Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Etävanhempi lopetti lapsen tapaamisen
02.04.2017 |
Onko jollekin muullekin käynyt näin, että yhteishuoltajuudesta huolimatta etävanhempi on lopettanut lapsen tapaamisen kokonaan? Lapsi on teini-ikäinen. Elatusmaksuja ei maksa, ne peritään. Järkyttävä tilanne lapsen kannalta ja mitkään vetoomukset ei auta. Vaikeaa tukea etävanhemman ja lapsen suhdetta, kun halua siihen ei ole. Saitteko samassa tilanteessa olleet yksinhuoltajuuden ilmoittamalla tilanteesta vai vaatiko se pitkän prosessin?
Kommentit (35)
Vierailija kirjoitti:
No en itse ole ollut vanhempana, mutta lapsena kyllä tuossa tilanteessa. Tapasin isäni viimeisen kerran 12-vuotiaana ja seuraavan kerran vasta 18-vuotiaana. Satunnaisesti sain silti puheluita ja lahjoja, esim. kalliin rippilahjan. En tiedä perimmäisiä syitä siihen, miksei hän halunnut pitää tapaamisista kiinni. Varmaan vaikeuksia elämässä, masennusta ja ehkä surua siitä, ettei saatu olla perhe. Nyt aikuisena ymmärrän, että ihminen voi olla niin masentunut joistain asioista, ettei kykene toimimaan, kuten sisimmissään oikeaksi tietää.
Unohdin siis mainita, että vanhemmat olivat yhdessä sopineet eron aikaan yhteishuoltajuudesta, ja useamman vuoden se toimikin. Olin käytännössä enimmäkseen isän luona loma-aikoina (ja isän puolen isovanhempien luona myös), ja talvella kouluaikaan taas en niin usein isän luona, ehkä pääsiäisen ja muut useamman pyhäpäivän vapaat vain. Isä asui eri paikkakunnalla, eikä ollut autoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi haluaisit yksinhuoltajuuden? Miten huoltajuuden vaihtaminen helpottaisi tapaamisia?
Etällä voi olla syvä masennus, eikä siinä vaiheessa kannata lisätä painetta huoltajuusriidoilla, koska se ei edistä lapsen etua.
Meillä etä ei tapaa lapsia masennuksen ja alkoholismin vuoksi. Meillä on kuitenkin yhteishuoltajuus, mikä ei käytännössä vaikuta mihinkään.
Miksi pitäisi vielä kiusata masentunutta, jolla menee muutenkin huonosti.
Kuinka huoltajuuden muutos helpottaisi lapsen oloa?
Meilläkin oli isällä mielenterveysongelma. Äiti ei sekoittanut mukaan virallista tahoa tai muuta juridiikkaa vaan annettiin isän olla ja äiti hoiti minut yksin.
Yhteishuoltajuuden takia tarvitaan molempien vanhempien allekirjoitus esim. Passia, pankkitiliä, matkustuslupia ym. varten. Niitä ei saa, kun etävanhempi ei vastaa yhteydenottoihin eikä ole tietoa osoitteesta ym. Yksinhuoltajana pystyisin hoitamaan asiat lapsen parhaaksi. Vai pitääkö lapselle sanoa, että et saa passia, koska etävanhempaa ei tavoita mistään? Miksi tämä aina kääntyy näin, että etävanhempi saa sympatiat ja lapsen paras ja elämä unohtuu, kun kommentoitte? Miettikää, miltä tuntuu, kun oma vanhempi ei halua enää tavata, oli syy sitten mikä vain. Koittakaa asettua lapsen asemaan.
Kyllähän asiat saa näyttämään niinkuin itselle on paras. Poikani ex ei ole antanut tavata lapsia reiluun vuoteen. Viimeeksi 25.1.2016. Lastensa äiti ilmoitti päiväkotiin ettei lapsia saa antaa isälle. Lasten isä ( etävanhempi) oli yhteydessä sossuun mutta naisen päätös ei siitä muuttunut. Lasten äiti on saanut valehtelemalla puhuttua sossun, juristit, poliisin, lääkärit ja muut viranomaiset puolelleen. Oikeudessa kertoi saaneensa joltain psykologilta terveen paperit??? JOS ei ole päässä vikaa niin miksi pitää tällainen asia tuoda huoltajuusoikeudenkäyntiin esille? Ihmettelen kuinka eivät viranomaiset näe kun nainen Valehtelee.
Lapsia käy sääliksi kun on sairas äiti joka voi kasvattaa sairaita lapsia. Niitä on tässä yhteiskunnassa jo muutenkin liikaa. Lasten äiti on myös väkivaltainen, mennyt useita kertoja isän päälle leipäveitsen kanssa. JOS isä olisi soittanut poliisit paikalle nainen olisi tehnyt isästä varmasti syyllisen eli kääntänyt asian niinpäin ettei hän ole heilut veitsen kanssa vaan tuo toinen. Olisikohan naisellla kaksisuuntainen mielialahäiriö tai sitten hän on narsisti, sama se yhtä pahoja molemmat.
Lasten isä HALUAA TAVATA LAPSIAAN ja maksaa elatusavut kuukausittain vaikka oma talous on aivan kuralla, eikä pääse elämässä eteenpäin. Tämä on varmaan sitä tasa-arvoa?
Eikun miehet polvilleen!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yhteishuoltajuuden takia tarvitaan molempien vanhempien allekirjoitus esim. Passia, pankkitiliä, matkustuslupia ym. varten. Niitä ei saa, kun etävanhempi ei vastaa yhteydenottoihin eikä ole tietoa osoitteesta ym. Yksinhuoltajana pystyisin hoitamaan asiat lapsen parhaaksi. Vai pitääkö lapselle sanoa, että et saa passia, koska etävanhempaa ei tavoita mistään? Miksi tämä aina kääntyy näin, että etävanhempi saa sympatiat ja lapsen paras ja elämä unohtuu, kun kommentoitte? Miettikää, miltä tuntuu, kun oma vanhempi ei halua enää tavata, oli syy sitten mikä vain. Koittakaa asettua lapsen asemaan.
Minulle on lakimies sanonut että yksinhuoltajuuden saa kyllä jos on näyttöä että homma ei toimi. Jos on etä taas on asiansa hoitava kunnon kansalainen ja vastaa yhteydenottoihin niin silloin ei. Meillä etä uhkaa vähän väliä että hylkää teinin. Syynä teinin huonot välit perheemme rikkoneeseen naisihmiseen joka on aina vahdissa isän luona. Tapaamiset on harvoin ja isä meinaa välillä että hänellä ei ole enää lasta.
Erosin 2011 lasteni isästä.Haki lasten yksinhuoltajuutta oikeudessa vaikka ei ollut ikinä lapsia edes hoitanu.
Oikeus määräsi lapset minulle ja yhteishuollon.Tämän jälkeen tapasi lapsia satunnaisesti ja sen jälkeen käyny lasten kans syömässä kerran vuodessa.Isompi soitellut isälle mutta nuorempi sanoi mulle nyt ku ois nähny isäänsä ettei haluu mennä ku isä on hälle ihan vieras ihminen.Vanhempi nyt pian 16 ja nuorempi 10.
Yksin olen lapseni saanu kasvattaa ja hoitaa kun isää ei kiinnosta.
Ex on menossa uudelleen naimisiin ens kesänä ja ei ole tytön mukaan kertonu tulevalle kumppanille lapsista lainkaan.Narsistinen kylmä ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yhteishuoltajuuden takia tarvitaan molempien vanhempien allekirjoitus esim. Passia, pankkitiliä, matkustuslupia ym. varten. Niitä ei saa, kun etävanhempi ei vastaa yhteydenottoihin eikä ole tietoa osoitteesta ym. Yksinhuoltajana pystyisin hoitamaan asiat lapsen parhaaksi. Vai pitääkö lapselle sanoa, että et saa passia, koska etävanhempaa ei tavoita mistään? Miksi tämä aina kääntyy näin, että etävanhempi saa sympatiat ja lapsen paras ja elämä unohtuu, kun kommentoitte? Miettikää, miltä tuntuu, kun oma vanhempi ei halua enää tavata, oli syy sitten mikä vain. Koittakaa asettua lapsen asemaan.
Oon ollut tismalleen samasss tilanteessa. Käytännössä passit ja pankkitilit on kuitenkin järjestynyt yhteishuoltajuudesta huolimatta.
Jos todella toivot lastesi parasta, yrität löytää tien, joka mahdollistaa etän paluun lasten elämään.
Sen viimeisenkin oljenkorjen vieminen etältä todennäköisesti poistaa etän täysin kuvioista.
Haluan sanoa, että ymmärrän sua hyvin. Yksinhuoltajuutta itsekin pohdin aikanaan. Jälkikäteen pohdittuani asiaa, tajusin haluavani näpäyttää sillä etää. Onneksi en hakenut sitä! Se ei ole riittävä syy.
En näe yksinhuoltajuudelle perustetta, jos etä ei tee kiusaa tai vaikeuta tahallisesti asioiden hoitamista (esim lupaa passin, eikä sitten allekirjoita sitä jne).
Ensinnäkin, miksi pitää saada yksinhuoltajuus? Se ei muuta käytännössä mitään, kun lapsikin on jo noin iso. Olen itse pienen lapsen yksinhuoltaja ja halusin yksinhuoltajuuden ikään kuin varmuudeksi, ettei alkoholistieksällä ole liikaa vaikutusvaltaa mihinkään. Mutta teinin kohdalla homma on eri.
Itse asiaan - eipä tuolle mitään voi. Teini tekee asiasta omat päätelmänsä ja asia kääntyy etää vastaan joka tapauksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yhteishuoltajuuden takia tarvitaan molempien vanhempien allekirjoitus esim. Passia, pankkitiliä, matkustuslupia ym. varten. Niitä ei saa, kun etävanhempi ei vastaa yhteydenottoihin eikä ole tietoa osoitteesta ym. Yksinhuoltajana pystyisin hoitamaan asiat lapsen parhaaksi. Vai pitääkö lapselle sanoa, että et saa passia, koska etävanhempaa ei tavoita mistään? Miksi tämä aina kääntyy näin, että etävanhempi saa sympatiat ja lapsen paras ja elämä unohtuu, kun kommentoitte? Miettikää, miltä tuntuu, kun oma vanhempi ei halua enää tavata, oli syy sitten mikä vain. Koittakaa asettua lapsen asemaan.
Olen kirjoittanut viestit 3 ja 9.
En anna sympatioita etälle, vaan lapsille. On täysin mahdollista, että eronne on vielä tuore (0-5 vuotta).
Olen käynyt saman paskan läpi, ja 7 vuoden jälkeen katselen asioita eri näkökulmasta. Edelleenkään etä ei tapaa lapsia, omasta tahdostaan.
Aivan samalla tavalla ajattelin hakea yksinhuoltajuutta.
Ja nyt, vuosien jälkeen näen omat motivaattorit; olin pettynyt ja loukkaantunut lasten puolesta. Halusin y-huoltajuutta näpäyttääkseni eksää. Silloin perustelin sitä täysin samoilla sanoilla kanssasi. En hyväksynyt itsekään silloin ajattelevani niin.
Nyt kysyn sinulta; miten yksinhuoltajuus on parasta lapsillesi? Mikä tilanteessa muuttuu niin, että lapsillasi on parempi olla?
Lapset ykköseksi. Jos lasten kannalta huoltajuus ei muuta mitään, on motiivit väärät.
Onko etä kieltänyt matkustamisen? Onko passi todella jäänyt saamatta? Hankaloittaako etä teidän elämää? Oletko koittanut avata tiliä, ja etä on estänyt?
Vierailija kirjoitti:
Yhteishuoltajuuden takia tarvitaan molempien vanhempien allekirjoitus esim. Passia, pankkitiliä, matkustuslupia ym. varten. Niitä ei saa, kun etävanhempi ei vastaa yhteydenottoihin eikä ole tietoa osoitteesta ym. Yksinhuoltajana pystyisin hoitamaan asiat lapsen parhaaksi. Vai pitääkö lapselle sanoa, että et saa passia, koska etävanhempaa ei tavoita mistään? Miksi tämä aina kääntyy näin, että etävanhempi saa sympatiat ja lapsen paras ja elämä unohtuu, kun kommentoitte? Miettikää, miltä tuntuu, kun oma vanhempi ei halua enää tavata, oli syy sitten mikä vain. Koittakaa asettua lapsen asemaan.
Olen ollut juuri tässä tilanteessa. Todella hankalaa kun ei saanut lasten isää kiinni edes välttämättömien asioiden hoitamista varten. En voi edes kuvitella miltä lapsista on tuntunut kun oma isä vaan päätti ettei enää pidä yhteyttä. Nyt lapset ovat jo aikuisia. Isästä ei ole kuulunut yhtään mitään varmaan 10 vuoteen. Halveksin häntä. En voi ymmärtää että joku voi hylätä omat lapsensa. Toivottavasti joskus vielä tajuaa mitä on menettänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteishuoltajuuden takia tarvitaan molempien vanhempien allekirjoitus esim. Passia, pankkitiliä, matkustuslupia ym. varten. Niitä ei saa, kun etävanhempi ei vastaa yhteydenottoihin eikä ole tietoa osoitteesta ym. Yksinhuoltajana pystyisin hoitamaan asiat lapsen parhaaksi. Vai pitääkö lapselle sanoa, että et saa passia, koska etävanhempaa ei tavoita mistään? Miksi tämä aina kääntyy näin, että etävanhempi saa sympatiat ja lapsen paras ja elämä unohtuu, kun kommentoitte? Miettikää, miltä tuntuu, kun oma vanhempi ei halua enää tavata, oli syy sitten mikä vain. Koittakaa asettua lapsen asemaan.
Olen ollut juuri tässä tilanteessa. Todella hankalaa kun ei saanut lasten isää kiinni edes välttämättömien asioiden hoitamista varten. En voi edes kuvitella miltä lapsista on tuntunut kun oma isä vaan päätti ettei enää pidä yhteyttä. Nyt lapset ovat jo aikuisia. Isästä ei ole kuulunut yhtään mitään varmaan 10 vuoteen. Halveksin häntä. En voi ymmärtää että joku voi hylätä omat lapsensa. Toivottavasti joskus vielä tajuaa mitä on menettänyt.
Minä voin ymmärtää, enkä enää halveksi exää. Säälin kyllä.
Monelle etälle rakkaus lapsiin ja ikävä on niin suurta, ja ero niin suuri pettymys, ja jos tunteidenkäsittelyssä on ongelmia, on helpointa olla tapaamatta lapsia.
Monilla, esimerkiksi persoonallisuushäiriöisillä menee koko minuus rikki erossa. Ero erottaa paitsi puolisot, myös vanhemman lapsistaan.
Toisille osa-aikavanhemmuus sopii, ja osalle ei.
Vaikka lasten hylkääminen tuomitaan tunnekylmyydeksi, väitän sen olevan aivan päinvastaista.
Ikävä on helpointa vaihtaa etäisyydeksi, ja rakkaus vihaksi. Eli etä vieraannuttaa lapset (itsekästä toki) välttyäkseen ikävältä ja riutumiselta, ja exään luodaan jäätävän kylmä viha jota ruokitaan, jotta onnelliset muistot ei kirpaisisi. Se on puhdas defenssimekanismi.
Rakkaus lapsiani kohtaan on niin suurta, että koen velvollisuudekseni ymmärtää etää, ja tukea sekä häntä että lapsiamme.
Ei se helppoa ole, mutta uskon lasteni aikuisena kiittävän, kun en ole heiltä ovia sulkenut.
Meillä tilanne se, että etäisä perusti uuden perheen ja teinit ei siihen kuvioon sopineet. Nyt heillä kaksi yhteistä lasta ja yksi naisen aiemmasta liitosta. Tilanne on raastava teinien kannalta. Lapsille olen vahva ja yritän luoda toivoa, että vielä joskus saavat isän takaisin. Ja yksin yöllä itken ahdistustani ja pahaa oloa teinien puolesta.
En tiedä mitä tehdä, koska ei isää voi pakottaa huolehtimaan myös meidän yhteisistä lapsista.
Tsemppiä kaikille samassa tilanteessa oleville <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se etänä oleminen ole ollenkaan niin helppoa mitä sitä täälläkin suurin osa tuntuu kuvittelevan. Se on todella raskasta siinä vaiheessa viimeistään, kun huomaa että asiat eivät ole lapsella kunnossa, mutta mitään et voi tehdä. Syyllinen löytyy helposti kaikkien mielestä.
etäisä
Vierailija kirjoitti:
Ei se etänä oleminen ole ollenkaan niin helppoa mitä sitä täälläkin suurin osa tuntuu kuvittelevan. Se on todella raskasta siinä vaiheessa viimeistään, kun huomaa että asiat eivät ole lapsella kunnossa, mutta mitään et voi tehdä. Syyllinen löytyy helposti kaikkien mielestä.
etäisä
Miten niin et voi tehdä mitään kun huomaat ettei lapsella ole asiat kunnossa?
Joskus on helpompaa, kun on ex-vaimo ja ex-lapset
Totta tuo hallinnollinen puoli. En muista, että pankkiasioissa olisi ollut ongelmia, mutta ajokorttia (16 v) varten taisi tarvita molempien nimen ja passiin myös. Yhtenä kesänä jännäsin, pääsenkö jo varatulle matkalle vai en, kun ei ollut mitään käsitystä, koska passihakemukseen saadaan allekirjoitus.
T. Hylätyksi tullut lapsi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteishuoltajuuden takia tarvitaan molempien vanhempien allekirjoitus esim. Passia, pankkitiliä, matkustuslupia ym. varten. Niitä ei saa, kun etävanhempi ei vastaa yhteydenottoihin eikä ole tietoa osoitteesta ym. Yksinhuoltajana pystyisin hoitamaan asiat lapsen parhaaksi. Vai pitääkö lapselle sanoa, että et saa passia, koska etävanhempaa ei tavoita mistään? Miksi tämä aina kääntyy näin, että etävanhempi saa sympatiat ja lapsen paras ja elämä unohtuu, kun kommentoitte? Miettikää, miltä tuntuu, kun oma vanhempi ei halua enää tavata, oli syy sitten mikä vain. Koittakaa asettua lapsen asemaan.
Olen ollut juuri tässä tilanteessa. Todella hankalaa kun ei saanut lasten isää kiinni edes välttämättömien asioiden hoitamista varten. En voi edes kuvitella miltä lapsista on tuntunut kun oma isä vaan päätti ettei enää pidä yhteyttä. Nyt lapset ovat jo aikuisia. Isästä ei ole kuulunut yhtään mitään varmaan 10 vuoteen. Halveksin häntä. En voi ymmärtää että joku voi hylätä omat lapsensa. Toivottavasti joskus vielä tajuaa mitä on menettänyt.
Minä voin ymmärtää, enkä enää halveksi exää. Säälin kyllä.
Monelle etälle rakkaus lapsiin ja ikävä on niin suurta, ja ero niin suuri pettymys, ja jos tunteidenkäsittelyssä on ongelmia, on helpointa olla tapaamatta lapsia.
Monilla, esimerkiksi persoonallisuushäiriöisillä menee koko minuus rikki erossa. Ero erottaa paitsi puolisot, myös vanhemman lapsistaan.
Toisille osa-aikavanhemmuus sopii, ja osalle ei.
Vaikka lasten hylkääminen tuomitaan tunnekylmyydeksi, väitän sen olevan aivan päinvastaista.
Ikävä on helpointa vaihtaa etäisyydeksi, ja rakkaus vihaksi. Eli etä vieraannuttaa lapset (itsekästä toki) välttyäkseen ikävältä ja riutumiselta, ja exään luodaan jäätävän kylmä viha jota ruokitaan, jotta onnelliset muistot ei kirpaisisi. Se on puhdas defenssimekanismi.
Rakkaus lapsiani kohtaan on niin suurta, että koen velvollisuudekseni ymmärtää etää, ja tukea sekä häntä että lapsiamme.
Ei se helppoa ole, mutta uskon lasteni aikuisena kiittävän, kun en ole heiltä ovia sulkenut.
Ihan itse päätti erota ja lähteä toisen naisen matkaan (josta myös erosi muutaman vuoden päästä). Ei edes vielä yhdessä ollessamme osoittanut juurikaan mielenkiintoa lapsia kohtaan. Hänellä on nykyään meidän lasten lisäksi kuulemma vielä yksi lapsi eikä tähänkään pidä yhteyttä. Sääli vaan tätä "isä" raukkaa niin paljon kuin haluat, minä säälin ennemmin lapsia jotka käytännössä ovat isättömiä koska isää ei yksinkertaisesti kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteishuoltajuuden takia tarvitaan molempien vanhempien allekirjoitus esim. Passia, pankkitiliä, matkustuslupia ym. varten. Niitä ei saa, kun etävanhempi ei vastaa yhteydenottoihin eikä ole tietoa osoitteesta ym. Yksinhuoltajana pystyisin hoitamaan asiat lapsen parhaaksi. Vai pitääkö lapselle sanoa, että et saa passia, koska etävanhempaa ei tavoita mistään? Miksi tämä aina kääntyy näin, että etävanhempi saa sympatiat ja lapsen paras ja elämä unohtuu, kun kommentoitte? Miettikää, miltä tuntuu, kun oma vanhempi ei halua enää tavata, oli syy sitten mikä vain. Koittakaa asettua lapsen asemaan.
Olen ollut juuri tässä tilanteessa. Todella hankalaa kun ei saanut lasten isää kiinni edes välttämättömien asioiden hoitamista varten. En voi edes kuvitella miltä lapsista on tuntunut kun oma isä vaan päätti ettei enää pidä yhteyttä. Nyt lapset ovat jo aikuisia. Isästä ei ole kuulunut yhtään mitään varmaan 10 vuoteen. Halveksin häntä. En voi ymmärtää että joku voi hylätä omat lapsensa. Toivottavasti joskus vielä tajuaa mitä on menettänyt.
Minä voin ymmärtää, enkä enää halveksi exää. Säälin kyllä.
Monelle etälle rakkaus lapsiin ja ikävä on niin suurta, ja ero niin suuri pettymys, ja jos tunteidenkäsittelyssä on ongelmia, on helpointa olla tapaamatta lapsia.
Monilla, esimerkiksi persoonallisuushäiriöisillä menee koko minuus rikki erossa. Ero erottaa paitsi puolisot, myös vanhemman lapsistaan.
Toisille osa-aikavanhemmuus sopii, ja osalle ei.
Vaikka lasten hylkääminen tuomitaan tunnekylmyydeksi, väitän sen olevan aivan päinvastaista.
Ikävä on helpointa vaihtaa etäisyydeksi, ja rakkaus vihaksi. Eli etä vieraannuttaa lapset (itsekästä toki) välttyäkseen ikävältä ja riutumiselta, ja exään luodaan jäätävän kylmä viha jota ruokitaan, jotta onnelliset muistot ei kirpaisisi. Se on puhdas defenssimekanismi.
Rakkaus lapsiani kohtaan on niin suurta, että koen velvollisuudekseni ymmärtää etää, ja tukea sekä häntä että lapsiamme.
Ei se helppoa ole, mutta uskon lasteni aikuisena kiittävän, kun en ole heiltä ovia sulkenut.
Just joo! Ai pitäisi oikeen sääliä näitä luusereita ja päätä silitellä? Kuka hullu edes hankkii lapsia persoonallisuushäiriöisen kanssa?
Alue: Aihe vapaa
No en itse ole ollut vanhempana, mutta lapsena kyllä tuossa tilanteessa. Tapasin isäni viimeisen kerran 12-vuotiaana ja seuraavan kerran vasta 18-vuotiaana. Satunnaisesti sain silti puheluita ja lahjoja, esim. kalliin rippilahjan. En tiedä perimmäisiä syitä siihen, miksei hän halunnut pitää tapaamisista kiinni. Varmaan vaikeuksia elämässä, masennusta ja ehkä surua siitä, ettei saatu olla perhe. Nyt aikuisena ymmärrän, että ihminen voi olla niin masentunut joistain asioista, ettei kykene toimimaan, kuten sisimmissään oikeaksi tietää.