Lue keskustelun säännöt.
Suruajan pituus
08.04.2017 |
Minua on viimeisen puolen vuoden aikana kohdannut muutaman kerran suru. Olen siitä poikkuksellinen ihminen, että suru menee ohi noin viidessä minuutissa. Osa läheisistäni pitää tätä liian lyhyenä aikana ja on kuulemma merkki empatiakyvyn puutteesta. Mutta kuka määrittää kauanko surun pitää kestää, jotta olisi empaattinen? Miksi 5 minuuttia ei ole tarpeeksi? Tai jopa vähemmän? Mitä eroa sillä on, että sureeko 5 minuuttia vai viikon? Ennemmin tai myöhemmin voimakkainkin surija pääsääntöisesti unohtaa surunsa ja elämä jatkuu. Minulla se jatkuu jo viiden minuutin jälkeen. Esimerkkejä viidessä minuutissa ohi menneistä surullisista tapahtumista:
-Saara Aallon häviö X Factorissa
-Tukholman terrori-isku
Ymmärrän, että media haluaa kerätä katsojia ja lukijoita märehtimällä päiväkausia "surussa", mutta onko se silti ok, jos jatkaa omaa elämäänsä viiden minuutin jälkeen?
Kommentit (4)
Tuo alku kuullosti ihan ok jutulta. Loppuosa ilkeilyltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäisestä esimerkkitapauksestasi olen iloinen. Jälkimmäinen pelottaa vähän, mutta en ole surullinen. Ruotsalaiset ovat jo vuosia kerjänneet tuota tapahtuvaksi.
Miten kykysi käsitellä suruasi kertoo empatiakyvyn puutteesta, kun empatia tarkoittaa kykyä asettua toisen asemaan?
Kuulemma siten että suru ei ole lainkaan tuntemusta omasta kokemuksesta vaan se on sen surtavan henkilön energiaa joka kanavoituu surua tuntevan kautta muuhun maailmaan.
En nyt noilla mittaisi surun määrää, eiväthän ne ole sinun henkilökohtaisia surujasi. Eri asia, jos vaikka menettäisit vanhempasi/puolisosi/lapsesi ja se menisi olankohtautuksella. Ja ei sureminen ole mikään kilpalaji tai se pitäisi tehdä tietyllä kaavalla. Suru muuntuu ja muuttaa muotoaan ajan kanssa.
Minä en edes ajatellut Saara Aallon häviötä, ei kiinnosta minua. Tukholman tapahtumat järkyttävät, mutta ei niihin minulla nyt surua liity.
Ensimmäisestä esimerkkitapauksestasi olen iloinen. Jälkimmäinen pelottaa vähän, mutta en ole surullinen. Ruotsalaiset ovat jo vuosia kerjänneet tuota tapahtuvaksi.
Miten kykysi käsitellä suruasi kertoo empatiakyvyn puutteesta, kun empatia tarkoittaa kykyä asettua toisen asemaan?