Tapasin tänään taas kerran veljeni uuden naisystävän ja en voi kun ihmetellä.

Ihmettelen suuresti sitä, että jos ihminen on noin estynyt kuin tuo tyttöystävä tai jotkut täällä, niin miten ihmeessä silloin edes pystyy ottamaan kontaktia toiseen sukupuoleen?

Miten tämäntyyppiset ihmiset kuitenkin sitten saavat niitä poikaystäviä.

Miten juttu lähtee alkuun kunnei tervehditä, katsota toista päin, eikä puhua pukahdeta?

Miten joku mies jaksaa alkaa tällaisen ihmisen kanssa juttelemaan (yksin?) että se johtaisi seurusteluun?

Muuten, puhuuko tämä tyttöystävä edes veljesi kanssa? Onko hiljaa hänenkin kanssaan kun on muita ihmisiä läsnä?

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen suuresti sitä, että jos ihminen on noin estynyt kuin tuo tyttöystävä tai jotkut täällä, niin miten ihmeessä silloin edes pystyy ottamaan kontaktia toiseen sukupuoleen?

Miten tämäntyyppiset ihmiset kuitenkin sitten saavat niitä poikaystäviä.

Miten juttu lähtee alkuun kunnei tervehditä, katsota toista päin, eikä puhua pukahdeta?

Miten joku mies jaksaa alkaa tällaisen ihmisen kanssa juttelemaan (yksin?) että se johtaisi seurusteluun?

Muuten, puhuuko tämä tyttöystävä edes veljesi kanssa? Onko hiljaa hänenkin kanssaan kun on muita ihmisiä läsnä?

Koska miehet eivät ole naisia. Jos kyseinen henkilö olisi mies, hän olisi pysyvästi yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen suuresti sitä, että jos ihminen on noin estynyt kuin tuo tyttöystävä tai jotkut täällä, niin miten ihmeessä silloin edes pystyy ottamaan kontaktia toiseen sukupuoleen?

Miten tämäntyyppiset ihmiset kuitenkin sitten saavat niitä poikaystäviä.

Miten juttu lähtee alkuun kunnei tervehditä, katsota toista päin, eikä puhua pukahdeta?

Miten joku mies jaksaa alkaa tällaisen ihmisen kanssa juttelemaan (yksin?) että se johtaisi seurusteluun?

Muuten, puhuuko tämä tyttöystävä edes veljesi kanssa? Onko hiljaa hänenkin kanssaan kun on muita ihmisiä läsnä?

Koska miehet eivät ole naisia. Jos kyseinen henkilö olisi mies, hän olisi pysyvästi yksin.

Yleensä tällaiset ihmiset ovat todella hyviä keskustelijoita kahdestaan ollessa, vaikka kyseessä olisi tuntematon. Tai viimeistään siinä vaiheessa, kun joku osaa aloittaa keskustelun häntä kiinnostavasta aiheesta. Silloin se on menoa ja tällaisen ihmisen suuta ei saa tukittua enää niin millään. Kaikki eivät vain passaa yhteen kommunikointitavoiltaan ja kiinnostuksenkohteiltaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ujo ei tarkoita samaa kuin epäsosiaalinen, tämä ymmärretään usein väärin.

Olin itse nuorempana todella ujo, mutta kyllä osasin käytöstavat, mikä tarkoitti sitä että keskustelu eteni änkyttäen, täristen ja punastellen, mutta eteni kuitenkin. Hymyilin ja otin kontaktia, vaikka olinkin hiljaisempi kuin muut. Olen itsekin nykyään opettaja. Veljesi tyttöystävä vaikuttaa itsekkäältä ja epäsosiaaliselta, ujo ei esim. uskaltaisi sanoa faktaa vääräksi.

Tämä on Suomessa jostain syystä yleinen otaksuma, länsimaissa ujo ja epäsosiaalinen ovat synonyymenejä.

T. ulkosuomalainen

Tiedän, siksi esim. Etelä-Euroopassa ujot ihmiset ovat kuin ilmaa. Mutta se ei edelleenkään tarkoita samaa kuin epäsosiaalinen. Ujot voivat olla hyvinkin sosiaalisia ja tarvitsevat seuraa, mutta ovat arkoja ja herkkiä. 

Joku uskoo tähän, kouluaikojen ujoista on tullut pelkkiä juoppoja ja narkkeja yksi pääsi opiskelemaan jopa lääkikseen, mutta tappoi heti itsensä, kun pääsi käsiksi aineisiin joilla sen voi tehdä.

Älytöntä että ujokin voi päätyä nykysysteemissä lääkäriksi asti. Nyt pääsykokeet ja kouluarvosanst eivät mitenkäön huomioi että ihmispelkoinen introvertti ei missään olosuhteissa sovellu potilastyöhön. Patologiksi nämä useimmiten ajautuu. Miten on mahdollista että ihmisiä pistetään paremmuusjärjertykseen vsin paperien perusteella ja epänormaalit menevät niin helposti ohi normaaleista, koska normaaleilla on myös normaalielämä, mikä puuttuu ujuilta introverteiltä täysin.

AS-piirteiseltä vaikuttaa... korjaa noi faktat koska ne on varmaa tietoa, jotain mihin voi kommentoida ilman että pitää ajatella sen kummemmin mitä sanoo. Itse ainakin koen sellaisen ympäripyöreän jutustelun tosi vaivaannuttavaksi, koska siihen ei ole mitään oikeaa vastausta.

Luulen ettei tyttöystävä pidä teistä, tai jostain syystä häntä ei haluta tutustua teihin. Tulee vierailuille sosiaalisesta pakosta.

Hiljanen/introvertti narsisti

Kyllähän tuo hieman omituiselta kuulostaa. Ujon kyllä erottaa mielestäni. Mutta jos toiseen ei saa oikein minkäänlaista kontaktia niin kyllähän se kielii, että taustalla on varmasti jotakin muuta kuin pelkkää ujoutta. Olisiko esim. sosiaalisten tilanteiden pelkoa? Jos hän esim. töissä pystyy kuitenkin yöskentelemään siinä opettajan roolissaan, jossa on tietyt puheenaiheet ja tutut oppilaat.

Entä tiedätkö, että hän tosissaan on parhaillaan työelämässä, eikä esim. sairaslomalla?

Tämä nyt voi olla todella kaukaa haettu mutta jotkut skitsofreenikothan ovat sellaisia, että välillä heihin on vaikea saada kontaktia. Oma läheiseni ei katso silmiin, ei oikeastaan hymyile, eikä naura. Mutta pystyy yksityiskohtaisesti puhumaan kyllä häntä kiinnostavista aiheista. Vieraammille ihmisille nämä yksityiskohtiin takertumiset voivat vaikuttaa tylyiltä, koska hänen kommentointityylinsä on "vakavamielistä", eikä hän oikeastaan vitsaile.

Välillä on parempia kausia ja silloin hän voi jutellakin enemmän ym.

En nyt suosittele, että täräytät suoraan, että oletko skitsofreenikko mutta taustalla voi olla myös jotakin tällaista. Jos sairaus on hallinassa niin ei se välttämättä ulkopuoliselle näyttäydy kuin tuollaisena hieman "tunteettomana" käytöksenä.

Tiedän vastauksen. Te olette kovia arvostelemaan ja hän on huomannut sen. Siksi on helpointa olla hiljaa. Lisäksi on vähän asperger-piirteitä. Olen ollut juuri tuossa tilanteessa. Kun miehet sisarukset avasivat suunsa, ei sieltä muuta tullut kuin toisten arvostelua. Ehkä se on sitten näitä kaikentietäviä kiva vähän näpäyttää. Miehen sisaret eivät koskaan ole mielestään väärässä. Anoppi oli kyllä ihan ok, miehet sisaret ovat perineet luonteensa apelta, jonka meuhkaamisesta en niin jaksanut välittää. 

Jos ap perheineen on haukkunut tyttöä selän takana ja tyttö on saanut sen tietoonsa. :)

Mä olen tuollainen, ja mulla on asperger.

Miehen seurassa kahdestaan olen erilainen, pystyn rentoutumaan. Mies myös aidosti tykkää as-piirteistäni, hänestä on hauskaa kun "tiedän kaikesta kaiken" ja kerron sitten hänellekin jänniä juttuja. <3 Myös loogisuuteni, rauhallisuuteni ja hyväntahtoinen elämänasenteeni ovat kuulemma isoja plussia.

Olen tutkija/yliopisto-opettaja ja ihan pidetty luennoitsija. Ammattitaito tuo varmuutta ja strukturoitu, selkeästi roolitettu tilanne on minulle helppoa, epämääräinen jutustelu vieraiden kanssa ei.

Kymmenessä vuodessa sukulaisillekin on ehtinyt selvitä että olen oikeasti mukava tyyppi vaikka sosialisointi on vaikeaa ja katsekontaktin ottaminen lähes mahdotonta (haluaisitko itse stripata suvun sunnuntaipöydässä? Siltä katsekontakti minusta tuntuu eikä "harjoitteleminen" ole ratkaisu.)

Neuvoni epävarmalle omaiselle:

-Älä ota käytöstä loukkauksena. Ainakaan asperger ei tahdo loukata/arvostella/ole pahantahtoinen tai ylimielinen. Hän ei vain hahmota tilannetta samalla tavalla kuin sinä. Vapaamuotoinen seurustelu ryhmässä on monelle assille melkein vaikeimpia mahdollisia sosiaalisia tilanteita. 

-Älä yritä pakottaa katsekontaktiin, halaamiseen, koita vetää väkisin keskusteluun tai kiinnitä suurta huomiota siihen jos kommunikointityylissä on jotain omituista. Ole mahdollisimman normaalisti. Jos kyseessä on as-henkilö, hänen käytöksensä ei yksinkertaisesti tarkoita samaa kuin mitä samanlainen käytös tarkoittaisi neurotyypillisellä ihmisellä. Ajattele vaikka että hän on kotoisin toisesta kulttuurista. Sitä as-ihminen nimittäin on, sen kulttuurin perusta ei vain ole kasvuympäristössä vaan neurologisessa rakenteessa.

-Anna aikaa. Veljelläsi voi olla paljonkin hyviä syitä pitää naisesta. Ne syyt eivät vain näy heti päälle vaikeissa sosiaalisissa tilanteissa. Muutaman vuoden päästä (juu, muutaman vuoden eikä muutaman viikon) käsityksesi voi olla paljon myönteisempi. Aspergerit eivät usein anna itsestään kehuttavaa ensivaikutelmaa, mutta ajan myötä hyvät puolemme tulevat esiin.

T: Palsta-asperger

Kysy veljeltä onko tyttöystävä hänen mielestään ujo kun sinusta tuntuu siltä.  Varmaan sitten vastaa eikä kysymyksesi loukkaa.

On se kyllä kumma, että aina pitää olla joku muotisairaus, johon jokatoinen aikaansa seuraava kansalainen on sairastunut. Nyt on muotia olla asperger, mistä lie rantautunut. Aiemmin jokatoisella oli ADHD, nyt jo vähän unohtunut näköjään.

Nämä wannabe, huonosti käyttäytyvät ja ylimieliset tyypit jaksavat puolustella itseään juuri näillä muotisairauksilla. Keskustelun aloittajan mainitsema sivistymättömän luokanopettajan pitäisi vaihtaa alaa, miten hän pystyy opettamaan lapsille esim. käytöstapoja kun ei itse viitsi olla edes peruskohtelias.Noista tyypeistä ujous on kaukana, röyhkeitä ovat.

Vierailija kirjoitti:

AS-nainen, joka sanoisi suoraan mitä ajattelee, mitä mieltä on, olisi kyllä virkistävä kokemus. Vaikka töksäyttelisi ikävästi. Mutta miten toisinpäin, mitä pitää varoa, ettei loukkaa tai tee asioita hankalaksi AS-naisen kanssa? Kysyn siis omasta kokemuksestasi, tietenkään kaikki as:ät eivät ole samanlaisia bla bla.

Palsta-asperger vastaa omasta puolestaan:

-Mies ei saa olla yhtään ilkeä. Todella monet ihmiset (sukupuolesta riippumatta) ovat jollain tapaa ilkeitä: nauravat häijylle huumorille, piilovittuilevat (kyllä as-ihminen voi tajuta sellaisen ihan hyvin), päsmäröivät, reagoivat jotenkin ikävästi erilaisuuteen. Aito hyväntahtoisuus on tärkein asia ihmisessä. Varsinkin tuo avoimuus erilaisuudelle on tärkeä. Olen kokenut as-piirteideni takia elämässä syrjintää ja kiusaamista joten olen herkkä ja samaistun helposti muiden syrjittyjen ja kaltoinkohdeltujen kokemuksiin. Tasa-arvo ja mahdollisuuden antaminen kaikille ovat minulle tärkeitä arvoja.

-Ole rauhallinen. Koska muiden tunteiden ymmärtäminen sujuu minulta vähän kankeasti ja hitaasti, toivon että kumppani osaa puhua tunteistaan hyvin sanallisesti eikä ole mielialoiltaan kovin ailahtelevainen tai kuumakalle.

-Ole selkeä. Kuten mieheni sanoi: "Olet loistavaa vaimoainesta, mutta seurustellessa oli rankkaa". Seurustelu on epämääräinen tila jonka säännöistä ei koskaan voi olla täysin varma. Minun on vaikea ymmärtää ollako vai eikö olla ja rakastaako vai eikö rakasta-tyylisiä pelejä. Selkeys siinä missä mennään, mitä tunnet ja millaista tulevaisuutta tavoittelet on iso plussa. 

-Edelliseen liittyen: en itsekään aina tiennyt tätä, mutta pohjimmiltaan tunteeni ovat sekä suuret että simppelit. Tykkään tai en tykkää. Jos en tykkää, alan ennen pitkää tietysti voida huonosti: ahdistun, masennun, kielteiset as-piirteet korostuvat. Jos tykkään, tykkään sitten täysillä ja loppuikäni. Voin harrastaa "tunteetonta" satunnaisseksiä, voin seurustella vakavasti, mutta siinä välissä on tosi vaikea alue. 

Älä siis leiki aspergerisi tunteilla. Jos et ole tosissasi, kerro se heti kun tiedät. Fuckbuddy-suhde voi sopia ihan hyvin! Kunhan et sitten kuukauden päästä muuta mieltäsi yllättäen. Jos olet tosissasi, ymmärrä että vaikka yhteydenpito katkeaisi, asperger välittää sinusta vielä vuosienkin päästä. Itse olen kumppanina äärimmäisen lojaali- hyvä puoli jos etsit rakkausavioliittoa, huono puoli jos olet vain ajatellut löytää jonkun kivan tytön jonka kanssa voisi ehkä mennä naimisiinkin tai jotain ja erota jos ei sitten olekaan helppoa.

-Jos et ymmärrä jotain tai asperger käyttäytyy mielestäsi jotenkin ikävästi, kysy. Aina saa kysyä. Diagnosoitu asperger tietää olevansa erilainen ja arvostaa sitä että yrität ymmärtää ennen kuin oletat.

-Olen kyllä ulosanniltani aika ilmeetön, looginen ja asiakeskeinen, mutta olen myös suuri romantikko. Älä oleta että aspergerin tunne-elämä on latteaa ja että hän on epäromanttinen pragmaatikko. Minä esimerkiksi olen kaikkea muuta. Romantiikka ja hellyys ovat minulle tosi tärkeitä. Näytän lämpimät tunteeni avoimesti ja toivon tietysti että kumppani tekee samoin. Myös huumorintajun jakaminen on tärkeää.

-Loistavasta vaimoaineksesta huolimatta, asperger on erilainen ja muut huomaavat sen. Lisäksi jos on diagnosoitu asperger, on selkeitä ongelmia esim. työelämässä. Joudut ehkä puolustamaan aspergeriasi kiusaamiselta tai huolehtimaan hänestä jollain tavalla enemmän kuin nenttinaista. Oletko ok tällaisten asioiden kanssa? Voivatko aspergernaisen vahvuudet mielestäsi aidosti peitota ne kielteiset piirteet mitä aspergerista kumppanillesi aiheutuu?

Tällaisia tuli nyt äkkiseltään mieleen. Kaikki assitkin ovat erilaisia ja blaablaa, mutta jos ylläoleva kuulostaa enemmän kiinnostavalta kuin kamalalta, onnea aspergertytön etsintään!

Minusta tuntuisi siltä, että tyttö ei taida olla varma poikaystävästään ja haluaakin vain tarkkailla tilannetta. En usko, että tutkinnon suorittanut henkilö on enää niin ujo. Joskus lukioiässä ehkä voisi olla näin.

Voisko olla autismin kirjoa?Ujokin ihminen nyt osaa edes terve sanoa, mutta jos vaikka ei ymmärrä tapoja niin voi olla eri juttu.Tai ehkä kyseessä on joku sellainen primadonna jolla vaan ei ole kiinnostusta miellyttää ketään.

Vierailija kirjoitti:

Ei kai kukaan ole niin ujo, että ei edes osaa terve sanoa? Jos on niin ei silloin kyläänkään uskalla mennä. Ei taida vain hallita perus käytöstapoja. T. Ujo

Joo, pakko vähän puolustaa meitä "ujoja" ja introverttejä, en kyllä ikinä käyttäytyisi noin ja osaan olla normaalisti kylässä ja tervehtiä ihmisiä ym :D Mulle tuli mieleen autismin kirjo (asperger?) jos huonot sosiaaliset taidot ja keskittyminen/kiinnostus faktoihin. 

Vierailija kirjoitti:

Minä varmaan nuorempana olin juuri tuollainen veljen tyttöystävä. No tervehdin kyllä, mutta muuten osapuilleen noin. En ole asperger, vaan temperamentiltani hyvin varautunut. Minun on aina ollut vaikea tutustua uusiin ihmisiin varsinkin "vieraalla maaperällä". Tarvitsen aikaa siihen, että saan tarkkailla ihmisiä, "lukea" heitä, oppia ymmärtämään, millaisten kanssa olen tekemisissä.

Minua ahdisti varsinkin nuorempana joutua tilanteeseen, jossa minuun haluttiin tutustua päällekäyvällä tavalla. Oli kammottavaa istua tulevan appiukon "hyväntahtoisen pilailun" kohteena tai odottaa, milloin tulevan anopin alati käyvä suu hiljenee sen verran, että pääsen vastaamaan minulle monta minuuttia aiemmin esitettyyn kysymykseen. Ei minulle oltu pahantahtoisia, mutta he eivät ymmärtäneet, että kaikki eivät ole samanlaisia pälättäjiä kuin he.

Kun olen tutustunut, olen hauska ja seurallinen, mutta enemmän hiljaa kuin äänessä. Joskus olen jäädyttänyt keskustelutilanteita omasta mielestäni asiallisilla kommenteilla, joiden olen kuvitellut vievän keskustelua eteenpäin (nuorena tyttönä saatoin juuri esim korjata faktoja ennen kuin ymmärsin, että se on epäkohteliasta).

Parhaimmillani olen, kun keskustelen enintään kolmen neljän hengen seurueessa. Isoissa porukoissa en saa ääntäni kuuluviin (olen huono keskeyttämään), sitten alkaa harmittaa ja saatan olla ihan hiljainen, joka sekin koetaan epäkohteliaaksi.

Minä puolestani koen epäkohteliaaksi sen, että joku tai jotkut ovat koko ajan itse äänessä, eivätkä auta hiljaisia mukaan keskusteluun vaikkapa sanomalla "olisi kiva kuulla sinunkin mielipiteesi, tiedät varmaan aika paljon tästä asiasta, koska työssäsi varmaan kohtaat näitä tilanteita".

Itse olen tosi samanlainen, mutta tuosta viimeisestä lauseesta olen eri mieltä. Tai ainakin itse koen tollaiset "auttamiset" tosi kiusallisina ja holhoavina. Ja muutenkin tuollaisen kommentin jälkeen kaikki huomio keskittyisi minuun ja sitten en ainakaan saisi mitään järkevää sanotuksi..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kai kukaan ole niin ujo, että ei edes osaa terve sanoa? Jos on niin ei silloin kyläänkään uskalla mennä. Ei taida vain hallita perus käytöstapoja. T. Ujo

Joo, pakko vähän puolustaa meitä "ujoja" ja introverttejä, en kyllä ikinä käyttäytyisi noin ja osaan olla normaalisti kylässä ja tervehtiä ihmisiä ym :D Mulle tuli mieleen autismin kirjo (asperger?) jos huonot sosiaaliset taidot ja keskittyminen/kiinnostus faktoihin. 

Niinpä. En sitten tiedä, onko avauksessa käytetty vähän värikynää, koska muuten keskustelua ei edes syntyisi, mutta ei ujous tarkoita töykeyttä. Olen itse ollut ujo koko ikäni ja varsinkin teini-iässä ihan tuskallisen ujo, mutta kyllä minä silti tervehdin ja vastasin, jos minulle puhuttiin. Vuosien varrella on tullut väkisinkin lisää itsevarmuutta, vaikka kammoan vieläkin useimpia sosiaalisia tilanteita, joten vaikea uskoa, ettei luokanopettajaksi opiskellut saisi edes suutaan auki. Saatan minäkin istua hiljaa pitkiä aikoja kuunnellen toisten keskustelua, koska koen vaikeaksi liittyä keskusteluun mukaan, mutta vastaan aina, jos minulle puhutaan ja kahden kesken yritän pitää keskustelua yllä, vaikka se olisi vaikeaakin. Jos AP puhuu totta, niin jotain muuta tuossa on oltava taustalla. Ehkä riita poikaystävän kanssa tai on kuullut, että arvostelette häntä selän takana. Tai sitten tosiaan autistisia piirteitä.

Näistä tulee niin pahasti miehen suku mieleen että melkein oksettaa.

Olen se paha ja huono hiljainen miniä, joka puhuu vähän ja hiljaisella äänellä. Ja sitä hiljaisemmaksi muutun mitä enemmän saan paheksuntaa osakseni.

Aluksi yritin osallistua keskusteluun, mutta sain osakseni vähättelyä ja naureskelua, usein jopa paheksuntaa. Jossain vaiheessa lakkasi yrittämästä ja vittuilukin muuttui sitten avoimemmaksi.

Olen saanut kuulla suoraa vittuilua mm. luonteestani, ammatistani, musiikkimaustani ja siitä millaista ruokaa tykkään syödä. Lapsiakaan en osaa kasvattaa.

Siinä suvussa nyt vaan tykätään sellaisista rempseistä ja äänekkäistä ihmisistä ja tällaisia hiljaisempia pidetään teeskentelijöinä ja huonotapaisina.

Opettaja olen minäkin, ja hyvä ja pidetty työssäni.

Miehen suku nyt vaan onnistuu saamaan minut pahasti lukkoon.