Lue keskustelun säännöt.
Epävakaan persoonallisuuden itsehoito. Apua?
14.04.2017 |
Minulla on todettu tämä häiriö. Terapiassa käyn, mutta nyt eron myötä kaipaisin myös jotain itsehoitoa, koska tunteet ovat välillä niin sietämättömiä. Tekisi mieli vain heittäytyä jonkun uuden miehen syliin, mutta tiedän, että se olisi oman ongelman pakenemista ja nyt olenkin päättänyt pysyä yksin.
Kommentit (24)
Aivot ja suolistot ja hikilenkit on ihan hyviä juttuja mutta niillä pystyy purkamaan traumoja yhtä hyvin kuin lääkkeillä eli ei ollenkaan. Ne ovat vain keinoja syväjäätyneen trauman kanssa pärjäämiseen. Ihmisten ongelmat ovat hyvin eri tasoisia. Joku voi masentua elämän takaiskujen takia, joku toinen hormonaalisesti esim synnytyksen jälkeen, jollain toisella on niin huonot elämäntavat että masentaa ja on veltto olo, joku toinen on pahasti traumatisoitunut. Näille auttaa eri lääkkeet ja uskokaa huviksenne sille pahasti traumatisoitunelle on turha hikilenkkiä ja suolistoa tarjota. Tiedän omasta kokemuksesta että lenkit alkoi maistua sitten vasta kun sain traumakuormaa purettua siedettävälle tasolle. Sitä ennen lenkit oli pahimpia koska lenkillä ei päässyt omaa tuskaista oloaan pakoon. Nykyään kuntoilen todella paljon koska kyllä,bse kohentaa mielialaa ja lisää virtaa. Mutta traumojani en olisi saanut sillä poistumaan. Toki käytin apuna aikanaan kun traumat alkoi sulaa siten että juoksin pimeässä ja itkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Maikkunen kirjoitti:
Itse olen huomannut että lähimmäs rauhallista mieltä ja hyvää oloa pääsen silloin kun elämässäni ei ole ketään miestä. Silloin se stressi/pelkotila on melko vähäinen, joskin tunnen surua siitä että olen yksinäinen. Mutta surukin on parempi kuin se pelkotila. Jaksamista <3
Oho, joku kirjoittaa tänne minun ajatuksiani. Myös minun elämäni on suhteellisen onnellista ja tasaista silloin, kun en ole miessuhteessa. Parisuhteessa oleminen taas on jatkuvaa stressiä ja pelkoa, pääni syöksee minulle hirveitä ajatuksia ja epävarmuutta koko ajan. Yksinäisyys vaivaa silloin, kun minulla ei ole miestä, mutta parisuhteessa oloni on niin kelpaamaton, epävarma ja uhattu, että elämä ei tunnu elämisen arvoiselta. Aivan sama, kuinka ihana, luotettava ja huomioonottava kulloinenkin miesystäväni on sattunut olemaan, tilanne ja tunnemyrsky on sama. Mikähän ihme tässä on taustalla?
Tätä minäkin mietin. Mikä on taustalla siis tällaisessa tilanteessa.
Oletteko tutustuneet kiintymyssuhdeteoriaan? Se valaisee paljon. Kannattaa googlettaa. Pelokas/turvaton kiintymyssuhde kehittyy lapsesta asti ja aiheuttaa tämän kaltaisia tilanteita ja käyttäytymistä ja ajattelua aikuisena. Asiat eskaloituvat läheisimmissä ihmissuhteissa. Voi johtaa juurikin jonkun, minulla estyneen, persoonallisuushäiriön muodostumiseen.
Mulla on erittäin turvaton olo nimenomaan parisuhteessa, koska se perustuu vapaaehtoisuuteen ja toisella on mahdollisuus siitä lähteä. Lapsi-vanhempisuhteessa tai sisarussuhteissa tätä oloa ei tule, koska lapseni ja siskojeni on "pakko" olla kanssani, olenhan heidän ainoa äitinsä ja siskonsa. Annan myös heille vain "osan" itsestäni jolloin pysyn vahvana eikä ole niin paljon menetettävää. Miehille annan aina itsestäni "kaiken" jolloin voin menettääkin kaiken ja oman elämäni ja voimani. Ja tämä on minun suuri virheeni ja kamala ominaisuuteni jolle en mitään osaa tehdä enkä korjata.
Olette ihania, yrittäkää jaksaa <3
Hakeudu DKT-terapiaan, tosi tehokas epävakaiden hoitomuoto!