Lue keskustelun säännöt.
Olen ihan lopussa tämän masennuksen ja ahdistuksen kanssa, mutta en kykene hakemaan apua
15.04.2017 |
Lapsena päähän taottu, että vain hullut ja heikot tarvitsevat teoriaa. Masentaa, häpeän masennustani ja koen suurta ahdistusta siitä että olen masentunut. Olen täysin kelvoton ihminen, en kykene opiskelemaan, en tekemään töitä, en osaa olla ihmisten kanssa.
Opinnot ovat junnanneet paikoillaan jo puolitoista vuotta. Milloinhan saan potkut koulustakin.
Keräsin alkusyksystä hillittömän paljon voimia ja kävin juttelemassa opinto-ohjaajan kanssa. Ainoa mitä käteen jäi, oli "nyt otat vaan itseäsi niskasta kiinni ja tsemppaat!", kaipasin apua, konkreettisia neuvoja.
En oikeasti tiedä mistä lähtisin hakemaan apua. Onko olemassa jotain juuri masentuneille tarkoitettua numeroa, josta ohjataan suoraan hoitoon? En jaksa mennä jankuttamaan tympeille terveyskeskusten ihmisille, en jaksa todistella ja todistella että olen oikeasti ihan lopussa enkä kärsi mistään kevätmasennuksesta.
Olen kärsinyt masennuksesta kohta melkein 10 vuotta. Välillä olen saanut ehkä vuoden/kaksi taukoa. Nyt alkaa pikkuhiljaa riittää, olen ihan tästä maailmasta irtautunut ihminen, sosiaaliset taidot aivan käsittämättömän huonot, en kykene rakentamaan platonisia ihmissuhteita. Seurustelusuhteita tunnun aina saavan, mutta ne saavat minut entistä masentuneemmaksi, koska olen henkisesti niin rikkinäinen.
Ikää on 24 vuotta.
Kommentit (41)
Jätä se äitisi pois mielestäsi kun menet lääkäriin. Hänellä ei ole mitään oikeutta sanoa mielessäsi, että olotilasi on hyvä ja olet tyhmä kun kuvittelet muuta. Muiden nähden voi itkeä, se ei ole heikkoutta vaan sitä, että antaa tunteidensa tulla. Lääkärit ovat nähneet itkua ennenkin ja psykologit ja muut mielenterveystyön ammattilaiset pitävät vastaanotollaan nenäliinoja saatavilla. Masennus ja itku eivät tee sinusta huonoa ihmistä. Sinä olet tärkeä ja hyvä, vaikka mielialasi olisi maassa ja poskella olisi räkäkupla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä en tajua miksi suomessa masennus on tälläinen mörkö. Esimerkiksi USA:ssa tiedosetaan, että masennus on hyvin yleinen sairaus modernissa yhteiskunnassa. Sitten varataan aikaa lääkärille, käydään terapiassa ja syödään mahdollisesti lääkkeitä. Ihan samalla lailla ihmettelemättä ja häpeilemättä kuin olisi vaikka murtunut ranne tai korvatulehdus.
Täällä se vielä maksaakin perkeleesti, Suomessa taitaa olla lähestulkoon ilmaista.
AP olet sairas, ei kai siinä mitään hävettävää ole?
Terapia ei ole suomessa lähelläkään ilmaista. Ellet halua maksaa siitä 70-90e/45min on haettava kelan tukemaa psykoterapiaa ja se reitti ei ole mikään nopea ja yksinkertainen. Kelan tukemanakin maksettavaa jää yleensä noin 25-30e per kerta. Kertoja kuussa sellaiset 4-8. Opiskelijalle ja pienituloiselle valtava panostus.
Lähde siitä että menet terveydenhoitajalle tai varaat ajan omalääkärille yleisen pahan olon takia. Voit valittaa uupumuksen tunteita, elämänhallinnan puutteita yms ja ota se vaan plussana jos alat itkemään: näin sinua ainakin uskotaan! Jos auttaa niin kirjoita jo etukäteen paperille mitä haluat sanoa ja ota se mukaan.
Itse kävin 7v terapiassa loppuunpalamisen ja masennuksen takai ja taidan vihdoinkin voida sanoa olevani terve :O
Vierailija kirjoitti:
Voiko korkeakoulupsykologi muuten antaa sairauslomaa/ohjata lääkäriin? Mietin olisiko AP:n helpompi ottaa yhteyttä tälläiseen? Minusta jokaisella AMK:illa on omansa.
Omassa amkissa opintopsykologi auttaa erityisesti opintoihin liittyvien vaikeuksien kanssa ja siellä käsitellään mielenterveyden haasteita nimenomaan opintojen näkökulmasta. Jos ongelmat on vakavampia ja laajempia niin opintopsykologi oli ainakin omassa koulussa väärä paikka. Meillä siellä käyminen oli myös rajattua, noin 5 kertaa per opiskelija. Psykologi ei ole lääkäri eikä siten voi antaa sairaslomaa, mutta lääkäriajan varaamisessa hän voi varmasti auttaa.
Olen kaikenlisäksi aivan pa, en pystyisi maksamaan edes tuota kelakorvattua terapiaa jos se on noin kallista. Voikohan pelkillä lääkkeillä parantua? Saako niitä ilman terapiaa?
Minusta tuntuu, että olen ollut masentunut näin kauan, koska en ole koskaan voinut puhua kenellekään.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen kaikenlisäksi aivan pa, en pystyisi maksamaan edes tuota kelakorvattua terapiaa jos se on noin kallista. Voikohan pelkillä lääkkeillä parantua? Saako niitä ilman terapiaa?
Minusta tuntuu, että olen ollut masentunut näin kauan, koska en ole koskaan voinut puhua kenellekään.
AP
Sosiaalivirasto voi korvata kelaterapian omavastuun harkinnanvaraisena tt-tukena, mutta älä huolehdi siitä nyt. Masentuneena voi tuntua liian isolta urakalta, että lääkärikäyntien ja terapeutin etsimisen lisäksi pitäisi vielä mennä sossun luukulle täyttämään lomakkeita ja lappusia, mutta sekin asia hoituu sitten aikanaan, yksi puhelinsoitto, yksi käynti tai yksi lomake kerrallaan. Jouduin itse hakemaan tt-tukea terapian omavastuuta varten ja nyt kun olen parantunut, voin sanoa että kaikki se vaiva ja pelkäämäni nöyryytys (jota ei kyllä tullutkaan) oli sen arvoista.
Kerran olet amk opiskelija niin avunhakureitti luulisi olevan suunnilleen seuraava:
Ota yhteys opiskelijaterveyteen, sieltä saat ajan joko terveydenhoitajalle tai suoraan lääkärille. Opiskelijoiden mt-ongelmat on nykyään niin yleisiä, että jos siellä ei olla aivan vatipäitä, niin tietävät ottaa sinut tosissaan. Jos sinua jännittää tai tuntuu kohtuuttoman raskaalta tämän asian hoitaminen, yritä saada ystävä mukaan.
Jos tuntuu ettet vieläkään hahmota mistä hakea apua, niin jos haluat, voit kertoa missä amkissa opiskelet tai kertoa paikkakunnan, niin voin vaikka itse ottaa selvää ja neuvoa minne sinun kannattaisi ottaa yhteyttä.
Mikäli olo on sietämätön, saatika sellainen että olisit jo itsetuhoinen, on oikea paikka kriisikeskus tai päivystys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö amk opiskelijoiden terveydenhuolto tapahdu kunnallisella puolella terveyskeskuksissa? Sieltä voi olla vaikea saada apua, kin välillä tuntuu ettei edes yleislääkärille saa aikaa...
Vierailija kirjoitti:
Olen kaikenlisäksi aivan pa, en pystyisi maksamaan edes tuota kelakorvattua terapiaa jos se on noin kallista. Voikohan pelkillä lääkkeillä parantua? Saako niitä ilman terapiaa?
Minusta tuntuu, että olen ollut masentunut näin kauan, koska en ole koskaan voinut puhua kenellekään.
AP
Terapia ei ole sinulle nyt ajankohtaista, joten sen kustantamista ei kannata nyt hermoilla. Lääkkeitä saa kyllä ilman terapiaa, samoin muuta keskusteluapua. Riippuen auttavasta tahosta ja paikkakunnasta on mm. depressiohoitajia ja terveyskeskuspsykologeja.
Pienituloisia tosiaan avustaa terapian kustannuksissa viimekädessä toimeentulotuki, eli kyllä sekin järjestyy, mutta sinne pääseminen vie runsaasti aikaa. Se monesti unohtuu nettikeskusteluissa kun ihmiset vain ensimmäisenä ehdottavat terapiaan menoa, mutta ilman huomattavaa varallisuutta sinnehän ei noin vain kävellä. Apua on kyllä saatavilla muuallakin ja nopeammin, terapiaa voit miettiä sitten hieman myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen kaikenlisäksi aivan pa, en pystyisi maksamaan edes tuota kelakorvattua terapiaa jos se on noin kallista. Voikohan pelkillä lääkkeillä parantua? Saako niitä ilman terapiaa?
Minusta tuntuu, että olen ollut masentunut näin kauan, koska en ole koskaan voinut puhua kenellekään.
AP
Mua nyt kyllä rupee vähän ärsyttämään sun asenne. Miks sä teet tästä näin vaikeeta ja ajattelet liian pitkälle? Tässä ketjussa on ohjeistettu jo varsin selkeästi, miten kannattaa edetä:
1) Varaa aika yksityiselle yleislääkärille. Vertaile hintoja, maksaa noin 60 euroa.
2) Saat lääkityksen, jolla pääset alkuun.
Lääkityksen aloitettuasi tulet näkemään auttaako tai helpottaako se. Terapiaa voi tarvittaessa alkaa miettimään/järjestelmään myöhemmin ja siihenkin vaikuttaa kuinka saat lääkkeestä vastinetta. Just nyt sun ei tarvii vielä miettiä, murehtia tai suunnitella sen enempää kuin tuo lääkäriaika.
Kyllä kai kaikki on vaikeaa, jos itse tekee siitä vaikeaa. Ja ihan turha pelätä itkureaktiota lääkärillä jos sellainen tulee. Itsekin aloin itkemään, mutta tajusin kyllä realisesti että en varmaan ole ensimmäinen ja ainoa joka itkee vastaanotolla.
Vierailija kirjoitti:
Eikö amk opiskelijoiden terveydenhuolto tapahdu kunnallisella puolella terveyskeskuksissa? Sieltä voi olla vaikea saada apua, kin välillä tuntuu ettei edes yleislääkärille saa aikaa...
Riippuu kaupungista. Omassa kaupungissani kaupunki tosiaan vastaa sen järjestämisestä, mutta opiskeluterveys on silti erillinen yksikkönsä. Palveluita on vähemmän, mutta siellä toimii esimerkiksi lääkäri, terveydenhoitaja ja opiskeluterveyden oma depressiohoitaja.
Valitettavasti paljon vaihtoehtoja ei kunnallisen terveydenhuollon lisäksi taida olla, opiskelijalla kun harvoin on varaa yksityiseen. Ap:n tapauksessa hänelle lienee kuitenkin tärkeää tavata myös lääkäri ja aloittaa kunnollinen hoitosuhde, joten mikään kolmannen sektorin mielenterveyspalvelu ei taida nyt tulla kysymykseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tärkeintä on että toimit.
Äläkä pelkää sitä että vastaanotolla alkaa itkettää. Ihan varmasti alkaa, ja niin alkaa melkein kaikilla muillakin jotka kärsivät masennuksesta ja ahdistuksesta. Heitä on paljon, masennus on Suomessa kansantauti. Se on siis tavallisten ihmisten tavallinen vaiva josta terveydenhuollossa on paljon kokemusta. On ok itkeä ja parkua, se kuuluu melkein asiaan ja loppuu kyllä siinä vaiheessa kun tilanteesi paranee. On rohkeaa ja viisasta hakea apua. Sinua halutaan auttaa. Älä usko pelottelijoita äläkä mollaajia. Lääkkeet korjaavat aivoissasi olevaa kemiallista epätasapainotilaa ja uupumusta, ja keskusteluapu auttaa oikeasti.
Nyt on pahin paikka kun oireet jylläävät mutta et ole vielä saanut apua. Tästä on suunta vain ylöspäin. Sinusta tuntuu pahalta, ja voi tuntua vielä pahemmalta hetkellisesti ennen kuin asiat alkavat korjaantua. Mutta taistele häpeän tunteita vastaan, sinulla on koko elämä voitettavana. Muista, että kirjoittamalla tänne olet jo valinnut aloittaa taistelun. Et ole enää aivan yksin.
Ja äitisi on idiootti joka ei tajua mistään mitään. Minulla itsellä on samanlainen. Kuinka paljon hänen kuuntelemisestaan on tähän mennessä ollut sinulle apua? Aivan. Koitapas vaihteeksi toimia toisin, voit yllättyä.
Muistat vain että kaikki kamalat tunteesi ja elämäsi ongelmat eivät ole ainutlaatuisia eivätkä todista mitään siitä millainen olet terveenä ihmisenä. Ne ovat tavallisia ongelmia ja niistä kärsiviä ihmisiä osataan auttaa hyvin. Elämäsi voidaan korjata, etkä ole menettänyt mitään peruuttamattomasti.
Paljon voimia sinulle!
Jos sinusta ap tuntuu, että haluat keskusteluapua, niin muista esittää tämä toive vastaanotolla. En usko että kellekään tekee hyvää ottaa vain lääkitys, etenkin kun sanoit että keskusteluseurasta on ollut puutetta.
Edelleen jos haluat paljastaa paikkakuntasi, niin voin ottaa selvää sen palveluluista ja vinkata minne kannattaa yrittää ottaa yhteyttä ja mitä siellä näyttää olevan tarjolla. Itsekin mielenterveysongelmista kärsineenä opiskelijana ja monen mt-ongelmien kanssa painiskelevan ystävänä tiedän kuinka hankalaa sen palveluviidakon hahmottaminen saattaa olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä helvetin juttu tää on, kun moni 50-60-luvulla syntyneistä pitää mielenterveysongelmia suorastaan häpeällisenä asiana. Sitten pamputetaan lasten päähän että hyihyi mitä hulluja, älä sinä koskaan ala tuollaiseksi.
Sitten mietitään miksi kasari/ysärilapset ovat niin mt-ongelmaisia ja itsemurhaluvut rehottavat.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin myös kammoan itkemistä muiden nähden. Aina jos yritän puhua masennuksestani, alan itkemään aivan hillittömästi enkä saa itkua loppumaan. Eikä mistään puhumisesta tule mitään tolkkua kun ulvon aivan hysteerisenä.
AP
Täällä toinen itkuherkkä. Tympii itseänikin, että miksi liikutun niin helposti, mutta kai se on minun ominaisuus.
Äitini on masennuksen takia sairaalassa. Eilen kävin mieheni ja veljen kanssa häntä katsomassa ja minulla vuosi kyyneleet vähän väliä. Jotenkin minua säälitti ja liikutti, oih.
Täytyy ajatella, että herkkyys on rikkaus, vaikka joskus antaisin tämän mielelläni pois. Osa minua.
Olen empaattinen ja ehkä tämä kääriytyy myös siihen.
Arvoisa Ap, hae rohkeasti apua. Kerro aidosti tuntemuksesi ja tilanteesi.
Tsemppiä 💛
No sinä olet heikko, ei siinä mitään pahaa ole,
tänne palstalle kirjoittelu tarkottaa että haluat apua, seon ensimmäinen askel
Aloita pienistä elämäntapamuutoksista, älä yritä kaikkea kerralla
Keskusteluapua on muutakin kuin psykoterapia - voi keskustella mielenterveyshoitajan kanssa tai osallistua ryhmätarapiaan. Ryhmäterapiat ja vertaistuki on osoittautunut vaikuttavaksi hoitomuodoksi, sillä vertaiskokemusten kuuleminen ja omista kokemuksista puhuminen (vapaaehtoista ryhmässä) tutkimusten mukaan usein auttaa. On huojentavaa huomata, ettei ole kokemustensa kanssa yksin, vaan muillakin on vastaavanlaisia tuntemuksia ja ajatuksia, silloin ei koe itseään niin totaalisen erilaiseksi mitä muu maailma, mikä on tervehdyttävää sekin. Huonommuuden tunteet voivat hälventyä. Ryhmäterapia on huomattavasti halvempaa kuin yksityisterapia. Nuorille voi olla omia ryhmiään. Olet vielä nuori, aivosi ovat joustavat ja sinulla on kyky parantua ja elämästäsi tulla kevyempää. Älä pelkää hakea apua, et tosiaankaan ole yksin tuntemuksiesi kanssa, vähintään joka neljäs nuori kokee jossain ikäkautena ahdistus ja/tai masennusoireita. Niissä ei ole mitään hävettävää eikä outoa.
http://www.terveysportti.fi/xmedia/pgr/100.012.html
Tee tämä testi ja ota tulokset mukaan lääkärin vastaanotolle. Minun on myös todella vaikea kertoa masennuksesta tai näyttää tunteita ja harvoin kukaan ottaa tosissaan. Jotenkin on paljon helpompi antaa lääkäreiden käyttämän testin tulokset kouraan ja perustella kanta edes vähän analyyttisesti. Tuossa kuitenkin tulee kaikki tärkeimmät asiat esille ja se antaa hyvän kuvan tilanteesta kun tuloksista lähdetään keskustelemaan.
Opiskelijaterveydenhuollon kautta pääset luultavasti helpoitin apua saamaan, sieltä voidaan myös tehdä lähete psykiatrian polille julkiselle puolelle. Lääkäri voi myös tehdä lausunnon kelalle yksityistä psykoterapiaa varten jos pääset suoraan psykiatrille.
Ennen terapiaa monesti aloitetaan lääkitys eikä sitä kannata säikähtää. Vaikka netissä kovasti ihmiset kertovat kauhutarinoita ja kehoittavat välttämään lääkitystä viimeiseen asti, ei se aina niin mene. Lääkkeiden ja terapian yhdistelmä monesti auttaa parhaiten. Jos sivuvaikutuksia tulee, lääkettä vaihdetaan eikä pienistä aloitusannoksista tule voimakkaita lopetusoireita kuin harvoin. Lääkkeet yksinään eivät ketään paranna, mutta niiden tarkoitus on viedä se pahin terä psyykkiseltä kivulta pois jolloin terapiasta on paras mahdollinen hyöty. Minulla on käytössä kolme masennuslääkettä isoilla annostuksilla, ilman mitää haittoja ja ne ovat vielä melko edullisiakin. Useampaa kokeiltiin ja haittojen takia yksi lääke vaihdettiin jo kolmen päivän päästä. Kaikilla siis ei mene niin kuin kauhutarinoissa.
Jos olo menee sietämättömäksi ja esim. pelkäät tekeväsi itsellesi jotain, voit mennä päivystykseen. Osastohoitoakaan ei kannata pelätä, ei se ole mikään vankila eikä ketään masennuksen takia siellä väkisin pidetä. Masennuksen kanssa vähän kaikkea kannattaa kokeilla jotta tietää mistä on eniten apua.
Yritin nyt koota tärkeimmät pointit, toivottavasti tästä on apua. Terveisin masentunut sen 11 vuotta ja hoidossa viimeiset kuusi vuotta.
Se on niinkin, ettei kukaan muu ihminen lähelläsi voi auttaa tai tehdä mitään, ennenkuin sanot ääneen tarvitsevasi apua.