Lue keskustelun säännöt.
Ennen pariutuminen oli helppoa. Otettiin kylän muutamasta samanikäisestä se vähiten epäsopivin ja elettiin onnellisina.
03.04.2017 |
Nyt on kaikki niin vaiketa, kun on chatit ja netit ja miljoona ehdokasta joka kulman takana saattaa odottaa joku vielä parempi.
Kommentit (90)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ne nyt mitenkään onnellisia olleet.
Ei kannata romantisoida kurjuutta.
Nykyään on paljon helpompaa löytää oman tyylinen ihminen, sellainen kenen kanssa on oikeasti kiva olla yhdessä.
Tuskinpa. Akateemisena ja ok toimeentulevana miehenä olisin ennen ollut haluttua tavaraa, nyt en ole mitään
Kenen keskuudessa? Tavisnainen otti miehen joka oli hyvä työjuhta, koska yhdesä oli tarkoitus paiskia töitä pellolla. Akateemisena olisit saanut hienot sormesi rakoille ja pellolla sinulle olisi naurettu. Kun taas sitten "herrasväen" naiset olivat itsekin sivistyneitä ja korkeasti koulutettuja. Sekä naisen että suvun vaatimukset miehelle olivat aivan pilvissä. Luueltko, että olisit voinut vain sormella osoittaa että "tuo"?
Ja et sinä tosiaan ole yhtään mitään, jos ainut ansiosi on että käyt töissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
". Aika moni on täälläkin kertonut nimenomaan kärsineensä vanhempien kamalasta liitosta ja eron olleen helpotus. Miksi vähättelet näitä kokemuksia."
Koska aikuiset ihmiset voivat myös järjestää välinsä. Ei tarvitse erota vaan voi muuttaa suhteensa vähemmän kamalaksi. Tämä kelpaisi lapsillekin, mutta heidän annetaan ymmärtää sen olevan mahdotonta.
Minusta sellaiset ihmiset joille se on mahdotonta (voi olla vain toisesta kiinni, mutta harvoin, jos ollaan rehellisiä) kuuluisivat jonnekin hoitoon. Hehän myöntävät etteivät pysty toimimaan oikein!?
Ei heille ainakaan mitään huoltajuutta pitäisi antaa!Kukapa ei sellaista haluaisi? Olen aina toivonut saavani "vähemmän kamalan" elämän!
Siis itkettää tällaiset viestit! Ootko ihan varma, ettet löydä ratkaisua? Rukoile vaikka.
Olen aina ajatellut, että nettitreffit sun muut rajattomat valintamahdollisuudet uhkaavat vain niitä, joilla on joko tulipalokiire naimisiin tai äärimmäisen heikko itsetunto. Minulla ei tulisi mieleenkään yrittää välttää vertailua muihin naisiin. Totta kai haluan kumppanin, joka valitsee minut mahdollisimman suuresta joukosta. Silloin tiedän, että hän on tyytyväinen valintaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
". Aika moni on täälläkin kertonut nimenomaan kärsineensä vanhempien kamalasta liitosta ja eron olleen helpotus. Miksi vähättelet näitä kokemuksia."
Koska aikuiset ihmiset voivat myös järjestää välinsä. Ei tarvitse erota vaan voi muuttaa suhteensa vähemmän kamalaksi. Tämä kelpaisi lapsillekin, mutta heidän annetaan ymmärtää sen olevan mahdotonta.
Minusta sellaiset ihmiset joille se on mahdotonta (voi olla vain toisesta kiinni, mutta harvoin, jos ollaan rehellisiä) kuuluisivat jonnekin hoitoon. Hehän myöntävät etteivät pysty toimimaan oikein!?
Ei heille ainakaan mitään huoltajuutta pitäisi antaa!Kukapa ei sellaista haluaisi? Olen aina toivonut saavani "vähemmän kamalan" elämän!
Siis itkettää tällaiset viestit! Ootko ihan varma, ettet löydä ratkaisua? Rukoile vaikka.
Oletko ihan varma, ettet tarvitse hoitoa? Vaikutat hiukan hysteeriseltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ne nyt mitenkään onnellisia olleet.
Ei kannata romantisoida kurjuutta.
Nykyään on paljon helpompaa löytää oman tyylinen ihminen, sellainen kenen kanssa on oikeasti kiva olla yhdessä.
Tuskinpa. Akateemisena ja ok toimeentulevana miehenä olisin ennen ollut haluttua tavaraa, nyt en ole mitään
Kenen keskuudessa? Tavisnainen otti miehen joka oli hyvä työjuhta, koska yhdesä oli tarkoitus paiskia töitä pellolla. Akateemisena olisit saanut hienot sormesi rakoille ja pellolla sinulle olisi naurettu. Kun taas sitten "herrasväen" naiset olivat itsekin sivistyneitä ja korkeasti koulutettuja. Sekä naisen että suvun vaatimukset miehelle olivat aivan pilvissä. Luueltko, että olisit voinut vain sormella osoittaa että "tuo"?
Ja et sinä tosiaan ole yhtään mitään, jos ainut ansiosi on että käyt töissä.
Kaupungissa elävän tavisnaisen mielestä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ne nyt mitenkään onnellisia olleet.
Ei kannata romantisoida kurjuutta.
Nykyään on paljon helpompaa löytää oman tyylinen ihminen, sellainen kenen kanssa on oikeasti kiva olla yhdessä.
Tuskinpa. Akateemisena ja ok toimeentulevana miehenä olisin ennen ollut haluttua tavaraa, nyt en ole mitään
Kenen keskuudessa? Tavisnainen otti miehen joka oli hyvä työjuhta, koska yhdesä oli tarkoitus paiskia töitä pellolla. Akateemisena olisit saanut hienot sormesi rakoille ja pellolla sinulle olisi naurettu. Kun taas sitten "herrasväen" naiset olivat itsekin sivistyneitä ja korkeasti koulutettuja. Sekä naisen että suvun vaatimukset miehelle olivat aivan pilvissä. Luueltko, että olisit voinut vain sormella osoittaa että "tuo"?
Ja et sinä tosiaan ole yhtään mitään, jos ainut ansiosi on että käyt töissä.
Kaupungissa elävän tavisnaisen mielestä
Kaupungeissa miehen piti raataa tehtaissa ym. raskaissa töissä. Koulutuksesi olisi ollut arvoton. Jopa haitta.
Vierailija kirjoitti:
". Aika moni on täälläkin kertonut nimenomaan kärsineensä vanhempien kamalasta liitosta ja eron olleen helpotus. Miksi vähättelet näitä kokemuksia."
Koska aikuiset ihmiset voivat myös järjestää välinsä. Ei tarvitse erota vaan voi muuttaa suhteensa vähemmän kamalaksi. Tämä kelpaisi lapsillekin, mutta heidän annetaan ymmärtää sen olevan mahdotonta.
Minusta sellaiset ihmiset joille se on mahdotonta (voi olla vain toisesta kiinni, mutta harvoin, jos ollaan rehellisiä) kuuluisivat jonnekin hoitoon. Hehän myöntävät etteivät pysty toimimaan oikein!?
Ei heille ainakaan mitään huoltajuutta pitäisi antaa!
Tässä keskistelussa kuitenkin aiheena on se, että ennen kaikki oli paremmin kun ei erottu, ja naitiin se ensimmäinen kohdalle osunut vaihtoehto. Jos se puoliso nyt sitten onkin mielenvikainen tai muuten kusipää, niin millä ihmeen tavalla tilanne paranee jos väkisin pysytään yhdessä? Ihmiset jotka eivät kykene eron jälkeen toimimaan aikuismaisesti, sopimaan huoltajuudesta, rahoista, lapsien tapaamisesta ja jotka käyttävät lapsia keskinäisten välien kiistakapuloina, niin ihan oikeastiko luulet että nämä samat ihmiset käyttäytyisivät tippaakaan fiksummin niin kauan kun ovat aviossa? Ei todellakaan, vaan ihan samoja lapsellisia vallankäytön keinoja ja riitelyä olisi siinä iki-ihanassa ydinperheessäkin. Ylimielisyyden voimin kuitenkin osa haluaisi kieltää sitä mahdollisesti fiksumpaa puolisoa eroamasta ja järjestämästä elämäänsä uusiksi paremmin, sillä verukkeella että lapset muka kärsisi enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuule riitely on ihan ok. Sitä tapahtuu ihmissuhteissa. Lapsi ei mene siitä rikki, jos asioista osataan keskustella ja selittää lapsen kans juurta jaksaen. Luuletko ettei ne eroriidat kuluta lapsia? Jatkuva mielistely joka suuntaan? Aivan älyttömän harva pari eroaa sopuisasti.
Niin samaa mieltä kuin olla voi. Minuakin "rakastettiin" kovasti molemmissa kodeissa, vaikka teot puhuivat aivan toista kieltä.
Tulin nopeasti siihen tulokseen, että kun kerran äiti ja isi ovat niin rakkaudellisia, niin minun täytyy olla se kuvion pahis...
Sain myös kulkea viestin viejänä, piikittelivät toisiaan oikein sivistyneesti minun kauttani, mutta kenen puolelle olisin mennyt ja ketä vastaan, kun olin molempien suurin rakkaus?!Nyt aikuisenakin aina sanon, että aviopuoliso ensin sitten vasta lapset. On lapsille liian rankkaa olla äidin tärkeimmät ihmiset maailmassa!
Paljon vapauttavampaa kun äiti ja isi hoitavat sen rakkauden ryppyineen ja lapset saa olla rauhassa.
Oletko vaivautunut miettimään että jos vanhempasi olisivat jääneet avioon, niin olisivatko he riidelleet yhtään fiksummin? Vai olisitko siltikin ollut se viestikapula aina kun heillä olisi ollut riitaa? Jos he olisivat onnettomina jääneet yhteen, olisiko riitoja ollut kuitenkin yhtä paljon tai enemmän? Ihmiset jotka käyttävät väärin lasta omassa kaunassaan eron jälkeen, käyttäytyisivät ihan yhtä lapsellisesti vaikka eivät olisikaan eronneet. Se jos vanhempasi olisivatkin jääneet yhteen tuskin olisi tuonut sitä pullantuoksuista unelmakotia sinulle siltikää vanhempasi olisi olleet ihan yhtä pikkumaisia ja itsekeskeisiä riitelijöitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta että kehtaat ylentää itsesi muiden yläpuolelle ja sanoa että nuoruuden erehdyksestä ja väärästä valinnasta pitäisi jokaisen kärsiä loppuelämä.
Minustakin se on kauheaa! Mitään vaihtoehtoa ei siinä taida kuitenkaan oikeasti olla. Kärsiminen kun ei pääty eroon, vaikka se helpottavalta tuntuisi. Lapset kärsivät, exä kärsii, sinä kärsit, tuleva puolisosi kärsii, exän tuleva puoliso kärsii, lasten tulevat puolisot kärsivät, ja kaikkien osapuolten lapset kärsii.. ja hölmöilyn kierre aiheuttaa aina uusia hölmöjä ja hölmöilyitä ja uusia kärsiviä.
Sellainen on maailma.
Höpöhöpö. Elämä ja avioliitto ei ole mikään kärsimysnäytelmä, josta ei voisi repäistä itseään irti uuteen alkuun eikä ero kaikille ole mikään kostonkierre. En tiedä minkälainen elämä sinulla on, mutta ei se kaunis taida olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eipä ne avioliitot usein kovin onnellisia olleet. Eroamisen vain oli häpeällistä. Ja on ilmeisesti edelleen joillekin. Surullista vain että sitten nämä tyypit purkavat omaa pahaa oloaan niihin, jotka eivät samalla tavalla kärsi omaa elämäänsä paskassa liitossa hampaat irvessä hamaan loppuun asti.
Toiset katkeria ja epäonnistuneita.
Toiset epäonnistuneet lähtee menee, ehkä heitä ei voi katkeriksi kuvailla, mutta itsekkäitä ainakin.
Eli kun kalikka kolahti, niin aloit haukkumaan toista hölmöä?
Miten suhtaudut siihen, että onnellisiakin on?
Sattumaa? Siunausta? Tasan ei käy onnen lahjat?Tunnistat siis itsesi surulliseksi tapaukseksi? Olen pahoillani että samalla hengenvedolla nimesit itsesi hölmöksi, vaikka minä en sitä edes sanonut. Taidat siis itse alitajuisesti pitää itseäsi hölmönä.
Toki onnellisiakin liittoja on aina ollut. On kuitenkin täysin todellisuuden vastaista väittää että kaikki liitot olisivat olleet onnellisempia kuin nykyään vain siksi ettei voitu juuri erota ja oli hyväksytty "se vähiten huono vaihtoehto sillä naima-iän hetkellä samassa kylästä". Varsinkin kun ei tarvitse paljoa penkoa menneisyyttä nähdäkseen miten ikäviä oloja ihmisillä on yhteiselossaan ollut.
Toisekseen harvemmin ne onnelliset ovat niitä, jotka suurimpaan ääneen meuhkaavat kuinka jokaisen pitäisi ottaa vaan se joku (kuten itse teki) ja kaikista ongelmista huolimatta vaan sinnikkäästi väkisin pysyä yhdessä ja miten muut (sinkut ja eronneet) ovat itsekkäitä. Ehei, näitä huuteluita tulee juuri niiltä katkerilta ja onnettomilta, joiden avioliitto on vain joku pakollinen kulissi. Onnelliset tietävät olevansa onnekkaita ja yleensä toivovat muidenkin olevan onnellisia, sen sijaan että haluaisivat muidenkin kärsivän jossain pakkoliitossa kuten itse marttyyrimaisesti kärsii elämänsä loppuun.
Huomasit varmaan, että tein kolmijaon. Ihan sinua varten, kun halusit alkaa osoittelemaan, että "tuo ainaski on huonompi kuin minä".
Varmaan onkin onnelliset yleensä hiljaa, mutta minä nyt avasin suuni, koska tiedän miten paljon hyvää olen saanut avioliitostani nimenomaan sen kautta, että olen nöyrtynyt tekemään sen eteen jotain, enkä vain jotain vaan paljon. Mieheni on edelleen se sama ihminen, jonka kanssa menin naimisiin hyvin nopealla aikataululla. En toki tuntenut häntä kovin hyvin, mutta nyt tunnen. Liitto on ehdottomasti nyt paljon parempi kuin silloin kun se alkoi. Olen aivan varma, että joku toinen olisi jo jättänyt hänet kusipäätä huudellen, mutta minä olen suostunut katsomaan peiliin. Eikä hän ole mikään kusipää vaan aivan tavallinen ihminen, ihmiset nimittäin eivät ole täydellisiä. Ja niin edelleen, tässä liitossa on niin paljon hienoa, etten edes jaksa kirjoittaa..
Mutta kyllä sitä voi väärinkin valita ja saa huomata joutuvansa kärsimään. Omaa oloa helpottaa kuitenkin ihan varmasti hyvä asenne, tämä yleensä riittää, koska jos kärsimys konkretisoituu tarpeeksi, niin onhan sitten jo virkavaltakin paikalla. Narsistit ja muut on kuitenkin harvinaisia. Vai onko niiden määrä ollut lisääntymään päin? Sitä suuremmalla syyllä on syytä pitää kiinni hyvistä arvoista!
Minä en oikeastaan ottanut kantaa menneisiin aikoihin, minusta on hiukan tyhmää sanoa: "ennen oli paremmin". Nykytilanne on joka tapauksessa ihan hirveä, ihmiset ovat hirveän itsekkäitä ja peittelevät sitä kaikenlaisilla tekopyhillä höpötyksillä ja puuhailulla. Sukupuoletkin ovat lähes sodassa. Jne.
Ja vielä. Itse olen suositellut eräällekkin hyvin itsekkäälle tuttavalle naimattomana pysymistä. Kauhea painostus hänen lähipiirissään "ottaa vaan joku". Ihan selvää on että hänen elämäänsä ei ketään mahdu eikä hän välitä kenestäkään. Tämä on ihan mahdollinen vaihtoehto. Ja näyttääkin siltä, että hän sai tarpeeksi rohkaisua minulta ja lakkasi stressaamasta. Ei minulla ole mitään tarvetta laittaa ihmisille sääntöjä pitääkö naida vai olla naimatta. Jokainen tehköön miten huvittaa ja kohdatkoon seuraukset kuin aikuinen.
Voi kun olet hyvä ihminen, kun olet huomannut miehesi olevan ihminen ja voinut jatkaa avioliittoa hänen kanssaan vaikka "joku muu" (eli sinä itse juuri äsken) saattaisi vaikka kusipääksikin sanoa. Kylläpä kuulostatkin onnelliselta kaiken nöyrtymisen jälkeen. Ja jopa sallisit eron jos kärsimys konkretisoituu siihen että virkavalta joutuu puuttumaan väliin. Niin avarakatseinen olet. Sallisit myös jonkun olla menemättä naimisiin. Voi, sinä olet jalo. Ja täten voit muiden puolesta kertoa, kuinka he eroavat liian helposti ja muutenkin elävät väärin kun eivät ole kuten sinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
". Aika moni on täälläkin kertonut nimenomaan kärsineensä vanhempien kamalasta liitosta ja eron olleen helpotus. Miksi vähättelet näitä kokemuksia."
Koska aikuiset ihmiset voivat myös järjestää välinsä. Ei tarvitse erota vaan voi muuttaa suhteensa vähemmän kamalaksi. Tämä kelpaisi lapsillekin, mutta heidän annetaan ymmärtää sen olevan mahdotonta.
Minusta sellaiset ihmiset joille se on mahdotonta (voi olla vain toisesta kiinni, mutta harvoin, jos ollaan rehellisiä) kuuluisivat jonnekin hoitoon. Hehän myöntävät etteivät pysty toimimaan oikein!?
Ei heille ainakaan mitään huoltajuutta pitäisi antaa!Kukapa ei sellaista haluaisi? Olen aina toivonut saavani "vähemmän kamalan" elämän!
Siis itkettää tällaiset viestit! Ootko ihan varma, ettet löydä ratkaisua? Rukoile vaikka.
Oletko ihan varma, ettet tarvitse hoitoa? Vaikutat hiukan hysteeriseltä.
Hysteriaa suhtautua myötätuntoisesti siihen että toinen myöntää elämänsä olevan kamalaa?
Niinpä mikä kelpaisi ihmiselle joka haluaa tyytyä p.skaan. ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä entisaikaankin ymmärrettiin sen verran, että se puoliso haettiin naapurikylästä tai siitä seuraavasta...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
". Aika moni on täälläkin kertonut nimenomaan kärsineensä vanhempien kamalasta liitosta ja eron olleen helpotus. Miksi vähättelet näitä kokemuksia."
Koska aikuiset ihmiset voivat myös järjestää välinsä. Ei tarvitse erota vaan voi muuttaa suhteensa vähemmän kamalaksi. Tämä kelpaisi lapsillekin, mutta heidän annetaan ymmärtää sen olevan mahdotonta.
Minusta sellaiset ihmiset joille se on mahdotonta (voi olla vain toisesta kiinni, mutta harvoin, jos ollaan rehellisiä) kuuluisivat jonnekin hoitoon. Hehän myöntävät etteivät pysty toimimaan oikein!?
Ei heille ainakaan mitään huoltajuutta pitäisi antaa!Tässä keskistelussa kuitenkin aiheena on se, että ennen kaikki oli paremmin kun ei erottu, ja naitiin se ensimmäinen kohdalle osunut vaihtoehto. Jos se puoliso nyt sitten onkin mielenvikainen tai muuten kusipää, niin millä ihmeen tavalla tilanne paranee jos väkisin pysytään yhdessä? Ihmiset jotka eivät kykene eron jälkeen toimimaan aikuismaisesti, sopimaan huoltajuudesta, rahoista, lapsien tapaamisesta ja jotka käyttävät lapsia keskinäisten välien kiistakapuloina, niin ihan oikeastiko luulet että nämä samat ihmiset käyttäytyisivät tippaakaan fiksummin niin kauan kun ovat aviossa? Ei todellakaan, vaan ihan samoja lapsellisia vallankäytön keinoja ja riitelyä olisi siinä iki-ihanassa ydinperheessäkin. Ylimielisyyden voimin kuitenkin osa haluaisi kieltää sitä mahdollisesti fiksumpaa puolisoa eroamasta ja järjestämästä elämäänsä uusiksi paremmin, sillä verukkeella että lapset muka kärsisi enemmän.
Tilastojen mukaan puolet miehistä on siis mielenvikaisia kusipäämulkkuja.
En nyt enää tiedä kumpi tässä oikeastaan sanoo: että pojat on poikia?
Ihan varmasti jokainen normaali mies on kelvollinen sekä mieheksi että isäksi. Sama naisilla. Normaaleja on minun tietääkseni enemmistö.
Sinä auliisti annat heidän vetäytyä sen tekosyyn taakse että emme pysty olemaan rauhassa.
Minä en anna aikuisuus on haaste, jota näemmä ei tarvitse kohdata. Ei se varmaan helpolta tunnu, mutta on se minut ainakin palkinnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näinköhän se niin onnellista elämää oli.
Eipä se ole yhtään sen onnellisempaa nykyään! Aina pitää saada lisää ja parempi ja enemmän. Minä uskon vilpittömästi että ennen osattiin olla onnellisempia, nykyään mikään ei riitä.
Ei ap
No jaa, kun katselee vähän historiaa ja lukee lapsentapoista, perhesurmista ym. niin karisee se usko siihen että ennen oli paremmin. Ihan oikeesti, ei ollut. Pahoinvointia oli silloinkin ja paljon enemmän. Asiat on oikeesti nykysiin paljon paremmin.
Oletko vaivautunut miettimään että jos vanhempasi olisivat jääneet avioon, niin olisivatko he riidelleet yhtään fiksummin? Vai olisitko siltikin ollut se viestikapula aina kun heillä olisi ollut riitaa? Jos he olisivat onnettomina jääneet yhteen, olisiko riitoja ollut kuitenkin yhtä paljon tai enemmän? Ihmiset jotka käyttävät väärin lasta omassa kaunassaan eron jälkeen, käyttäytyisivät ihan yhtä lapsellisesti vaikka eivät olisikaan eronneet. Se jos vanhempasi olisivatkin jääneet yhteen tuskin olisi tuonut sitä pullantuoksuista unelmakotia sinulle siltikää vanhempasi olisi olleet ihan yhtä pikkumaisia ja itsekeskeisiä riitelijöitä.
Ihan mahdollista, ihmiselle kaikki tuntuu tosiaan olevan "mahdollista" (mahdotonta).
Itse te väitätte, että ero on PARAS ratkaisu joissain tapauksissa ja sisällytätte siihen sen, että aikuiset vaan huomaavat etteivät SOVI yhteen. Ikäänkuin v-u palapelistä puhuisitte!
Vierailija kirjoitti:
Oletko vaivautunut miettimään että jos vanhempasi olisivat jääneet avioon, niin olisivatko he riidelleet yhtään fiksummin? Vai olisitko siltikin ollut se viestikapula aina kun heillä olisi ollut riitaa? Jos he olisivat onnettomina jääneet yhteen, olisiko riitoja ollut kuitenkin yhtä paljon tai enemmän? Ihmiset jotka käyttävät väärin lasta omassa kaunassaan eron jälkeen, käyttäytyisivät ihan yhtä lapsellisesti vaikka eivät olisikaan eronneet. Se jos vanhempasi olisivatkin jääneet yhteen tuskin olisi tuonut sitä pullantuoksuista unelmakotia sinulle siltikää vanhempasi olisi olleet ihan yhtä pikkumaisia ja itsekeskeisiä riitelijöitä.
Ihan mahdollista, ihmiselle kaikki tuntuu tosiaan olevan "mahdollista" (mahdotonta).
Itse te väitätte, että ero on PARAS ratkaisu joissain tapauksissa ja sisällytätte siihen sen, että aikuiset vaan huomaavat etteivät SOVI yhteen. Ikäänkuin v-u palapelistä puhuisitte!
Sitäpaitsi minun äitini ja isäni eivät ole onnellisia. Toisella on säälittävä viha-rakkaussuhde toiseen, vaikka on jo uudestaan naimisissa ja toinen on pahoista teoistansa turtunut tunnekylmä juoppo, vaikka hänkin on uusissa naimisissa. Jee, mitä iloa ja vapautta!
Vierailija kirjoitti:
Höpöhöpö. Elämä ja avioliitto ei ole mikään kärsimysnäytelmä, josta ei voisi repäistä itseään irti uuteen alkuun eikä ero kaikille ole mikään kostonkierre. En tiedä minkälainen elämä sinulla on, mutta ei se kaunis taida olla.
Mitä se uusi alku auttaa, kun itse kuitenkinolet ihan sama?
Et tosiaan tiedä minkälainen elämä minulla on. Katkeruuskortin kerroin on aika pieni eikö ole rohkeutta pelata vähän riskimmällä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
". Aika moni on täälläkin kertonut nimenomaan kärsineensä vanhempien kamalasta liitosta ja eron olleen helpotus. Miksi vähättelet näitä kokemuksia."
Koska aikuiset ihmiset voivat myös järjestää välinsä. Ei tarvitse erota vaan voi muuttaa suhteensa vähemmän kamalaksi. Tämä kelpaisi lapsillekin, mutta heidän annetaan ymmärtää sen olevan mahdotonta.
Minusta sellaiset ihmiset joille se on mahdotonta (voi olla vain toisesta kiinni, mutta harvoin, jos ollaan rehellisiä) kuuluisivat jonnekin hoitoon. Hehän myöntävät etteivät pysty toimimaan oikein!?
Ei heille ainakaan mitään huoltajuutta pitäisi antaa!Kukapa ei sellaista haluaisi? Olen aina toivonut saavani "vähemmän kamalan" elämän!
Siis itkettää tällaiset viestit! Ootko ihan varma, ettet löydä ratkaisua? Rukoile vaikka.
Oletko ihan varma, ettet tarvitse hoitoa? Vaikutat hiukan hysteeriseltä.
Hysteriaa suhtautua myötätuntoisesti siihen että toinen myöntää elämänsä olevan kamalaa?
Niinpä mikä kelpaisi ihmiselle joka haluaa tyytyä p.skaan. ?
Joo, voit lopettaa kyynelehtimisen. Minä kirjoitin tuon kamaluus-kommentin. Otapa sinä google käteen ja katso "sarkasmi". Tai ihan vain "huumorintaju".
Mun mummoni oli isänsä salasuhteen tulos. Isänsä tämän tunnusti lapsekseen ja teini-ikäisenä mummoni muutti isänsä perheen luo piiaksi. Kun isänsä kuoli, järkkäsi leski papin kanssa homman niin ettei mummoa enää löytynytkään kirkonkirjoista isänsä kohdalta. Eli miehen isyydentunnustus katosi ja mummoni jäi perinnöttä. Että oli siinä onnellinen perhe. Pettämistä ja ahneutta. Ah, niin onnellista.
Minustakin se on kauheaa! Mitään vaihtoehtoa ei siinä taida kuitenkaan oikeasti olla. Kärsiminen kun ei pääty eroon, vaikka se helpottavalta tuntuisi. Lapset kärsivät, exä kärsii, sinä kärsit, tuleva puolisosi kärsii, exän tuleva puoliso kärsii, lasten tulevat puolisot kärsivät, ja kaikkien osapuolten lapset kärsii.. ja hölmöilyn kierre aiheuttaa aina uusia hölmöjä ja hölmöilyitä ja uusia kärsiviä.
Sellainen on maailma.