Yle "Juuso, 19, ei halua tehdä mitään"
Hyvä, että on jo nuorena oma mielipide asioihin. Jaksamista!
Kommentit (380)
Samaan aikaan kokoomus ja keskusta tekevät lehmänkauppojaan maakuntauudistuksen ja SOTE:n ympärillä jotta rikkaat kokoomuslaiset saavat rahastaa ihmisten sairastuessa yhä enemmin halintareksterin kautta piilossa poliitikko kavereidensa kanssa sekä virkamiesten kanssa puuhastella keskustalaisille pampuille lisää suojatyöpaikkoja maakuntiin ja kaikki tapahtuu teidän maksamilla verorahoilla mutta kaikki tehdään teitä vastaan.
Ajttelisitte joskus laajemmin mitä tässä "hyvinvointiyhteiskunnassa" tehdään juuri nyt ihan silmienne alla.
Muistakaa antaa työrauha valehteleville poliitikoillenne.
Tavallaan ymmärrän mistä Juuson asenne tulee. Olin samanikäisenä pahasti masentunut, sairastelin enkä jaksanut tehdä mitään. Pari harrastusta oli mutta en jaksanut keskittyä niihinkään niin paljon että olisin saanut niistä ammatin itselleni. Kaverit pääsi jatko-opiskelemaan ja eli elämiään, itse jaksoin hädin tuskin kävellä kauppaan ostamaan maitoa. Kerroin siis kaikille rehellisesti ettei mikään kiinnosta. Opiskelin myöhemmin ammatin ja olen töissä, mutta silloin 19-vuotiaana mikään ei ihan oikeasti kiinnostunut yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minäkään halua tehdä mitään, mieluiten olisin vaan ihan rauhassa. Unelmissani olisin syntynyt sellaiseen yhteiskuntaan jossa tällaista työ/opiskelupakkoa ei olisi. Olisin luonnossa ja eläinten kanssa ja eläisin kaikessa rauhassa.
Mutta ei. En ole pyytänyt saada syntyä tällaisen paskan keskelle. Kuka minua voi pakottaa tekemään jotain mitä en halua ja käyttämään tätä rajallista aikaani täällä sellaisiin asioihin jotka eivät kiinnosta pätkääkään.Mikä sinua estää muuttamasta asumaan sinne luontoon eläinten keskelle rauhaan? Vähemmän sinulla tosin siellä on vapaa-aikaa, koska aika menee ruuan etsimiseen ja näin pohjoisessa pitkää talveen valmistautumiseen, tautien varomiseen jne. Saattaa tulla vähän yksinäistäkin ja jos sairastut, niin kuolet sitten pois. Todennäköisesti joutuisit sielläkin tekemään asioita jotka eivät kiinnostaisi pätkääkään, mutta jotka olis silti pakko tehdä tai muuten kuolet.
Sinä et ole synytnyt paskan keskelle, vaan hyvinvoinnin keskelle, jossa ihmisillä on enemmän vapaa-aikaa kuin koskaan ennen, myös niillä jotka käyvät töissä ja suhteellisen vähän murheita ja nekin murheet mitä on on oikeasti tosi pieniä murheita (enimmäkseen).Yksittäisellä ihmisellä ei ole KOSKAAN ennen ollut yhtä suurta vapautta valita, kuin mitä nyt on.
Jos nyt saivartelemaan lähdetään niin perinteisissä metsästäjä-keräilijä-kulttuureissa ennen maanviljelyn keksimistä selvittiin muutaman tunnin päivittäisellä työpanoksella eli huomattavasti vähemmällä kuin nykyään.Työtunnit olivat huipussaan teollistumisen aikoihin, mutta esim. keskiajalla keskimääräinen työaika oli hyvin lähellä nykyistä tai paikoin jopa alempi. Päivät saattoivat olla pidempiä, mutta erilaisia pyhiä, juhlia ym vapaapäiviä oli paljon enemmän - keskiaikaisessa Englannissa palkollisen vuodessa oli n. 120-140 työpäivää jotka kestivät tyypillisesti 12h, eli vuosityöaika jää reippaasti alle nykyisen.
Huutonaurua ääliöille jotka huutelevat tukien poistoa tajuamatta mitä se tekee omalle palkkatasolle. Jos olet palkkatyössä etkä saa pääomatuloja, olet siinä vaiheessa aivan kusessa. :D
Jaa, nuorilla on mielipiteensä ja mielipiteet voivat muuttua. Hänellä on nyt focus skeittailussa. On hyvä, että löytyy kiinnostuksen kohde.
Niin kauan kuin kehitysmaalaisille maksetaan elatusta mun puolesta Juusolle voi myös maksaa.
Jos suomella riittää rahaa maa han muuttoon niin riittää Juusollekkin.
Jaahas, tämä 7 vuoden takainen uutinen "skeitti-Juusosta" on taas kaivettu kauhisteltavaksi...
Eiköhän kyseinen henkilö ole ollut tuolloin artikkelin kirjoittamisen aikaan työkyvytön. Veikkaisin ainakin masennusdiagnoosia. Jokainen terve ihminen haluaa kyllä tehdä töitä ja elättää itsensä. Näissä "elämäntapatyöttömissä" on lähes aina kyse mielenterveys-, päihde- tai neuropsykiatrisista ongelmista. Tuo uhoaminen voi olla myös defenssi: Jos on tullut aiemmin epäonnistumisia elämässä mielenterveyden ongelmien tai vaikkapa diagnosoimattomien nepsy-piirteiden vuoksi, niin sitä uhoaa, että en itse asiassa haluakaan tehdä mitään.
Vierailija kirjoitti:
Jaa, nuorilla on mielipiteensä ja mielipiteet voivat muuttua. Hänellä on nyt focus skeittailussa. On hyvä, että löytyy kiinnostuksen kohde.
Siis 7 vuotta sitten hänellä on ollut focus skeittailussa.
Vierailija kirjoitti:
Samaan aikaan kokoomus ja keskusta tekevät lehmänkauppojaan maakuntauudistuksen ja SOTE:n ympärillä jotta rikkaat kokoomuslaiset saavat rahastaa ihmisten sairastuessa yhä enemmin halintareksterin kautta piilossa poliitikko kavereidensa kanssa sekä virkamiesten kanssa puuhastella keskustalaisille pampuille lisää suojatyöpaikkoja maakuntiin ja kaikki tapahtuu teidän maksamilla verorahoilla mutta kaikki tehdään teitä vastaan.
Ajttelisitte joskus laajemmin mitä tässä "hyvinvointiyhteiskunnassa" tehdään juuri nyt ihan silmienne alla.
Muistakaa antaa työrauha valehteleville poliitikoillenne.
Hyvinvointyhteiskunnan ylläpitoon tarvitaan joka ikinen kansalainen. Järkyttävää, että osa väestöstä kuvittelee olevansa jotenkin etuoikeutettu olla osallistumatta. Vanhukset eivät pääse eläkkeelle, koska nuoret eivät halua mennä töihin
Tämä on järkyttävää. Sosialistinkin kannattaisi sen verran opiskella yhteiskuntaoppia, että ymmärtäisi mistä rahoitus kaikkiin sosiaalipalveluihin ja terveydenhoitoon tulee
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaan aikaan kokoomus ja keskusta tekevät lehmänkauppojaan maakuntauudistuksen ja SOTE:n ympärillä jotta rikkaat kokoomuslaiset saavat rahastaa ihmisten sairastuessa yhä enemmin halintareksterin kautta piilossa poliitikko kavereidensa kanssa sekä virkamiesten kanssa puuhastella keskustalaisille pampuille lisää suojatyöpaikkoja maakuntiin ja kaikki tapahtuu teidän maksamilla verorahoilla mutta kaikki tehdään teitä vastaan.
Ajttelisitte joskus laajemmin mitä tässä "hyvinvointiyhteiskunnassa" tehdään juuri nyt ihan silmienne alla.
Muistakaa antaa työrauha valehteleville poliitikoillenne.
Hyvinvointyhteiskunnan ylläpitoon tarvitaan joka ikinen kansalainen. Järkyttävää, että osa väestöstä kuvittelee olevansa jotenkin etuoikeutettu olla osallistumatta. Vanhukset eivät pääse eläkkeelle, koska nuoret eivät halua mennä töihin
Jokainen on pian omillaan. Rakenna sinäkin elämäsi siten, ettet ole muusta yhteiskunnasta riippuvainen. Kukaan ei sinua kohta kannattele.
Onhan tämä sairas yhteiskunta. Tykkään kuitenkin työstäni
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaan aikaan kokoomus ja keskusta tekevät lehmänkauppojaan maakuntauudistuksen ja SOTE:n ympärillä jotta rikkaat kokoomuslaiset saavat rahastaa ihmisten sairastuessa yhä enemmin halintareksterin kautta piilossa poliitikko kavereidensa kanssa sekä virkamiesten kanssa puuhastella keskustalaisille pampuille lisää suojatyöpaikkoja maakuntiin ja kaikki tapahtuu teidän maksamilla verorahoilla mutta kaikki tehdään teitä vastaan.
Ajttelisitte joskus laajemmin mitä tässä "hyvinvointiyhteiskunnassa" tehdään juuri nyt ihan silmienne alla.
Muistakaa antaa työrauha valehteleville poliitikoillenne.
Hyvinvointyhteiskunnan ylläpitoon tarvitaan joka ikinen kansalainen. Järkyttävää, että osa väestöstä kuvittelee olevansa jotenkin etuoikeutettu olla osallistumatta. Vanhukset eivät pääse eläkkeelle, koska nuoret eivät halua mennä töihin
Ja oikeistolaisenkin kannattaisi sen verran katsoa päivämääriä, että ymmärtäisi, että kyseinen artikkeli ja aloitus on 7 vuotta vanha.
Nyt hevonvitkuttimeen tämä juusopostaus!
Perustulo tänne ja Suomen kansalaisille. Muut töihin. Juuso saa tehdä mitä haluaa jos työmarkkinat ei tarjoa tarpeeksi porkkanaa.
Se on työmarkkinoiden häpeä se.
Perustulo toimii hyvänä ammattiliittona, nyt kun ammattiliittoja heikennettiin jälleen.
Jos tuota jatkaa niin viimeistään kymmenen vuoden päästä katuu valitsemaansa tietä ja valittaa hikkyyntymisestä. Ei se parkeilla notkuminen ole enää niin hohdokasta 30-vuotiaana, kaveripiirikin kutistuu kun ikätoverit kyllästyvät rajojen rikkomiseen ja systeemin provosointiin tylsiksi aikuisiksi kasvaessaan. Aikuisen syrjäytyneen elämä on pitkäpiimäistä, yksinäistä ja passiivista
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minäkään halua tehdä mitään, mieluiten olisin vaan ihan rauhassa. Unelmissani olisin syntynyt sellaiseen yhteiskuntaan jossa tällaista työ/opiskelupakkoa ei olisi. Olisin luonnossa ja eläinten kanssa ja eläisin kaikessa rauhassa.
Mutta ei. En ole pyytänyt saada syntyä tällaisen paskan keskelle. Kuka minua voi pakottaa tekemään jotain mitä en halua ja käyttämään tätä rajallista aikaani täällä sellaisiin asioihin jotka eivät kiinnosta pätkääkään.Mikä sinua estää muuttamasta asumaan sinne luontoon eläinten keskelle rauhaan? Vähemmän sinulla tosin siellä on vapaa-aikaa, koska aika menee ruuan etsimiseen ja näin pohjoisessa pitkää talveen valmistautumiseen, tautien varomiseen jne. Saattaa tulla vähän yksinäistäkin ja jos sairastut, niin kuolet sitten pois. Todennäköisesti joutuisit sielläkin tekemään asioita
Käytännössä tän huomaa jo niin että kun illalla tulee kotiin töistä, nistä puolipakollisista ylitöistä joiden takia päivä venyy työmatkoineen 12h, niin ei jää aikaa lukea kirjaa tai tehdä mitään.
Meillä on aika vähissä ja miten vähissä se on älypuhelimen käyttäjillä. Itsellä ei moista ole ja olen kuullut että sitä syytetään ajan vähyydestä, mutta me tiedämme että työelämä on se mikä meidän aikaa todellisuudessa syö. Ryöelämä myös ryöstää luontoa ja vie meitä ekokatastrofin partaalle nopeasti.
Juusot estää meitä.
Ennenvanhaan juuson kaltaiset meni sorvin ääreen kun heilutteli vihreää setelitukkoa ja selitti että tämä pitää tehdä ja toi ptää tehdä siinä ajassa, niin sitten saat nämä.
Niin eikös juusot alkaneet rivakasti tekemään hommia, vaan nykyään kun heiluttelee seteliä tai kertoo numeron, niin juuso kääntä kylkeä ja pieraisee jatkaen uniaan.
Ei sillä rahalla oikein saa mitään. Sen ajan voi ihan hyvin skeitata tai kehittää hyviä räp-taitoja tai veitsen käsitelytaitoja takapihalla. Enemmän siitäkin on hyötyä jos venäjä hyökkää kuin että menee tekemään halvalla jonkun rikkaaksi.
Nää juusot on oman elämänsä ammattiliittoja. Meidän tulee olla ylpeitä uusista työukkoista jotka aloittaa työuransa menemällä lakkoon, kun näkevät että heitä huijataan silmään.
HYVÄ JUUUSOT! Te luotte vanhalle työmiehelle ilon silmille ja uskon parempaan tulevaisuuteen. Juusot tekee sen minkä ammattiliittojen piti tehdä.
"Cecilia, 36, ei halua elättää loisia."