Tapasin tänään taas kerran veljeni uuden naisystävän ja en voi kun ihmetellä.

Joko pitää teitä idiootteina, eikä siksi jaksa nähdä minkäänlaista vaivaa teidän suhteenne

TAI

Jännittää. Silloin kun ihminen on adrenaliiniryöpyssä, niin käyttäytyminen voi vaikuttaa vähän oudolta

TAI

Ei pääse juttuihinne sisään. Veikkaan tätä. En ole ujo, mutta kun menin ekoja keroja miesystäväni kotiin, niin he puhuivat sellaisista asioista, mihin en vain päässyt sisälle. Esim. naapureista, ystävistä, ylipäätään henkilöistä, joita en ole koskaan tavannut. Miten tällaiseen keskusteluun voisi osallistua? Varsinkin kun yksi oli juuri kuollut syöpään ja toisella on kihti. Mitä tähän voi kommentoida? Pidin tätä tyyliään hieman epäkohteliaana. Kyllä meillä valitaan puheenaiheet aina niin, että niihin voi vieraskin osallistua. Jos ei muuta "yhteistä" juttua löydy, niin aina on sää. Kysymys sinulle, mistä puhuitte? Jos hän korjasi faktaa, niin se oli hänen yrityksensä päästä mukaan juttuihinne.

Vierailija kirjoitti:

Niinpä. Tää on joko provo, tai jos ei, niin toivon melkein että naisella olisi asperger tms. todettu.

Kuulostaa todella oudolta ettei edes vastaa kun jotain kysytään! .

Itse asiassa, jos kysymys on epämieluisa, on pelkästään järkevää jättää vastaamatta. Minusta on äärettömän epäkohteliaista esittää toiselle kysymyksiä ensitapaamisella, joten jos toinen kyselee, saatan hyvinkin jättää vastaamatta. En muutenkaan tykkää siitä että kysellään, koska jos haluan kertoa jotain, kerron sen kyllä. En oikeastaan edes ymmärrä tuota kyselyn funktiota, koska tosiaan, jos ihminen haluaa toisen jotain tietävän se varmaan saa sen kerrottua itsekin ja jos ei taas tahdo kertoa, kysely on vain kiusallista.

Tämä tietysti liittyy siihen että minulle keskustelu on vain informaation siirtämistä päästä toiseen. Neurotypaalisille se on ilmeisesti jotain muuta.

t: se keskusteluun osallistunut AS-nainen. Ei se fiksun ja mukavan oloinen yliopistotyyppi vaan se toinen.

Vierailija kirjoitti:

Jos autismin kirjolla selitetään, niin miten esim. ne aspergerit, jotka kykenee yöelämään, ja / tai perheen perustamaan? Miten työhaastattelussa on onnistunut työn saamaan, jos ei osaa käytöstapoja, ei osaa tervehtiä? Tai ylipäätään itsenäisesti hoitamaan asioita, jopa lastensa asioita, ja liikkumaan paikoissa?

Me hyvätasoiset assit pystymme tarvittaessa tosiaan teeskentelemään neurotypaalista. Mutta se on erittäin uuvuttavaa. Jos on jo täyden työpäivän teeskennellyt, ei hirveästi inspiroi enää teeskennellä kälyn takia -kälyn, jota ei luultavasti edes halua tavata.

Kas kun sukulaisuussuhteet eivät mitenkään välttämättä merkitse meille yhtään mitään. Meillä onneksi mies ymmärtää että minun ei tarvitse olla tekemisissä hänen sukulaistensa kanssa muuta kuin ihan minimi. Omiani en tapaa ollenkaan. Minä valitsen ne vähät ihmiset joita elämääni haluan kiinnostavuuden perusteella, en verisiteiden.

AS-nainen

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi pitää heti yrittää keksiä sairautta (asperger/autismi ym.), vaikka ette ole koskaan kyseistä ihmistä tavanneetkaan. ;D Koko mielikuvanne tästä henkilöstä perustuu sisaruksen kertomaan näkemykseensä ihmisestä. Kannattaa myös muistaa, että joillakin on tapana aika rankalla kädellä arvostella sisarusten puolisoita ja tehdä omia perusteettomia tulkintoja tilanteista. Aloitusviestissä myös ilmeni, että edellinen/edelliset veljen puolisot ovat olleet mieleisiä, ehkä aloittajaa harmittaa kun ero tuli ja oma asenne on negatiivinen jo alusta lähtien?

Perheen ensitapaaminen on jännittävä tilanne monelle. Kenties kahvikupin täyttämis-kysymystä ei edes kuultu, jos hän keskittyi seuraamaan keskustelua? Olisiko ollut asiallista vaikka hellästi tönäistä olkapäätä ja toistaa kysymys, eikä heti vetää johtopäätelmiä ylimielisestä asenteesta? Ristiriitaiselta kuulostaa myös se, että aloittajan mielestä henkilö ei "ota mitään kontaktia", mutta kuitenkin on osallistunut keskusteluun ns. korjaamalla asiavirheitä. Itse olisin ainakin iloinen, jos joku korjaisi virheellistä tietoani. Eikö keskusteluissa olekin aina tarkoitus oppia uutta ja avartaa näkökulmaansa? :/

Voi olla aika ahdistava vierailu, jos oman puolison sisarus seuraa jatkuvasti liikkeitä ja tekemisiä. Näin ymmärsin tekstistäsi, kun kerroit että koko vierailun aikana ei hymyillyt, ottanut kontaktia tai katsonut silmiin. Yritä siinä nyt olla rentona, kun olet koko joukon tarkkailun kohteena ja jokainen virheliike tuomitaan. ;D  

Mietin myös, miksi sinun tarvitsisi ymmärtää veljesi puolison valintaan vaikuttavia tekijöitä?  Ehkä aiemmat suhteet ovat menneet poikki juuri sen vuoksi, että eivät ole sopineet yhteen? Sinun ei tarvitse olla parhaita ystäviä sisaruksen puolison kanssa, riittää että tulette toimeen. Veljesi on hänet valinnut, anna ajan kulua ja katso mihin päin asiat kehittyvät. 

Tämä...kin. Mitä itse luin ketjua, niin diagnoosit mainittiin koska takana _voi_ olla jotain sellaistakin. Ei välttämättä, eikä ehkä edes todennäköisesti. Käytöksen tuomitseminen heti ja kaiken tulkitseminen negatiivisen kautta on joka tapauksessa hölmöä. Kun ei tiedä mitä taustalla on. Jos ihminen on jännittäjä, asperger, jos hän vaan on eri aaltopituudella muiden kanssa eikä siksi pääse heti mukaan tähän porukkaan joka vaatii heti sosiaalisuutta ja sujuvaa sekaan solahtamista... syitä käytökseen voi olla vaikka kuinka, mutta ap ja kaltaisensa olettavat heti pahinta: että kyse on siitä että nainen on ylimielinen, hänellä ei ole lainkaan tapoja jne. 

Tuo viimeinen pointti on erityisen hyvä. Ne veljen edelliset kivat naiset nyt kuitenkin ovat eksiä ja siihen on varmasti  syynsä. Eikö silloin ole ihan kiva että veli näyttää vähän laajentaneen naismakuaan? Ehkä hän ei haluakaan ottaa oman perheensä mallia lapsuudenkodista?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ihmisen on peruskäytöstavat osattava oli sairaus mikä tahansa! 

Miksi?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ihmisen on peruskäytöstavat osattava oli sairaus mikä tahansa! 

Oletko nyt varmasti tajunnut, että esim. asperger vaikuttaa huonotapaiselta usein tasan siksi että "peruskäytöstavat" edellyttävät joskus asioita joiden tekeminen on asseille vaikeaa, jopa mahdotonta? Tilanne on sama kuin vaatisit että kyllä pyörätuolipotilaidenkin pitää selvitä kierreportaista koska hissien rakentaminen on kallista ja portaiden nouseminen terveellistä.

Ainakin minua ahdistaa ihan todella se miten joka paikassa toitotetaan että ihminen joka ei pysty katsekontaktiin on moukka jolla ei ole käytöstapoja tai vaihtoehtoisesti epärehellinen ihminen joka pelkää jäävänsä kiinni jostain pahasta teostaan. Minun kohdallani ei ole mitään olennaista eroa siinä pakotetaanko minut katsekontaktiin vai pakotetaanko perusmammavartaloisenä +30vee mammana strippaamaan ilkosilleen sosiaalisessa tilanteessa jossa kaikki muut saavat olla rauhassa täysissä pukeissa.

Syy on aivojen johdotuksessa. Nenttiaivoissa katsekontakti herättää kaikenlaisia myönteisiä aistimuksia ja aktivoi tiettyjä aivoalueita. As-aivoissa näin ei tapahdu, vaan tilanne voi olla -tietysti henkilöstä riippuen- hyvin kuormittava. Kun syy tosiaan on aivojen rakenteessa, se ei harjoittelemalla tai totuttelemalla korjaannu. Kiitos "peruskäytöstapojen" minä joudun strippaamaan pahimmassa tapauksessa kymmeniä kertoja päivässä, ja sitten jos en pysty enkä jaksa sitä, tuomitsijat ovat heti valmiina luennoimaan ja haukkumaan. 

Välillä unelmoin siitä miten kiva olisi jos ihmisten as-tietoisuus olisi sillä tasolla että minunlaisiini suhtauduttaisiin normaalisti jos tavattaessa koitan muuten olla mahdollisimman ystävällinen ja kohtelias mutta voisin suosiolla jättää sen strippaamisen väliin.  Toteutuukohan tämä omana elinaikanani?

Palsta-asperger

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ihmisen on peruskäytöstavat osattava oli sairaus mikä tahansa! 

Oletko nyt varmasti tajunnut, että esim. asperger vaikuttaa huonotapaiselta usein tasan siksi että "peruskäytöstavat" edellyttävät joskus asioita joiden tekeminen on asseille vaikeaa, jopa mahdotonta? Tilanne on sama kuin vaatisit että kyllä pyörätuolipotilaidenkin pitää selvitä kierreportaista koska hissien rakentaminen on kallista ja portaiden nouseminen terveellistä.

Ja toisia meistä ahdistaa todella paljon kättely. Minä olen lapsesta saakka vihannut sitä, että joudun koskemaan muihin ihmisiin.

Puhumattakaan siitä että valtaosa ihmisistä tuppaa aivan liian lähelle keskustelutilanteessa. Puhuvat liian kovalla äänellä. Jne.

Muistetaan myös se, että nämä meidän "hyvät käytöstavat" eivät ole mitään universaaleja lakeja. Esim. monissa intiaanikulttuureissa perusassimainen käytös saattaisi olla hyvinkin hyvää. Tai Japanissa.

Ehkä hänellä on aspergerin syndrooma? Minusta aspergerin syndroomaiset ihmiset voivat olla hyvinkin sympaattisia, vaikkakin tökköjä sosiaalisesti.

Vierailija kirjoitti:

Olisiko jotain asperger-tyyppistä? Jos kerran ei osaa olla sosiaalisissa tilanteissa, mutta yliopistossa kuitenkin opiskellut ja tietoa tuntuu löytyvän?

As-sisaruksia läheltä tuntevana kuulosti tutulta...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän on siis ammatiltaan luokanopettaja ja ilmeisen pidetty työssään, eikä todellakaan vaikuta ujolta sosiaalisen mediansa perusteella. Ap

Luokanopettajien kuuluu korjata toisten virheitä. Työsopimuksessa on maininta aiheesta. Fakta.

Äidin sisar on opettaja ja hän luulee tietävänsä muiden asiat näitä paremmin.

Hyvä esimerkki: äidillä on syöpä ja hän sai kasvoihinsa tyvisolusyövän, joka tulee todella monille syöpää sairastaville toisena syöpänä. Äiti mainitsi asiasta ja sisar kiirehti sanomaan, ettei äidillä ole syöpää.

Tuijotimme häntä haavi auki.

Onnesi olemme jo - melkein - tottuneet tilanteeseen. 

Niin kaikki opettajat kuvittelevat tietävänsä kaikesta kaiken . Vaikka eivät tiedä asiasta mitään näihin törmää työ keikoilla vähän väliä yleensä ei auta muu kun mainita että on kaksi tutkintoa ja 30 vuotta kokemusta kyseisestä työstä plakarissa ja että homma taitaa olla siltä osin hanskassa.

Aivan kuin minä, paitsi että minä kyllä tervehdin, ja vastaan kysymyksiin (jos huomaan että ne on osoitettu minulle). En hymyile koska en tunne oloani luontevaksi ihmisten seurassa joita en tunne. En ota kontaktia koska tunnen oloni epävarmaksi. Otan osaa keskusteluun tavalla joka saattaa tuntua oudolta, koska haluan kuitenkin yrittää ja teen sen silloin kun keksin jotain sanottavaa. 

Olin koulukiusattu kymmenen vuotta ja sen jälkeen kuusi vuotta yksin ilman läheisiä ihmiskontakteja. Nykyinen poikaystäväni on ensimmäinen, joka on esitellyt minut läheisilleen, kahden hänen kanssaan olen paljon normaalimpi. Uskon että opin olemaan luontevampi, ja toivon vain että poikaystävän läheiset eivät ole AP:n kaltaisia ja yritä painostaa poikaystävääni jättämään minut.

Itse olen jäässä kun pitäis olla sosiaalinen. Olen samanlainen kuin lapsena. En pysty puhumaan, olen vain jäässä.

Jos joku tervehtii, pystyn vastaamaan.

Oisko MBTI mittarilla INTP?

Joidenkin ihmisten kohdalla vaatii vähän enemmän tutustumista ennen kuin osaa arvioda millainen tämä ihminen oikeasti on. Se on aika pitkälle opituista normeista kiinni, mitä pitää epäkohteliaana. Voihan olla ettei veljesi tyttöystävä pidä faktojen korjaamista ärsyttävänä pätemisenä vaan hyvänä keinona päästä itsekin osalliseksi keskusteluun. Anna teille molemmille vähän aikaa tulla tutuiksi. Voi olla että tämä nainen viettää vielä monta vuosikymmentä veljesi kanssa, joten on kaikkien etu että yritätette tulla toimeen. Älä leimaa muutaman kahvittelun perusteella friikiksi ja kusipääksi.

Ehkä kyseinen nainen vain pelkää arvostelluksi tulemista (eikä ilmeisesti kokonaan turhaan). Mun ensimmäiset kohtaamiset miehen vanhempien kanssa olivat aika vaativia ja kuluttavia tilanteita. Aavistin tilanteesta, että minua arvostellaan ja rajusti. Olen vähän ujo (ja välillä myös sosiaalisesti hieman kömpelö), joten oli tosi ahdistavaa seisoa tulevan anopin edessä, kun hän mittasi minua katseellaan ja laskeskeli vikojani. Myöhemmin mieheni veli kertoi, että anoppi oli arvostellut/kertonut minusta oman totuutensa perhetutuille ja sukulaisille. Vioikseni laskettiin mm vääränlaiset sukkahousut (ei saisi arkena käyttää kiiltävä pintaisia), se etten voi edes sosiaalisissa tilanteissa juoda kuin yhden mukillisen kahvia (liiasta kahvista tulee pahoinvointia) ja että opiskelin silloin yliopistossa "naisten hömppää" (ainakin voin olla ylpeä että sain hyvin halutun opiskelupaikan ja työllistyin omalle alalleni jo ennen valmistumista kuten myös puolet kurssikavereistani). Tämän konfliktin jälkeen miehen vanhempiin oli vaikea suhtautua ja tunsin pitkään oloni epämiellyttäväksi, joten he leimasivat minut täysin friikiksi, mikä taas lisäsi vaivautunutta oloani. Mieheni oli ns minun puolellani ja tuki minua vaikeissa tilanteissa, jonka appivanhemmat taas kokivat jonkinlaisena hyökkäyksenä heitä vastaan. Lopulta asiassa kärsi vain miehen välit vanhempiinsa, koska hän koki vanhempien käytöksen epäkunniottavana hänen valintaansa (eli minua) kohtaan. Nykyään välit ovat ihan neutraalit ja kaikki ok, mutta harmittaa että välit sukuun voisi olla lämpimmätkin :(