Onko ero oikea ratkaisu vai olenko vain itsekäs mulkku

"ero mahdollisimman nopeasti. älä tuhlaa vaimosi aikaa suhteeseen, missä hän ei saa rakkautta. mitä nopeammin eroat, sitä nopeammin vaimosi löytää uuden onnen. törkeintä on odottaa ja antaa ajan kulua, vaimon vanhentua, ettei hän edes enää kelpaa kenellekkään. osta vaimollesi uudet vaatteet, kuntosalikortti ja kannusta pitämään itsestänsä huolta. kannusta uuden elämän alkuun. ja älä ala itse säätämään mitään, ennen kuin vaimosi on löytänyt uuden."

Tä? Olenko vastuussa siis loppuelämäni vaimosta? Mitä hemmettiä tarkoitat? Vähättelet naisia. Tuo on törkeää. Ei voida olettaa että nainen (jota mies ei tue kaikin keinoin) syrjäytyy, lihoo, masentuu, jää yksin. Sun ajattelumallilla miehet ovat muureja jotka eivät voi tai saa romahtaa tai pyytää apua koska he ovat naisia varten suojelemassa ja tukemassa. Vitun femakot en kestä teitä. Tukekaa tasa-arvoa. Ihmistä. Ei naista.

Mä erosin vaan ja ainoastaan siitä syystä kun totesin etten enää rakasta ja halua miestäni. Meillä oli kolme pientä lasta. Miehessä ei ollut sinänsä mitään vikaa, päinvastoin, hän on mahtava tyyppi. Kaverina. Tällä hetkellä olemme molemmat uusissa parisuhteissa ja tulemme loistavasti toimeen keskenämme kaikki neljä. Olemme jopa monesti istuneet iltaa yhdessä, ilman pienintäkään mustasukkaisuutta kenenkään osalta. Lapset voivat hyvin, kun me vanhemmat osaamme hoitaa asiat sovussa. Tottakai ero oli aluksi eksälleni shokki. Hän olisi halunnut jatkaa liittoa, mutta ymmärsi asian laidan kun keskusteltiin kunnolla. Joskus ero on paras vaihtoehto.

:D

Murtunut isä kirjoitti:

 Aiemmin ajattelin että tunteiden heittely ja rakkauden puute johtuu mielialastani. Minulla on ollut masennusta. Sittemmin olen tajunnut että tunteeni vaimoa kohtaan ja niiden miettiminen on yksi syy masennukseen. Rakastan lapsiani valtavasti. Haluaisin olla heidän tukena ja turvana läpi elämän. Heidän takiaan en hirveästi uskalla avata tunteitani vaimolle. Kyllä hän tietää ettei rakkaus ole vakaalla pohjalla muttei kai sentään usko että mietin eroa.

 Onko ikinä mahdollista, että joskus rakastuisin vaimooni. Tuohon kamalaan ja silmissäni epäviehättävään naiseen.

Onko mahdollista että eron takia lapset selviäisivät suht vähillä vahingoilla. Toinen lapsista on hyvin herkkä ja reagoi tunteisiin voimakkasti jne. Säälittää heidän puolestaan kun edes mietin tällaista. En halua että lapseni saavat vaikutteita meidän huonosta suhteesta. Emme halaile, pussaile, emme osoita rakkautta millään lailla. Tiuskimme ja jankkaamme jatkuvasti. Kannattaako pariterapia? Kannattaako ero? Onko mahdollinen uusi suhde samanlainen? Olenko mulkvkvisti? Miksi olen helvetti soikoon ajautunut tähän tilanteeseen?

Kyllä sinä olet mulkvisti. Masentunut mulkvisti. Olet mennyt naimisiin naisen kanssa, joka on mielestäsi kamala. Vai vasta myöhemminkö tulit siihen tulokseen, että vaimosi on kamala? 

Olet masentunut ja pahantuulinen. Syytät kuitenkin vaimoasi masennuksestasi - se tekee sinusta melkoisen mulkvistin. Masennus on aivoperäinen tila. Aivon välittäjäaineet eivät toimi normaalisti. Turha siinä on syytellä vaimoasi omista aivokemioistasi. Tee ryhtiliike, niin kuin miehen kuuluu ja hoida masennuksesi kuntoon. Mene lääkärille ja sano, että haluat terapiaan ja haluat lääkkeet. 

 

Kerro vaimollesi, että voit huonosti. Sano, että kärsit avioliitossasi. Teillähän on riitaisa avioliitto. Sinulla ja vaimolla menee huonosti. Ette osaa keskustella ettekä osaa myöskään riidellä rakentavasti. Ehdota vaimollesi pariterapiaa - siis sen sinun yksilöterapiasi lisäksi. Sano, että haluat pelastaa avioliittosi. 

Jos vaimosikin suostuu tekemään kanssasi korjausliikkeitä avioliittosi vuoksi, olette jo hyvällä mallilla. Varmaan toivutkin tuosta vielä. Sitten kun voit paremmin, mieti uudelleen, haluatko erota.

Voi olla, että jotakin meneekin pieleen - vaimosi ei ole halukas lopettamaan riitelyä. Sinä et ehkä osaakaan luopua vanhoista urautuneista tavoistasi ja jatkat kotona kiukuttelua (ymmärsin, että käyttäydyt huonosti vaimoasi kohtaan). Voi olla, että molemmat olette valmiita pariterapiaan ja tulette siihen tulokseen, että ei enää kannata - tunteet ovat kuolleet. Silloin erotkaa.

On vihoviimeistä  jäädä roikkumaan huonoon ja riitaisaan avioliittoon sillä tekosyyllä, että haluaa lasten parasta. Jos vanhemmat ajattelisivat lasten parasta, he eroaisivat siinä vaiheessa, kun ovat todenneet, että mitään ei ole enää tehtävissä parisuhteen pelastamiseksi. 

Jos pystytte elämään sovussa ja ilman riitaa, pyrkisin olemaan yhdessä siihen asti, kunnes nuorin on 5v. Kolme vuotta on kuitenkin lyhyt aika. Yrittäisin ihastua vaimoon uudelleen. Tee päätös omalta osaltasi, että annat mahdollisuuden vaimollesi. Viettäkää paljon yhdessä kahdestaan aikaa, vaikka vain kotona jos lapsenvahtia ei ole. Päätä tietoisesti olla ihana, hauska ja rakastava aviomies. Kokeilkaa pariterapiaa. Jos kahden vuoden päästä tunteesi eivät ole muuttunut parempaan, eroaisin pikkuhiljaa. Tällä tarkoitan sitä, että ettet vain yhtäkkiä kerro vaimollesi, ettet rakasta häntä ja haluat erota, vaan valmistat häntä eroon niin, että se lopulta on toivottavasti (siinä tilanteessa) teidän yhteinen päätös. 

Joskus vaan käy niin että tunteet sammuu, oli sitten naimisissa ja lapsia. Tunteille ei voi mitään. Jos sulla on pitkään jo jatkunut tuo sama tunne, miettisin eroa. Tuo tilanne vaikuttaa vanhempien väleihin ja sitä kautta lapsiin, kyllä ne lapset vaistoaa ettei kaikki ole ok. Mieheni on masentunut ja yritän tässä tehdä kaikkeni jotta hän parantuisi, ja masentunut mieli vaikuttaa siihen miten lasten kanssa on läsnä. Voitko keskustella asiasta vaimosi kanssa ja miten hän tuntee ja mikä olisi teille paras ratkaisu?

Miehille ei tunnetusti seksi tarkoita edes sitä että pitäisi naisesta, ja ups sitten se tuleekin raskaaksi kun senhän piti hoitaa ehkäisy. Joo paha juttu..

Missä vaiheessa se vaimo nyt rumaksi ja kaikin puolin epätyypiksi muuttui? Lapsien saanti ehkäpä?

Aappeeee kirjoitti:

Niin. En tiedä olenko koskaan oikeasti rakastunut vaimooni. Ihastunut kylläkin. Kuvittelin vaimon olevan "se oikea" perustellen sen itselleni joillain ihme asioilla. Tuntuu helkkarin pahalta miettiä tällaisia.

Millaisilla asioilla?

Sellaisilla asioilla et mukavat appivanhemmat, hyvä äitiksi, lapsirakas ja mitähän vielä. Voi helvetti että oon ollu syvällä perkele.

Sori en ymmärrä teitä jotka haluaa vain syyttää ja syyllistää ja tuomaroida. Onko teillä itsenne kanssa ongelmia kun pitää dissata muita? Enkä ole syyttänyt vaimoani mistään. En mistään. Mitä nää jutut on?

Tunteet vie. Järki koittaa sohlata seassa

Aaapeeee kirjoitti:

Sellaisilla asioilla et mukavat appivanhemmat, hyvä äitiksi, lapsirakas ja mitähän vielä. Voi helvetti että oon ollu syvällä perkele.

Sori en ymmärrä teitä jotka haluaa vain syyttää ja syyllistää ja tuomaroida. Onko teillä itsenne kanssa ongelmia kun pitää dissata muita? Enkä ole syyttänyt vaimoani mistään. En mistään. Mitä nää jutut on?

Tunteet vie. Järki koittaa sohlata seassa

Kutsuit vaimoasi kamalaksi, ja sanoit ettet kunnioita häntä. Yleensä ihminen, josta noin puhutaan, on tehnyt edes jotain "ansaitakseen" moisen ylenkatseen sen tuomitsijan mielessä.

Kysyit oletko mulkku, eli tiedät aivan hyvin että sinut voidaan tuomita ja osin aivan aiheesta. Erikoinen kirjoitus siis.

olet vastuussa kyllä loppuelämäsi vaimostasi. vaimon kautta lapsistasi. mieti millaisen eron haluat lapsillesi. mahdollisimman sujuvan, kun ensin huolehdit heidän äidin henkisestä jaksamisesta. eli vaimo kuntoon eroa varten fyysisesti, henkisesti ja taloudellisesti. näin takaat lastesi hyvinvoinnin. et näköjään ole kovin kypsä, kun nimittelet täällä ulkopuolisiakin. vaikuttaa narsistiselta.

Minullekin mies perusteli eroa tuolla samalla, ei pystynyt kunnioittamaan ja siksi rakkaus kuollut. Se tuli vain niin puskista etten osannut ottaa sitä vastaan ja olin varma että joku on pakottanut hänet sanomaan niin. Se ei kuulostanut häneltä yhtään ja oli niin pitkälle mietitty etten voinut uskoa hänen keksineen sitä itse. Hän oli käynyt koko prosessin jo läpi päässään ja hänellä oli valmiina mietittynä miten järjestämme elämämme jotta kumpikin voi tahoillaan aloittaa uuden suhteen. Se meni vain yli hilseen minulta ja elämä muuttui epätodelliseksi.

Puhuisit vaimollesi.

No kyllä se on vain sun vastuu osaltasi jos olet antanut vaimosi ymmärtää että rakastat häntä, haluat naimisiin ja vielä lapsiakin. Etkä koko aikana ole suutasi avannut todellisista tunteistasi. Kukas muu niistä olisi puhunut?

Vastaustesi perusteella sulla on ongelmia omien tunteittesi tunnistamisessa. Ja todellakin ehkä masennustakin. Ehkäpä podet sitä, että teit virheen elämässäsi naimisiin mennessäsi, mutta ihminen on erehtyväinen, joten anna itsellesi anteeksi ja ota opiksi. Sinun tapauksessasi heijastat ehkä tyytymättömyyden omaan toimintaasi vaimoosi. Eli mene hakemaan apua lääkäriltäsi masennukseen.

Jos näet vaimosi nyt noin negatiivisesti, eikä syy ole masennuksessasi, silloin todella ero on ainoa ratkaisu. Ehkäpä vaimosikin on asiaan kypsä, riitelynne ei varmasti ole unelmaelämää hänellekään. Kun olet päässyt masennuslääkityksen tms. avulla tasapainoon, avaa keskustelu asiasta vaimosi kanssa, kerro ensiksi että kärsit masennuksesta.

Perheterapia olisi myös hyvä kanava jossain vaiheessa avata rehellinen keskusteluyhteys vaimoosi ja voitte miettiä miten eron toteutatte ystävinä, ettei lapset kärsi.

Sama ongelma. Hyvässä terapiassa voi löytyä syy.

Terapian käynyt

Aaaapee, älä välitä räyhääjistä. Minustakin on outoa miten hyökkääviä kommentteja saat. Sinähän kerrot mielestäni avoimesti ja asiallisesti mikä on tilanne sinun näkökulmastasi. Tällä palstallahan toki aina miehet on sikoja.

Mutta asiaan. Sinun/teidän tilanteenne ei etene mihinkään suuntaan jos haudot asioita pääsi sisällä. Vaihtoehtoja löytyy. Voit puhua vaimolle ihan keskenänne, jos vaimo on rauhallista sorttia. Jos hän on tavallisen tulistuvaista sorttia, lienee viisaampaa puhua ammattilaisen läsnäollessa. Onpahan erotuomari paikalla.

Kolmas vaihtoehto on että päätät keskittyä ihan muihin asioihin määrätyksi ajanjaksoksi. Katsot allakasta päivämäärän vaikkapa 3kk tai 6kk päähän, ja rauhoitat sen ajan, sinä aikana et siis salli itsellesi yhtään ajatustakaan erosta. Tavallaan annat "takuun" avioliitolle tietyksi ajaksi. Sen ajan sitten keskityt siihen että teet omasta elämästäsi niin hyvää ja hauskaa kuin on mahdollista, tietysti perhe huomioiden. Tämä on vähän itsekästä mutta toisaalta, mikä on vaihtoehto? Jos onnistut tulemaan onnelliseksi ihan omista lähtökohdistasi lähtien, koko asetelma saattaa muuttua valoisammaksi. Vasta määräajan umpeuduttua teet sitten tilannekatsauksen.

Minä toimin noin n. 10v. sitten ja se tepsi. Avioliitto kukoistaa ja syksyllä vietetään 20v. hääpäivää.

Ei valitettavasti kiinnostanut lukea ketjua loppuun koska olen todennäköisesti paska jätkä yms. mutta valitettava tosiasia on että sekä sinä, vaimosi että lapsesi tulette kärsimään tästä ellette saa jonkinlaista ratkaisua aikaan. Ero ei ole maailmanloppu, kunnioituksetom liitto taas voi olla sitä. Itse kamppailen sinänsä samantyylisen asian kanssa... tänään viimeksi lähdin käyttämään koiria lenkillä kun vaimo meni nukkumaan. Kun tultiin lenkiltä niin alkoi vittuilu että missä ootte oikein ollu kun ainakin puoli tuntiä meni...luottamus siis liitossa kohdillaan...

Rakkaus, se muuttuu vuosien mittaan erilaiseksi hyväksi ystävyydeksi. Rakkaus sana pitää sisällään myös sen eroottisen latauksen ja yhteiset lapset. Tämän jälkeen tapahtuvat muutokset pikkuhiljaa. Jos pitkän eron jälkeen tulee ikävän tuntu niin silloin on vielä jotain jäljellä.

Rakkaus, se muuttuu vuosien mittaan erilaiseksi hyväksi ystävyydeksi. Rakkaus sana pitää sisällään myös sen eroottisen latauksen ja yhteiset lapset. Tämän jälkeen tapahtuvat muutokset pikkuhiljaa. Jos pitkän eron jälkeen tulee ikävän tuntu niin silloin on vielä jotain jäljellä.

Käy vieraissa. Se on yleisin miesten tapa hoitaa avioliiton ongelmia.

Olet kai sitten melko mulkku. Ei isä jolla on kaksi pientä lasta voi ajatella noin. Sinun on hoidettava velvollisuutesi jotka olet itse asettanut itsellesi. Yleensä vanhemmat rakastavat lapsiaan ylitse muiden. Sen täytyy ratkaista ongelmasi. Jos et todella voi rakastaa enää vaimoasi niin rakasta kuitenkin lapsiasi.