Sylettää kaikki pellet jotka kerskailee sillä ettei ole ollut päivääkään työtön

Vierailija kirjoitti:

Olen 40 v mies ja olen ollut kolme vuotta töissä.

Ainakin ymmärsit lopettaa työssäkäynnin. Hyvä niinkin.

taitaa olla vanhempia ihmisiä joiden nuoruudessa oli helpompaa se töihin meneminen. sillon kun oikeesti taisi päästä töihin vain menemällä. nykyää saat vaan naurut kun meet sanomaa et moi haluisin teille töihin.... "täytä netissä hakemus" on aika yleinen vastaus kun käy jossain paikanpäällä kysymässä. 

Sitten on tietty näitä isän yrityksessä työkokemuksen saaneita suhteilla töihin päässeitä. 

Kaverini mummo ihmetteli kovaan ääneen kun kaverini mies jäi työttömäksi eikä mies saanu kovin äkkiä uusia töitä. Mummo päivitteli että miksi mies ei MENE töihin...No mies yritti tätä töihin menoa mutta ei ihan niin onnistunutkaan. Ei ollut tarpeeksi koulutettu vaikka oli edellisessä työpaikassaan ollut 15-vuotta. Sinne kun oli suhteilla päässyt aikanaan ilman alan koulutusta. 

Teidän neli-viiskymppisten (joita tässäkin ketjussa on paljon) on vähän paha kehua työttömyydellä, kun maailma oli teidän aikaan pikkasen erilainen. Toista se on nykyisillä parikymppisillä.

Karu totuushan on oikeasti, että on ihmisiä, jotka "vain menevät" töihin. Toiset ovat uskottavan ja tehokkaan näköisiä, vakuuttavia tai omaavat jotain harvinaista tietotaitoa, jota harva voi korvata. Tämä asia on kurja, mutta se on valitettava fakta. On ihmisiä, jotka vaihtavat työpaikkaa, kun kyllästyttää ja pääsevät aina uuteen. Tiedän ihmisiä, jotka eivät koskaan ole saaneet pakkeja työhaastattelussa. Varmasti sellaiselle oikeasti voi olla vaikea ymmärtää, mikseivät ihmiset vain mene töihin.

Up

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan ollut työtön, olen 62 vuotias ja aikoinaan tulin valituksi virkaan 24 vuotiaana. Työtehtävät ovat vaihtuneet, mutta työni olen saanut pitää. Pari vuotta ja sitten eläkkeelle, jos elinpäiviä riittää.

Mutta aika oli erilainen sillin ja nyt on nyt.

Töitä ei ole kaikille riitä ja aluepolitiikka on ollut väärää, työpaikat keskittyvät, josta aiheutuu asuntopula ja asuntojen hintojen karkaaminen käsistä.

Palkallaan ei etelässä tahdo tulla toimeen.

Sama täällä. Olin tulossa kirjoittamaan, mutta ehdit ensin. Minulla on ollut hyvä onni, kun olen saanut työpaikkani pitää. Siinä ei todellakaan ole mitään syytä valtaisaan ylimielisyyteen. Nykypäivänä työtä ei ole kaikille ja sitten tarjotaan hommia,joista ei haluta maksaa palkkaa. 

Vierailija kirjoitti:

Karu totuushan on oikeasti, että on ihmisiä, jotka "vain menevät" töihin. Toiset ovat uskottavan ja tehokkaan näköisiä, vakuuttavia tai omaavat jotain harvinaista tietotaitoa, jota harva voi korvata. Tämä asia on kurja, mutta se on valitettava fakta. On ihmisiä, jotka vaihtavat työpaikkaa, kun kyllästyttää ja pääsevät aina uuteen. Tiedän ihmisiä, jotka eivät koskaan ole saaneet pakkeja työhaastattelussa. Varmasti sellaiselle oikeasti voi olla vaikea ymmärtää, mikseivät ihmiset vain mene töihin.

Vain jos on kasvanut tynnyrissä. Luulen että he tajuavat kyllä ettei töihin yleensä niin vain mennä, mutta  jauhavat tuota propagandaa verojensa alentamiseksi.

Jos alle viiskymppisenä on työtön, on vika korvien välissä. Tai on kasvanut tynnyrissä.

Joskus ihmetyttää että mitä niiden rekryjen päissä oikein liikkuu.

Mitä ihmettä miettivät kun palkkaavat aggressiivisesti käyttäytyvän, ylimielisen, toimenkuvaansa kuuluvista töistä kieltäytyvän öykkärin, mutta jättävät palkkaamatta sen asiallisesti käyttäytyvän, ystävällisen ja tunnollisen hakijan.

Nämä aggressiiviset töistä kieltäytyjät ovat juuri niitä jotka selittävät kuinka ei ole koskaan tarvinnut olla työttömänä. Aina on töitä saanut kun vaan on käynyt esittäytymässä.

Ei hitto.

Näitä olen nähnyt yllättävän paljon niissä yrityksissä joiden kanssa teen (pakosta) yhteistyötä. Olen kyllä alkanut etsimään vaihtoehtoja ko. yrityksille. Toivottavasti löytyy joku joka palkkaa niitä tunnollisia ja ei niin aggressiivia henkilöitä töihin.

Mua taas ärsyttää, että ihmiset olettaa, että kaikki on päässyt niihin töihin isin tai äidin suhteilla. En ole. Ihan itse ahkerasti hakemalla ja harrastus- ja vapaaehtoistoiminnassa taitoja oppimalla pääsin ensimmäiseen kesätyöhön. Senkään jälkeen en ole suhteilla töihin mennyt, paitsi jos se lasketaan, että aloitin yhdessä firmassa siivoojana ja myöhemmin nousin ylempään asemaan. Tuurista on ollut kiinni se, että olen saanut olla terve ja työkykyinen, muu on kuitenkin ihan omaa ansiota. Itse esimerkiksi tunnen paljon ihmisiä, jotka eivät suostu siivojan työhön. Mä tein opiskeluaikana vuosia siivoojan töitä, jolle tutut naureskeli ja nyt he itkevät miksi he eivät saa töitä ja minä saan. Minä aloitin myös oman alan hommat jo opiskeluaikoina. Moni opiskelukaveri halusi vain äkkiä koulusta ulos, eikä tehnyt töitä ja valmistuttua ei töitä löytynytkään. Minä olen myös ollut valmis muuttamaan töiden perässä. Jotkut ovat työttömiä olosuhteiden takia, eivät omaa syytään. Mutta kyllä mä saan silti olla helvetin ylpeä siitä, että olen oikeasti omilla ansioillani, ahkerasti yrittäen, saanut aina töitä.

Vierailija kirjoitti:

Teidän neli-viiskymppisten (joita tässäkin ketjussa on paljon) on vähän paha kehua työttömyydellä, kun maailma oli teidän aikaan pikkasen erilainen. Toista se on nykyisillä parikymppisillä.

Olen 44 v, eli hyvin tarkasti tuossa ikähaarukassa jonka tähän arvasit.

Kirjoitin ylioppilaaksi -92. Se oli sitä aikaa kun 90-luvun lama ja työttömyys oikein ryöpsähti päälle.

Opiskelupaikkojen saaminen oli hirveän vaikeaa kun työttömäksi jääneet aikuiset hakivat samoja paikkoja. Töiden kanssa oli sellaista, että osa-aikaiseen myyjän paikkaan tuli satoja hakemuksia.

Oman ikäluokkani ihmisistä todella moni jäi ikuiseen pätkä- ja silpputyökierteeseen. Moni syrjäytyi työelämästä kokonaan vuosikausien työttömyyden jälkeen.

Mietin vain että millä tavalla erilainen nykytilanne on verrattuna tuohon 90-luvun lamaan muuten kuin siten että työttömiä oli 90-luvulla paljon enemmän kuin nyt.

Täältä voi käydä katsomassa tilastoa työttömyysasteen muutoksista vuosina 1989-2017:  http://www.findikaattori.fi/fi/34

Niillä jotka olivat ehtineet päästä turvalliseen työpaikkaan ennen 90-luvun lamaa on mennyt mainosti.  Meillä muilla tämä on ollut enemmän ja vähemmän helvettiä.

Ihmiset ei vaan tajuu 😎

Vierailija kirjoitti:

Olen 43 -vuotias enkä ole ollut päivääkään työttömänä. En myöskään koskaan ole tehnyt koulutustani vastaavia töitä, mutta olen pyrkinyt kehittämään itseäni ja osaamistani koo ajan. Tällä hetkellä opintovapaalla ja toista tutkintoa suorittamassa.

Sinulla on ollut hyvä onni.

Onnen osuus on paljon suurempi kuin monesti halutaan myöntää.

Olen saman ikäinen. Aloitin työn tekemällä säännöllistä iltatyötä 15 vuotiaasta lähtien. Kesät olin töissä.

Opiskeluajan olin töissä. Lopulta kokopäiväisenä.

Olin onnellinen, työpaikka vaihtui toisinaan kun tuli toisaalta liian hyvä tarjous.

Kehitin itseäni ja pidin itseäni tarpeellisena.

Sitten se napsahti odottamatta ja yhtäkkiä en edes löytänyt töitä!

Minä, jota oli aina revitty eri työpaikkoihin. Teknistä saakka.

2 vuotta meni työttömänä. Sitten sain työn mutta sekin paikka meni nurin. Ja taas työttömyys...

Nyt olen ollut taas 3 vuotta töissä, mutta pelkään aina tulevaa.

Ne ajat kun töitä oli tekevälle, ovat auttamattomasti ohi...

Vierailija kirjoitti:

Mua taas ärsyttää, että ihmiset olettaa, että kaikki on päässyt niihin töihin isin tai äidin suhteilla. En ole. Ihan itse ahkerasti hakemalla ja harrastus- ja vapaaehtoistoiminnassa taitoja oppimalla pääsin ensimmäiseen kesätyöhön. Senkään jälkeen en ole suhteilla töihin mennyt, paitsi jos se lasketaan, että aloitin yhdessä firmassa siivoojana ja myöhemmin nousin ylempään asemaan. Tuurista on ollut kiinni se, että olen saanut olla terve ja työkykyinen, muu on kuitenkin ihan omaa ansiota. Itse esimerkiksi tunnen paljon ihmisiä, jotka eivät suostu siivojan työhön. Mä tein opiskeluaikana vuosia siivoojan töitä, jolle tutut naureskeli ja nyt he itkevät miksi he eivät saa töitä ja minä saan. Minä aloitin myös oman alan hommat jo opiskeluaikoina. Moni opiskelukaveri halusi vain äkkiä koulusta ulos, eikä tehnyt töitä ja valmistuttua ei töitä löytynytkään. Minä olen myös ollut valmis muuttamaan töiden perässä. Jotkut ovat työttömiä olosuhteiden takia, eivät omaa syytään. Mutta kyllä mä saan silti olla helvetin ylpeä siitä, että olen oikeasti omilla ansioillani, ahkerasti yrittäen, saanut aina töitä.

Sekin olettamus on todella ärsyttävä, että kaikki jotka ovat olleet ahkeria ja kunnollisia ja yrittäneet niin helvetisti, ovat onnistuneet saamaan töitä.

Eivät ole. Siinä on todella paljon kyse myös tuurista. Siitä että sattuu olemaan oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Siitä että persoona sattuu miellyttämään rekrypäätökse tehnyttä ihmistä. Sinähän voit muistuttaa vaikka jotain henkilöä jota hän ihailee suuresti, tai sitten voit olla saman näköinen kuin se ääliö joka kiusasi häntä koko kouluajan.

Niitä ahkeria, tunnolllisia, fiksuja, päteviä, ihania ihmisiä on niin paljon niissä työnhakijoissa, että se on ihan sattumaa kuka tulee valituksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 43 -vuotias enkä ole ollut päivääkään työttömänä. En myöskään koskaan ole tehnyt koulutustani vastaavia töitä, mutta olen pyrkinyt kehittämään itseäni ja osaamistani koo ajan. Tällä hetkellä opintovapaalla ja toista tutkintoa suorittamassa.

Sinulla on ollut hyvä onni.

Onnen osuus on paljon suurempi kuin monesti halutaan myöntää.

Olen saman ikäinen. Aloitin työn tekemällä säännöllistä iltatyötä 15 vuotiaasta lähtien. Kesät olin töissä.

Opiskeluajan olin töissä. Lopulta kokopäiväisenä.

Olin onnellinen, työpaikka vaihtui toisinaan kun tuli toisaalta liian hyvä tarjous.

Kehitin itseäni ja pidin itseäni tarpeellisena.

Sitten se napsahti odottamatta ja yhtäkkiä en edes löytänyt töitä!

Minä, jota oli aina revitty eri työpaikkoihin. Teknistä saakka.

2 vuotta meni työttömänä. Sitten sain työn mutta sekin paikka meni nurin. Ja taas työttömyys...

Nyt olen ollut taas 3 vuotta töissä, mutta pelkään aina tulevaa.

Ne ajat kun töitä oli tekevälle, ovat auttamattomasti ohi...

Minulla on ollut samanlaista.

Välillä töissä, välillä työttömänä.

Koko ajan olen opiskellut lisää ja kehittänyt osaamistani mutta tämmöistä pätkäähän tämä työura on ollut. Välillä on haettu kotoa töihin ja soiteltu perään ja kyselty että voitko tulla. Sitten on tullut työttömyysjaksoja.

Pisin yhtäjaksoinen vakituinen työsuhde minulla on kestänyt 6 vuotta. Sinä aikana ehdin nähdä monet kymmenet yt:t ennenkuin se napsahti omalle kohdalle.

Nyt olen taas työttömänä.

Olen niin väsynyt tähän työelämän tilanteeseen, että enää en edes pelkää.

Olen nyt uuden työttömyyden alkaessa päättänyt että keskityn ihan puhtaasti vain omiin harrastuksiini ja alkanut kehittämään osaamistani niiden parissa.

Ensimmäistä kertaa olen jopa nauttinut työttömyyden tuomasta vapaa-ajasta ja mahdollisudesta panostaa henkilökohtaiseen hyvinvointiin. Aina ennen olen hakenut töitä pipo kireällä ja kirjoittanut hirveät määrät työhakemuksia. Sehän se työttömän velvollisuus on. Stressata sitä töiden saamista. Vaan nyt olen heittänyt velvollisuuteni nurkkaan.

Olen tehnyt muutamia työhakemuksiakin, mutta en sillä tavalla kuin ne kuuluu tehdä. Vaan aidosti itseni näköisiä, jotka todennäköisesti lentävät roskiin saman tien. Ajattelen kuitenkin, että jos joku itseni oloinen ihminen sattuu hakemukseni lukemaan, niin saattaa sillä työ irrotakin. Ja vaikka ei irtoaisikaan niin on tämä työttömyys tällä tavalla kivempaa. Aika heikot mahdollisuudet työn saamiseen minulla joka tapauksessa on, sillä haen vain osa-aikatyötä, eikä omalla alallani oli osa-aikapaikkoja.

Sitä en tiedä miten tämä uusi aktivointijuttu minuun vaikuttaa. Ainakaan niihin 3 kk välein tapahtuviin haastatteluihin en pääse, sillä olen osatyökyvyttömyyseläkkeellä ja haen vain osa-aikatyötä. Terveys ei kestä enää kokopäivätyötä (pystyn tekemään max. 4 tunnin työpäivää).

Jospa se aktivointihommakin pyyhkisi ohitseni yhtä ketterästi.

Muuta Kiinaan. Siellä on ihan okei syljeskellä lattialle.