Paras palkka virpojalle? Vinkkejä mitä ostaa!
Kertokaahan te virpojien sielunelämää tietävät, mikä olisi paras palkka tulevan palmusunnuntain virpojalle?
Mitä kannattaa varata virpojien palkaksi? Mikä riittää, mikä taas jo on liikaa, mikä ilahduttaisi virpojia eniten?
Kommentit (34)
Meidän nyt jo aikuiset lapset kävivät aikoinaan ahkerasti virpomassa ja meidänkin ovella kävi liuta muita virpojia.
Nyt viimeisen n. 10 vuoden aikana ovellamme ei ole käynyt ainuttakaan virpojaa.
Asumme maalla ja kyllä täällä sen ikäisiä lapsiakin on, jotka olisivat virpomaikäisiä, mutta ei ole näkynyt.
Mielelläni heitä näkisin ja herkkuja olen valmiiksi aina ostanut, mutta vuosi toisensa jälkeen olen ne turhaan ostetut virpomapalkat antanut sitten pääsiäisenä omille lapsenlapsille.
Virpomaperinne muiden ohella on ainakin meillä päin hiipunut.
kun minä olin lapsi, saimme omenoita, keksejä ym.
karkit oli hienoa
kaikki mitä annetaan on +
Meillä täällä Tampereella on perinteisesti jaettu virpomaan tulleille pikkulapsille kondomeja.
Itse olen aina tunkenut sianpotkan eturessuuni ja esitellyt sitä virpojille.
Maalla ne vasta virpookin. Aamusta iltaan ja illasta aamuun
Appelsiini annettiin entisaikaan, joo lol mutta hyvänä sketsinä haluaisin tuon nykyaikanakin nähdä :D Mutta oikeasti antaisin sen Kinderin kun ensin katsonut ilmeet tarjotessani appelsiinia.
Itse olen yleensä antanut oudoille virpojille halvan suklaamunan ja siihen kaveriksi pikkumunia/tikkarin/patukan tai vastaavan. Tutuille kindermunat ja lisuke myös. En anna rahaa, koska se houkuttelee milestäni turhan isoja "virpojia". Olen aina huolehtinut, että jokainen virpoja saa oman palkan, vaikka virpojia olisikin useampi kerralla.
Appelsiini annettiin entisaikaan, joo lol mutta hyvänä sketsinä haluaisin tuon nykyaikanakin nähdä :D Mutta oikeasti antaisin sen Kinderin kun ensin katsonut ilmeet tarjotessani appelsiinia.
Olen yrittänyt saada virpojaa sisälle asuntoon mutta huonolla menestyksellä. Olen myös asentanut ulko-oveen lukon niin korkealle, ettei siihen ylety.
M55
Itse muksuna halusin eniten kindereitä ja röllimunia :) yksi todellakin riittää!!
Myös perus paperikarkit ovat hyviä. Yksi vuosi me jaoimme poppari pusseja!!:) Siis ei toki sitä koko pussia vaan laitoimme sitten pakastepusseihin pienemmät määrät. Tikkarit ovat kans hyviä ja pikkusuklaamunat.
Suklaamunia esim. Kindereitä ja minisuklaamunia. Lisäksi muita pääsiäisaiheisia karkkeja. Kaikki karkit ehdottomasti paperipäällysteisiä.
Omat sukulaislapset ovat jo isompia ja vieraat eivät täällä kaupungissa juurikaan kiertele virpomassa, joten en varaa mitään herkkuja, itse joutuisi ne ehkä syömään. Rahaa on jos joku sattuu tulemaan ja ovisilmästä näyttää ihan oikealta lapselta.
Kun kävin lapsena (ehkä vielä kymmenen vuotta sitten) virpomassa niin pieneltä tuntui, jos sai kaksi sellaista peukalon pään kokoista munaa. Ja pienille lapsille sekin olis hyvä!
Mutta kolme sellaista tai kolme mitä vaan karkkia oli jo hyvä. Kindereitä sai ehkä pari yhteensä ja ne oli tosi luksusta.
Ei kai lapset tarvikaan kymmentä kinderiä :D älytöntä, jos Kinderin lisäks pitäis antaa vielä muuta.
Mites olis iso rove mämmiä a la creampie. Meillä olis aika paljon, kun kiehu vähän yli. .