13-vuotiaan älypuhelimen päälle "kaatui vahingossa" energiajuomaa ja nyt on rikki, yllättäen juuri kuin kavereilleen ostettiin uusimmat iPhonet
Tytön kolmella parhaalla kaverilla on syntymäpäivät samassa kuussa lähekkäin toisiaan ja kaikki saivat lahjaksi toivomansa iPhonet. Nyt tyttö väittää että juoma kaatui vahingossa puhelimen päälle koulun käytävällä kun joku potkaisi sitä. Puhelin näyttää kuitenkin siltä kuin sitä olisi pidetty pidemmän aikaa jossain uitettuna. Oli ihan läpimärkä ja möhnässä akkua ja simkorttia myöten. Uskoako vai ei, että oli vahinko? On jäänyt kiinni aiemmin esim. että on säilyttänyt kaverinsa siidereitä vaatekaapissaan, kun kaveri ei saa viedä niitä nuorisokotiin missä asuu. Asia tarkistettiin ja paljastui valheeksi.
Kommentit (115)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti M. 33 ei ole lapsia. Tuollaisten jälkikasvusta saa vankila myöhemmin päänsärkynsä, kun kaikki on aina vaan saatu.
Ei, vaan teidän kaltaisien lapsien kiusaaja-ämmien lapset niissä vankiloissa on. Ne lapset joita on kiusattu ostamalla vanhoja kännyköitä, eikä ole edes älykännykkää lapselle ostettu, vaikka itse äiti on posket lommolla vetänyt röökiä ja sidukkaa.
Ostan aina tyttärelleni sen kännykän jonka hän haluaa, itse tyydyn huonompaan. Jokaisella suomalaisella on edelleen varaa ostaa lapselle 20€/kk älyluuri.
t. M33
Ei niinkään ettei olisi varaa, ei vaan halua tai ole järkeä ostaa. Lapsen ei tarvitse saada kaikkea mitä vain tajuaa haluta, osa lapsista ei yksinkertaisesti ansaitse monen sadan älypuhelinta. Onko muakin sitten "kiusattu" kun ensimmäisen puhelimen sain vasta 11-vuotiaana, käytetty, ei värinäyttöä, mitään hienouksia, muilla luokkalaisilla hienompia puhelimia? Eka älypuhelinkin tuli vasta 19-vuotiaana, mutta jostain syystä en ole koskaan kokenut että jäisin jostain paitsi tai että puhelin pitäisi rikkoa että saisin uuden tilalle, mutta kaippa olen traumatisoitunut ja vankila kutsuu. Ja niin taitaa kutsua myös tulevia lapsiani, hekään eivät automaattisesti saa hienointa ja kalleinta puhelinta, mikä ikinä se silloin tulee olemaankaan. Miksi edes vaivaudun vastaavaan provolle?
Noin huolimattomalle henkilölle ei kannata ostaa ainakaan mitään kallista puhelinta.
Vierailija kirjoitti:
Ilmoita kotivakuutuksen,omavastuu menee,mut loput korvaa vakuutus,ihan tollasiski tilanteis kun itse on kaatanu "vahingos" juomat kännykälle.Sitä vartenhan sitä vakuutusta maksetaan,että vahingon tullessa se korvaa.
Joo, paitsi tämä ei ollut vahinko. Haluatko, että sinunkin vakuutusmaksut nousee kun tahalliset rikkomisetkin maksutetaan vakuutusyhtiöllä?
Mitä ajattelit tehdä ap? Ois kiva jos pistäisit teinin tienaamaan itse rahat uuteen puhelimeen ja sit päivittäisit käänteistä tänne!
Käytetty 3310 tai 50e paska huvawei sille vaan ja nettioikeudet pois. Samalla ostat sille vaatteet kirppikseltä jotta varmasti koko luokka kiusaa. Oppii sekin kakara ettei elämä ole mitään ruusuilla tanssimista ja lievät mielenterveysongelmat kasvattavat hyvin sen luonnetta. Parhaimmassa tapauksessa sen keskari tippuu niin paljon masennuksen vuoksi että se joutuu menemään amikseen jollekin kokki-parturikampaaja linjalle.
Nykyajan teinit eivät vaan ymmärrä että me soitettiin hpy:n puhelinkopista ja hyvin toimi. Ei meillä mitään faceinstawhatsappisnappidappi mikälie skeidaa ollut eikä tarvittu. Meidän talossa oli 21-tuumainen Finlux putkitelkkari ja pari yle-kanavaa lähetti ohjelmaa klo 17-23. Hyvin se riitti ajanvietteeksi. Tasapainoiset normaalit ihmiset meistäkin tuli toisin kuin tämän päivän kakarat. Kaikki kun haaveilee jostakin fitnessmissin elämästä jotta sitten voi h uorata itseänsä instassa niille dubai-sheikeille. Jostakin ne rahat lv-laukkuihin, restylane-ankkahuuliin ja botoksiin pitää saada koska ilman ei pärjää. On kyllä sairasta tämä nykypäivän meno ja hyvät vaan jos varhaisessa vaiheessa laitat lopun tuolle.
terv. Marja-Leena 42v.
Minun vanhempi älypuhelin, (noin 5v vanha), kerkes jäädä isäni auton alle, tippua monet kerrat lattialle ja asfaltille, sekä kerran se oli vessanpönttöön tippunut ja hyvin toimi senkin jälkeen. Tuo sinun tyttäresi kertonus kuulostaa keksityltä. Minä olen samaa mieltä useamman ihmisen kanssa, että hommaat sille parinkympin puhelimen. Luulis tytön oppivan, ettei nui helposti uusia puhelimia saa!
Vierailija kirjoitti:
Käytetty 3310 tai 50e paska huvawei sille vaan ja nettioikeudet pois. Samalla ostat sille vaatteet kirppikseltä jotta varmasti koko luokka kiusaa. Oppii sekin kakara ettei elämä ole mitään ruusuilla tanssimista ja lievät mielenterveysongelmat kasvattavat hyvin sen luonnetta. Parhaimmassa tapauksessa sen keskari tippuu niin paljon masennuksen vuoksi että se joutuu menemään amikseen jollekin kokki-parturikampaaja linjalle.
Nykyajan teinit eivät vaan ymmärrä että me soitettiin hpy:n puhelinkopista ja hyvin toimi. Ei meillä mitään faceinstawhatsappisnappidappi mikälie skeidaa ollut eikä tarvittu. Meidän talossa oli 21-tuumainen Finlux putkitelkkari ja pari yle-kanavaa lähetti ohjelmaa klo 17-23. Hyvin se riitti ajanvietteeksi. Tasapainoiset normaalit ihmiset meistäkin tuli toisin kuin tämän päivän kakarat. Kaikki kun haaveilee jostakin fitnessmissin elämästä jotta sitten voi h uorata itseänsä instassa niille dubai-sheikeille. Jostakin ne rahat lv-laukkuihin, restylane-ankkahuuliin ja botoksiin pitää saada koska ilman ei pärjää. On kyllä sairasta tämä nykypäivän meno ja hyvät vaan jos varhaisessa vaiheessa laitat lopun tuolle.
terv. Marja-Leena 42v.
Anteeksi, että kysyn, mutta miten niin sinusta tuli tasapainoinen ja normaali?

Tämä on sairas. Ei todellakaan mitään vaatteita, joista "koko luokka kiusaa", koska kiusaamisesta tulee kierre.
Ja tiedoksi vain, että sinunkaan vanhempasi eivät tarvinneet välttämättä telkkaria huvitukseen, vaan kävivät lavoilla. Älä pura katkeruuttasi maailman muuttumisesta nuoriin, kiitos.
-Eräs nuori mies
PS. Ap:n tyttären temppu ei ole hyväksyttävää käytöstä
LIian paljon vastauskia, en jaksa lukea mutta oikeastiko uskoit tuon siiderijutun :D !!
Siis maailman yleisin teinivalhe!!
Juu, pelkkää potaskaa on tuo puhelin juttu myös. Älkää ostako vaan vanhan ajan kapula, kunnes saatte jonkun halvan tilalle.
Aika järkyttävää, että monien vanhempien ajatuksissa ratkaisu teinin tahallaan rikkomaan puhelimeen on vakuutuspetos! Ihan uskomatonta. Ei tarvitse ihmetellä näitä puhelimia rikkovia teinejä, jos vanhemmillakin on noin rikollinen mielenlaatu.
pöö kirjoitti:
Joku myös kommentoi, kuinka sellaiset nuoret, jotka saavat kaiken mitä haluavat päätyvät isona vankilaan tai ovat muuten ongelmallisia. Ei pidä paikkaansa. Meillä kaikki se mitä saadaan on ansaittu esimerkiksi kiitettävillä koenumeroilla tai sääntöjen noudattamisella. Jos toimit niin kuin vanhempasi toivovat, saat mitä toivot.
Mihin sä oikeastaan viittaat? siihen että sun teinit ei oo vielä joutuneet vankilaan vai mitä?
Viime vuosien teinien henkirikostilastoja johtaa nimenomaan tämmöset mopoauto-materialistiperheiden luomukset. Iso ongelma on jos lapselle opetetaan että VAIN hänen tarpeillaan ja haluillaan on merkitystä. Tällaista ajatusmaailmaa kuvastaa sinun kommenttisi ja tätä tekee curlingvanhemmat ympäri maan. Asia on kuitenkin niin että tällainen ajattelu sopii VAIN vauvavaiheeseen, vauvan kaikkiin tarpeisiin vastataan, kuten läheisyys, imeminen, halu nähdä elämää. Vauva ei manipuloi. Mutta heti tästä eteenpäin lapsen annetaan oppia että muillakin on tarpeita ja haluja, ja asioista sovitaan nämä kaikki huomioiden.
Toisten miellyttämiseen perustuvat toimintavat eivät myöskään tue sisäisen motivaation ja moraalin kehittymistä. Kuulostaa manipulaatioon perustuvalta tuo teidän perheen meno. Varmaan manipulointikeinot olisi hyödyllisiä nyky-yhteiskunnassa mutta oikeasti oma painajaiseni olisi jos lapsi päätyisi vankilaan, kun ei ole oppinut tiettyjä taitoja ja pystynyt kehittämään tiettyjä ominaisuuksia. Jos lapsi on terve ja saa henkistä tukea lähipiiristä, hän haluaa itse toimia yhteistyössä ja yhteisön eduksi ja asioista pystytään juttelemaan ja sopimaan ilman että kukaan jyrää tai manipuloi.
Musta on outoa kuulla aikuisten validoivan tätä ajattelutapaa että jos ei ole viimeisen päälle vaatteet ja vehkeet niin ikäänkuin kuuluukin tulla syrjityksi. Opetatteko kotona myös rasismia ja muuta kiusaamista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tytön kolmella parhaalla kaverilla on syntymäpäivät samassa kuussa lähekkäin toisiaan ja kaikki saivat lahjaksi toivomansa iPhonet. Nyt tyttö väittää että juoma kaatui vahingossa puhelimen päälle koulun käytävällä kun joku potkaisi sitä. Puhelin näyttää kuitenkin siltä kuin sitä olisi pidetty pidemmän aikaa jossain uitettuna. Oli ihan läpimärkä ja möhnässä akkua ja simkorttia myöten. Uskoako vai ei, että oli vahinko? On jäänyt kiinni aiemmin esim. että on säilyttänyt kaverinsa siidereitä vaatekaapissaan, kun kaveri ei saa viedä niitä nuorisokotiin missä asuu. Asia tarkistettiin ja paljastui valheeksi.
Kerro tytölle, että asia täytyy selvittää koulussa, ja ota mahdollisimman pian yhteyttä opettajaan (ellei tyttö myönnä valehdelleensa). Jos joku todella aiheutti potkullaan puhelimen hajoamisen, syyllinen on selvitettävä korvausten maksamista varten. Jos tyttö valehteli, se saattaa jäädä 100% varmuudella kiinni kun asiaa lähdetään selvittämään ja silminnäkijöitä etsitään jne.
Jos tytön kertomaa ei pystytä vahvistamaan todeksi, osta sille joku halpa ja ehkä käytetty puhelin, joka ei ole ainakaan hajonnutta parempi.
Tuossa on vaan se vaara että tyttö kavereineen valitsee jonkun koulukiusatun "syylliseksi" ja sitten väittävät silmät kirkkaana että joo toi se oli. Ja tietenkin juoma on kaatunut sellaisessa paikassa missä ei ole valvontakameroita.
Nimenomaan, se nuorisokodin piukkapi*lu joukkoineen on valmis mihin tahansa.
En ainakaan omaa muksua epäilisi huijaamisesta. Mitä enemmän epäilee, sitä todennäköisemmin se oikeiasti rupeaa huijaamaan. Jos taas huijaa ja huijaus menee läpi, tulee lapselle luultavasti aika kurja fiilis.
Oma lapseni säästää viikkorahoistaan uuteen Androidiin, 150:llä saa jo oikein hyvän, sellaisen jossa on kirkas näyttö ja 16gb sisäistä muistia, sen kummempia ei ole tehokäyttäjä vanhemmillakaan.
Apple on aika tyyris. Minusta tuollaiset kallispuhelimet sopii ihmiselle joka tekee paljon töitä ja ansaitsee hyvin ja haluaa ostaa itselleen vähän luksusta. Ja, toisin kuin minä, pitää äärimmäisen suljetusta käyttöjärjestelmästä sekä luurissa että koneessa.
Periaatteessa uskoa pitää, mutta jos epäilyttää niin olisiko diili esim. puolet omaa rahaa puhelimeen? Ja jos rahaa ei ole niin hinnasto hommille joissa voi vanhemmille oman osuuden maksaa, tyyliin mummon ruohonleikkaus a 20 e jne. Tai sitten nyt käytetään jo seuraava synttärilahja. Pointtina että rikkoutuminen ei "auta" edesauta asiaa vaan muuta synttärilahjaa esim. ei tule vaikka olisivat syyskuussa... Ja sitten vinkki että tämän olisi parempi pysyä kunnossa.
Paitsi että tuota tahtia maksaen ehtii tulla taas uusi hienompi malli ennen kuin edellinen on maksettu. Parikin lasta niin noita osamaksuja kertyy hyvä summa kuukaudelle kun kullekin makselet paria kolmea puhelinta kullekin.
Jos vanhemman matikka on tätä tasoa, en ihmettele näitä pikavippi-ihmeitä, joita nykynuorisossa riittää. Pikavipeillä luottotietonsa menettäminen on kylläkin ihan oikea ongelma.
Kiusaaminen ja epäystävällisyys tietysti myös on ongelmia, reilu pitää olla ja lapselle tukeva aikuinen. Mutta tämä curlinghomma ei ketään palvele.