12-vuotias inhoaa ja on kai kateellinen 2 -vuotiaalle sisarelleen. Keinot lopussa

Vierailija kirjoitti:

Pyydä apua kaupungin/kunnan varhaiselta perhetyöltä. On ilmaista ja siellä on aikamoisia supernannyjä töissä, jotka on tarkoitettu just tollasiin tilanteisiin ennaltaehkäisevästi, ennen kuin tilanteet tosissaan kriisiytyy. 

Pöh, olkoon tyttö äidillään jos siellä paijataan enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Jonain kauniina päivänä tyttö tekee ratkaisunsa ja löydätte pikkupoikanne elottomana kellumasta vesisaavista.

Tai sitten tytön kaverit tykästyvät poikaan ja ottavat sen mukaan meikki -ja kynsienlaittoleikkeihinsä. Ja ap löytää poikaksa irtoripset silmissä ja H&M:n halvat muovikynnet sormissa ihastelemassa isojen tyttöjen tyyliä.

Vierailija kirjoitti:

Myykää mustalaisille.

Niin se sekundaäpärä.

Vierailija kirjoitti:

Tyttö on miehen entisestä liitosta ja on meillä viikko-viikko-systeemillä, eli hänen pitäisi jo olla tottunut vähän alle 2-vuotiaaseen veljeensä, mutta ei. Aluksi vauvamme synnyttyä tyttö ei olisi tahtonut lainkaan tulla luoksemme vauvan takia. Aluksi koitimme saada häntä mukaan vauvan hoitoon, mutta pitkän vänkäämisen jälkeen luovutimme ja teimme käytännössä jaon, jossa minä huolehdin tytön viikolla vauvasta ja isä koitti pitää laatuaikaa tyttärensä kanssa. Koko aikana isosisko ei ole kertaakaan vapaaehtoisesti pitänyt vauvaa sylissä tai tehnyt yhtään mitään hänen hyväkseen, korkeintaan sietää häntä.

Tyttö ei ole enää mikään pentu vaan esim meikkaa jo joka päivä ja näyttääkin ihan teiniltä. Ollaan kysytty tytöltä kuin aikuiselta, että miksi suhtutuu pikkuveljeensä niin tympeästi ja hän on vastannut inhoavansa pojan itsekkyyttä ja avuttomuutta, eikä hänestä kuulemma ole mitään iloa, pelkkää riesaa. Kerran pilkoin pojalle kasviksia sormiruokailua varten, niin tyttö suutahti, miksen pilko hänellekin. Toisella kertaa otimme kaupassa viinirypäleitä, jotta niitäkin on helppo pojan natustaa, niin tyttö osoitti mieltään siitäkin, koska olisi tahtonut itselleen koko rasian.

Olimme tytön kanssa tosi hyvissä väleissä ennen pojan syntymää, mutta pakostikin tämä hiertää meidän välejä. Imetän poikaa vielä ja siksi tyttö nimittelee minua pojan tuttipulloksi tai maitosäiliöksi, haukkuipa joskus vitsikkäästi lehmäksikin.

Tulipas vuodatus. Mitä ihmettä tässä voisi vielä keksiä, inhoaako tyttö pikkuveljeään loppuikänsä..

Joskus ihmetyttää, miten näköalattomia ihmiset voivat olla, ja miten voi olla mahdollista ettet ymmärrä. Vaikka 12v ei olekaan biologinen lapsesi, hän on mustasukkainen uudesta lapsesta. Tämän voin kertoa ihan omasta kokemuksestani. Kun olin 9-vuotias, minulle syntyi pikkuveli. Ensin tykkäsin vauvasta, mutta kun huomasin että en saanut enään huomiota siinä määrin kuin mihin esikoisena olin tottunut, aloin käyttäytymään huonosti ja esim. tiuskimaan ja olin jatkuvasti kärttyinen, varsinkin veljeäni kohtaan. Onnistuin kyllä käytökselläni tekemään selväksi, etten pitänyt hänestä. Jossain vaiheessa tämä laantui jonkin verran (suurinpiirtein teini-iässä kun rupesin viettämään enemmän aikaa kavereiden kuin perheen kanssa), ja nykyään nämä lapsuusajan kokemukset manifestoituvat välinpitämättömyytenä, melkein suorastaan inhona lapsia kohtaan. Olen nyt 24-vuotias, enkä usko että haluan koskaan omia lapsia. Syitä tähän olen miettinyt ja uskoisin (en tietenkään voi olla 100% varma) että se johtuu juurikin siitä että "menetin" huomioni nuoremmalle veljelleni ja pelkään tämän tapahtuvan uudestaan, esim. että mieheni huomioisi mahdollisesti lastani enemmän kuin minua. Kuulostaa varmasti oudolta varsinkin sellaisten mielestä joilla ei ole vähäisintäkään tuntemusta ihmismielestä, mutta näin on asian laita. Valitettavasti.

Vierailija kirjoitti:

Pyydä apua kaupungin/kunnan varhaiselta perhetyöltä. On ilmaista ja siellä on aikamoisia supernannyjä töissä, jotka on tarkoitettu just tollasiin tilanteisiin ennaltaehkäisevästi, ennen kuin tilanteet tosissaan kriisiytyy. 

   Saisimme kaikki mennä apuja pyytämään jos tällaisessa normaalissa tilanteessa niin tehtäisiin.  Kirjoittaja on tottunut asioimaan itse.  Mitä joku vieras voi tehdä siinä että tyttö on mustis isästään kun ei ole tottunut asiaan kun on viikot pois ja vain silloin tällöin tapaa?  Kyllä se on sitäpaitsi ihan omien vanhempien asia pyytää jotain apua jos tarvitaan eikä uuden perhetulokkaan eli ap:n.

Huomaa että moni vastaaja on siinä ex-vaimon roolissa, on nimittäin sellaisia mielipiteitä että huh huh.

Minulle on tuttuja molemmat roolit ja en hyväksyisi lapseltani moista käytöstä isänsä luona perhettään kohtaan. Rakastaa ei pakolla tarvitse, eikä voikaan ja hoitovastuu on luonnollisesti vanhemmilla.

Mutta joku raja jatkuvalla ymmärtämisellä ja paapomisella. Käytöstavat pitää olla ja ymmärtää myös että pikkuveli on vielä hyvin avuton ja että hänelläkin on tunteet. Kaksitoistavuotias alkaa olla siinä iässä, että omia tekojaan ja niiden seurauksia pitää osata jo miettiä. Äitipuoli ja pikkuveli on myös perheenjäseniä ja perheessä kaikkia tulisi kohdella tasa-arvoisesti. Tietenkin iät huomioiden.

Miten joku jaksaa olla vielä aikuisenakin mustasukkainen sisaruksilleen? Sisaruksella on yhtä suuri oikeus taapertaa tällä pallolla kuin sinullakin. Hankkiudu katkeruudesta eroon ja ala elää omaa elämääsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laittakaa kokoaikaisesti omalle äidilleen, jos ei tilanne ala muuttumaan. Ei todellakaan saa pakottaa tyttöä olemaan pikkuveljensä kanssa. Voi tavata isäänsä esimerkiksi kaupungilla.

Kieltämättä pieni perheemme huokaisee usein helpotuksesta, kun tyttö palaa äidilleen, mutta väärinhän se on. Tyttö on isälleen rakkainta maailmassa ja tärkeä tietysti minullekin, hänen käytöksensä vaan on todella ikävää. Isäänsä kohtaan tyttö on sitä paitsi nykyään jo herttainen eli tykkää halailla ja viettää aikaa hänen kanssaan, kunhan pikkuveljensä ei kuulu siihen.

- väsynyt ap

Pikkuvelipä nyt vaan kuuluu siihen, halusi pikkuprinsessa niin tai ei. Väärin se on että jätetään pienin pois kuvioista, koska pikkudiktaattoriprinsessa niin tahtoo. Oikeasti, väärin. Se pikkusisarus nyt on siinä eikä siitä katoa, sietää jo hyväksyä asia kun on jo kaksi vuotta diivaillut.

Kannattaa myös muistaa, että pikkusisarus saa kuitenkin paljon enemmän huomiota koska on pienempi ja saa olla isänsä kanssa joka viikko. Joten mielestäni on ihan reilua, että isä ja vanhempi lapsikin saavat olla välillä ihan kahden, ja tehdä mitä huvittaa ilman että pikkuveli vie kaiken huomion. Pienempi voi olla äitinsä kanssa sen aikaa. Ei se ole mitään pienenemmän pois sulkemista, kun pojan isällä on kuitenkin joka viikko aikaa olla pojan kanssa. 10v on vaan aika iso ikäero, eikä lapsia välttämättä kiinnosta samat asiat.

Niin että tanssitaan vaan 12v pikkudiivan mukaan hänen pillinsä tahtiin? Ihan rauhassa. Meillä lapset eivät kyllä määrää kuka tekee mitä ja kenen kanssa. Meillä kysytään lapsen mielipide, mutta päätösvalta on aikuisilla. Mitä siitä tulee jos 50% kuukaudesta taapero joutuu vanhempiensa luona dissatuksi eikä reppana edes ymmärrä että miksi. Tuota voi kokeilla sitten kun poika kasvaa ja ap pystyy lapselleen selittämään miksei häntä hyväksytä iskän puuhiin mukaan ja itse en noin toimisi silloinkaan, koska kyseessä on perhe. Kyllä se 12v joutuu nyt vaan sopeutumaan siihen että iskällä on toinenkin silmäterä. Sellaista se on elämä, on asioita joihin voi vaikuttaa ja sitten niitä joihin ei voi. Esimerkiksi toisten lisääntyminen...

Missä kohti sanoin että pitää tanssia 12v:n pillin mukaan? Tietenkin isän on huomioitava ja hoidettava sitä pienempää myös silloin kun isosisarus asuu heillä. Ja kun se on kuitenkin vasta 2v, niin tarvitseehan se huomiota ja hoitoa enemmän kuin 12v. Mutta juuri sen takia olisi reilua antaa isälle ja lapselle ihan kahdenkeskeistä aikaa ilman sitä pienempää joka vie huomion. Ihan samalla tavalla pikkuvelikin saa sitä huomiota isältään ja heillä on kokonainen viikko aikaa olla kaksin ja tehdä juttuja mistä taapero pitää. 12v on myös lapsi. Ei yhtä pieni kuin 2v, mutta lapsi kuitenkin. Sen ikäinen kaipaa seuraa ja aikaa vanhemmiltaan. En tajua miten on nuoremman dissausta että isä viettää isosisaruksen kanssa aikaa välillä. Jos 12v haluaa mennä vaikka katsomaan jonkun elokuvan isänsä kanssa niin tietenkin saavat mennä. Tuskin 2v.tä kiinnostaa sellainen, tai sitten ei jaksa katsoa koko leffaa ja joudutaan lähtemään kesken pois. Ei reilua isommalle. Kun 2v tahtoo vaikka rakentaa Legoja, niin isä rakentaa 2v:n kanssa. Silloin on nuoremman vuoro saada huomiota. Ja voihan koko perhe tehdä jotain yhdessä jos keksitään sellainen tekeminen josta kaikki tykkää.

Vierailija kirjoitti:

Äitipuolena yrittäisin, jos vielä onnistuu, tekemään jotain (kivaa) vain kaksin tytön kanssa, sen aikaa kun poika on päiväunilla, hoidossa tai muuten muualla.

Kielenkäytöön puuttuisin myös heti, tytön pitää todellakin tajuta, että sanoja ei viskellä miten sattuu, vaikka kuinka tekisi mieli. Ellei tyttö hyvällä usko, niin sitten kovalla. Tuollainen käytös pitää lopettaa alkuunsa.

Joo,isä+tyttötuokio ohella ehdottomasti myös äiti(puoli) + tyttötuokio. Tehkää jotain tyttöjenjuttua (kotana ihan, puolituntia, tunti - vaikka saunotte yhdessä, vähän kaunistautumisjuttuja tms. naisten  juttua), ja myös "pojat" (isä ja pikkuveli) jotain kahdestaan. Sitten perheenä.

Peruskoulunopettajat sanoo, että 12-vuotiaat on kaikkein vaikein ikäryhmä. Tyttö on tulossa murrosikään, eli tulee siltäkin kannalta todella isoja muutoksia. Lapsen ja nuoren rajalla on - jo se tekee monista 12-vuotiaista  hirviöitä. ;-)

Kyllä tästä paistaa nyt läpi se että haluaisit vain sysätä ylimääräisen 12-vuotiaan pois "pikku perheestänne" etkä edes tehdä töitä perheen eteen.

Huomioi molempia lapsia saman verran, pilko vihannekset taaperolle ja kysy ottaako isompi. Anna viinirypäleitä molemmille. Vietä aikaa isomman kanssa kahdestaan esim. Laita pienempi yöunille ja katso leffa isomman kanssa tai vie isompi shoppailemaan. Älä pakota leikkimään isosiskoa, sinun lapsesi ei ole mikään aurinkojumala vaan isän uusi lapsi, johon suhde luultavasti voisi muodostua sitten kun muut ilmapiiri on kunnossa. Nyt sinä olet se lehmä joka on pelkästään sen vauvan kanssa ja pakottaa teininkin olemaan vauvan kanssa ja valittaa vielä siitäkin kun isä ei ole vauvan kanssa. Vauva vauva vauva teini haluaa vähän huomiota sinulta.

Huomaa, että iso osa vastaajista on wt uusperhekuviollisia, jotka eivät voi nähdä asiaa tytön vinkkelistä. Huvittavaa senkin takia, että isolla osalla on samanlainen suhtautuminen miehen edellisen liiton lapsiin kuin tytöllä velipuoleen.

Vierailija kirjoitti:

Laittakaa kokoaikaisesti omalle äidilleen, jos ei tilanne ala muuttumaan. Ei todellakaan saa pakottaa tyttöä olemaan pikkuveljensä kanssa. Voi tavata isäänsä esimerkiksi kaupungilla.

No jees. Tai vielä parempi kun laitatte uuden muksun siitä muualle (ja tämä oli sarkasmia) 🤔 eihän se tyttö mikään saakelin juttu ole mikä siirretään muualle jaloista, vaan hän asuu ISÄNSÄ kanssa vuoroviikoin. Kaikkea sitä ehdotetaanki, että isi nyt ei ota enää tänne kotiin sua kun oot niin hankala nähdään joskus kaupungilla.. 😝 oksennus

Omasta kokemuksesta voin kertoa, että tuo on kova paikka tytölle. Sain itse samanlaisessa uusperhekuviossa 10- vuotiaana pikkusiskon ja muistan itkeneeni synnärillä siskoa katsoessani. Tunsin jääväni täysin varjoon ja olevani "entistä perhettä" kun taas sisareni oli ydinperheessä.

Osasin tuoda vihani ilmi ja kiukutttelin ja oireilin paljon, pikkusiskoani en voinut sietää. Se toki johtui osittain suuresta iköerostakin, ei varhaisteiniä vauvat tai pikkulapset juuri kiinnosta . Sinuna en painostaisi tyttöä ottamaan roolia isosiskona, anna hänelle aikaa tottua tilanteeseen.

Täällä moni muukin on kertonut ettei sisarusten kateus ja viha ole aikuisiälläkään kadonnut; sekin mahdollisuus sinun on hyväksyttyvä, eivät kaikki sukulaiset voi olla läheisiä keskenään jossei se tunnu luontevalta. Olen itse alkanut tulla toimeen pikkusiskoni kanssa vasta nyt aikuisena, nyt kun hänkin on pahimman teini-iän ohittanut. Tuleeko meistä koskaan läheisiä, en tiedä, mutta enpä aio asiaa "pakottaa" miellyttääkseni ketään. Tulee jos on tullakseen.

Luin jokaisen vastauksen, kiitos niistä. Eilen alkoi taas tytön viikko eli hän on nyt täällä luonamme. Moni takertui siihen turhautuneena kirjoittamaani "pikkuperhe" asiaan. Tyttö on minulle tärkeä, hän vaan on jo pitkään aiheuttanut meille paljon hankaluuksia. Kaipaan hirveästi sitä aikaa, kun sain hänen kauttaan kokea välähdyksiä siitä, mitä äidinrakkaus ja lapsen osoittama rakkaus voisi olla. Miehelläni on nyt viimeaikoina ollut paljon työstressiä ja hänkin harmitteli sitä, kun "sen kakaran täytyy taas tulla tänne kiukuttelemaan". Ihmuset sanovat ikäviä asioita väsyneinä.

Aamulla ehdotin tytölle, josko lähtisimme shoppailemaan ja syömään ihan vaa tyttöjen kesken, mutta hän tiuskaisi " Jää sä vaan tänne imetyslehmäksi X:lle(pojallemme, meen mielummin yksin!" Taskurahaa emme suostuneet hänelle antamaan nimttelyn vuoksi.

Ärsyttää huomata miten olemme tytön nähden varpaillamme poikamme suhteen, etenkään isä ei uskalla hellitellä poikaa mitenkään tytön nähden vaan tekee sen sitten salassa. Tosi vääristynyttä oikeastaan, kun miettii.

Aluksi yritimme saada tytön mukaan vauvan hoitoon, koska perhetuttavamme suosittelivat sen olevan paras ja luontevin tapa saada hänet välittämään vauvasta. Lopetimme sen huomattuamme, ettei se toimi.

Pakko vielä mainita, että tyttö ei kuitenkaan koskaan ole vaikuttanut millään tapaa väkivaltaiselta pikkuveljeään kohtaan, joten sitä en oikein osaa pelätä. Niin vieras ja hirveä ajatuskin.

Illalla yritämme pitää koko porukalla leffaillan, josko se onnistuisi. Mieheni kävi hakemassa kaikkia tytön lempiherkkuja vaikka marmattikin, ettei siitä kuitenkaan mitään tule. Välillä tuntuu kuin mulla olisi täällä kaksi teiniä.

- ap

12 vuotiaalle voi mielestäni jutella suoraan ja pyytää häntä kertomaan tunteistaan, onko kateellinen ja miten voitaisiin yrittää yhdessä tehdä, että tyttö kokisi olevansa täysin perheeseenne kuuluva jäsen. Ja myös mainita, että hänen on käyttäydyttävä pientä ja sinua kohtaan asiallisesti, rakastaminen ei ole pakollista, mutta on teille kaikille ikävää jos kodin ilmapiiri on noin ankeaa.

Vaikka silloin kun pienin on nukkumassa niin istukaa yhdessä pöydän ääreen ja pyytäkää tyttöä kertomaan miltä hänestä tuntuu kulkea kahden kodin välillä ja kertokaa omista tunteistanne myös. Jos on nuori normaali järjellä varustettu niin eiköhän tyttöäkin helpottaisi käsitellä asioita suoraan.

Eilinen leffailta meni hienosti. Pienempi oli jo nukkumasss, oli tytön lempiherkkuja, hänen valitsema leffa ja sai olla sohvalla minun ja isänsä välissä. Leffan loputtua tyttö pyysi jopa anteeksi aiempaa nimittelyään minua kohtaan. Halattiin ja ilta päättyi kaikin puolin mukavasti. Valitettavasti tänään meno on pikkuveljeään kohtaan ollut samanlainen kuin ennenkin.

Eilinen kuitenkin sytytti minulle lampun päähän. Tyttö suorastaan säteili, kun sai eilen huomion kokonaan itselleen ja kokea pöevansa se pikkutyttö meidän välissämme. Tytön vanhemmat erosivat hänen ollessa 5-vuotias, niin mietin olisiko tyttö sitten jäänyt jotenkin vaille sellaista paapomista, jota pienet lapset tavallisesti saavat osakseen? Mitä mieltä olette, voisiko tässä olla perää?

Menin ikävä kyllä mieheltänikin kysymään tuon teoriani perään, johon hän vaan ärähti, ettei tahdo muistella niitä aikoja. Toisaalta miten sitä voisikaan enää 12-vuotiasta paapoa kuin taaperoikäistä.

- ap

Vierailija kirjoitti:

Eilinen kuitenkin sytytti minulle lampun päähän. Tyttö suorastaan säteili, kun sai eilen huomion kokonaan itselleen ja kokea pöevansa se pikkutyttö meidän välissämme. Tytön vanhemmat erosivat hänen ollessa 5-vuotias, niin mietin olisiko tyttö sitten jäänyt jotenkin vaille sellaista paapomista, jota pienet lapset tavallisesti saavat osakseen? Mitä mieltä olette, voisiko tässä olla perää?

Luota intuitioosi, se kertoo aina totuuden.

Vierailija kirjoitti:

Huomaa että moni vastaaja on siinä ex-vaimon roolissa, on nimittäin sellaisia mielipiteitä että huh huh.

Minulle on tuttuja molemmat roolit ja en hyväksyisi lapseltani moista käytöstä isänsä luona perhettään kohtaan. Rakastaa ei pakolla tarvitse, eikä voikaan ja hoitovastuu on luonnollisesti vanhemmilla.

Mutta joku raja jatkuvalla ymmärtämisellä ja paapomisella. Käytöstavat pitää olla ja ymmärtää myös että pikkuveli on vielä hyvin avuton ja että hänelläkin on tunteet. Kaksitoistavuotias alkaa olla siinä iässä, että omia tekojaan ja niiden seurauksia pitää osata jo miettiä. Äitipuoli ja pikkuveli on myös perheenjäseniä ja perheessä kaikkia tulisi kohdella tasa-arvoisesti. Tietenkin iät huomioiden.

Miten joku jaksaa olla vielä aikuisenakin mustasukkainen sisaruksilleen? Sisaruksella on yhtä suuri oikeus taapertaa tällä pallolla kuin sinullakin. Hankkiudu katkeruudesta eroon ja ala elää omaa elämääsi.

Mustasukkaisuus syntyy usein eriarvoisesta kohtelusta. Teini-ikää lähestyvä lapsi on muutenkin murroksessa, yhtäaikaa pieni ja iso.

Pieni lapsi tarvitsee luonnollisesti paljon huomiota, koska ei ilman sitä pärjää. 12 v. voi tuntea itsensä ulkopuoliseksi.

Kannattaa käydä kysymässä perheneuvolasta vinkkejä miten tilannetta voisi parantaa.

Vierailija kirjoitti:

Tyttö on miehen entisestä liitosta ja on meillä viikko-viikko-systeemillä, eli hänen pitäisi jo olla tottunut vähän alle 2-vuotiaaseen veljeensä, mutta ei. Aluksi vauvamme synnyttyä tyttö ei olisi tahtonut lainkaan tulla luoksemme vauvan takia. Aluksi koitimme saada häntä mukaan vauvan hoitoon, mutta pitkän vänkäämisen jälkeen luovutimme ja teimme käytännössä jaon, jossa minä huolehdin tytön viikolla vauvasta ja isä koitti pitää laatuaikaa tyttärensä kanssa. Koko aikana isosisko ei ole kertaakaan vapaaehtoisesti pitänyt vauvaa sylissä tai tehnyt yhtään mitään hänen hyväkseen, korkeintaan sietää häntä.

Tyttö ei ole enää mikään pentu vaan esim meikkaa jo joka päivä ja näyttääkin ihan teiniltä. Ollaan kysytty tytöltä kuin aikuiselta, että miksi suhtutuu pikkuveljeensä niin tympeästi ja hän on vastannut inhoavansa pojan itsekkyyttä ja avuttomuutta, eikä hänestä kuulemma ole mitään iloa, pelkkää riesaa. Kerran pilkoin pojalle kasviksia sormiruokailua varten, niin tyttö suutahti, miksen pilko hänellekin. Toisella kertaa otimme kaupassa viinirypäleitä, jotta niitäkin on helppo pojan natustaa, niin tyttö osoitti mieltään siitäkin, koska olisi tahtonut itselleen koko rasian.

Olimme tytön kanssa tosi hyvissä väleissä ennen pojan syntymää, mutta pakostikin tämä hiertää meidän välejä. Imetän poikaa vielä ja siksi tyttö nimittelee minua pojan tuttipulloksi tai maitosäiliöksi, haukkuipa joskus vitsikkäästi lehmäksikin.

Tulipas vuodatus. Mitä ihmettä tässä voisi vielä keksiä, inhoaako tyttö pikkuveljeään loppuikänsä..

Varmaan inhoaa. Mulla on 20 vuotta nuorempi  sisaruspuoli enkä ole sen kanssa missään tekemissä, eikä edes kiinnosta. En laske sitä sukuun kuuluvaksi enkä  mainitse jos kysytään montako sisarusta mulla on.

Vierailija kirjoitti:

Eilinen leffailta meni hienosti. Pienempi oli jo nukkumasss, oli tytön lempiherkkuja, hänen valitsema leffa ja sai olla sohvalla minun ja isänsä välissä. Leffan loputtua tyttö pyysi jopa anteeksi aiempaa nimittelyään minua kohtaan. Halattiin ja ilta päättyi kaikin puolin mukavasti. Valitettavasti tänään meno on pikkuveljeään kohtaan ollut samanlainen kuin ennenkin.

Eilinen kuitenkin sytytti minulle lampun päähän. Tyttö suorastaan säteili, kun sai eilen huomion kokonaan itselleen ja kokea pöevansa se pikkutyttö meidän välissämme. Tytön vanhemmat erosivat hänen ollessa 5-vuotias, niin mietin olisiko tyttö sitten jäänyt jotenkin vaille sellaista paapomista, jota pienet lapset tavallisesti saavat osakseen? Mitä mieltä olette, voisiko tässä olla perää?

Menin ikävä kyllä mieheltänikin kysymään tuon teoriani perään, johon hän vaan ärähti, ettei tahdo muistella niitä aikoja. Toisaalta miten sitä voisikaan enää 12-vuotiasta paapoa kuin taaperoikäistä.

- ap

Olet oikeilla jäljillä. 🙄

MLL:n www sivuilla on Vanhempainnetti, jossa on vinkkejä erilaisiin tilanteisiin.

Mitä teitte 12 v:n kanssa ennen vauvan syntymää? Teettekö edelleen samoja juttuja vai pyöriikö arki koko ajan vauvan ympärillä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laittakaa kokoaikaisesti omalle äidilleen, jos ei tilanne ala muuttumaan. Ei todellakaan saa pakottaa tyttöä olemaan pikkuveljensä kanssa. Voi tavata isäänsä esimerkiksi kaupungilla.

Kieltämättä pieni perheemme huokaisee usein helpotuksesta, kun tyttö palaa äidilleen, mutta väärinhän se on. Tyttö on isälleen rakkainta maailmassa ja tärkeä tietysti minullekin, hänen käytöksensä vaan on todella ikävää. Isäänsä kohtaan tyttö on sitä paitsi nykyään jo herttainen eli tykkää halailla ja viettää aikaa hänen kanssaan, kunhan pikkuveljensä ei kuulu siihen.

- väsynyt ap

Tuollaisia noi eroperheiden tytöt. Ihan hel-vetin vaikeita. Tylyjä ja inhottavia uudelle puolisolle, uuden puolison lapsille ja uusille yhteisille lapsille. On se jännä kun poikien kanssa ei ole läheskään yhtä paljon tällaisia ongelmia. Oon päätynyt siihen, että joko tyttöjen äidit myrkyttävät lapsensa mielen uutta puolisoa kohtaan tai heillä on joku sairas oidipus-kompleksi ja kuvittelevat isänsä olevan heidän tuleva aviomies. Yök.

T. Kahden narsistisesti käyttäytyvän tytön "äitipuoli"