Vierailija

Lapsena päähän taottu, että vain hullut ja heikot tarvitsevat teoriaa. Masentaa, häpeän masennustani ja koen suurta ahdistusta siitä että olen masentunut. Olen täysin kelvoton ihminen, en kykene opiskelemaan, en tekemään töitä, en osaa olla ihmisten kanssa.
Opinnot ovat junnanneet paikoillaan jo puolitoista vuotta. Milloinhan saan potkut koulustakin.

Keräsin alkusyksystä hillittömän paljon voimia ja kävin juttelemassa opinto-ohjaajan kanssa. Ainoa mitä käteen jäi, oli "nyt otat vaan itseäsi niskasta kiinni ja tsemppaat!", kaipasin apua, konkreettisia neuvoja.

En oikeasti tiedä mistä lähtisin hakemaan apua. Onko olemassa jotain juuri masentuneille tarkoitettua numeroa, josta ohjataan suoraan hoitoon? En jaksa mennä jankuttamaan tympeille terveyskeskusten ihmisille, en jaksa todistella ja todistella että olen oikeasti ihan lopussa enkä kärsi mistään kevätmasennuksesta.

Olen kärsinyt masennuksesta kohta melkein 10 vuotta. Välillä olen saanut ehkä vuoden/kaksi taukoa. Nyt alkaa pikkuhiljaa riittää, olen ihan tästä maailmasta irtautunut ihminen, sosiaaliset taidot aivan käsittämättömän huonot, en kykene rakentamaan platonisia ihmissuhteita. Seurustelusuhteita tunnun aina saavan, mutta ne saavat minut entistä masentuneemmaksi, koska olen henkisesti niin rikkinäinen.

Ikää on 24 vuotta.

  • ylös 67
  • alas 7

Sivut

Kommentit (41)

Vierailija

Niin, eipä asialle mitään voi, jos et edes hoitoon suostu menemään. Mitä sinä täältä palstalta haet? Apua? Paremmin sitä saa kuule lääkäristä.

  • ylös 10
  • alas 57
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Onko teillä kouluterveydenhoitoa tai -lääkäriä? Itse sain opiskeluaikana vadtaavassa tilanteessa apua YTHS:n kautta. Sain ajan lääkärille, kerroin jotain ja aloin vaan itkeä. Sain psykologilähetteen ja pääsin lopulta terapiaan. Se auttoi.

Onko sinulla ketään joka voisi auttaa yhteydenotossa?

Tuo on ihan normaalia ja yleistä, elämäntilanteessasi ei ole mitään hävettävää. Olet nuori, ota askel eteenpäin ja hae apua. Elämä muuttuu paremmaksi.

  • ylös 44
  • alas 0
Vierailija

Miten yths?
Ihan samoja kokemuksia, olen ahdistunut, en jaksa nousta sängystä, pienet asiat voivat suistaa minut täysin raiteiltaan ja olen tosi rikki. Kävim juttelemassa sairaanhoitajan kanssa joka oli pahimman luokan besserwisser ja kertoi minulle noin minuutti tapaamisen alettua, että minulla on anemia, ei muuta. Esitin kyllä ihan pirteää, tuntuu typerältä revitellä omia ongelmia.

  • ylös 17
  • alas 4
Vierailija

Yksityinen lääkäri maksaa jotain 60€. Sieltä saat lääkkeet. Kun olo niiden avulla vähän kohenee niin jaksat alkaa selvittämään terapia tms.mahdollisuuksia. Nimimerkillä Been there, done that!

  • ylös 24
  • alas 5
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Yksityinen lääkäri maksaa jotain 60€. Sieltä saat lääkkeet. Kun olo niiden avulla vähän kohenee niin jaksat alkaa selvittämään terapia tms.mahdollisuuksia. Nimimerkillä Been there, done that!

Entä jos ei kykene osoittamaan onaa tilaa? Kun multa kysytään, olenko masentunut, sanon etten tiedä vaikka oikeasti ihan kamala olo. En halua sitä itse arvioida, siksihän siihen on ammattilainen? Viimeksi itkin vasta kotona, miksen saanut sanottua mitään, eikä minua otettu kauhean vakavasti.

  • ylös 29
  • alas 3
Vierailija

Olen siis ammattikorkeakoulussa, joten tuo YTHS ei ole minulle. Pitää varmaan sitten tarkistaa onko koulullamme jotain vastaavia palveluita.

Ja minullekin on koko ikäni tuputettu rautalisää ja ties mitä vitamiineja. Äitini mielestä olen väsynyt koska en saa tarpeeksi D-vitamiinia. Eivät ole auttaneet.

Kesällä piristyn vähän, varsinkin mökkeily auttaa, mutta töihin/kouluun paluu aiheuttaa taas paluun normaaliin.

AP

  • ylös 25
  • alas 1
Vierailija

Minä en tajua miksi suomessa masennus on tälläinen mörkö. Esimerkiksi USA:ssa tiedosetaan, että masennus on hyvin yleinen sairaus modernissa yhteiskunnassa. Sitten varataan aikaa lääkärille, käydään terapiassa ja syödään mahdollisesti lääkkeitä. Ihan samalla lailla ihmettelemättä ja häpeilemättä kuin olisi vaikka murtunut ranne tai korvatulehdus.

Täällä se vielä maksaakin perkeleesti, Suomessa taitaa olla lähestulkoon ilmaista.

AP olet sairas, ei kai siinä mitään hävettävää ole?

  • ylös 39
  • alas 3
Vierailija

AP, myös ihmissuhteissa tunnistan itseni. Minun on hankala avata itseäni vieraille ihmisille, mutta jotenkin löydn aina miehiä, jotka ovatkin kiinnostuneita vain seurustelusta/seksistä, kiinnostukseni lopahtaa ja annan pakit. Ihan tajuttoman ärsyttävää, en jaksa yhtän tapausta enää. Kavereit taas on vaikea saada, mikä ei nyt yhtään helpota ahdistusta ja yliopiston käyntiä. Meillä vielä tosi pieni ala niin kuvittelen kuinka muut nauravat että tolla ei oo kavereita... on mulla tuttuja ja olen aina tosi pirteä, mutta kurssien ulkopuolella olen yksin.

  • ylös 14
  • alas 2
Vierailija

Teepä netistä löytyvä masennustesti, muistaakseni Beckin. Sen tuloksen avulla voit avata keskustelun lääkärin kanssa.

  • ylös 25
  • alas 2
Vierailija

Eli hommaat yksityisen lääkärin / terveyskeskuksen kautta mielialalääkityksen itsellesi. Kaikkein tärkeintä on hakea apua ja puhu rehellisesti ja avoimesti ongelmistaan hoitohenkilökunnalle. Nimim. 30 ekaa elinvuotta kärsin, nyt jo melkein 10 vuotta lääkityksellä, siitä 5 vuotta terapiaa.

  • ylös 14
  • alas 2
Vierailija

Jotenkin myös kammoan itkemistä muiden nähden. Aina jos yritän puhua masennuksestani, alan itkemään aivan hillittömästi enkä saa itkua loppumaan. Eikä mistään puhumisesta tule mitään tolkkua kun ulvon aivan hysteerisenä.

AP

  • ylös 32
  • alas 0
Vierailija

Sinun pitää nyt soittaa ja varata itsellesi aika lääkäriin. Sitten siellä kerrot nuo samat asiat kuin aloituksessasi. Näillä keinoin asiat lähtevät etenemään ja saat itsellesi apua. Näin minäkin tein ja nyt voin paljon paremmin kuin vuosi sitten.

Vierailija

Voiko korkeakoulupsykologi muuten antaa sairauslomaa/ohjata lääkäriin? Mietin olisiko AP:n helpompi ottaa yhteyttä tälläiseen? Minusta jokaisella AMK:illa on omansa.

Vierailija

Jaha, pistin viestin heti menemään pelkän linkin kera. Eli: tuo Nyyti ry tukee opiskelijoiden mielenterveyttä. Kannattaa tutustua sivuun jos et ole ennen lukenut, siellä on paljon tietoa ja vertaiskertomuksia. Kuulostat ihan minulta kun olin saman ikäinen ja olo oli silloin niin kamala, että auton alle jääminen ja loukkaantuminen vakavasti olisi tuntunut helpotukselta. Opinto-ohjaaja ei oikein osaa auttaa mielenterveysasioiden kanssa, vaan voi auttaa suunnittelemaan asioita sitten kun vointisi sen sallii. Oikea osoite on opiskelijaterveydenhuolto tai terveyskeskus. Voit tehdä vaikka jonkun nettitestin ja viedä sen tulokset mukanasi vastaanotolle, tai voit kirjoittaa paperille sen miltä sinusta tuntuu nyt ja millaista elämäsi on ollut viimeisten 10 vuoden aikana.

Tiedän kokemuksesta, että tuo on tuskastuttava paikka olla. Ei oikein tiedä mitä pitäisi tehdä, kun missään ei näy ratkaisua, eikä itsellä riitä voimavaroja siihen, että jaksaisi taistella hoidon puolesta. Itse hain lukiolaisena apua terveyskeskuksesta, kun opinnot eivät edenneet, itkin kotona, hakkasin itseäni, enkä kyennyt menemään kouluun vaan käännyin puolimatkassa itkien kotiin. Sain lääkäriltä näytepakkauksen jotain mielialalääkettä ja käskyn varata aika psykologille. Menin kysymään aikaa luukulta ja minulle sanottiin, että "listat on täynnä, uudet listat tulee joskus ensi viikolla niin soittele sitten meille". Siihen se jäi, enkä parantunut. Välillä vähän helpotti ja sain lakin, tosin opinnot venyivät älyttömästi. Tuntui että olen vain taakka kaikille ja yhteiskunnalle, tuntui etten tuon masentuneena opiskelemisen jälkeen jaksaisi aloittaa uusia opintoja, enkä ollut työkykyinenkään.

Näin reilut 10 vuotta myöhemmin ihmettelen miten selvisin tuosta hengissä. Vieläkin vanha paha olo muistuttaa itsestään jos on kova stressi töissä, mutta tiedän ettei se voita minua. Olen oppinut ihmissuhdetaitoja, pärjään hyvin erilaisissa ryhmissä ja erilaisten ihmisten kanssa, tunnen itseni ja tiedän missä olen hyvä ja mikä haavoittaa minua. Olen kokonainen ja hyvä ihminen tällaisena kuin olen. Miltei 40 vuotta siihen meni, mutta nyt on hyvä olla. Toivottavasti sinun ei tarvitse tarpoa tänne asti, vaan saat apua ja tukea aiemmin. Ota se ensimmäinen askel ja kerro suoraan mikä olosi on, älä kaunistele ja tosiaan pistä ne sanat paperille, niin viesti ehkä menee vielä selvemmin perille.

  • ylös 18
  • alas 0
Vierailija

Ollessani 24-vuotias minusta tuntui, että masennus oli hallinnut elämääni suurimman osan nuoruudestani, kenties jo ala-asteelta saakka. En ollut kehdannut hakea apua, sillä kykenin aina suoriutumaan arjesta jotenkin, vaikka se vaikealta välillä tuntuikin. Sitten eräänä päivänä vuosia huonossa parisuhteessa olleena ja vääränlaista alaa opiskelleena romahdin. En mennyt enää työharjoittelupaikkaani aamulla, en kyennyt puhumaan kenellekään enkä soittamaan, etten ole tulossa. En kyennyt vastaamaan puhelimeen, enkä poistumaan asunnostani. Lopulta menin yhdessä poikaystäväni kanssa lääkärille, jossa itkin hysteerisenä saaden muutaman päivän sairauslomaa. Siitä lähtien olen edelleen ollut masentunut, enkä vieläkään ole uskaltanut mainita asiasta kenellekään, enkä ole sen koommin vaivannut lääkäreitäkään.

Jotenkin sitä vain jaksaa, kun on uskollinen kumppani ja ystävä rinnalla, vaikka joka toinen päivä elämä vain jumittaa paikallaan, enkä saa mitään aikaiseksi, en edes jaksa harjata hiuksiani tai huolehtia hygieniastani. Olen tottunut elämään näin, nousemaan suosta vähän väliä ja jatkamaan, kunnes taas vajoan syvälle ja pelkään, etten enää jaksakaan nousta. Kuitenkin aina jaksan. Olen alkanut pohtia sitäkin mahdollisuutta, että elämän kuuluukin olla tällaista juuri minulle. Että olen vain niin herkkä. Ja ehkä eniten pelkään leimautuvani masentuneeksi ja menettäväni työkykyni.

  • ylös 12
  • alas 5
Vierailija

Ajattele että nyt varaat vaan ajan ja käyt lääkärissä, ei sen enempää. Ei sinun tarvitse heti sen jälkeen olla parantunut tai alkaa parantumaan. Jos olet väsynyt ja masentunut, ole itsellesi lempeä ja ota yksi asia ja hetki kerrallaan.

Terapia auttaa enemmän kuin lääkkeet mutta saatat tarvita lääkkeitä jotta jaksat hankkiutua terapiaan ja kestät asioiden käsittelyn siellä ennen kuin alkaa helpottamaan. Eikä sinun tarvitse kertoa siitä vanhemmillesi, jos et halua kuulla heidän tuomitsevia kommenttejaan. Äitisi saattaa kieltää masennuksesi koska sen hyväksyminen olisi hänelle itselleen liian tuskallista. Hän saattaa myös ajatella että jos on pienikin mahdollisuus että tilasi menee ohi itsestään, hän tavallaan auttaa sinua kun ei mene mukaan ajatukseen että olisit sairas ja tarvitsisit apua.

  • ylös 14
  • alas 0

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla