Oletteko huomanneet miten Helsingistä on vähitellen tullut autoille vihamielinen paikka??
Maksuttomat pysäköinnit on muutettu lähes järjestään maksullisiksi.Kalliimpia 1-2 luokan pysäköintipaikkoja on koko ajan hinattu yhä kauemmas keskustasta. Ja aikaisempia edullisempia 3 vyöhykkeen alueita on muutettu 2 alueiksi. Näin sitten, että saadaan mm. sairailta ihmisiltä ja heidän omaisiltaan vietyä pois viimeisetkin rahat, kun he joutuvat asioimaan Töölön sairaaloissa. Työssäkäyvällä ei ole enää varaa tulla enää autolla töihin Helsingin keskustan lähialueille. Käytännössä, jos et asu Helsingin ytimessä ja omaa asukaspysäköinti lupaa, niin et ole tervetullut Helsinkiin autolla kuin isolla rahalla.
Tähän en voi sanoa muuta kuin, että pitäkää tunkkinne. Boikotoin jatkossa Helsinkiä mahdollisuuksisen mukaan. Jos jostain löytyy vaihtoehto tapahtumalle tai muulle menolle, niin valitsen jonkun muun kaupungin. Kiitos vihreät ja ahneuden typeryys.
Kommentit (195)
Ymmärrän hyvin miksi näin on tapahtunut. Autovirta reuna-alueilta keskustaan on tälläkin hetkellä ihan älytön ruuhka-aikoina ja siitä saa kärsiä myös julkisia (busseja) käyttävät, puhumattakaan ilmanlaadun heikkenemisestä. Jollain tavalla sitä autoliikennettä on vähennettävä, koska väkimäärä kasvaa koko ajan.
Toisaalta en ymmärrä sitä, että miksi yritykset ja julkiset palvelut/laitokset välttämättä pitää kaikki tunkea keskustaan. Niinkuin nuo ap:n mainitsemat sairaalat. Reuna-alueilla on tilaa vaikka kuinka ja paljon, ei tarvitse kovin kauaksi keskustasta mennä kun jo löytyy rakentamatonta peltoa, jonne kuitenkin on jo olemassa tai helppo pystyttää myös julkiset yhteydet.
Peijas ja Jorvi ovatkin laitamilla. Varmaan on muutakin, mutta nuo tulivat ekana mieleen. Hätäkeissit hoituu tietullista huolimatta sirralla. Hähä
Autoilevana stadilaisena tiedän kyllä paljon maksuttomia parkkipaikkoja. Ne ovat kuitenkin vähän niinkuin maalaisten marjapaikat – ei niitä muualta tuleville kerrota. Etsikää ite omat hyvät mestanne.
Ja jos tuo parkkipaikan halu/haku vaikuttaa elämänlaatuusi niin me helsinkiläiset veronmaksajat olemme tuottaneet avuksesi karttapalvelun, ladattavan tiedoston. Valitan, mutta enempää en voi auttaa :(
Ookoo, kato tää mobiili on niin huono että luulin ettei se linkityynyt.
Kiittikö se tiedustelija edes?
En huomannut...
Olin ennen töissä Helsingin keskusta-alueella, mutta en missään tapauksessa haluaisi enää takaisin. Julkiset eivät toimi riittävän hyvin ja kohtuuhintaisia pysäköintipaikkoja ei ole. Liityntäpysäköintikin on ihan surkeasti suunniteltu, paikat on monesti ihan täynnä jos ei ole aivan aamuvarhaisella liikenteessä.
Rasittavaa kuluttaa hirveästi aikaa, rahaa ja hermoja siihen, että pääsee kotoaan työpaikalle. Ja sitä kodin sijaintiakaan ei kannata valita työpaikan sijainnin perusteella, koska nykypäivänä paikka ei kuitenkaan ole pysyvä. Harmi vaan, ettei aina voi valita.
Vierailija kirjoitti:

Harmi että sulle jäi kurja fiilis.

Enemmän harmittaa se, että hyvin todennäköisesti päädyn jossain vaiheessa takaisin ja se, että en taatusti ole ainoa, jota ongelma on koskettanut/koskettaa. Minulle ei ole mikään välttämättömyys kulkea omalla autolla töihin, mutta jos se tehdään mahdottomaksi niin olisi kohtuullista, että julkiset olisivat liityntäpysäköinteineen oikeasti toimiva vaihtoehto. Ensin pitäisi panostaa julkiseen liikenteesen ja vasta sitten lähteä estämään yksityisautoilua, eikä toisinpäin.
Vierailija kirjoitti:
Olin ennen töissä Helsingin keskusta-alueella, mutta en missään tapauksessa haluaisi enää takaisin. Julkiset eivät toimi riittävän hyvin ja kohtuuhintaisia pysäköintipaikkoja ei ole. Liityntäpysäköintikin on ihan surkeasti suunniteltu, paikat on monesti ihan täynnä jos ei ole aivan aamuvarhaisella liikenteessä.
Rasittavaa kuluttaa hirveästi aikaa, rahaa ja hermoja siihen, että pääsee kotoaan työpaikalle. Ja sitä kodin sijaintiakaan ei kannata valita työpaikan sijainnin perusteella, koska nykypäivänä paikka ei kuitenkaan ole pysyvä. Harmi vaan, ettei aina voi valita.
itsekin olin joskus keskustassa töissä.
Onneksi minulla oli vapaat työajat ja urakkapalkka, joten päädyin tekemään työt silloin kun muut olivat jo häipyneet. Tosi helppo kun auton sai maksulliselle paikalle oven eteen ja ilmaiseksi, koska ei ollut enää maksullinen aika. Sitten joskus ennen aamuruuhkaa ajelin kotiin nukkumaan.
Muutenkin rauhallisessa ja tyhjässä toimistossa oli mukavampi tehdä asiallisia hommia, kun ei kukaan ollut vieressä häiritsemässä ja kyselemässä mihinkään liittymättömiä omia juttujaan.
Hyvä että sinulle jäi kiva mieli.
Näitä tarinoita siis on pääkaupunkiseudulla toista miljoonaa. Kertotaan kaikki omamme!
Vierailija kirjoitti:
Liityntäpysäköinti on ilmaista.
No ei ole! Ja jos on, paikkoja ei riitä läheskään kaikille.
Jos on varaa omistaa auto, pitää olla varaa myös maksaa pysäköinnistä! Maa ja tila on Helsingissä kallista; miksi autoille pitäisi olla ilmaista tilaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika perus autoilumyönteinen ja pyöräilyvihamielinen ketju.
Ei mulla nyt muuta tähän.
Jos Helsingin pyöräilijät osaisivat liikennesäännöt, niin pyöräilyvihamielisyys olisi hyvin vähäistä.
Hei , mutta mehän voisimmekin määrittää pyöräilyvihamielisyyden pyöräilyfobiaksi ja rasismiksi, niin ongelma ratkeaa ihan itsekseen.
Älä yleistä. Itse ajan työmatkaa fillarilla kesät talvet, ja todellakin osaan säännöt ja noudatan niitä. Ajokortti löytyy, kirjaimet a ja b, molemmat ihan inssiajon kautta saatuja. Eniten sääntöjä noudattamattomia on satunnaisissa pyöräilijöissä: ajavat ilman kypärää kaistoja väärään suuntaan, valoissa päin punaista, ei näytetä suuntamerkkejä eikä soiteta kelloa varoitukseksi.
Jalankulkijoissa ongelmana on ne, jotka kävelee pyörätiellä, tai muuttaa kulkusuuntaa taakseen katsomatta. Sen vuoksi soitan aina kelloa, se ei tarkoita että kuvittelisin olevani joku euroopanomistaja.
Jos kaikki muistaisivat, että liikenteessä on muitakin ja katselisivat enemmän ympärilleen, olisi paljon vähemmän vähältä piti -tilanteita.
Hyvää iltaa!
Nyt kun kaupunkipyörät taas tulevat kaupunkikuvaan niin en malta olla puuttumatta kypäräkeskusteluun.
Tieliikennelaissa pyöräilykypärän käyttöä suositellaan. Pakollinen se ei siis ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liityntäpysäköinti on ilmaista.
No ei ole! Ja jos on, paikkoja ei riitä läheskään kaikille.
On, ja kyllä riittää.
Ethän itsekään ole siirtynyt liityntäpysäköinnin käyttäjäksi, huomaan. Etkä ole edes kokeillut.
Odotan yhä realismiin perustuvaa aikalaishavaintoasi.
Toivottavasti keskustelu ei muutu kokonaan pyöräilyvihamieliseksi.
Aiheena on edelleen henkilöautopysäköinti Helsingin kantakaupungissa.
Vierailija kirjoitti:
Peijas ja Jorvi ovatkin laitamilla. Varmaan on muutakin, mutta nuo tulivat ekana mieleen. Hätäkeissit hoituu tietullista huolimatta sirralla. Hähä
Niin ovat. Jos ajatellaan vaikka tilannetta, että lähdet Vuosaaresta Jorviin erikoissairaanhoitoon, matka suuntaansa kestää julkisilla käytännössä noin puolitoista tuntia. Kyllä siinä päivän saa kulumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä se vihreys teettää! Kuvitellaan , että kaikki voivat liikkua julkisilla tai pyörällä eikä kenelläkään ole koskaan tarvetta ylittää kunnan rajoja. Mieli saattaa muuttua viimeistään kun roudaat kahta kakaraa päivähoitoon niillä julkisilla .
Päivittäin helsinkiläiset ajavat lapsia päiväkoteihin kuormapyörillä, ympäri vuoden.
Toki suuri osa tulee toimen julkisen liikenteen kanssa.
Eivätkä he ole lainkaan yhtä vihaisia kuin sinä ;)
Nyt puhutaan kuitenkin ydinkeskustan ilmaisista parkkipaikoista, pitäisikö niitä olla?
Kuinka monelle kymmenelle tuhannelle?
Väittämäsi ei pidä paikkaansa kaikilta osin. Vihaisempaa ihmistä kuin helsingissä pyöräilevä ei ole olemassakaan.
Tämä vain vahvistaa käsitystä että autoilijat todella suhtautuvat pyöräilijöihin vihamielisesti.
Miten niin? Minä en ole autoilija, olen helsingissä kävelijä. Toki alempitasoinen kuin helsingissä pyöräilevä.
Hih.
Kai huomasit tuolla pyöräilijällä tuon automaatisen vihamielisyyden ja oletti sinut heti autoilijaksi.
Itse kun joskus harvoin pyöräilen Helsingissä, niin autojen kanssa ei ole juuri koskaan ongelmia kun vain itse noudattaa liikennesääntöjä. Muiden pyöräilijöiden kanssa taas on jatkuvasti hengenvaarassa kun ei koskaan voi tietää mikä oman mielialan mukainen sääntö heillä on voimassa.
Juu, kyllä tunnistin helsinkiläisen pyöräilijän. Joudun kuuntelemaan heitän tankoraivoaan lähes joka päivä.
Kannattaisikohan sitten opiskella liikennesääntöjä. Joku syy siihen on, että eraivotaaan jatkuvasti. itse mummopyöräilen ja kävelen paljon, mutta en muista kenenkään raivonneen. Kop kop kop-koputanpa puuta.
Oma tarinani:
Mulla on työmatka Helsingin Kumpulanlaakson poikki. Työpaikalla on fillarille ihan tavalliset telineet. Toivoisin runkolukittavia. Minulla on liukuva työaika. En ole montaa kertaa kulkenut julkisilla ja omaa autoa ei ole. Jos olisi niin K-tunnus käy täällä ja työpaikalla on pysäköintiluola autolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä se vihreys teettää! Kuvitellaan , että kaikki voivat liikkua julkisilla tai pyörällä eikä kenelläkään ole koskaan tarvetta ylittää kunnan rajoja. Mieli saattaa muuttua viimeistään kun roudaat kahta kakaraa päivähoitoon niillä julkisilla .
Päivittäin helsinkiläiset ajavat lapsia päiväkoteihin kuormapyörillä, ympäri vuoden.
Toki suuri osa tulee toimen julkisen liikenteen kanssa.
Eivätkä he ole lainkaan yhtä vihaisia kuin sinä ;)
Nyt puhutaan kuitenkin ydinkeskustan ilmaisista parkkipaikoista, pitäisikö niitä olla?
Kuinka monelle kymmenelle tuhannelle?
Väittämäsi ei pidä paikkaansa kaikilta osin. Vihaisempaa ihmistä kuin helsingissä pyöräilevä ei ole olemassakaan.
Tämä vain vahvistaa käsitystä että autoilijat todella suhtautuvat pyöräilijöihin vihamielisesti.
Miten niin? Minä en ole autoilija, olen helsingissä kävelijä. Toki alempitasoinen kuin helsingissä pyöräilevä.
Hih.
Kai huomasit tuolla pyöräilijällä tuon automaatisen vihamielisyyden ja oletti sinut heti autoilijaksi.
Itse kun joskus harvoin pyöräilen Helsingissä, niin autojen kanssa ei ole juuri koskaan ongelmia kun vain itse noudattaa liikennesääntöjä. Muiden pyöräilijöiden kanssa taas on jatkuvasti hengenvaarassa kun ei koskaan voi tietää mikä oman mielialan mukainen sääntö heillä on voimassa.
Juu, kyllä tunnistin helsinkiläisen pyöräilijän. Joudun kuuntelemaan heitän tankoraivoaan lähes joka päivä.
Kannattaisikohan sitten opiskella liikennesääntöjä. Joku syy siihen on, että eraivotaaan jatkuvasti. itse mummopyöräilen ja kävelen paljon, mutta en muista kenenkään raivonneen. Kop kop kop-koputanpa puuta.
Minulle raivottiin viimeksi siksi, että olin valmistautunut kääntymään oikealle risteyksessä ja odotin toisen pyörän tulevan ohi sitä risteävää katua. Juuri kun olin lähdössä liikkeelle, päätti joku omilla ryhmittymissäännöillä ajeleva ohittaa minut edestäni ja rähjäsi että soitti kelloa. No ei se kellonsoitolla asia muutu, ettei kääntyvää ohiteta etupuolelta.
Ihanan kallista.