Oletteko huomanneet miten Helsingistä on vähitellen tullut autoille vihamielinen paikka??
Maksuttomat pysäköinnit on muutettu lähes järjestään maksullisiksi.Kalliimpia 1-2 luokan pysäköintipaikkoja on koko ajan hinattu yhä kauemmas keskustasta. Ja aikaisempia edullisempia 3 vyöhykkeen alueita on muutettu 2 alueiksi. Näin sitten, että saadaan mm. sairailta ihmisiltä ja heidän omaisiltaan vietyä pois viimeisetkin rahat, kun he joutuvat asioimaan Töölön sairaaloissa. Työssäkäyvällä ei ole enää varaa tulla enää autolla töihin Helsingin keskustan lähialueille. Käytännössä, jos et asu Helsingin ytimessä ja omaa asukaspysäköinti lupaa, niin et ole tervetullut Helsinkiin autolla kuin isolla rahalla.
Tähän en voi sanoa muuta kuin, että pitäkää tunkkinne. Boikotoin jatkossa Helsinkiä mahdollisuuksisen mukaan. Jos jostain löytyy vaihtoehto tapahtumalle tai muulle menolle, niin valitsen jonkun muun kaupungin. Kiitos vihreät ja ahneuden typeryys.
Kommentit (195)
Pieni muistutus AP:lle. Ketkäs aiheuttaakaan ne Helsingin ruuhkat? Oliskos ne ulkopaikkakuntalaiset, jotka valitsevat vapaasti, että he saavat kulkea omalla autollaan töihin. Työpaikan täytyy tietenkin tarjota ilmainen pysäköinti, eikö niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä se vihreys teettää! Kuvitellaan , että kaikki voivat liikkua julkisilla tai pyörällä eikä kenelläkään ole koskaan tarvetta ylittää kunnan rajoja. Mieli saattaa muuttua viimeistään kun roudaat kahta kakaraa päivähoitoon niillä julkisilla .
Päivittäin helsinkiläiset ajavat lapsia päiväkoteihin kuormapyörillä, ympäri vuoden.
Toki suuri osa tulee toimen julkisen liikenteen kanssa.
Eivätkä he ole lainkaan yhtä vihaisia kuin sinä ;)
Nyt puhutaan kuitenkin ydinkeskustan ilmaisista parkkipaikoista, pitäisikö niitä olla?
Kuinka monelle kymmenelle tuhannelle?
Väittämäsi ei pidä paikkaansa kaikilta osin. Vihaisempaa ihmistä kuin helsingissä pyöräilevä ei ole olemassakaan.
Tämä vain vahvistaa käsitystä että autoilijat todella suhtautuvat pyöräilijöihin vihamielisesti.
Miten niin? Minä en ole autoilija, olen helsingissä kävelijä. Toki alempitasoinen kuin helsingissä pyöräilevä.
Hih.
Kai huomasit tuolla pyöräilijällä tuon automaatisen vihamielisyyden ja oletti sinut heti autoilijaksi.
Itse kun joskus harvoin pyöräilen Helsingissä, niin autojen kanssa ei ole juuri koskaan ongelmia kun vain itse noudattaa liikennesääntöjä. Muiden pyöräilijöiden kanssa taas on jatkuvasti hengenvaarassa kun ei koskaan voi tietää mikä oman mielialan mukainen sääntö heillä on voimassa.
Juu, kyllä tunnistin helsinkiläisen pyöräilijän. Joudun kuuntelemaan heitän tankoraivoaan lähes joka päivä.
Onneksi tämä em. toteutuu vain täällä internetissä. Oikeasti Helsingin kaduilla on ihan mukava fillaroida ja käyskennellä. Meidän kaikkien. Tule mukaan!
Helsinkiä on tähän asti rakennettu autoilun ehdoilla. Nyt on meidän jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden vuoro.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helsingissä on paljon sellaisia palveluita, joita me muut uusimaalaiset maksamme verovaroistamme. Esteetön ja helppo kulku esim. erikoissairaanhoitoon ja kohta päivystykseen Helsinkiin on taattava meillekin.
Termit haltuun.
Esteettömyyden puolesta Helsinki tekeekin töitä. Joukkoliikenne on jo suurelta osin toteutettu matalalattia-ajoneuvoilla.
Yksityisautoilu ei tue esteettömyyttä. Esteetön invaparkki ei ole kaikkien käytössä. Toki invaparkkeja tulee jättää muutamia ulko-ovien eteen.
Tuleeko se Helsingin joukkoliikenne muualle Uuttamaata? Ei tule. Meillä ei ole yhtään esteetöntä linja-autoa täällä. Esteetön tarkoittaa muuten muutakin kuin pelkkää fyysistä liikkumista, että siinäpä sinulle termistöä.
Tuota noin, millaista paikallista politiikkaa te siellä kehyskunnissa harjoitatte? Tuntuu tosi kurjalta että voitte siellä huonosti.
Joukkoliikenne kuuluu ELY:n vastuulle, joka on Uudellamaalla yhteinen.
Ihan turha sinun kanssasi on keskustella asiasta, ihan kuin sen paskovan pulun kanssa yrittäisi puhua. Esteettömyys-termi ei ole tuttu, eikä joukkoliikenteen järjestämisvastuukaan.
Huoh.
Ymmärrän toki, että yksittäiselle henkilölle usein oman auton käyttö on nopeaa ja kätevää. Kaupungissa kuitenkin asiaa täytyy ajatella massojen kannalta. Oman auton käyttö ei enää olisi nopeaa ja kätevää, jos kaikki polkupyöräilijät, kävelijät ja sporalla kulkijat hyppäisivät myös henkilöauton rattiin.
Tiivistä, kaupunkimaista rakennetta ei voi olla, jos kulkeminen perustuu yksityisautoiluun. Siksi joukkoliikennettä ja kevyttä liikennettä kaupungissa suositaan, mikä ei tietenkään tarkoita sitä, että omalla autolla ei saisi kulkea. Siitä vain joutuu maksamaan hieman enemmän.
Kun mahdollisimman moni valitsee muun kulkumuodon, autolla pääsevät ja mahtuvat liikkumaan ne, joille se on ainoa vaihtoehto. Oman auton kätevä käyttö on siis täysin riippuvainen siitä, että kaikki eivät valitse sitä kulkupelikseen.
Ilmaisten parkkipaikkojen lisääminen ei ole kestävää tai järkevää kehitystä. Mitä halvempaa auton käyttö on, sen useampi sitä käyttää. Tuloksena sinulle ei olisi kuitenkaan vapaata, ilmaista paikkaa sairaalan lähellä. Järkevämpää on pitää maksut sellaisina, että parkkipaikkojen kysyntä ja tarjonta on kutakuinkin tasapainossa.
Joukkoliikenteen seutulippujen hintaa pitäisi minunkin mielestäni laskea, ne ovat järkyttävän kalliita.
Terveisin helsinkiläinen autoilija, pyöräilijä, kävelijä ja joukkoliikenteen käyttäjä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä se vihreys teettää! Kuvitellaan , että kaikki voivat liikkua julkisilla tai pyörällä eikä kenelläkään ole koskaan tarvetta ylittää kunnan rajoja. Mieli saattaa muuttua viimeistään kun roudaat kahta kakaraa päivähoitoon niillä julkisilla .
Päivittäin helsinkiläiset ajavat lapsia päiväkoteihin kuormapyörillä, ympäri vuoden.
Toki suuri osa tulee toimen julkisen liikenteen kanssa.
Eivätkä he ole lainkaan yhtä vihaisia kuin sinä ;)
Nyt puhutaan kuitenkin ydinkeskustan ilmaisista parkkipaikoista, pitäisikö niitä olla?
Kuinka monelle kymmenelle tuhannelle?
Väittämäsi ei pidä paikkaansa kaikilta osin. Vihaisempaa ihmistä kuin helsingissä pyöräilevä ei ole olemassakaan.
Tämä vain vahvistaa käsitystä että autoilijat todella suhtautuvat pyöräilijöihin vihamielisesti.
Miten niin? Minä en ole autoilija, olen helsingissä kävelijä. Toki alempitasoinen kuin helsingissä pyöräilevä.
Hih.
Kai huomasit tuolla pyöräilijällä tuon automaatisen vihamielisyyden ja oletti sinut heti autoilijaksi.
Itse kun joskus harvoin pyöräilen Helsingissä, niin autojen kanssa ei ole juuri koskaan ongelmia kun vain itse noudattaa liikennesääntöjä. Muiden pyöräilijöiden kanssa taas on jatkuvasti hengenvaarassa kun ei koskaan voi tietää mikä oman mielialan mukainen sääntö heillä on voimassa.
Juu, kyllä tunnistin helsinkiläisen pyöräilijän. Joudun kuuntelemaan heitän tankoraivoaan lähes joka päivä.
Onneksi tämä em. toteutuu vain täällä internetissä. Oikeasti Helsingin kaduilla on ihan mukava fillaroida ja käyskennellä. Meidän kaikkien. Tule mukaan!
Ei kyllä ole mukava, vaan vaarallista.
Varsinkin baanan pyöräilijät ovat hankalia, sillä eräillä ei ole mitään käsitystä siitä mikä on sopiva nopeus muun liikenteen seassa. Jarruja ei haluta käyttää, sillä sittenhän taas pitäisi käyttää sitä kalliisti myslistä hankittua energiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä pelkästään Helsingissä, vaan myös Vantaalla on muutettu kaikki pysäköinti maksulliseksi.
Tuo ei pidä paikkaansa edes Helsingissä. Helsingin ydinkeskustassa on 24h ilmaisia parkkipaikkoja.
Nämä kumpikaan ei pidä paikkaansa. Vantaalla siirrytään aluksi Tikkurilassa maksulliseen pysäköintiin. Nytkin muuten huomaa, että maksulliset parkkihallit ovat tyhjillään ja porukka kävelee asioilleen vaikka kilometrin päästä, jotta auton saa ilmaiseksi parkkiin. Tietysti tämä maksullisuus syöpä jossain vaiheessa leviää muuallekin Vantaalle vaikka parkkipaikkoja olisikin. Ei muuten ole kovin kallista lystiä jättää vaikka soralle alueita joihin voi autoja jättää tai tehdä tiet pikkaisen leveämmäksi, jottaa auton saa siihen parkkiin.
Helsingin keskustan ilmaiset parkkipaikat. Urbaania legendaa? Ala laittamaan listaa mistä löytyvät, jotta väitteesi on uskottava?
Anteeksi viive - foorumi ei postannut jostain syystä tätä:
http://www.hel.fi/static/hkr/pysakointi/kantakaupunkipysakointikartta.p…
Pitkäaikaista maksutonta pysäköintiä löytyy Kruununhaasta, Skattalta ja Kaivarista.
Autopaikat eivät nosta asuntojen hintoja. Kyse on kaavoituksesta ja ahneusta. Kyllä kaupungin pitää kaavoittaa kerrostalolle parkkipaikka. Samalla alueesta tulee oikeasti viihtyisämpi, kun alueesta tulee väljempi. Tämä on jo aikaisemmin ymmärretty. Nyt kerrostalot rakennetaan kiinni kylki kyljeen ja isolla rahalla pitäisi maahan louhia kalliita parkkihalleja kun paljon halvemmallakin päästäisiin = Vedetään vähän takapihan soran päälle asfalttia pintaan ja maalataan siihen pysäköintiviivat.
Ja en todellaan halua joka kaupan eteen ajaa autolla, välttämättä. Tosin asioin paljon mielummin sellaisissa kaupoissa, joissa tämä on ymmärretty, mahdollista ja ilmaista. Esim. Lidl ja kauppakeskukset. Ja ymmärrän kyllä, että Helsingin keskussa voi olla vähän tiukkaa parkkipaikoista, mutta puhutaan alueista, jotka ovat noin 5 km päästä ytimestä kuten Hakaniemi jne. Kohta et saa autoa mihinkään parkkiin näillekään alueille, vaan joudut autoa siirtämään 2 tunnin välein ja aina lypsetään 5 euroa = autolla ajaminen työpaikalle ei onnistu. Joskus olisi kyllä kiva ajaa työpaikalle, varsinkin kun parkkiruutuja on tyhjillään, mutta ei ole varaa pysäköidä esim. 10 tuntia autoa edes kerran viikossa tohon hintaan mitä nyt pyytävät. Joskus on julkisen liikenteen lakkoja, kurjia räntäsateita, jolloin olisi mukava vain lähteä kotipihasta lämpöisellä autolla ja ajaa se työpaikalle vs. odotat jotain bussia läpimärkänä. Tai kun haluat kantaa työpaikalle tietokonetta, vähän kukkamultaa, uutta peiliä tms. Joskus on vain kivaa käydä työssä autolla eikä aina julkisilla, varsinkin kun työpaikan jälkeen haluaa asioida eri paikoissa autolla.
AP
Jos jättää vaikka kymppitonnin auton ostamatta, ja autoon liittyvät bensa- ja vakuutusmaksutkin säästyvät, niin sillä rahalla kulkee aika monta kertaa taksilla saati sitten julkisilla. Lomille voi vaikka vuokrata auton.
Jos on varaa autoon, pysäköintikulut on pikkuinen hiirenpaska muihin kuluihin verrattuna.
Sairauskustannukset pienenee, kun ainakin alle 2 km matkat kulkee lihasvoimalla.
Asumiskustannukset pienenee, kun autoille ei tarvitse rakentaa halleja ja pysäköintipaikkoja.
Sairaaloiden luona saisi tietty olla ilmaispaikkoja, mutta miten valvotaan että niitä käyttävät vain oikeasti tarvitsevat?
Autoilen kyllä itsekin, mutta aniharvoin yksin, yleensä lasten harrastuskyytejä ja useampi kyydissä . Esikoinen kulkee jo sujuvasti joka puolelle julkisilla tai pyörällä.
Kenelle nyt oikeasti voi olla ongelma se, että satunnaisesti joutuu maksamaan pysäköintimaksuja? Ei maalaiset käy Helsingin keskustassa joka päivä (poislukien työmatkalaiset) ja sen kerran kun isolle kirkolle lähdetään, niin mitä väliä jos pysäköintiin menee pari kymppiä? Se kuuluu autoilun kustannuksiin siinä missä polttoaine, vakuutukset, renkaanvaihdot ja niiden kausisäilytys, autonkatsastus, auton pesukulut jne jne. Autoilu nyt vaan maksaa ja kenellekään auton omistajalle tämän ei pitäisi tulla yllätyksenä.
Töölön sairaalan alueella pysäköinti on huomattavasti halvempaa kuin keskustassa, joten siitäkään ei pitäisi vinkua. Enemmän joutuvat maksamaan ne autottomat, jotka kulkevat taksilla.
On ihan naurettavaa, että ihminen, jolla on varaa autoon, kehtaa valittaa jostain pysäköintimaksuista! Ymmärrän sen, että ydinkeskustassa töissä käyvä joutuu harkitsemaan, maksaako sen työpaikkapysäköinnin 250€/kk vai tuleeko ennemmin julkisilla. Mutta satunnaiset kävijät, valoja nyt päälle!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä se vihreys teettää! Kuvitellaan , että kaikki voivat liikkua julkisilla tai pyörällä eikä kenelläkään ole koskaan tarvetta ylittää kunnan rajoja. Mieli saattaa muuttua viimeistään kun roudaat kahta kakaraa päivähoitoon niillä julkisilla .
Päivittäin helsinkiläiset ajavat lapsia päiväkoteihin kuormapyörillä, ympäri vuoden.
Toki suuri osa tulee toimen julkisen liikenteen kanssa.
Eivätkä he ole lainkaan yhtä vihaisia kuin sinä ;)
Nyt puhutaan kuitenkin ydinkeskustan ilmaisista parkkipaikoista, pitäisikö niitä olla?
Kuinka monelle kymmenelle tuhannelle?
Väittämäsi ei pidä paikkaansa kaikilta osin. Vihaisempaa ihmistä kuin helsingissä pyöräilevä ei ole olemassakaan.
Tämä vain vahvistaa käsitystä että autoilijat todella suhtautuvat pyöräilijöihin vihamielisesti.
Miten niin? Minä en ole autoilija, olen helsingissä kävelijä. Toki alempitasoinen kuin helsingissä pyöräilevä.
Hih.
Kai huomasit tuolla pyöräilijällä tuon automaatisen vihamielisyyden ja oletti sinut heti autoilijaksi.
Itse kun joskus harvoin pyöräilen Helsingissä, niin autojen kanssa ei ole juuri koskaan ongelmia kun vain itse noudattaa liikennesääntöjä. Muiden pyöräilijöiden kanssa taas on jatkuvasti hengenvaarassa kun ei koskaan voi tietää mikä oman mielialan mukainen sääntö heillä on voimassa.
Juu, kyllä tunnistin helsinkiläisen pyöräilijän. Joudun kuuntelemaan heitän tankoraivoaan lähes joka päivä.
Onneksi tämä em. toteutuu vain täällä internetissä. Oikeasti Helsingin kaduilla on ihan mukava fillaroida ja käyskennellä. Meidän kaikkien. Tule mukaan!
Ei kyllä ole mukava, vaan vaarallista.
Varsinkin baanan pyöräilijät ovat hankalia, sillä eräillä ei ole mitään käsitystä siitä mikä on sopiva nopeus muun liikenteen seassa. Jarruja ei haluta käyttää, sillä sittenhän taas pitäisi käyttää sitä kalliisti myslistä hankittua energiaa.
Erikoista näin internetaikana kun jokaisella on kamerapuhelin että näitä ei löydy sen enempää fb-sivujen viharyhmistä kuin arkielämän kohdannoissakaan. Kusipäisten pyöräilijöiden bongausrymää luen facesta kyllä ahkerasti.

Koko baana pitäisi laittaa parkkipaikoiksi espoolais- ja nurmijärveläisautoille. Siellä ne voisivat imeä toistensa pakoputkia...

Voivoi, ota ne ruusunpunaiset lasit pois ja herää todellisuuteen. Ja ei kiitos, en tule mukaan. Olen oppinut kulkemaan mahdollisimman lähellä taloja ja siten jossain määrin olen onnistunut väistämään näitä raivopäitä, jotka pitävät ajoväylinään kaikkia tasaisia pintoja, mm. jalkakäytäviä.
En oo kyl huomannut.
Keskustaan jos meen, niin meen metrolla.
Vierailija kirjoitti:
Maksuttomat pysäköinnit on muutettu lähes järjestään maksullisiksi.Kalliimpia 1-2 luokan pysäköintipaikkoja on koko ajan hinattu yhä kauemmas keskustasta. Ja aikaisempia edullisempia 3 vyöhykkeen alueita on muutettu 2 alueiksi. Näin sitten, että saadaan mm. sairailta ihmisiltä ja heidän omaisiltaan vietyä pois viimeisetkin rahat, kun he joutuvat asioimaan Töölön sairaaloissa. Työssäkäyvällä ei ole enää varaa tulla enää autolla töihin Helsingin keskustan lähialueille. Käytännössä, jos et asu Helsingin ytimessä ja omaa asukaspysäköinti lupaa, niin et ole tervetullut Helsinkiin autolla kuin isolla rahalla.
Tähän en voi sanoa muuta kuin, että pitäkää tunkkinne. Boikotoin jatkossa Helsinkiä mahdollisuuksisen mukaan. Jos jostain löytyy vaihtoehto tapahtumalle tai muulle menolle, niin valitsen jonkun muun kaupungin. Kiitos vihreät ja ahneuden typeryys.
Nykyään ainut millä voi vaikuttaa yksilönä mihinkään, on päätös siirtää asiointi muualle. Ainoastaa kuluttamisen kautta kansalaisten hyöty arvioidaan ylipäänsä, niin tästä päätellen ainoastaan kuluttamistottumuksia muuttamalla voi vaikuttaa. Itse en ole käynyt ostoksilla keskustassa tai Itiksessä enää vuosiin erinäisistä syistä, ja siirtänyt asiointini Jumboon koska sinne pääsee nopeasti ja näppärästi autolla ja siellä on aina runsaasti ilmaista pysäköintitilaa. Ainut mikä harmittaa on se, että kaikki hyvät ravintolat sijaitsevat keskustan liepeillä, mutta säästyypähän rahaa kun ei tule syötyä ulkona enää niin usein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä se vihreys teettää! Kuvitellaan , että kaikki voivat liikkua julkisilla tai pyörällä eikä kenelläkään ole koskaan tarvetta ylittää kunnan rajoja. Mieli saattaa muuttua viimeistään kun roudaat kahta kakaraa päivähoitoon niillä julkisilla .
Päivittäin helsinkiläiset ajavat lapsia päiväkoteihin kuormapyörillä, ympäri vuoden.
Toki suuri osa tulee toimen julkisen liikenteen kanssa.
Eivätkä he ole lainkaan yhtä vihaisia kuin sinä ;)
Nyt puhutaan kuitenkin ydinkeskustan ilmaisista parkkipaikoista, pitäisikö niitä olla?
Kuinka monelle kymmenelle tuhannelle?
Väittämäsi ei pidä paikkaansa kaikilta osin. Vihaisempaa ihmistä kuin helsingissä pyöräilevä ei ole olemassakaan.
Tämä vain vahvistaa käsitystä että autoilijat todella suhtautuvat pyöräilijöihin vihamielisesti.
Miten niin? Minä en ole autoilija, olen helsingissä kävelijä. Toki alempitasoinen kuin helsingissä pyöräilevä.
Hih.
Kai huomasit tuolla pyöräilijällä tuon automaatisen vihamielisyyden ja oletti sinut heti autoilijaksi.
Itse kun joskus harvoin pyöräilen Helsingissä, niin autojen kanssa ei ole juuri koskaan ongelmia kun vain itse noudattaa liikennesääntöjä. Muiden pyöräilijöiden kanssa taas on jatkuvasti hengenvaarassa kun ei koskaan voi tietää mikä oman mielialan mukainen sääntö heillä on voimassa.
Juu, kyllä tunnistin helsinkiläisen pyöräilijän. Joudun kuuntelemaan heitän tankoraivoaan lähes joka päivä.
Onneksi tämä em. toteutuu vain täällä internetissä. Oikeasti Helsingin kaduilla on ihan mukava fillaroida ja käyskennellä. Meidän kaikkien. Tule mukaan!
Ei kyllä ole mukava, vaan vaarallista.
Varsinkin baanan pyöräilijät ovat hankalia, sillä eräillä ei ole mitään käsitystä siitä mikä on sopiva nopeus muun liikenteen seassa. Jarruja ei haluta käyttää, sillä sittenhän taas pitäisi käyttää sitä kalliisti myslistä hankittua energiaa.
Erikoista näin internetaikana kun jokaisella on kamerapuhelin että näitä ei löydy sen enempää fb-sivujen viharyhmistä kuin arkielämän kohdannoissakaan. Kusipäisten pyöräilijöiden bongausrymää luen facesta kyllä ahkerasti.
Ilmeisesti minun pitää laittaa pyörääni kamerat eteen ja varsinkin taakse.
Niissä on kuitenkin se ongelma, että arvotavara häipyy pyöristä Helsingissä turhan nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä se vihreys teettää! Kuvitellaan , että kaikki voivat liikkua julkisilla tai pyörällä eikä kenelläkään ole koskaan tarvetta ylittää kunnan rajoja. Mieli saattaa muuttua viimeistään kun roudaat kahta kakaraa päivähoitoon niillä julkisilla .
Päivittäin helsinkiläiset ajavat lapsia päiväkoteihin kuormapyörillä, ympäri vuoden.
Toki suuri osa tulee toimen julkisen liikenteen kanssa.
Eivätkä he ole lainkaan yhtä vihaisia kuin sinä ;)
Nyt puhutaan kuitenkin ydinkeskustan ilmaisista parkkipaikoista, pitäisikö niitä olla?
Kuinka monelle kymmenelle tuhannelle?
Väittämäsi ei pidä paikkaansa kaikilta osin. Vihaisempaa ihmistä kuin helsingissä pyöräilevä ei ole olemassakaan.
Miksi pyöräilijä joutuu sitä jarrua tai kelloa niin peljon käyttämään? Olisiko syynä kävelijät, jotka poukkoilevat pyöräteillä tai muuttavat suuntaa taakseen vilkaisematta? Itse pyöräilijänä noudatan aina sääntöjä, ja mielesäni on kohteliasta ilmoittaa tulostaan kellolla. Tämä tuntuu olevan useimmille punainen vaate: luullaan että rimputan kelloa kun luulen olevani joku Euroopan omistaja ja sitten puidaan nyrkkiä ja huudellaan perään. Teen niin tai näin, aina väärin päin?
Tämä vain vahvistaa käsitystä että autoilijat todella suhtautuvat pyöräilijöihin vihamielisesti.
Miten niin? Minä en ole autoilija, olen helsingissä kävelijä. Toki alempitasoinen kuin helsingissä pyöräilevä.
Hih.
Kai huomasit tuolla pyöräilijällä tuon automaatisen vihamielisyyden ja oletti sinut heti autoilijaksi.
Itse kun joskus harvoin pyöräilen Helsingissä, niin autojen kanssa ei ole juuri koskaan ongelmia kun vain itse noudattaa liikennesääntöjä. Muiden pyöräilijöiden kanssa taas on jatkuvasti hengenvaarassa kun ei koskaan voi tietää mikä oman mielialan mukainen sääntö heillä on voimassa.
Juu, kyllä tunnistin helsinkiläisen pyöräilijän. Joudun kuuntelemaan heitän tankoraivoaan lähes joka päivä.
Onneksi tämä em. toteutuu vain täällä internetissä. Oikeasti Helsingin kaduilla on ihan mukava fillaroida ja käyskennellä. Meidän kaikkien. Tule mukaan!
Ei kyllä ole mukava, vaan vaarallista.
Varsinkin baanan pyöräilijät ovat hankalia, sillä eräillä ei ole mitään käsitystä siitä mikä on sopiva nopeus muun liikenteen seassa. Jarruja ei haluta käyttää, sillä sittenhän taas pitäisi käyttää sitä kalliisti myslistä hankittua energiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maksuttomat pysäköinnit on muutettu lähes järjestään maksullisiksi.Kalliimpia 1-2 luokan pysäköintipaikkoja on koko ajan hinattu yhä kauemmas keskustasta. Ja aikaisempia edullisempia 3 vyöhykkeen alueita on muutettu 2 alueiksi. Näin sitten, että saadaan mm. sairailta ihmisiltä ja heidän omaisiltaan vietyä pois viimeisetkin rahat, kun he joutuvat asioimaan Töölön sairaaloissa. Työssäkäyvällä ei ole enää varaa tulla enää autolla töihin Helsingin keskustan lähialueille. Käytännössä, jos et asu Helsingin ytimessä ja omaa asukaspysäköinti lupaa, niin et ole tervetullut Helsinkiin autolla kuin isolla rahalla.
Tähän en voi sanoa muuta kuin, että pitäkää tunkkinne. Boikotoin jatkossa Helsinkiä mahdollisuuksisen mukaan. Jos jostain löytyy vaihtoehto tapahtumalle tai muulle menolle, niin valitsen jonkun muun kaupungin. Kiitos vihreät ja ahneuden typeryys.
Nykyään ainut millä voi vaikuttaa yksilönä mihinkään, on päätös siirtää asiointi muualle. Ainoastaa kuluttamisen kautta kansalaisten hyöty arvioidaan ylipäänsä, niin tästä päätellen ainoastaan kuluttamistottumuksia muuttamalla voi vaikuttaa. Itse en ole käynyt ostoksilla keskustassa tai Itiksessä enää vuosiin erinäisistä syistä, ja siirtänyt asiointini Jumboon koska sinne pääsee nopeasti ja näppärästi autolla ja siellä on aina runsaasti ilmaista pysäköintitilaa. Ainut mikä harmittaa on se, että kaikki hyvät ravintolat sijaitsevat keskustan liepeillä, mutta säästyypähän rahaa kun ei tule syötyä ulkona enää niin usein.
Minulla on ihan sama tilanne. Joskus aikoinaan kävin keskustassa melkein joka päivä, mutta nyt voi mennä kuukausia etten käy siellä. Itäkeskuksessa sentään joudun joskus käymään, mutta sielläkin todella harvoin.
Jumbossa yleensä asioin.
Aika perus autoilumyönteinen ja pyöräilyvihamielinen ketju.
Ei mulla nyt muuta tähän.