Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Lapsiluku täynnä ja nyt ehkäisy pettänyt - mitä teen?

Vierailija
05.04.2017 |

Näin on päässyt käymään. Ilmeisesti hormonikierukka on pettänyt, on kyllä paikallaan vielä ja ollut vasta kaksi vuotta käytössä. Menen neuvolaan ensi viikolla. Raskaus on vielä ihan alussa, tein testin heti kun "kuukautisia" ei tullutkaan (tai sitä vähäistä vuotoa, mitä mulla on kierukalla ollessa ollut, säännöllisesti ne on tulleet kuitenkin).

Minulla on kaksi lasta ennestään, molemmat sen verran isoja että en jaksa enää aloittaa vauvarumbaa alusta. Työelämä juuri lähtenyt käyntiin perhevapaiden jäljiltä. Asunto, auto ja muut puitteet riittävät juuri meille neljälle. Pärjätään juuri ja juuri näillä tuloilla ja tällä perhekoolla.

Silti ajatus abortista surettaa. Jos joku muu olisi tässä tilanteessa, neuvoisin keskeyttämään raskauden - olen aina olen ollut sitä mieltä, että lapsilla on oikeus syntyä toivottuina ja haluttuina. Olisi väärin nykyisiä lapsia kohtaan pistää pakka sekaisin uudella vauvalla varsinkin, kun olemme jaksamisemme rajoilla jo näiden kahden kanssa.

Mutta toisaalta kun on jo lapsia ennestään, niin surettaa myös ajatus raskauden keskeyttämisestä ja lapsen menettämisestä. Puoliso tietää asiasta mutta on vielä aika järkyttynyt, joten ei ole ilmaissut kantaansa raskauden jatkamiseen. Potee samaa ristiriitaa kuin minäkin.

Mitä ihmettä oikein teen?

Kommentit (58)

Vierailija
21/58 |
05.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos et pysty aborttiin, eikä ole varoja lapsen kasvatukseen niin adoptio on AINOA VAIHTOEHTO.

Yksinkertaisesti ei ole muita vaihtoehtoja, kuin abortti, adoptio tai lapsen kasvatus...

Valintojen maailma.

Nimim. Tahtomattaan lapseton

No en adoptiota suosittelisi ap:n tilanteessa kun lapsia jo ennestään. Miltä tuntuisi olla se kolmas jota äiti ei halunnut pitää, vaikka piti kaksi ensimmäistä?

Kenenkään taloutta ei romahduta kolmas lapsi, jos ei ole luksuksen perään.Vielä ovat Suomessa palkalliset äityislomat jne voimassa ja ap tietää jo mitä vauva- arki on. Lapsen voi laittaa hoitoon vuoden ikäisenä, pienempi paha se on kuin adoptio tai abortti, korostan ap:n tilanteessa (jollekin sinkulle/nuorelle tilanne olisi eri).

Vierailija
22/58 |
05.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on pari kaveria (mies- ja naispuolisia tässä porukassa) joiden lapsia on abortoitu. Kukaan heistä ei tahdokaan oikein kestää jälkeenpäin päätöksiää. Miespuoliselta toki ei edes kysytty - mikä on kamalaa.

Itselleni on tehty kaksi aborttia ja yhden olen antanut adoptioon, enkä tahdo niitä edes muistaa. Enkä ole päivääkään näitä päätöksiä katunut.

No tuo ettet osaa tuon vertaa huolehtia ehkäisystä kertoo kyllä sinusta kaiken oleellisen..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/58 |
05.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä olin tuossa kk sitten tulisilla hiilillä, kun piti arvuutella pettikö ehkäisy vai ei. Hotelliin mentiin naapurikaupunkiin kylpylöimään yöksi ja unohtui pakata pillerit mukaan. Ei onneksi alkanut raskaus.

Abortti olisi ollut minulle selvä, joskin hieman surullinen valinta. Pari kk sitten kävin lääkärissä ja kyselin mahdollisuutta saada sterilisaatio. Lääkäri ei ymmärtänyt minun kantaani (kohta 34v, lapset kohta 7v ja kohta 3v). Tuon läheltäpiti-tilanteen jälkeen olen varmempi kuin koskaan, että kaksi lasta meillekin riittää. Lisäksi selkäni ei ole kestänyt aiempia raskauksia hyvin. Raskauksien jälkeen alkoivat selkäkivut, jotka kärjistyivät massiiviseen pullistumaan, pohjehermon halvaukseen ja leikkauspöydälle, vaikka siis olen terve ja hoikka+hyväkuntoinen nainen.

Nyt on hyvin työasiat, asunto ja muutenkin. Perhe on kokonainen, eikä missään vaiheessa ole tullut vakavasti oloa, että josko kolmas lapsi vielä..

Olisihan se toisaalta ollut kamala tehdä abortti; 15-vuotta miehen kanssa yhdessä, työ- ja elämä kunnossa. Eli yksi lapsi lisää ei olisi varmaan muiden mielestä ollut huono juttu ollenkaan.

Pointti onkin siinä, että minä en halua enää lapsia.

Ensi kuussa lasten neuvolat ja mainitsen tästä sterilisaatiotoiveesta uudestaan. Siellä on onneksi tuttu neuvolatäti vuosien varrelta, joka varmasti ymmärtää, että olen asiaa harkinnut. 

Olemassa olevan perheen hyvinvointi tulee ennen solupalloa.

Vierailija
24/58 |
05.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lapsi tulee maksamaan 100 000€ (pankkien laskelma keskiverto kuluista). Onko teillä tuo summa seuraavan 20 -vuoden aikana?

Mutta ei vanhemmilleen vaan yhteiskunta tukee ja summa on suurempi kuin 100000. Minun mielestäni kun kerran nyt jo surettaa niin kannattaa tosissaan miettiä sitä vaihtoehtoa josko lapsen pystyisi kuitenkin pitämään. Minkä ikäisiä vanhemmat lapset ovat? Vieläkö heistä pitää maksaa päivähoitomaksuja miten monta vuotta? Vauvahan ei kovin paljoa maksa joten eikö vanhemmat ehdi jo kouluun ennen kuin vauvan päivähoidosta pitää alkaa maksaa. Mitä jos et pitäisi ihan täyttä äitiyslomaa tai jos pystyiset tekemään alussa osa-aikaa? Näin tulot ei pienenisi niin paljoa ja pysyisit työpaikassa kiinni. Onko teilläpäin pienimmille hoitopaikkoja. Jos veisi vaikka puolivuotiaana osa-aikaisesti? Yleensä kaikki autot ovat viiden hengen autoja joten ei varmaan hätää autonvaihdon kanssa. Vanhin lapsi varmaan jo kesätyöiässä ennen kuin nuorin alkaa toisissaan kuluttaa jotain eli 8-9 vuotiaana.

Vierailija
25/58 |
05.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei abortti ole niin iso asia kuin jotkut esittävät. Tee päätös muilla syillä. Lapset kuuluvat elämään, eikä niitä voi suunnitella. 

Vierailija
26/58 |
05.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on pari kaveria (mies- ja naispuolisia tässä porukassa) joiden lapsia on abortoitu. Kukaan heistä ei tahdokaan oikein kestää jälkeenpäin päätöksiää. Miespuoliselta toki ei edes kysytty - mikä on kamalaa.

Itselleni on tehty kaksi aborttia ja yhden olen antanut adoptioon, enkä tahdo niitä edes muistaa. Enkä ole päivääkään näitä päätöksiä katunut.

No tuo ettet osaa tuon vertaa huolehtia ehkäisystä kertoo kyllä sinusta kaiken oleellisen..

Sanoinko, että ehkäisystä ei ollut huolehdittu? Ja ap on ainoa jolla kierrukka voi pettää?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/58 |
05.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse päätin vastaavassa tilanteessa pitää lapsen. Sairastuin masennukseen, erottiin ja nyt yksi lapsista on sijoitettuna muualle. Kaksi asuu isällään.

Vierailija
28/58 |
05.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on pari kaveria (mies- ja naispuolisia tässä porukassa) joiden lapsia on abortoitu. Kukaan heistä ei tahdokaan oikein kestää jälkeenpäin päätöksiää. Miespuoliselta toki ei edes kysytty - mikä on kamalaa.

Itselleni on tehty kaksi aborttia ja yhden olen antanut adoptioon, enkä tahdo niitä edes muistaa. Enkä ole päivääkään näitä päätöksiä katunut.

No tuo ettet osaa tuon vertaa huolehtia ehkäisystä kertoo kyllä sinusta kaiken oleellisen..

Sanoinko, että ehkäisystä ei ollut huolehdittu? Ja ap on ainoa jolla kierrukka voi pettää?

No Vaihda nyt herranjumala sitä ehkäisyä jos se kolme kertaa on pettänyt! :D

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/58 |
05.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jätä se sika

Vierailija
30/58 |
05.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei abortti ole niin iso asia kuin jotkut esittävät. Tee päätös muilla syillä. Lapset kuuluvat elämään, eikä niitä voi suunnitella. 

Ja jotkut esittävät vaikka sitä aborttia ei olisi edes tehtynä. Jo syntynyttä lastakin voi katua abortin tavoin ja on sanomattakin selvää, että se katumus vaikuttaa enemmän siihen olemassa olevaan lapseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/58 |
05.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on pari kaveria (mies- ja naispuolisia tässä porukassa) joiden lapsia on abortoitu. Kukaan heistä ei tahdokaan oikein kestää jälkeenpäin päätöksiää. Miespuoliselta toki ei edes kysytty - mikä on kamalaa.

Itselleni on tehty kaksi aborttia ja yhden olen antanut adoptioon, enkä tahdo niitä edes muistaa. Enkä ole päivääkään näitä päätöksiä katunut.

No tuo ettet osaa tuon vertaa huolehtia ehkäisystä kertoo kyllä sinusta kaiken oleellisen..

Sanoinko, että ehkäisystä ei ollut huolehdittu? Ja ap on ainoa jolla kierrukka voi pettää?

No Vaihda nyt herranjumala sitä ehkäisyä jos se kolme kertaa on pettänyt! :D

Luulet, että erivaihtoehtoja ei kokeiltu?

Vierailija
32/58 |

No ei kiinnosta vittuakaan kokeilusi, mutta kyllä se ihmisestä kertoo paljon jos on 3 vahinkoraskautta! Älä harrasta seksiä enää!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/58 |
05.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kolmas lapsi taloutta tai muutakaan kaada.

Vierailija
34/58 |
05.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

88 kirjoitti:

Laita adoptioon! Joku lapseton rakastava perhe saa suuren ilon.

Harva äiti voi lastaan antaa pois. Lisäksi mieti niitä olemassa olevia, heille pitäisi selittää että äiti odottaa vauvaa ja vauva annetaan pois. Se lasten tuska ja varmasti ikuinen pohdinta miksi heidän sisaruksensa annettiin pois? Sosiaalinen häpeä asiasta,kun lapset kertovat kaikille kavereilleen ja näiden vanhemmille. Jumalattoman raskas suru omasta lapsesta luopumisesta ja siihen päälle sukulaisten voivottelut,kauhistelut ja painostukset.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/58 |
05.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on pari kaveria (mies- ja naispuolisia tässä porukassa) joiden lapsia on abortoitu. Kukaan heistä ei tahdokaan oikein kestää jälkeenpäin päätöksiää. Miespuoliselta toki ei edes kysytty - mikä on kamalaa.

Itselleni on tehty kaksi aborttia ja yhden olen antanut adoptioon, enkä tahdo niitä edes muistaa. Enkä ole päivääkään näitä päätöksiä katunut.

No tuo ettet osaa tuon vertaa huolehtia ehkäisystä kertoo kyllä sinusta kaiken oleellisen..

Sanoinko, että ehkäisystä ei ollut huolehdittu? Ja ap on ainoa jolla kierrukka voi pettää?

No Vaihda nyt herranjumala sitä ehkäisyä jos se kolme kertaa on pettänyt! :D

Luulet, että erivaihtoehtoja ei kokeiltu?

Synnytät lapsen (aika moni katuu aborttia; etenkin kun sinulla nyt kyseessä ei ole raiskaus, avioton lapsi, yhdenyönpano tms.) ja otat samassa steriloinnin.

Vierailija
36/58 |
05.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on pari kaveria (mies- ja naispuolisia tässä porukassa) joiden lapsia on abortoitu. Kukaan heistä ei tahdokaan oikein kestää jälkeenpäin päätöksiää. Miespuoliselta toki ei edes kysytty - mikä on kamalaa.

Itselleni on tehty kaksi aborttia ja yhden olen antanut adoptioon, enkä tahdo niitä edes muistaa. Enkä ole päivääkään näitä päätöksiä katunut.

No tuo ettet osaa tuon vertaa huolehtia ehkäisystä kertoo kyllä sinusta kaiken oleellisen..

Sanoinko, että ehkäisystä ei ollut huolehdittu? Ja ap on ainoa jolla kierrukka voi pettää?

No Vaihda nyt herranjumala sitä ehkäisyä jos se kolme kertaa on pettänyt! :D

Luulet, että erivaihtoehtoja ei kokeiltu?

No ei kiinnosta vittuakaan kokeilusi, mutta kyllä se ihmisestä kertoo paljon jos on 3 vahinkoraskautta! Älä harrasta seksiä enää!

Mitä se kertoo?

Edes pillerit ei ole 100 % varmat ja osa meistä on hedelmällisempiä kuin toiset. Toiset taas ei saa lapsia vaikka miten yrittäisi ja haluaisi, ei edes hoidoilla.

Vierailija
37/58 |
05.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kerron oman tarinani, meilläkin piti olla lapsiluku täynnä, yhteisiä lapsia ei ollut, mutta emme halunneetkaan niitä.

No vahinko kävi ja tulin raskaaksi, lopulta päätimme pitää lapsen. Kävi kuitenkin huonosti ja raskaus keskeytyi rv 22, synnytin pienen enkelivauvamme, siitä ei sen enempää.

No tämä otti molemmille niin koville, että päätimme yrittämällä yrittää uutta lasta, vaikka siis lapsilukumme piti olla täynnä, molempien lapset yli 10 vuotiaita.

Tässä sitä nyt sitten tikutellaan ovulaatiota ja yritetään sitä lasta jota meille ei koskaan pitänyt tulla.

Entä jos ap päätät tehdä abortin ja se ottaakin niin koville, että tajuat sen tehtyäsi haluavasi vielä yhden lapsen? En osaa sinua auttaa päätöksenteossa, mutta ajattele asiaa joka kantilta.

Vierailija
38/58 |
05.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on pari kaveria (mies- ja naispuolisia tässä porukassa) joiden lapsia on abortoitu. Kukaan heistä ei tahdokaan oikein kestää jälkeenpäin päätöksiää. Miespuoliselta toki ei edes kysytty - mikä on kamalaa.

Itselleni on tehty kaksi aborttia ja yhden olen antanut adoptioon, enkä tahdo niitä edes muistaa. Enkä ole päivääkään näitä päätöksiä katunut.

Oletko perheellinen? Jos et, tilanteesi on täysin eri kuin ap:n.

Miltä tuntuu elää olemassaolevien lasten kanssa abortin jälkeen?

Vierailija
39/58 |

Minusta ainakin tuntuu ihan normaalilta. En juuri koskaan mieti tehtyä aborttia.

Vierailija
40/58 |
05.04.2017 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä olin tuossa kk sitten tulisilla hiilillä, kun piti arvuutella pettikö ehkäisy vai ei. Hotelliin mentiin naapurikaupunkiin kylpylöimään yöksi ja unohtui pakata pillerit mukaan. Ei onneksi alkanut raskaus.

Abortti olisi ollut minulle selvä, joskin hieman surullinen valinta. Pari kk sitten kävin lääkärissä ja kyselin mahdollisuutta saada sterilisaatio. Lääkäri ei ymmärtänyt minun kantaani (kohta 34v, lapset kohta 7v ja kohta 3v). Tuon läheltäpiti-tilanteen jälkeen olen varmempi kuin koskaan, että kaksi lasta meillekin riittää. Lisäksi selkäni ei ole kestänyt aiempia raskauksia hyvin. Raskauksien jälkeen alkoivat selkäkivut, jotka kärjistyivät massiiviseen pullistumaan, pohjehermon halvaukseen ja leikkauspöydälle, vaikka siis olen terve ja hoikka+hyväkuntoinen nainen.

Nyt on hyvin työasiat, asunto ja muutenkin. Perhe on kokonainen, eikä missään vaiheessa ole tullut vakavasti oloa, että josko kolmas lapsi vielä..

Olisihan se toisaalta ollut kamala tehdä abortti; 15-vuotta miehen kanssa yhdessä, työ- ja elämä kunnossa. Eli yksi lapsi lisää ei olisi varmaan muiden mielestä ollut huono juttu ollenkaan.

Pointti onkin siinä, että minä en halua enää lapsia.

Ensi kuussa lasten neuvolat ja mainitsen tästä sterilisaatiotoiveesta uudestaan. Siellä on onneksi tuttu neuvolatäti vuosien varrelta, joka varmasti ymmärtää, että olen asiaa harkinnut. 

Olemassa olevan perheen hyvinvointi tulee ennen solupalloa.

Ja ette sitten osanneet kondomeja ostaa vaan riskillä piti seksiä harrastaa...huokaus.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme yksi viisi