Erotakko vai ei, lapsi tulossa, kiista asuinkaupungista..

Adoptio.

Et tietenkään jää asumaan miehen kanssa vain vauvan takia. Minulla on ystävä joka sai vauvan yksin, ja näin vaan he ovat pärjänneet. Helpottaisi kyllä, jos lähellä asuisi omat vanhemmat, tai joku sisar tai hyvä ystävä, joka voi tarvittaessa auttaa jossain käytännön asiassa.

Valitse paikkakunta mieluummin tällä perusteella, kuin että olisit miehen kanssa jota et rakasta etkä halua.

Mikä sinua ahdistaa? Onko sinulla kutsumusammatti ja pelkäät ettet koskaan pääse tekemään sitä? Vai oliko vauva vahinko miehen kanssa jota oikeasti inhoat tai joka kohtelee sinua huonosti? Vai pelottaako eniten äidiksi tulo?

Minäkin olin hornonihuuruissa, ja minua ahdisti parisuhde raskaaksi tultua. Tuntui että olin ansassa väärän miehen kanssa.

Niin olinkin. Olin vain läheisriippuvainen kurjan perhetaustan takia, ja vasta hormoneissa aidot tunteeni pääsivät pintaan.

Uskon että se oli vain harhas ja jäin. Kuitenkin mies eri muuttunut tietenkään mihinkään, ja ero tuli vuosien perästä. Olisi pitänyt vaan erota heti.

Se vauva on on jo ihan kehittynyt enää se vain kasvaa kokoa suurinpiirtein. Älä tapa lastasi. Se lapsi on jo, ei enää päätetä saako se olla vai ei.

Teillä on vakaa elämä miehen paikkakunnalla. Lasta olisi hyvä hoitaa kolme vuotiaaksi kotona. Lapsen tärkeimmät vuodet ovat sikiö iästä kolme vuotiaaksi asti. Tällöin kasvaa joko luottamus tai epäluottamus elämään. Myöhemmin vaikea korjata tässä iässä tapahtuneita vahinkoja. Kuulostat nyt hieman siltä, että olet vähän shokissa. Sekin kuuluu tähän alkuraskauteen.

Olet varmasti hyvä ja kykenevä äiti. Sinä voisit mennä terapiaan tai ihan kunnan psykologille varata aikaa puhuaksesi omista kokemuksistasi, jotka vaikuttavat haluusi äitiyteen. Se on peite tunne, ei oikea tunne. Älä elä defensseissä vaan kohtaa asiat ja läpi käy ne sekä kaikki tunteesi. Tuo kaikki tunteesi esille!

Lapsi on tärkein, sinun unelmasi, jotka voit toteuttaa myöhemmin, ovat myäs tärkeitä, mutta sinä voit toteuttaa niitäkin vielä. Ei kaikki ole yleensä niin mustaa, miltä ne näyttävät tällä hetkellä.

Pelkoa tai katkeruutta ei kannata ruokkia. Se tuhoaa helposti sinut itsesi sekä lapsen ja miehesi. Sinulla on oikeus tunteisiisi ja sinä saat ne kokea ja purkaa ulos.

Kaikkea hyvää sinulle!

T. Opettaja ja terapeutti.

Mikä suhteessa puhuu sen puolesta, että jatkaisitte yhdessä, rakastatteko toisianne? Ei vanhemmuus ole pelkkä työ- ja toimeentuloasia. "Vanhempien välinen rakkaus on lapsen paras koti" pitää paikkansa. 

Onko täysin mahdotonta, että voisit ehkä tutustua nykyisellä paikkakunnalla uusiin ihmisiin, saada sieltä myös jotain parisuhteen ulkopuolista elämää? Tmmärsin, että et ole asunut siellä vielä kovin pitkään. 

Adoptio on yksi varteenotettava mahdollisuus, koska: ette halunneet lasta (sentään yrititte ehkäistä). Aborttiin ette kuitenkaan päätyneet kun se olisi ollut mahdollista, miksi? Siihen on pakko olla joku pätevä syy. 

100 km ei ole mikään ylivoimainen matka etävanhemmalle, kunhan organisoi. Entä jos siellä "vanhalla paikkakunnalla" yh:na ei olekaan niin hyvä olla kuin nyt kuvittelet, mitä sitten tapahtuu? 

OT, mutta "erotakko" on hauska sana: tulee joku sieni- tai koppakuoriaislaji mieleen. :)

Aina nuo kaksi haikeaa pistettä tekstin ekalla kolmanneksella, jenkkityylinen ylidramatisointi ja yliasiallisen siirappinen kerronta paljastaa tekstin provoksi.

Next

Vierailija kirjoitti:

Aina nuo kaksi haikeaa pistettä tekstin ekalla kolmanneksella, jenkkityylinen ylidramatisointi ja yliasiallisen siirappinen kerronta paljastaa tekstin provoksi.

Next

Noni provoilija mene sitten muualle.

Vierailija kirjoitti:

Järkisyyt puoltavat jäämistä nykyiselle asuinpaikkakunnalle: toisella vakityö, omistusasunto, turvaverkkoa lähellä. Jos päätätte pitää lapsen, kuulostaa tuo hyvältä asuinsijalta myös hänen näkökulmastaan. Mutta sinä olet ainoa, joka tietää, kestätkö sitä, jos et voi toteuttaa unelmiasi (onko se muuten varma juttu, että et pysty siellä toteuttamaan intohimojasi, vai ovatko olosuhteet vaan hankalammat?).

Jos siinä on 100 km päässä iso kaupunki, niin helppoha siellä olisi töissä käydä. Ei tuo nyt ole matka eikä mikään kulkea päivittän. Pienen lapsen äitinä sitten voit tehdä 4 päiväistä viikkoa, kunnes lapsi menee 2. luokalle (jos ei ole muuttunut sitten 10 vuoden ... onhan näitä etuuksia poistettu tosin).

No, itse olen muuttanut usein: opiskelujen, töiden ja miesten perässä. Minusta joku paikkakunta ei ole kovin oleellinen asia elämässä  - kun sillä sinulle tarjolla olevalla on omakotitalo, puoliso ja puolison kautta turvaverkkoa.

Ajattelisitko, että olisit onnellisempi esim. siinä lähikaupungissa YH:na pienen vauvan kanssa - vailla töitä sielläkin alkuun; päivähoitorumba YH:na on rankkaa sekin (töissä olevat). 

Vierailija kirjoitti:

- - 

Adoptio on yksi varteenotettava mahdollisuus, koska: ette halunneet lasta (sentään yrititte ehkäistä).  - -  :)

Tämä on minusta ihan naurettava ehdotuskin ja tähän sanon, että AP:n pitää aikuistua. No ehdotus ei tullut AP:ltä.

Ja toivon, että jos näin ajattelee, niin lapsen isä on fiksumpi ja vastuuntuntoinen.

Voithan aina jättää sen lapsen isälleen. Useat miehet on YH:ta (sorry ilkeys: kun äiti on lähtenyt etsimään unelmaansa tai toteuttaamaan itseään). Miehellä on elämä kunnossa: asunto, työ, turvaverkko. Pärjää kyllä hyvin YH:na.

Minusta on järjettömän julmaa lasta kohtaan, jos se heitettäisin pois eli adoptioon. Kun kumpikin vanhempi on terve, nuori ja täysin sellaisessa tilanteessa, että voisi lapsen ottaa vastaan kun sen on saanut aikaan.

Useilla adoptiolapsilla on ikuinen tuska siitä, miksi ei kelvannut omille vanhemmilleen (siis suomalaisessa hyvässä elintasossa jos heti vauvana parisuhteeessa oleva pariskunta heittäisi lapsen menemään). Sorry ilkeä kieleni, mutta tuolta tuntuu.

Itsekkyydelläkin pitää olla rajansa.

Vierailija kirjoitti:

Järkisyyt puoltavat jäämistä nykyiselle asuinpaikkakunnalle: toisella vakityö, omistusasunto, turvaverkkoa lähellä. Jos päätätte pitää lapsen, kuulostaa tuo hyvältä asuinsijalta myös hänen näkökulmastaan. Mutta sinä olet ainoa, joka tietää, kestätkö sitä, jos et voi toteuttaa unelmiasi (onko se muuten varma juttu, että et pysty siellä toteuttamaan intohimojasi, vai ovatko olosuhteet vaan hankalammat?).

Aivan lapsen etu pitäisi olla aina etusijalla, tässä tapauksessa se olisi ollut abortti. Lapsen isä ja suku asuu siellä. Jätä lapsi isälle ja elä sitä unelmaasi, äläkä hankkiudu raskaaksi.

Luuletko, että mies olisi hyvä isä ja tukisi sinua vauvavuoden aikana? Jos kyllä/todennäköisesti, niin ottaisin "aikalisän" noista pohdinnoistasi, jäisin miehen paikkakunnalle ja keskittyisin tulevaan äitiyteen ja lapseen. Kun lapsi lähestyy yhtä vuotta, on aika arvioida tilanne uudelleen. Sinulla on vielä kaikki mahdollisuudet elämässä auki, vaikka sinusta tulee nyt äiti.

Pyydä neuvolassa päästä neuvolapsykologin vastaanotolle tai hanki muuten AMMATTILAISEN keskusteluapua. Puhu siellä nämä kaikki asiat auki. Pyydä/vaadi apua kunnes saat sitä.

Vierailija kirjoitti:

Millä paikkakunnalla on parasta kasvattaa lasta?

Yksin vai turvaverkkojen lähellä?

Auton voi ostaa, vaikka mies jos hänellä on työtä ja luottotiedot ok. Mies voi hakea tarhasta, jos saat töitä. Lapselle on parempi koulunkin jälkeen, jos on vaikka turverkkoa lähellä, jos avaimet jää kotiin tai tulee kipeäksi. Itse soitin aikoinaan ukin hakemaan terveyskeskuksesta kotiin aivotärähdyksen jälkeen. Äiti oli kauempana töissä.

Miksi särkeä perhe työn takia, nyt sinulla on muuta ensisijaista vastuuta kuin sinä itse. Tätä se aikuiseksi kasvaminen on, kipuilua omien unelmien ja vanhemmuuden vastuiden välillä. Jälkikäteen huomaa, että ne omat unelmat ei sitten kuitenkaan olleet aina niin tärkeitä tai hyviä.

Elämä on valintoja ja niitä vaan joutuu tekemään. Et tehnyt aborttia, joten valitsit lapsen ja lapsen mukana tulevat vastuut. Pakettiin kuuluu myös mies. Jos se on hyvä mies, älä hylkää häntä.

terv. n47 v, 4 lapsen äiti

Aika erikoista, että joillekin joku sata kilometriä on niin suuri välimatka. Virossa asun ja tiedän kaikenlaisia perheitä, joista osa on enemmän tai vähemmän kaukana.

Vuokrasin omakotitalon jonka omistajapariskunta asui Belgiassa ja Tallinnassa oli heidän 16 vuotias poikansa ja isoäitinsä. Asuin talossa puolitoista vuotta mutta, en tavannut omistajia, muuttivat sillä välin Sveitsiin.

Paljon on perheitä, joista isä tai äiti käy viikoittain Suomessa töissä.

Herää kysymys että oletko rakastunut mieheesi ja rakastatko häntä vaiko ei. Jos paikkakunta ja työt ym tuntuu noin isoilta asioilta. 100 km työmatka menee ihan ok, jos sen avulla saa olla rakastamansa miehen/naisen kanssa, se on jopa aika pieni uhraus rakkaudesta. Moni käy esim. Lahdesta Helsingissä töissä joka päivä ihan vain siksi, että ei ole saanut Lahdesta töitä, ja matka on vähän yli 100 km.

melli kirjoitti:

Hyviä vastauksia on tullut, antavat perspektiiviä vähän tähän tilanteeseen.

Olen nuori, henkisestikkin, kyllä enkä ole ikinä halunnut lasta. Voi johtua osittain siitäkin, että itselläni oli erittäin vaikea lapsuus. Pian neljännellä kuulla, en aidosti ole iloinnut kertaakaan vielä raskaudesta. Odotan, että se kiintymyksen tunne tulisi viimeistään sitten kun synnytys... Mielessäni sen tunnen, että paras vaihtoehto olisi kuitenkin jäädä asumaan tänne miehen kanssa. Olemme olleet siis vuoden yhdessä. Nyt vain tunnen suunnatonta ahdistusta tästä tilanteesta. Voi olla hormonitkin osaksi asialla niinkuin joku sanoi, joten hätäisiä päätöksiä ei tulisi tehdä.

Pitkää työmatkaa vaikeuttaa myös se, että minulla ei ole autoa, joten julkisilla tulisi päästä ainakin aluksi. Joka tapauksessa vauvan kanssa menee luultavasti pitkälti se ensimmäinen vuosi, ihan sama missä olen.

Tuohon lapseen kiintymiseen ajattelin sanoa joitain ajatuksia. Eri ihmisillä se menee eri tahdissa. Itselläni raskaus oli toivottu, mutta jostain syystä en osannut luoda yhteyttä lapseen (sikiöön) raskausaikana. Osittain ehkä sen takia, että olin ollut vauvojen kanssa tekemisissä erittäin vähän, enkä osannut ihan kuvitella, minkälaista pienen kanssa tulee olemaan. Toisekseen raskauteni oli erittäin helppo ja töissä oli paljon mielenkiintoista ja ajatukset vievää tekemistä, niin raskaus meni vähän siinä sivussa.

Myöhemmin huomasin, että olin ladannut liikaa odotuksia sille hetkelle, kun lapsen saa syliin ja niinpä olin jotenkin pettynyt itseeni ja ehkä pelästynytkin, kun rakkaus lapseen ei syntynyt sillä hetkellä. Tilanne oli outo, synnytys kivulias ja lapsi tuntui vieraalta. Mutta siitä pikkuhiljaa alettiin tutustumaan lapseen ja nyt hän on äärettömän tärkeä ja rakas.

Monilla rakkaus syttyy heti, mutta siitä ei kannata ottaa paineita. Syntynyt lapsi on kuitenkin uusi ihminen, johon tutustuminen pääsee kunnolla vauhtiin vasta synnytyksestä.

Paljon tsemppiä sinulle ap!

Up

Ups

Mitäpä väliä lapsen ja isän läheisestä suhteesta, kunhan äidillä on unelmatyö ja lapsenlikat lähellä. Lapsi voi sitten reissata kerran kuussa isän luo ja isä ikävöidä lastaan. Mutta mikäpäs siinä. Tätähän eronneet naiset tekevät vähän väliä. Usein vielä syynä uusi mies jonka perässä pitää muuttaa ja viedä lapselta mahdollisuus hyvään ja läheiseen suhteeseen omaan isään.

Sinä tulet katkeroitumaan tuostavielä, onko abortti ihan täysin poissuljettu vaihtoehto? Mieti vielä