Lue keskustelun säännöt.
Ennen pariutuminen oli helppoa. Otettiin kylän muutamasta samanikäisestä se vähiten epäsopivin ja elettiin onnellisina.
03.04.2017 |
Nyt on kaikki niin vaiketa, kun on chatit ja netit ja miljoona ehdokasta joka kulman takana saattaa odottaa joku vielä parempi.
Kommentit (90)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näinköhän se niin onnellista elämää oli.
Eipä se ole yhtään sen onnellisempaa nykyään! Aina pitää saada lisää ja parempi ja enemmän. Minä uskon vilpittömästi että ennen osattiin olla onnellisempia, nykyään mikään ei riitä.
Ei ap
Perustelisitko, miksi uskot sen olleen ennen onnellisempaa. Jos onnellisuuden takana on se, että jokin riittää, niin mikä sinua estää nykyajassa tulemasta onnelliseksi? Eikö tarjolla ole jotain vähiten epäsopivaa, johon voisit tahdonvoimalla tyytyä?
Mua ei estä mikään olemasta onnellinen. Olen tehnyt tietoisen päätöksen sitoutua parisuhteeseen, jossa ei anneta hetken oikkujen tms takia periksi. Tiedostamme, että vaikeita aikoja ihmissuhteissa tulee varmasti olemaan. Sen takia ei anneta periksi että "kasvetaan erilleen" tai muuta yhtä kliseistä. Jos hän musta haluaa eroon, ei mikään estä tekemästä niin, mutta ainakin yritetään viimeiseen asti. Rakkaus on tahdon asia. Ei tunneoikkujen.
Sulla on hyvä periaate. Siihen vaan tarvitaan kaksi. Usein ongelma on se, että toinen haluaa ha toinen ei. Ketään ei voi pakottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei ne nyt mitenkään onnellisia olleet.
Ei kannata romantisoida kurjuutta.
Nykyään on paljon helpompaa löytää oman tyylinen ihminen, sellainen kenen kanssa on oikeasti kiva olla yhdessä.
Äidin puolen suku oli kotoisin menetetystä Karjalasta. Äitini isä on syntynyt 1800 luvulla, mutta otti sitten viimein puolta nuoremman just rippiltä päässeen tytön vaimokseen. Siis äitini äidin, tämänkin äiti oli mennyt nuorena lähes 60 vuotiaan miehen vaimoksi.
Mielenkiintoista että äidistäni vain muutama sukupolvi taaksepäin oltiin 1700 luvulla.
En oikein tiedä mihin perustui Karjalassa tämä että mies meni ensimmäisen kerran naimisiin vanhana ja naiset suoraan rippikoulusta.
Ehkä jos ei ollut vanhin poika eikä omaa maatilaa, niin sitä varallisuutta piti kerätä pidempään.
Naimakaupoista sitä ennen puhuttiinkin. Karjalaisia partasuisia tietäjiä olleet esi-isät 1800 luvulla.
Vierailija kirjoitti:
No ei ne nyt mitenkään onnellisia olleet.
Ei kannata romantisoida kurjuutta.
Nykyään on paljon helpompaa löytää oman tyylinen ihminen, sellainen kenen kanssa on oikeasti kiva olla yhdessä.
Tuskinpa. Akateemisena ja ok toimeentulevana miehenä olisin ennen ollut haluttua tavaraa, nyt en ole mitään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eipä ne avioliitot usein kovin onnellisia olleet. Eroamisen vain oli häpeällistä. Ja on ilmeisesti edelleen joillekin. Surullista vain että sitten nämä tyypit purkavat omaa pahaa oloaan niihin, jotka eivät samalla tavalla kärsi omaa elämäänsä paskassa liitossa hampaat irvessä hamaan loppuun asti.
Toiset katkeria ja epäonnistuneita.
Toiset epäonnistuneet lähtee menee, ehkä heitä ei voi katkeriksi kuvailla, mutta itsekkäitä ainakin.
Eli kun kalikka kolahti, niin aloit haukkumaan toista hölmöä?
Miten suhtaudut siihen, että onnellisiakin on?
Sattumaa? Siunausta? Tasan ei käy onnen lahjat?
Tunnistat siis itsesi surulliseksi tapaukseksi? Olen pahoillani että samalla hengenvedolla nimesit itsesi hölmöksi, vaikka minä en sitä edes sanonut. Taidat siis itse alitajuisesti pitää itseäsi hölmönä.
Toki onnellisiakin liittoja on aina ollut. On kuitenkin täysin todellisuuden vastaista väittää että kaikki liitot olisivat olleet onnellisempia kuin nykyään vain siksi ettei voitu juuri erota ja oli hyväksytty "se vähiten huono vaihtoehto sillä naima-iän hetkellä samassa kylästä". Varsinkin kun ei tarvitse paljoa penkoa menneisyyttä nähdäkseen miten ikäviä oloja ihmisillä on yhteiselossaan ollut.
Toisekseen harvemmin ne onnelliset ovat niitä, jotka suurimpaan ääneen meuhkaavat kuinka jokaisen pitäisi ottaa vaan se joku (kuten itse teki) ja kaikista ongelmista huolimatta vaan sinnikkäästi väkisin pysyä yhdessä ja miten muut (sinkut ja eronneet) ovat itsekkäitä. Ehei, näitä huuteluita tulee juuri niiltä katkerilta ja onnettomilta, joiden avioliitto on vain joku pakollinen kulissi. Onnelliset tietävät olevansa onnekkaita ja yleensä toivovat muidenkin olevan onnellisia, sen sijaan että haluaisivat muidenkin kärsivän jossain pakkoliitossa kuten itse marttyyrimaisesti kärsii elämänsä loppuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näinköhän se niin onnellista elämää oli.
Eipä se ole yhtään sen onnellisempaa nykyään! Aina pitää saada lisää ja parempi ja enemmän. Minä uskon vilpittömästi että ennen osattiin olla onnellisempia, nykyään mikään ei riitä.
Ei ap
Kuinka monta elämää olet eri aikakausina elänyt, jotta kykenet tuollaisen tietämään?
En ole elänyt kuin tässä ja nyt. Enkä tässäkään elämässä kenenkään muun elämää kuin omaani. Huomaan vaan, kun katson ympärilleni, että ihmiset eivät kykene sitoutumaan ja kaikessa etsitään vain ja ainoastaa omaa hyvää. Kun on "pakko" olla yhdessä, silloin kiinnostaa enemmän se sitoutuminen yhteisiin tavoitteisiin koska sun hyvä = mun hyvä. Nykyään jos ei omat tarpeet täyty heti paikalla, ni uutta putkeen. Ja sit ihmetellään kun ei taas alkuhuuman jälkeen toimi yhtään paremmin.
Siis tämä; Täysin totta!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun isoisoisäni pyöritti vaimoineen maatilaa pikkukylässä. Rakastui piikaan, mutta koska erota ei voinut, päätyivät sellaiseen ratkaisuun että piika muutti asumaan päätaloon lähelle miestä ja alkoi vaimon tapaan pullautella lapsia miehelle. Mies kuoli äkisti johonkin sairauteen ja vaimo ja piika jäivät kaksistaan pyörittämään tilaa ja kaitsemaan lapsikatrasta.
Niin romanttista, kyllä sinnikkyys palkitaan, vanhat hyvät ajat, ydinperhe, jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näinköhän se niin onnellista elämää oli.
Eipä se ole yhtään sen onnellisempaa nykyään! Aina pitää saada lisää ja parempi ja enemmän. Minä uskon vilpittömästi että ennen osattiin olla onnellisempia, nykyään mikään ei riitä.
Ei ap
Kuinka monta elämää olet eri aikakausina elänyt, jotta kykenet tuollaisen tietämään?
En ole elänyt kuin tässä ja nyt. Enkä tässäkään elämässä kenenkään muun elämää kuin omaani. Huomaan vaan, kun katson ympärilleni, että ihmiset eivät kykene sitoutumaan ja kaikessa etsitään vain ja ainoastaa omaa hyvää. Kun on "pakko" olla yhdessä, silloin kiinnostaa enemmän se sitoutuminen yhteisiin tavoitteisiin koska sun hyvä = mun hyvä. Nykyään jos ei omat tarpeet täyty heti paikalla, ni uutta putkeen. Ja sit ihmetellään kun ei taas alkuhuuman jälkeen toimi yhtään paremmin.
Jaksaa joka kerta puistattaa tämä pakottamisen ihannointi silloin kun puhutaan parisuhteesta. Minäkin olen sitoutunut avioliittooni ja perheeseeni, ja toki toivoisin että muutkin olisivat etenkin jos lapsia menevät hankkimaan, mutta jos kuitenkin on tullut se väärä kumppani valittua kuten minun vanhemmillani oli niin ei se perhehelvetissä kituuttaminen ole kenenkään etu. Ja kaikkein eniten vituttaa tuo ainainen lasten etuun vetoaminen. Lasten etu on kasvaa onnellisessa ja tasapainoisessa kodissa, ei riitaisassa tai kylmässä kodissa.
Tuohon sitä nykyään tuudittaudutaan, kun vaihdetaan puolisoa kuin sukkia. Tottakai se on juuri lapsen etu, että mamit ja papit hyppii sängystä toiseen. Ja heti kun ongelmat alkaa, niin se on moro. Lapsethan sopeutuu ja joustaa.
Kuule riitely on ihan ok. Sitä tapahtuu ihmissuhteissa. Lapsi ei mene siitä rikki, jos asioista osataan keskustella ja selittää lapsen kans juurta jaksaen. Luuletko ettei ne eroriidat kuluta lapsia? Jatkuva mielistely joka suuntaan? Aivan älyttömän harva pari eroaa sopuisasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pariutuminen saattoi olla yksinkertaisempaa, koska valinnanvaraa oli vähemmän. Otettiin se joka saatiin. Sen jälkeen sitten katsottiin mitä siitä seurasi. Joskus onnea, joskus ei.
Nykyään kokeillaan vähän kaikkea ja ihmetellään miten kukaan ei tunnu sopivan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näinköhän se niin onnellista elämää oli.
Eipä se ole yhtään sen onnellisempaa nykyään! Aina pitää saada lisää ja parempi ja enemmän. Minä uskon vilpittömästi että ennen osattiin olla onnellisempia, nykyään mikään ei riitä.
Ei ap
Kuinka monta elämää olet eri aikakausina elänyt, jotta kykenet tuollaisen tietämään?
En ole elänyt kuin tässä ja nyt. Enkä tässäkään elämässä kenenkään muun elämää kuin omaani. Huomaan vaan, kun katson ympärilleni, että ihmiset eivät kykene sitoutumaan ja kaikessa etsitään vain ja ainoastaa omaa hyvää. Kun on "pakko" olla yhdessä, silloin kiinnostaa enemmän se sitoutuminen yhteisiin tavoitteisiin koska sun hyvä = mun hyvä. Nykyään jos ei omat tarpeet täyty heti paikalla, ni uutta putkeen. Ja sit ihmetellään kun ei taas alkuhuuman jälkeen toimi yhtään paremmin.
Jaksaa joka kerta puistattaa tämä pakottamisen ihannointi silloin kun puhutaan parisuhteesta. Minäkin olen sitoutunut avioliittooni ja perheeseeni, ja toki toivoisin että muutkin olisivat etenkin jos lapsia menevät hankkimaan, mutta jos kuitenkin on tullut se väärä kumppani valittua kuten minun vanhemmillani oli niin ei se perhehelvetissä kituuttaminen ole kenenkään etu. Ja kaikkein eniten vituttaa tuo ainainen lasten etuun vetoaminen. Lasten etu on kasvaa onnellisessa ja tasapainoisessa kodissa, ei riitaisassa tai kylmässä kodissa.
Tuohon sitä nykyään tuudittaudutaan, kun vaihdetaan puolisoa kuin sukkia. Tottakai se on juuri lapsen etu, että mamit ja papit hyppii sängystä toiseen. Ja heti kun ongelmat alkaa, niin se on moro. Lapsethan sopeutuu ja joustaa.
Kuule riitely on ihan ok. Sitä tapahtuu ihmissuhteissa. Lapsi ei mene siitä rikki, jos asioista osataan keskustella ja selittää lapsen kans juurta jaksaen. Luuletko ettei ne eroriidat kuluta lapsia? Jatkuva mielistely joka suuntaan? Aivan älyttömän harva pari eroaa sopuisasti.
Kylläpä taas käydään sotaa olkinukkeja vastaan.
Kaikkihan juu vaihtaa miehiä kuin sukkia jos ei ole ydinperheellinen. Et varmaan ole tavannut ihmistä joka olisi eronnut kerran tai kaksi? Melko tynnyrissä olet elänyt, sillä noita sarjasuhteilijoita on todellisuudessa vähemmistö. Ai niin ja nämä samat tyypit tuskin olisivat sata vuotta sittenkään eläneet kuin siveyden sipulit.
Toisekseen kyllä jokainen tietää että avioliitossa voi olla riitoja. On kuitenkin aika itsekeskeistä väittää toisten puolesta tietävänsä mikä määrä riitelyä siellä suhteen sisällä pitäisi kestää ja että ero olisi aina pahempi lapsille. Aika moni on täälläkin kertonut nimenomaan kärsineensä vanhempien kamalasta liitosta ja eron olleen helpotus. Miksi vähättelet näitä kokemuksia?Jos itse olet riitelyn varjolla valmis ottamaan paskaa niskaan täysin loputtomasti, ei sitä muiden tarvitse kestää. Jos taas omassa liitossasi riitely on enemmän sarjaa "mitä tänään katsotaan tv:stä" niin et voi olettaa muiden liittojen olevan samanlaisia. Et sinä voi sanoa toisen puolesta että hän ei olisi tarpeeksi onneton liitossa. Uskomatonta että kehtaat ylentää itsesi muiden yläpuolelle ja sanoa että nuoruuden erehdyksestä ja väärästä valinnasta pitäisi jokaisen kärsiä loppuelämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ne nyt mitenkään onnellisia olleet.
Ei kannata romantisoida kurjuutta.
Nykyään on paljon helpompaa löytää oman tyylinen ihminen, sellainen kenen kanssa on oikeasti kiva olla yhdessä.
Tuskinpa. Akateemisena ja ok toimeentulevana miehenä olisin ennen ollut haluttua tavaraa, nyt en ole mitään
Et sinä vaan tarjoamasi elintaso. Edelleenkin on maailmassa vaikka kuinka paljon naisia, jotka mielellään tulisivat elätettäväksesi.
Vierailija kirjoitti:
Nyt on kaikki niin vaiketa, kun on chatit ja netit ja miljoona ehdokasta joka kulman takana saattaa odottaa joku vielä parempi.
Kehitys kehittyy. Menneisyyteen on turha haikailla, eivät asiat olleet silloin yhtään paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eipä ne avioliitot usein kovin onnellisia olleet. Eroamisen vain oli häpeällistä. Ja on ilmeisesti edelleen joillekin. Surullista vain että sitten nämä tyypit purkavat omaa pahaa oloaan niihin, jotka eivät samalla tavalla kärsi omaa elämäänsä paskassa liitossa hampaat irvessä hamaan loppuun asti.
Toiset katkeria ja epäonnistuneita.
Toiset epäonnistuneet lähtee menee, ehkä heitä ei voi katkeriksi kuvailla, mutta itsekkäitä ainakin.
Eli kun kalikka kolahti, niin aloit haukkumaan toista hölmöä?
Miten suhtaudut siihen, että onnellisiakin on?
Sattumaa? Siunausta? Tasan ei käy onnen lahjat?Tunnistat siis itsesi surulliseksi tapaukseksi? Olen pahoillani että samalla hengenvedolla nimesit itsesi hölmöksi, vaikka minä en sitä edes sanonut. Taidat siis itse alitajuisesti pitää itseäsi hölmönä.
Toki onnellisiakin liittoja on aina ollut. On kuitenkin täysin todellisuuden vastaista väittää että kaikki liitot olisivat olleet onnellisempia kuin nykyään vain siksi ettei voitu juuri erota ja oli hyväksytty "se vähiten huono vaihtoehto sillä naima-iän hetkellä samassa kylästä". Varsinkin kun ei tarvitse paljoa penkoa menneisyyttä nähdäkseen miten ikäviä oloja ihmisillä on yhteiselossaan ollut.
Toisekseen harvemmin ne onnelliset ovat niitä, jotka suurimpaan ääneen meuhkaavat kuinka jokaisen pitäisi ottaa vaan se joku (kuten itse teki) ja kaikista ongelmista huolimatta vaan sinnikkäästi väkisin pysyä yhdessä ja miten muut (sinkut ja eronneet) ovat itsekkäitä. Ehei, näitä huuteluita tulee juuri niiltä katkerilta ja onnettomilta, joiden avioliitto on vain joku pakollinen kulissi. Onnelliset tietävät olevansa onnekkaita ja yleensä toivovat muidenkin olevan onnellisia, sen sijaan että haluaisivat muidenkin kärsivän jossain pakkoliitossa kuten itse marttyyrimaisesti kärsii elämänsä loppuun.
Huomasit varmaan, että tein kolmijaon. Ihan sinua varten, kun halusit alkaa osoittelemaan, että "tuo ainaski on huonompi kuin minä".
Varmaan onkin onnelliset yleensä hiljaa, mutta minä nyt avasin suuni, koska tiedän miten paljon hyvää olen saanut avioliitostani nimenomaan sen kautta, että olen nöyrtynyt tekemään sen eteen jotain, enkä vain jotain vaan paljon. Mieheni on edelleen se sama ihminen, jonka kanssa menin naimisiin hyvin nopealla aikataululla. En toki tuntenut häntä kovin hyvin, mutta nyt tunnen. Liitto on ehdottomasti nyt paljon parempi kuin silloin kun se alkoi. Olen aivan varma, että joku toinen olisi jo jättänyt hänet kusipäätä huudellen, mutta minä olen suostunut katsomaan peiliin. Eikä hän ole mikään kusipää vaan aivan tavallinen ihminen, ihmiset nimittäin eivät ole täydellisiä. Ja niin edelleen, tässä liitossa on niin paljon hienoa, etten edes jaksa kirjoittaa..
Mutta kyllä sitä voi väärinkin valita ja saa huomata joutuvansa kärsimään. Omaa oloa helpottaa kuitenkin ihan varmasti hyvä asenne, tämä yleensä riittää, koska jos kärsimys konkretisoituu tarpeeksi, niin onhan sitten jo virkavaltakin paikalla. Narsistit ja muut on kuitenkin harvinaisia. Vai onko niiden määrä ollut lisääntymään päin? Sitä suuremmalla syyllä on syytä pitää kiinni hyvistä arvoista!
Minä en oikeastaan ottanut kantaa menneisiin aikoihin, minusta on hiukan tyhmää sanoa: "ennen oli paremmin". Nykytilanne on joka tapauksessa ihan hirveä, ihmiset ovat hirveän itsekkäitä ja peittelevät sitä kaikenlaisilla tekopyhillä höpötyksillä ja puuhailulla. Sukupuoletkin ovat lähes sodassa. Jne.
Ja vielä. Itse olen suositellut eräällekkin hyvin itsekkäälle tuttavalle naimattomana pysymistä. Kauhea painostus hänen lähipiirissään "ottaa vaan joku". Ihan selvää on että hänen elämäänsä ei ketään mahdu eikä hän välitä kenestäkään. Tämä on ihan mahdollinen vaihtoehto. Ja näyttääkin siltä, että hän sai tarpeeksi rohkaisua minulta ja lakkasi stressaamasta. Ei minulla ole mitään tarvetta laittaa ihmisille sääntöjä pitääkö naida vai olla naimatta. Jokainen tehköön miten huvittaa ja kohdatkoon seuraukset kuin aikuinen.
Vierailija kirjoitti:
Kuule riitely on ihan ok. Sitä tapahtuu ihmissuhteissa. Lapsi ei mene siitä rikki, jos asioista osataan keskustella ja selittää lapsen kans juurta jaksaen. Luuletko ettei ne eroriidat kuluta lapsia? Jatkuva mielistely joka suuntaan? Aivan älyttömän harva pari eroaa sopuisasti.
Niin samaa mieltä kuin olla voi. Minuakin "rakastettiin" kovasti molemmissa kodeissa, vaikka teot puhuivat aivan toista kieltä.
Tulin nopeasti siihen tulokseen, että kun kerran äiti ja isi ovat niin rakkaudellisia, niin minun täytyy olla se kuvion pahis...
Sain myös kulkea viestin viejänä, piikittelivät toisiaan oikein sivistyneesti minun kauttani, mutta kenen puolelle olisin mennyt ja ketä vastaan, kun olin molempien suurin rakkaus?!
Nyt aikuisenakin aina sanon, että aviopuoliso ensin sitten vasta lapset. On lapsille liian rankkaa olla äidin tärkeimmät ihmiset maailmassa!
Paljon vapauttavampaa kun äiti ja isi hoitavat sen rakkauden ryppyineen ja lapset saa olla rauhassa.
Ennen vanhaan olisin ollut isätön ja äiditön jo kauan sitten. Yksi siskokin olisi jo kuollut ja itse varmaan viruisin toisen siskon mökinnurkassa hoidettavana, jos sisko jaksaisi muun raatamisen keskellä, talottomia kun oltaisiin, huolehtia työkyvyttömästä pikkusiskostaan. Tuskin ilman nykylääketiedettä minua olisi yksikään kylän pojista huolinut, ja omalla laillaan hyvä niin, ei tarvitsisi lesbona olla miehen huolittavana ja synnyttää lapsia, joita en ole koskaan halunnut.
Todella onnellista.
". Aika moni on täälläkin kertonut nimenomaan kärsineensä vanhempien kamalasta liitosta ja eron olleen helpotus. Miksi vähättelet näitä kokemuksia."
Koska aikuiset ihmiset voivat myös järjestää välinsä. Ei tarvitse erota vaan voi muuttaa suhteensa vähemmän kamalaksi. Tämä kelpaisi lapsillekin, mutta heidän annetaan ymmärtää sen olevan mahdotonta.
Minusta sellaiset ihmiset joille se on mahdotonta (voi olla vain toisesta kiinni, mutta harvoin, jos ollaan rehellisiä) kuuluisivat jonnekin hoitoon. Hehän myöntävät etteivät pysty toimimaan oikein!?
Ei heille ainakaan mitään huoltajuutta pitäisi antaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ne nyt mitenkään onnellisia olleet.
Ei kannata romantisoida kurjuutta.
Nykyään on paljon helpompaa löytää oman tyylinen ihminen, sellainen kenen kanssa on oikeasti kiva olla yhdessä.
Tuskinpa. Akateemisena ja ok toimeentulevana miehenä olisin ennen ollut haluttua tavaraa, nyt en ole mitään
Et sinä vaan tarjoamasi elintaso. Edelleenkin on maailmassa vaikka kuinka paljon naisia, jotka mielellään tulisivat elätettäväksesi.
Kuten on paljon miehiäkin, jotka innokkaasti heittäytyisivät naisen elätettäväksi. Tätä vain ei kukaan uskalla ääneen sanoa. Kaikki tuntemani tai tietämäni juopot esimerkiksi antavat naisen elättää. Mutta jostain kumman syystä siitäkin syytetään naista kun hyysää juoppoa miestä, juoppoa miestä ei syytetä loisimisesta.
Vierailija kirjoitti:
". Aika moni on täälläkin kertonut nimenomaan kärsineensä vanhempien kamalasta liitosta ja eron olleen helpotus. Miksi vähättelet näitä kokemuksia."
Koska aikuiset ihmiset voivat myös järjestää välinsä. Ei tarvitse erota vaan voi muuttaa suhteensa vähemmän kamalaksi. Tämä kelpaisi lapsillekin, mutta heidän annetaan ymmärtää sen olevan mahdotonta.
Minusta sellaiset ihmiset joille se on mahdotonta (voi olla vain toisesta kiinni, mutta harvoin, jos ollaan rehellisiä) kuuluisivat jonnekin hoitoon. Hehän myöntävät etteivät pysty toimimaan oikein!?
Ei heille ainakaan mitään huoltajuutta pitäisi antaa!
Kukapa ei sellaista haluaisi? Olen aina toivonut saavani "vähemmän kamalan" elämän!
Entisaikaan ne perheet perustettiinkin huomattavasti nuorempina. Oli tavallista mennä vihille parikymppisenä ja heti alkaa pukata lapsia. Tällä hetkellä keskimääräinen avioitumisikä lähenee kolmeakymppiä ja ensisynnyttäjien ikä lienee jo kolmenkympin yli. Ei ollut aikaa etsiä itselleen sopivampaa puolisoa, koska heti alkoivat vanhanpiian tai pojan syytökset levitä. Toisaalta ei ollut mahdollisuuttakaan, koska esiaviollinen seurustelu oli naisille melko tuomitsevaa.
Tämän päivän nuoret ihmiset ovat aikaisempia sukupolvia koulutetumpia ja maailmaa nähneempiä. On luonnollista, että odotusarvokin on korkeammalla aviokumppanin osalta ja niin se tulisikin olla. Tyytymisellä päädytään vain lyhytkestoisiin liittoihin.