neljän päivän vapaat, ensi jouluna viiden. Dorka.
No kiva. Eipä ole ollut vuosiin.
Viimeksi oli neljä päivää vuonna 2015, viisi päivää 2014, kuusi päivää 2013...
Vierailija kirjoitti:
Siis olit ennen töissä ja sen jälkeen kotihommat päälle? Mieskö ei tee mitään kotona? Oikeasti kyttää sun istumisia? Eroa nyt helvetissä...
Ei, koska se tienaa. Mä teen muut hommat ja päälle jotenkin oman osuuteni taloudesta. Puolet korvaan kotitöillä, puolet käymällä töissä. Nyt se toinen puoli uupuu, ja mies tuntee että häntä huijataan. Ymmärrän täysin. Väsyttää vaan vähän.
Perheillä aikaa olla yhdessä. Kivaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis Apn avioliitto romuttuu siitä että joku Jesse nousi kuolleista???
Tai oikeammin siitä että Jessen seuraajat varastivat tämän pakanallisten pyhän itselleen?Joopa joo, helpompaa syyttää muita kuin katsoa peiliin....
Niin. Jotkut on saaneet muutakin työtä kuin kaupan kassa..
Ööh, miten tämä liittyy ap avioliiton ja perheen romahtamiseen pääsiäispyhinä?
Silläkö että jompi kumpi puolisosta on duunissa esim. kaupassa pääsiäisenä ja siten toinen joutuu hoitamaan kotia? Tai sairaalassa, poliisina, vartijana, palomiehenä?
Vai miten tuo kommennti pitäisi ymmärtää?Oletko vähän tyhmä? Miten uskonnot liittyvät kirkollisiin vapaapäiviin? Joo, nyt on perheissä pitkiä vapaita. Sitähän ap.n avaus käsitteli, ei uskontoa.
Lueppas nyt tuo otsikko uudelleen.. Siinä puhutaan nimenomaan pääsiäispyhistä.
Joten kyllä siihen nyt edes vähän uskonto liittyy, varsinkin KIRKOLLISET pyhät :-D
Edelleenkin, EI ole pääsiäisen syy, että apn avioliitto ja perhe romahtaa, kyllä ne syyt taitaa olla ihan muualla....
Sanopa dorka joku toinen pyhä, jossa ihmisillä on neljän päivän vapaat? Ei ole tainnut olla joulunakaan vuosiin. Pääsiäisenä on joka vuosi.
Esim. tänä jouluna tulee olemaan neljän päivän vapaat, ensi jouluna viiden. Dorka.
No kiva. Eipä ole ollut vuosiin.
Viimeksi oli neljä päivää vuonna 2015, viisi päivää 2014, kuusi päivää 2013...
Varmaan niillä, joilla on aatto vapaana. Ei mulla oo ikinä kun joulupäivä ja tapaninpäivä. Yleensä osuu viikonlopulle... Et sillee.
Vierailija kirjoitti:
Perheillä aikaa olla yhdessä. Kivaa.
No ei sellaista hömppää. Jeps, hommat jatkuu, mies tuli. Moi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän, ettei äiti saisi istua hetkeäkään ja yleensä teenkin sen salaa. Siksi nämä pitkät pyhät on niin hirveitä. Meinaan kuolla väsymykseen. Muilla samaa?
Mitä? Mulla on 2 lasta ja olen vapailla todellakin istuskellut ja lukenut, katsonut telkkaria ja pelannut pleikkaa. Olen myös
-käynyt leffassa yksin
-treenannut kunnolla x2
-käynyt kaverien kanssa baarissa
-leikkinyt pienemmän lapsen kanssa rauhassa ja pitkään
-käynyt isomman ja kaverinsa kanssa kiipeilemässä
Mies on tehnyt suunnilleen samat, paitsi ei baarissa mutta sen sijaan treenannut 4x.
Mikä siinä perhe-elämässä on niin vaikeaa?Jep, nyt tuli aikuisen ihmisen isojen tyttöjen juttuja. Joopa joo! " mä kävin ainakin *ittu baarissa ja vähä olin kännissä niiku mikä nii vaikeeta?" :D
En nyt aivan tajunnut vastaustasi, mutta baarissa käynti muodosti mielestäni aika pienen osan tuosta listastani, kuten myös pääsiäislomastani. Mutta mukavaa oli sekin.
Montako lasta teillä on? Mitä päivittäisiin kotitöihin kuuluu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos joku sietää sitä, että puoliso määrittää hänen oikeutensa rentoutua, niin vika on kyllä aivan hänen omansa. Ei pääsiäisen. Kuka käskee teeskennellä jotakin ihme kiiltokuvaa ja työn sankaria!
Vai onko kenties niin, että ap nalkuttaa miehelle tekemättömistä hommista, eikä siksi kehtaa itse olla jouten?
On se nyt jumal..ta ihme, jos miehellä muka on oikeus vaatia jatkuvaa työntekoa!
Ikinä kuullut tuollaisesta, en edes ennen muinoin maaseudulla. Toki, hyvän työihmisen maineessa olevia emäntiä kunnioitettiin, mutta oli heilläkin sentään pyhinä oikeus olla jouten.Oiskohan tämä nyt silkkaa Porvoota, sen verran omituinen stoori tuossa on.
Jos ei ole, niin avioeron ottaisin heti. Minä olen vapaalla ja rentoudun tasan silloin kuin huvittaa.
N50
On jos on kotona hoitamassa lapsia kuten meillä ja mies joutuu elättämään. Itse laiskuuttani jäin kotiin, kun en jaksanut sitä aamurumbaa ja ruokaa ja kotitöitä ansiotyön lisäksi, tiedän olevani laiska. Mies epäili ja tiesi etten koko päivää tee jotakin, nyt on ollut vahtimassa neljä päivää ja joo, en ole jaksanut koko päivää. Välillä olen joutunut istahtamaan.
Sinä olet kotona kotihoidontuella, et kodinhoidontuella, sinun hommasi siis on hoitaa lapsia sen aikaa, kun mies on töissä. Ei olla ilmainen siivooja, kokki ja pesulapalvelu.
Toisin sanoen saat korvausta siitä, että lapsesi eivät ole päivähoidossa. Et siitä, että huushollaat yksin kaiken.
Ei lastenhoitovelvollisuus ole 24/7.
Jos tästä on teillä epäselvyyttä, niin keskustelkaapa asia halki nyt. Kun mies tulee kotiin, hänellä on edelleen velvollisuus osallistua lastenhoitoon ja kodinhoitoon, ihan siinä missä sinäkin.
Ja sinä lopetat tosiaan työn sankarin leikkimisen. Et sinä siitä mitään stahanovilaisen kunniaplakaattia saa kumminkaan.
Jos miehelle ei tuo käy, mene töihin. Siinäkin tapauksessa miehelle kuuluu puolet hommista työpäivän jälkeen. Töihinpaluusi ei muuta tilannetta hänen osaltaan, mutta lapsenne menevät päivähoitoon, teille tulee päivähoitokulut maksettavaksi. Sinä saat palkkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vapaapäivät romuttivat paitsi avioliittosi myös koko perheen? Avaa nyt hieman tätä arvoitusta.
Minä olen poikki, ei tästä tule mitään että joudun jatkuvasti olemaan kotonani kuin piika. Mies on vihainen kun kuvittelee että huijaan sitä. Olen nyt kotona vapailla lapsista. Antoi minun jäädä pitkin hampain kotiin ja keskusteltiin kyllä, kuinka huijaan häntä ja olen vaan kotona tekevinäni kauheasti jotain.
Nyt en uskalla istua miehen aikana sekuntiakaan. Mies niin pettynyt ja kyllästynyt, että taitaa lähtö tulla minulle.
Jos teillä tuollaista on niin en yhtään ihmettele, että ahdistaa. Ei se johdu pitkistä pyhistä vaan miehestäsi ja alistavasta parieuhteesta, jossa olet kynnysmattona. Oletko koskaan miettinyt, että voisiko elämä olla parempaa ilman miestäsi?