Minusta ei taida koskaan tulla vaimoa eikä äitiä...

Jätä nyt ainakin se nykyinen, jos suhde kerran on kehno. Ehdit vielä hyvin tapaamaan uuden miehen ja tekemään jopa lapsia.

Sinulla on vielä hyvin aikaa, vaikkei loputtoman paljon niinkuin parikymppisenä. 

Ensimmäiseksi tulee sinun päästä pois suhteesta joka ei tunnu oikealta tai toimivalta. Plus jos toinen ei halua lapsia ja avioliittoon (jos mies jahkailee tai ei ole varma tarkoittaa se yleensä että ei halua, mutta ei halua sanoa ei, koska se saattaisi karkoittaa naisen nopeammin) ja itse taas haluaa niin ristiriita on aika suuri.

Siksi sinun tulisikin olla vapaana, jotta kun se oikea tulee vastaan olet valmis tarttumaan suhteeseen.

Lisäksi sinun kannattaisi hieman tarkastella omaa toimintaasi suhteessa. Ehkä sinun pitäisi olla itsekkäämpi ja vaatia toiselta enemmän osallistumista. Me miehet tuppaamme passivoitumaan jos kaikki tehdään puolestamme.. :(

Tsemppiä ja kivaa kesän odotusta !

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu niin pahalta... Olen 32-vuotias, kolmannessa parisuhteessani elävä nainen joka on varmaan kohta taas sinkku. Seuraan vierestä kuinka siskoni, veljeni, serkkuni ja ystäväni menevät naimisiin ja saavat lapsia. Vanhoista koulukavereista osa on ollut naimisissa jo pitkään ja heillä on kouluikäisiä lapsia. Nyt alkaa ne viimeisetkin akateemisimmat, jotka ovat keskittyneet koulutukseensa ja uraansa, olla naimisissa ja perheellisiä.

Enpä arvannut lapsena kun haaveilin omasta perheestä ja pitkästä avioliitosta että jäänkin ilman. Jotenkin tuntuu että vaikka teen mitä, minulle jää aina luu käteen. Moni varmaan ajattelee että minussa on joku iso vika... Jos on, en tiedä itse mikä se on. Olen parisuhteissani aina pyrkinyt pitämään kumppanista huolta ja hoitanut omat hommani. Usein olen hoitanut myös kumppanin hommat ja kantanut vastuuta mm. talousasioita ja kodinhoidosta. Olen laittanut toisen edelle monessa asiassa.

Omasta mielestäni olisin varmasti hyvä puoliso ja äiti. Olen mukava ja kiltti, ystävällinen ja hellä, hyvin koulutettu, hyvässä ammatissa, normaalipainoinen, perusnätti... Kokkaan, leivon ja siivoan. Teen käsitöitä... Laitan kotia. En oikein ymmärrä. Olenko vain aina valinnut väärän miehen? Vai ovatko muut perustaneet perheen ihmisen kanssa joka ei ole ollut heille ehkä täysin sopiva, mutta ihan ok tyyppi?

Kertokaa mulle, miten ihmeessä olette saaneet itsellenne hyvän miehen ja perheen?

En lukenut koko ketjua, mutta ainakin aloituksessa mainitsemasi asiat viittaavat siihen, että nykytilanteesi ja suhteesi eivät vie sinua kohti unelmiasi, vaan suorastaan niistä poispäin.

Olet vielä melko nuori. Unelmasi avioliitosta ja perheestä voivat hyvin toteutua.

Toisaalta naimattomuuskaan ei ole hirveä vaihtoehto, vaikka monet tahot yhteiskunnassamme niin viestivät.

Voi voi... Ovatpa ihmiset niin helposti epätoivoisia. On myös mahdollista että tuo juurikin tulee olemaan kohdallasi ongelma. Luulet että tähän mennessä elämä pitäis olla jotenkin valmista ja olet vasta kolmenkympin alussa..Itse avoerosin 34 vuotiaan, ja aloin nauttia enemmän elämästä sen sijaan että olisin voivotellut menneitä. Olinhan elänyt parhaan tietämykseni mukaan, joten mitä sitä elämää vastaan taistelemaan, muutkin asiat tapahtuisivat sitten jos se olisi juttuni ja tieni. elämä on sittemmin todella muuttunut. pitää elää omanlaistaan elämää eikä verrata muihin. Perhettä olen saanut sopivamman miehen kanssa. Monet ystäväni taas jo sinkkuilevat toisella kierroksella.

Vierailija kirjoitti:

Miehet ovat turhuutta ja narsistisia egoisteja. Usko pois, voit paremmin loppupeleissä, kun luovut noista pornomielikuvapäässäolevista mammanpojista. Sillä niitähän ne jokaikinen mies lopulta on. Tehtävänäsi olisi boostata loputtomasti pikkupoika-aikamiehen haurasta egoa ja samalla se näännyttäisi itsesi. Nauti luonnosta, eläimistä.. taiteesta, musiikista. Eläimet antavat paljon enemmän iloa kuin yksikään mies. Lapset on yliarvostettuja ja senhän jokainen tietää, mutta vahinkoja sattuu.

Nauti singleydestä. Niin nauttii miljoona kanssasisartasikin.

Sinkut elää pidempään - nunnat yli satavuotiaksi.

Ululiluli, väyväyväyv, äääähhhää, äittiiiii!! Kiesus mitä henkisiä pikkulapsia tälläkin palstalla pyörii.

Mulle tulee kyllä ap sunkuvauksesta se tunne, että paras ratkaisu olisi lopettaa nykyinen suhde. Sulla on vielä reilusti aikaa törmätä hyvään mieheen joka haluaa lapsia. Eikä nykyisesi kuulosta sellaiselta, jonka kanssa loppuelämä olisi onnellinen ja jonka takia kannattaisi haudata lapsihaaveet.

Ainoa ongelma on miehesi. Eroa kehiin. Monella ikäiselläsi miehelläkin on vauvakuume vaikka se onkin tabu. Kyllä niitä löytyy! Lapsirakkaat miehet ottavat asian tapailuvaiheessa aika suoraan esille, näyttävät kuvia sukulaislapsistaan ym. Ainakin minulla oli näin, tapailin sinkkuna ollessani kolmea-neljää 30-35-vuotiasta miestä ja kaikki halusivat lapsia. Itse en sen sijaan ollut asiasta varma. Mutta yksi heistä on nyt mieheni ja poikamme isä. En tiedä mitään söötimpää ja hellyttävämpää kuin komean ja miehekkään miehen, joka haluaa omia lapsia. Kerrassaan hurmaavaa!

Et kertonut missä asioissa parisuhteesi on kärsinyt ? Luottelit vsin itsestään selviä asioita. Muista, että miehelle on tärkeintä nsisen seksuaalisuus. Tämä ei suoranaisestii tarkoita seksiä vaan siihen liittyy monia muitakin tekijöitä. Vaikea on antaa ohjetta tuntematta ja näkemättä sinua.

minäkin haaveilin lapsena siitä että olisin rikas laulaja, ei taida toteuta sekään

Hei AP voin laittaa sulle vauvasiemeniä sisään, ainakin kolmeen eri paikkaan ihan varmuuden vuoksi.

Kysyt, miten ihmeessä me muut olemme saaneet itsellemme hyvän miehen ja perheen. Noh, aika kovalla työllä, täytyy tunnustaa. Miestä jallitin aika pitkään ja siedin alussa keskenkasvuisuusperseilyjä, sen jälkeen olen "kouluttanut" miestä aika huolella, ja lapsiakin jouduin vänkäämään lopulta aika pitkään. On vaatinut aika paljon työtä ja kärsivällisyyttä päästä nykyhetkeen, mutta ollaan kasvettu tosi tiiviisti yhteen, eikä kumpikaan osattaisi kuvitella enää muuta. Varsinkin suhteen alku oli paikoin tosi raivokas (ja minä olen kiivas luonne edelleen), mutta puhumalla ristiriidoista ja tunneansoista pääsee eroon.

Jos jotain vaihtaisin, niin anopin, mutta se onkin ihan toinen tarina se... Olen monta kertaa miettinyt, että jos anoppi olis vähän normaalijärkisempi, tuskin miehenkään kanssa olis ollut niin kamalan iso työ.

Kattele vähän nuorempiakin miehiä. Mä otin 28-vuotiaana 24-vuotiaan sulhasen, pinkaistiin äkkiä vihille ja tein sille neljä lasta, joista nuorin on 4 v.

Luinko mä oikein, että annoit yrityksesikin miehelle, että hänellä olisi töitä? Luinko oikein??? Jos luin, en ymmärrä miksi hyysäät.

Nykyinen suhde ei ole sulla ylläpitämisen arvoinen. Suosittelisin sulle, että olisit vähän aikaa yksinäsikin. Minä olin vaikean suhteen jälkeen pari vuotta ihan seurustelematta, ennenkuin mieheni tapasin. Opin paljon itsestäni, varsinkin siitä, että en halua enää miellyttää ketään, vaan ilmankin pärjään. (Ajattelin myös tekeväni/adoptoivani lapsen yksinäni, jos muu ei auta. Päätin lopettaa etsimisen ja hakemisen. Mies löytyi sattuman kautta.)

Siinä voi olla syy, miksi suhteet menee persiilleen, jos yrittää liikaa miellyttää ja hyysätä. Törmää ihmisiin, jotka haluavat alistaa sua ja määräillä sua ja hyväksikäyttää sun liian kilttiä luonnettasi.

Mun mies sanoi kerran, että "jos sua yrittää määräillä, sähän teen just tasan päinvastoin. Jos yrittää komentaa että Tee mulle kahvia!, sä tuot kahvipaketin ja sanot keitä ite, en ole sun piikas. " Niin, mua pitää nätisti pyytää... ;) niin saatan keittääkin. Enkä kanna miehelle kaupasta kaljaa enkä passaa nenän eteen muutenkaan, enkä hoida hänen hommiaan. Ihan itse se kaivaa kalsarinsa pyykkipussista ja vaihtaa lakanansa. Pyykinpesu ja kauppareissut on pääasiassa hänen vastuullaan, mä olen siivousvastaava.

Kynnysmatto ei yleensä saa arvostusta. Liika kiltteys ei sovi, jos haluaa miehen, joka arvostaa sua. Hyväksikäyttäjät etsivät juuri miellyttämisenhaluisia naisia, joita on helppo alistaa.

N47 v, 18 vuotta naimisissa

Vierailija kirjoitti:

10 viestiä vasta poistettu tästä ketjusta,hienoa modet hienoa.

Ihme ettei ole jo pääsy kielletty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko miettinyt keinohedelmöitystä tai adoptiota?

Olen miettinyt... Mutta kyllä minulle on tärkeintä se hyvä parisuhde ja puoliso jonka kanssa elämänsä elää. Jos tämä puoliso haluaisi vielä perustaa kanssani perheen, niin olisipa ihanaa. Sydäntäni riipaisee kun näen miehiä, jotka silminnähden rakastavat puolisoitaan ja perheitään. En ymmärrä miksei kohdalleni ole sattunut moista miestä.

AP

Ei ole liian myöhäistä sulle. Jos nykyinen suhde ei ole sitä mitä haluat, lopeta se ja toivuttuasi ala deittailla avoimin mielin. Iän karttuessa tiedät aina vain paremmin mitä haluat ja mitä et, etkä enää haaskaa aikaa toivottomiin juttuihin. Voit varmasti löytää sopivamman, jonka kanssa asiat menee luonnostaan oikeaan suuntaan. Itse ajattelin kuten sinä vielä muutama vuosi sitten, ja olin asiasta kohtalaisen varmakin. Sitten vähän alle 35-v:na löysin mulle oikean miehen, ja nyt eka vauva tulossa. Elämä voi yllättää, kun antaa sille mahdollisuuden yllättää!

Jos tunnet että nykyinen mies on väärä eikä siitä suhde parane niin lähde.  Sitten  sinun on mentävä ja oltava yhteyksissä paikkoihin joissa on muitakin vastaavia  ihmisiä.  Miehellä ei ole kiire lastenkaan teon suhteen.  Ei ole vielä sinullakaan mutta ei kannata tuhlatakaan aikaa.  Ota vakava keskustelu.  Pärjäättekö hyvin taloudellisesti ja siitä ei ole riitaa?  Onko koulutustasonne suunnilleen sama.  Nyt jos mies ei tyydy sinun

vaatimattomiin vaatimuksiisi eli lapsi ja se että mies rauhoituu ei huuda jne. niin sano että et voi jatkaa näin koska haluat perheen.  Sinulla on mielipide, sano se.

No pyydäpäs tuolta ylhäältä, iltarukouksessa täydestä sydämestä. Tule sit 10 v kuluttua ilmoitteleen, miten kävi. Muistan sua rukouksin. Jumala on suuri ja vastasi mullekin, myös mies ja lapsi tuli siinä sivussa sit.

Jos rakastat tätä miestä niin koeta vielä löytää yhteisymmärrys hänen kanssaan.  Hän on luonteeltaan tulinen mutta loukata ei saa niin että toinen vain itkee.  Toisaalta täydellistä suhdetta ei ole.  Jos taloudellisesti ja muuten on hyvä tilanne ja rakastatte toisianne niin tuntuu että loppu on sopimus-  ja neuvotteluasia kun sanot että puheyhteys pelaa.  Sano että haluat lapsen.  Sano miten kaipaat perhe-elämää.  Ole rohkea.

User1303 kirjoitti:

Et kertonut missä asioissa parisuhteesi on kärsinyt ? Luottelit vsin itsestään selviä asioita. Muista, että miehelle on tärkeintä nsisen seksuaalisuus. Tämä ei suoranaisestii tarkoita seksiä vaan siihen liittyy monia muitakin tekijöitä. Vaikea on antaa ohjetta tuntematta ja näkemättä sinua.

No kai ihan hyvä että tämäkin näkökulma tuli esille... Jatkuvat riidat, negatiivinen ilmapiiri, loukkaukset yms. pahat jutut ovat saaneet aikaan sen, että en oikeastaan enää halua miestäni. Ja olen oikeasti seksuaalinen ihminen. Aiemmissa suhteissani minä kärsin siitä kun miehet eivät halunneet yhtä paljon kuin minä. Se henkinen yhteys ja hyvä olo miehestä on kadonnut. Ja tarvitsen sitä halutakseni. Mies syyllistää minua haluttomuudestani ja se vain lisää vettä myllyyn. Tämä on siis vain yksi niistä aiheista missä minun pitäisi muuttua ja ehkä mennä jopa hoitoon että asian saisi "korjattua". Olemme yrittäneet puhua asiasta lukuisia kertoja mutta se menee aina tappeluksi. Emme näe asiaa samalla tavalla...

AP

Samanlaisia ajatuksia täällä, ikää 29.

Nykyinen mies on kyllä luotettava, kiltti ja haluaa lapsia...mutta miinuksia löytyy. Ei tee kotitöitä, ei osaa tehdä ruokaa, ei siivota ,pelaa koko ajan tietokoneella (tulee töistä kotiin ja istuu koko illan koneella) ja on muutenkin sellainen, että kaipaa paljon omaa aikaa. Ahdistuu jos pitää olla jossain pitempään ilman että saa itsekseen rauhoittua ja olla. On työssään aikaansaava, mutta kotona laiska. Seksiäkin ollut ties milloin.

Miten tämmöisen ihmisen kanssa tekee lapsia? Tiedän nyt jo, että yksin joutuisin lapset hoitamaan. Kerrankin pyysin (ei tee omaaloitteisesti) imuroimaan, niin imuroi vain osan asunnosta. Makuuhuoneesta ei kuulemma voinut imuroida, kun oli liian pimeä siellä! Mitenhän itse joka kerta sieltä saanut imurointua...eli tietää, että minä kyllä teen loppuun. Selvästi inhoaa kotitöitä ja imurointia ja mieluummin tekee kaikkea mukavaa koneella.

Nyt tuli minun mitta täyteen. Haluan kunnon miehen, joka tekee osan kotitöistä enkä tietokonetta rakastavaa nörttiä. Välillä mietin, että olenko liian vaativa, mutta en tämmöstäkään elämää jaksa! Hoidan jo nyt 3-vuorotyön lisäksi kaikki imuroinnista pyykinpesuun. Tähän lisäksi myös omakotitalon muut työt. Puuhommia tuo kyllä tekee, mutta minun pitää puut hankkia. Tänä talvena hän on kerran kolannut pihan ja kesälläkin nurmikon leikkaus on muistuttelun takana. Monesti raivostun huomautteluun ja teen homman itse.

No, tiedänpähän millaista miestä EN halua ja jos tulee niitä lapsia, niin peruskotityöt opetan kotona kaikille, sukupuoleen katsomatta.

Itse olen alkanut pelkäämään samaa, vaikka olenkin vasta 23-vuotias. Johtuu siitä, että menetin sen ajattelemani tosirakkauden ja nyt olo on petetty. En tiedä pystyisinkö koskaan rakastamaan ketään toista tai luottamaan täysin toiseen ihmiseen. Yksinäistä ajatella jos elämä meneekin ohi ilman kumppania.