Miksi ihmeessä "paras ystäväni" ei voi kertoa, että miksi lopetti yhteydenpidon kuin seinään?

Vierailija kirjoitti:

Oltiin siis parhaita ystäviä kuudennelta luokalta lähtien reilut 15 vuotta. Nähtiin ja viestiteltiin usein, kerrottiin toisillemme kaikki salaisuudet ja oltiin vuoronperään toistemme tukena elämiemme ylä- ja alamäissä.

No sitten oltiin sovittu, että tavataan kunnes "ystäväni" perui tapaamisen ja sanoi, että nähdäänkö sittenkin joku toinen päivä, ilmoitin, että totta kai sopii, ilmoittele kun sulle käy.

Tämän jälkeen ei ole kuulunut mitään. Olen laittanu viestiä, yrittänyt soittaa ja laittanut fb-viestiä, mutta hän ei vastaa mihinkää. En ole saanut mitään selitystä tälle. Aluksi olin todella surullinen pitkään, mutta nyt alkoi jo loukkaamaan, että miten voi tehdä noin?

Tuosta perumisesta nyt aikaa reilu vuosi ja olen kysellyt tasaisesti, että onko kaikki ok jne, viimeksi maanantaina kysyin ja hän on lukenut viestin, mutta yllättäen ei vastaa edelleenkään.

Facebookin perusteella elää varsin normaalia ja menevää elämää, hän näkee paljon muita ihmisiä ja reilu vuosi sitten hän hankki sellaisen rotukoiran ja alkoi pyöriä paljon niissä piireissä, eli tapaa kyllä muita ihmisiä ja elää näköjään varsin sosiaalista elämää.

Kummallakaan ei ole lapsia ym. eli ei ole mitään sellaisia suuria elämänmuutoksia, jotka olisi voineet vaikuttaa.

Oli pakko purkaa tämä jonnekkin :(

Pettää sinua puolisosi kanssa tai on kateellinen sinulle jostain

Vierailija kirjoitti:

Mulle teki yks "kaveri" kanssa noin, ei kommunikoi mulle enää mitään.

Ylimielinen, empatiakyvytön kusipää.

Talkin' to me?

Olisiko kyse siitä, että ystäväsi haluaa päästä eroon menneestä elämänvaiheesta? Olette tunteneet todella kauan ja jakaneet paljon asioita. Ystävä on kertonut sinulle henkilökohtaisia ja ehkä kipeitäkin asioita. Ehkä tahtomattasi muistutat häntä siitä henkilöstä, joka hän on ollut, ja siitä elämästä jota hän on elänyt, ja hän ei haluaisi muistella kumpaakaan? Jos näin on, voi olla että vain aika auttaa, eli on hyväkin että elämänpiirinne erkanevat ja kumpikin saa keskittyä nykyhetkeen. Ehkä ajan mittaan voitte rakentaa uuden, aikuisemman ystävyyden. Ikävää käytöstä ystävältäsi joka tapauksessa, monet minunkin vanhat ystäväni ovat todella huonoja sopimaan tapaamisia ym. kun on jo omat uudet kuviot. Viesteihin vastaamatta jättäminen on kuitenkin tökeröä.

Mun oli pakko jättää ystävä oman onnensa nojaan tällä tavalla. En voinut kertoa hänelle miksi en halunnut ystävyyden enää jatkuvan. Kaveri oli ensin jäänyt kiinni yksityisasioideni ilkeämielisestä levittelystä ja mustamaalaamisesta. Kun otin pahimmat valheet esiin keskustelussa, sain vain lisäpaskaa niskaan. Ex-ystävä syytti kaikesta minua, mikä hänen elämässään oli sillä kertaa pielessä. Hänellä on diagnosoitu epävakaa persoonallisuushäiriö, ja päätinjo kaun sitten, että kun ensimmäisen kerran joudun hänen vihansa ja vainonsa kohteeksi, on se samalla myös viimeinen kerta. Muutoin tuo toistuisi maailman tappiin asti: hän siis suuttuessaan loukkaa muita uskomattoman törkeästi, levittää läheisistään valheita, manipuloi ja syyttelee muita omista virheistään, hetken päästä pyytää unohtamaan sekoilunsa ja mutisee surkean anteeksipyynnön, pitäisi olla kuin ei mitään loukkauksia/valheita tms. olisi kuullutkaan, kunnes taas mennään samaa rataa samalla kaavalla. Sivusta seurasin ystäväni oireilua, välit olivat aina poikki johonkin, minä päätin hiljaa mielessäni, että jos tuo toiminta ja kusipäinen käytös joskus ulottuu minuun, niin ystävyytemme loppuu silloin siihen.

Mulla on erästä vanhaa kaveria ikävä. Olimme n.9 vuotta tunnettu meillä oli hauskaa keskenään, mutta olen kaverin ensimmäisen kerran hylänyt että kaveri rällästi baareissa ja en tykänyt siitä yhtään. Sovimme että lähden mukaan, sitten peruutin lähdön samana päivänä kaveri suuttui ja haukkui petturiksi/ kaksnaamaseksi syy miksi en lähtenyt mulla oli vähän rahaa, ja en halunut tuhlata tai lainaa rahaa kaverilta koska silläkin oli vähän rahaan.

No meidän tiet eristyivät molemmat löydettiin uudet kaverit, sitten meni pari vuotta halusin tehdä sovinnon kaverin kaa saimme vanhan riidan sovittuu elettiin samalla tavalla, sitten tuntui että homma jatkuu kuin ennenkin. Aloin seurustelemaan yhden miehen kaa, ja siihen kaveri oli tokaisut "milloin me näemme, kun oot jatkuvasti sun poikaystävän kaa?" Vaikka totuus oli näin mun kaveria yhtä usein ja puolet tapaamisesta jäi poikaystävälle. Aloin uupumaan että pitää jakaa kaveri ja poikaystävä keskenään. Mä aloin avautuu poikaystävälle mitä tunnen nyt kaveria kohtaan poikaystävä on nähnyt, että käyttäydyn mun kaverin läsnä erinlaiselle ja en olisi omaitseni (oli totta silloin oli identtikriisi mihin kuulun ja matkin kaveria perässä) sitten kerroin tästä kaverille en tunne itseäni että emme voida näin jatkaa. Kaveri ei ymmärtänyt mitä tarkoitin en tunne itseäni kun olimme keskenään, ja taas kaveri suuttui olin pari päivää ottanut etäisyytä ja syytti mua ja mun poikaystävää. Silloin kävin koulua ja tutustuin poikaystävääni paremmin samalla mietin mun ja kaverin ystävyyttä se oli vaaka laudalla heti silloin kun kaveri ryyppäsi baareissa ja mä kun täytin 18 vuotta kävin harvoin baareissa.

Meidän ystävyys päättyi parista syystä, mutta nyt en pelkää sanoa "ei" tai "en halua" kaverille "ei" sana oli myrkkyä ja sen perässä oli pakko myöntäillä ja suostua ettei rupea haastaa riitaa tai esittää että ei ole suuttunut luulen vaa!?

Voi syy olla minussakin, kun olin kiltti ja tein kaikilla on hyvä olla. Pelkäsin riitelyjä tai puhutaan pahaa. Hieman takiainen olin silloin, mutta nyt en ole arkajalka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle teki yks "kaveri" kanssa noin, ei kommunikoi mulle enää mitään.

Ylimielinen, empatiakyvytön kusipää.

Talkin' to me?

XXXY FUCK OFF!

Vierailija kirjoitti:

Mun oli pakko jättää ystävä oman onnensa nojaan tällä tavalla. En voinut kertoa hänelle miksi en halunnut ystävyyden enää jatkuvan. Kaveri oli ensin jäänyt kiinni yksityisasioideni ilkeämielisestä levittelystä ja mustamaalaamisesta. Kun otin pahimmat valheet esiin keskustelussa, sain vain lisäpaskaa niskaan. Ex-ystävä syytti kaikesta minua, mikä hänen elämässään oli sillä kertaa pielessä. Hänellä on diagnosoitu epävakaa persoonallisuushäiriö, ja päätinjo kaun sitten, että kun ensimmäisen kerran joudun hänen vihansa ja vainonsa kohteeksi, on se samalla myös viimeinen kerta. Muutoin tuo toistuisi maailman tappiin asti: hän siis suuttuessaan loukkaa muita uskomattoman törkeästi, levittää läheisistään valheita, manipuloi ja syyttelee muita omista virheistään, hetken päästä pyytää unohtamaan sekoilunsa ja mutisee surkean anteeksipyynnön, pitäisi olla kuin ei mitään loukkauksia/valheita tms. olisi kuullutkaan, kunnes taas mennään samaa rataa samalla kaavalla. Sivusta seurasin ystäväni oireilua, välit olivat aina poikki johonkin, minä päätin hiljaa mielessäni, että jos tuo toiminta ja kusipäinen käytös joskus ulottuu minuun, niin ystävyytemme loppuu silloin siihen.

Mulla oli vastaavallainen tilanne vanhasta kaverista joka kerta kun oli tilanne toisen kaverin kanssa tämä vanha kaveri puhui (toisesta kaverista) pilkkaavasti, haukkui ja sai minutkin vihamaan (toista kaveria) vaikka tämä henkilö ei ollut läheinen tai tehnyt mitään minulle. Jatkoi tota mustamaalamista ja juoroilumista kunnes multa paloi hermot käskin lopettamaan, niin olin seuraava kohde josta puhui pahaa ja päättömiä juoruja. Lopetin kaverisuhteemme siksi kun alkoi tuntumaan että tukehdun tähän negatiivisuuteen. Onneksi pääsin kaverin otteesta irti myöhässä, silti jäänyt pelko mitä seuraavaksi tämä kaveri kehittää pään menoksi ja lista on loputon mistä muusta syystä olen tälle vanhalle kaverille hieman pettynyt, silti en ole vihainen.

Koska niin yhtä paljon tein takaisin päin tälle vanhalle kaverille, että syykin on itsessänikin että meidän välit ovat nykyään jäässä.

Jos kuulen meidän yhteisiltä kavereilta miten vanhalla kaverilla menee nykyään olen aina toivottanut tälle vanhalle kaverille pelkkää hyvää jatkoa, vaikka meidän viimeiset yhteiset aikamme olivat kumpuisia ja molemmat ilkeitä toisillemme, silti en jää katkeroitumaan vanhalle kaverille oli hyvä ystävä silloin, mutta on aika mentävä eteenpäin. Silti vielä ajattelen miten voin hyvittää sanani tai tekoni tiedän molemmille on parasta annettava toistemme olla.

Mä arvostan vanhaa kaveria on jättänyt rauhaa, ja sitä arvostusta olen toisellekin tehnyt, vaikka piilevästi haluaisin vanhalle kaverille jutella.

Vaihtoehtona on tietysti tavata tämä "ystävä" kasvotusten. Itse tiesin että entinen ystäväni (joka teki samanlaisen katoamistempun) tulisi ennemmin tai myöhemmin vastaan kaupungilla, ja niin tulikin. Hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen, kun rauhallisesti kysyin syytä hänen katoamiseensa. Ei sitten kuulemma ollut mitään syytä, mutta ainakin hän näki että kumpi meistä on se kypsempi ihminen.

Olen todella pahoillani, ap. Totta kai tuollainen tuntuu järkyttävän pahalta. Ainoa syy minkä minä keksin on, että hän on innostunut näistä uusista koiraharrastuskavereistaan, ja haluaa viettää nyt vain heidän kanssaan aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen lopettanut yhteydeenpidon tällä tavalla kolmeen ihmiseen. Kaikki ovst jälkeenpäin olleet sitä mieltäettä minä olin se loukkaava osapuoli ja mun olisi pitänyt selittää tekemisiäni. Kaikkien kanssa kuitenkin läytiin jonkunlainen keskustelu asiasta - he eivät vain tajua sitä. Ensimmäinen näistä kolmesta ihan itse kertoi minulle abiristeilyllä, ettei halua olla kanssani julkisilla paikilla, koska mulla ei ole tarpeeksi muita kavereita. Toinen kertoi mulle, mun olohuoneessani istuen, että hänen mielestään kaikki erityislapset pitäisi säilöä jonnekin ois normaaleja ihmisiä häiritsemästä, vaikka tiesi, että mulla on erityislapsi. Kolmas haukkui isäni tavan hoitaa mummoni hautaa kuukausi isän kuoleman jälkeen. Mutta heissä ei ole mitään vikaa. Minussa vain. He varmaan kokevat asian ihan oikeasti näin ja tuskin edes muistavat puheitaan enää.

Mä en ole heille tilivelvollinen mistään. En halua muistella enkä elää uudelleen näitä hetkiä, jota olivat tapahtuessaan hyvin kipeitä. En myöskään jaksa käydä näitä keskusteluja enää, koska kysesssä ovat mielensäpahoittajat, jokapaikanloukkaantujat, jotka eivät koskaan näe malkaa omassa silmässään ja joita muu maailma aina kohtelee väärin.

Mutta suosittelisin, että joka kerta kun joku lopettaa yhteydenpidon sinuun, miettisit, mitä itse tulit tehneeksi,

Mitä mä just luin.... et siis siinä tilanteessa millään tavalla ilmaissut, että toinen on sinua loukannut, vaan ainoastaan katkaisit välit ilman sen kummempaa reaktiota? Mitä ihmettä?!

Tuollainen on kammottavaa, oikeasti.

Jokainen meistä joskus tulee sanoneeksi jotakin typerää ja sellaista, että se saattaa toista loukata. Sinäkin!

Voi myös olla, että toinen on ymmärtänyt kommentin väärin. Itsekin olen erityislapsen äiti, ja loukkaantuisin toisen kaverisi kommentista, mutta totta kai siinä sen sanoisin heti ääneen, että "mitä ihmettä sä puhut, mietis nyt vähän, mullakin on erityislapsi ja hyvin rakas onkin!" Saisi kaveri tilaisuuden pyytää ANTEEKSI, ja ehkä vähän täsmentää, mitä tuli möläyttäneeksi. 

Ystävien kanssa ei tarvitse olla aina 100-prosenttisen samaa mieltä. Tasapainoinen aikuinen ihminen hyväksyy senkin, että ystävät ovat epätäydellisiä ja antaa heille mahdollisuuden korjata käytöstään ja puheitaan.

Ei luulisi sinullakaan olevan varaa katkoa kertaheitosta kaverisuhteita, kun tulit tuossa maininneeksi, että sinulla on ystäviä vähän. Tämä ei toki tarkoita, että pitäisi olla kynnysmattona ja sallia hyväksikäyttöä, mutta ei sekään ole REILUA, että ei anna toiselle mahdollisuutta muuttaa käytöstään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen lopettanut yhteydeenpidon tällä tavalla kolmeen ihmiseen. Kaikki ovst jälkeenpäin olleet sitä mieltäettä minä olin se loukkaava osapuoli ja mun olisi pitänyt selittää tekemisiäni. Kaikkien kanssa kuitenkin läytiin jonkunlainen keskustelu asiasta - he eivät vain tajua sitä. Ensimmäinen näistä kolmesta ihan itse kertoi minulle abiristeilyllä, ettei halua olla kanssani julkisilla paikilla, koska mulla ei ole tarpeeksi muita kavereita. Toinen kertoi mulle, mun olohuoneessani istuen, että hänen mielestään kaikki erityislapset pitäisi säilöä jonnekin ois normaaleja ihmisiä häiritsemästä, vaikka tiesi, että mulla on erityislapsi. Kolmas haukkui isäni tavan hoitaa mummoni hautaa kuukausi isän kuoleman jälkeen. Mutta heissä ei ole mitään vikaa. Minussa vain. He varmaan kokevat asian ihan oikeasti näin ja tuskin edes muistavat puheitaan enää.

Mä en ole heille tilivelvollinen mistään. En halua muistella enkä elää uudelleen näitä hetkiä, jota olivat tapahtuessaan hyvin kipeitä. En myöskään jaksa käydä näitä keskusteluja enää, koska kysesssä ovat mielensäpahoittajat, jokapaikanloukkaantujat, jotka eivät koskaan näe malkaa omassa silmässään ja joita muu maailma aina kohtelee väärin.

Mutta suosittelisin, että joka kerta kun joku lopettaa yhteydenpidon sinuun, miettisit, mitä itse tulit tehneeksi,

Jännä, ett jopa kolmen alapeukuttajan mielestä mun ois pitänyt vaan niellä nämä ilkeydet.

Ei. Mutta mikset kertonut silloin ja siinä niille ystäville, että he ovat loukkaavia ja antanut heille mahdollisuutta pyytää anteeksi? Olet luihu ja epäreilu.

Minä kans jouduin pari ihmistä tällä tavalla "hylkäämään", eivät tosin ole ottaneet yhteyttä joten tuskin menetys on ollut kauhean suuri. En enää jaksanut sitä jatkuvaa arvostelua ja kettuilua joka asiasta. Jos huomautti jostain niin se väännettiin aina niin että minä olen kuvitellut koko tilanteen ja todellakaan asia ei ollut näin. Joka ikinen juttu minkä sanoin niin se joko purettiin osiin niin että jouduin ajattelemaan ettei se varmaan sitten ollutkaan totta, tai sanomiseni jätettiin kokonaan huomioimatta.

En kokenut olevani niin vahva ihminen että olisin tota loppuikäni jaksanut, vaikka melkein kolmikymppiseksi jaksoinkin. Nyt ainakin tuntuu jo hieman helpommalta ja olen hyvin tarkka siitä kenen kanssa nykyään aikaani vietän.

Minä tein näin yhdelle ystävälle. Hän oli pahasti läheisriippuvainen mutta ei itse nähnyt käytöksessään mitään korjattavaa. Luultavasti hän kokee, että olen kohdellut häntä väärin eikä hän lainkaan ymmärrä, miksi en ole pitänyt yhteyttä. En kerta kaikkiaan jaksanut sitä takertumista enää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen lopettanut yhteydeenpidon tällä tavalla kolmeen ihmiseen. Kaikki ovst jälkeenpäin olleet sitä mieltäettä minä olin se loukkaava osapuoli ja mun olisi pitänyt selittää tekemisiäni. Kaikkien kanssa kuitenkin läytiin jonkunlainen keskustelu asiasta - he eivät vain tajua sitä. Ensimmäinen näistä kolmesta ihan itse kertoi minulle abiristeilyllä, ettei halua olla kanssani julkisilla paikilla, koska mulla ei ole tarpeeksi muita kavereita. Toinen kertoi mulle, mun olohuoneessani istuen, että hänen mielestään kaikki erityislapset pitäisi säilöä jonnekin ois normaaleja ihmisiä häiritsemästä, vaikka tiesi, että mulla on erityislapsi. Kolmas haukkui isäni tavan hoitaa mummoni hautaa kuukausi isän kuoleman jälkeen. Mutta heissä ei ole mitään vikaa. Minussa vain. He varmaan kokevat asian ihan oikeasti näin ja tuskin edes muistavat puheitaan enää.

Mä en ole heille tilivelvollinen mistään. En halua muistella enkä elää uudelleen näitä hetkiä, jota olivat tapahtuessaan hyvin kipeitä. En myöskään jaksa käydä näitä keskusteluja enää, koska kysesssä ovat mielensäpahoittajat, jokapaikanloukkaantujat, jotka eivät koskaan näe malkaa omassa silmässään ja joita muu maailma aina kohtelee väärin.

Mutta suosittelisin, että joka kerta kun joku lopettaa yhteydenpidon sinuun, miettisit, mitä itse tulit tehneeksi,

Mitä mä just luin.... et siis siinä tilanteessa millään tavalla ilmaissut, että toinen on sinua loukannut, vaan ainoastaan katkaisit välit ilman sen kummempaa reaktiota? Mitä ihmettä?!

Tuollainen on kammottavaa, oikeasti.

Jokainen meistä joskus tulee sanoneeksi jotakin typerää ja sellaista, että se saattaa toista loukata. Sinäkin!

Voi myös olla, että toinen on ymmärtänyt kommentin väärin. Itsekin olen erityislapsen äiti, ja loukkaantuisin toisen kaverisi kommentista, mutta totta kai siinä sen sanoisin heti ääneen, että "mitä ihmettä sä puhut, mietis nyt vähän, mullakin on erityislapsi ja hyvin rakas onkin!" Saisi kaveri tilaisuuden pyytää ANTEEKSI, ja ehkä vähän täsmentää, mitä tuli möläyttäneeksi. 

Ystävien kanssa ei tarvitse olla aina 100-prosenttisen samaa mieltä. Tasapainoinen aikuinen ihminen hyväksyy senkin, että ystävät ovat epätäydellisiä ja antaa heille mahdollisuuden korjata käytöstään ja puheitaan.

Ei luulisi sinullakaan olevan varaa katkoa kertaheitosta kaverisuhteita, kun tulit tuossa maininneeksi, että sinulla on ystäviä vähän. Tämä ei toki tarkoita, että pitäisi olla kynnysmattona ja sallia hyväksikäyttöä, mutta ei sekään ole REILUA, että ei anna toiselle mahdollisuutta muuttaa käytöstään.

Kaikki eivät kykene ottamaan vastaan kritiikkiä. Oma kaverini oli tällainen,joka loukkaantui silmittömästi jos vähänkään kohteliaasti vihjasi siihen suuntaan että hän oli loukannut. Hänen seurassaan piti aina kävellä munankuorilla ja sietää hänen jatkuvia suuttumisiaan milloin mistäkin. Suuttumisen aiheesta ei tietenkään voinut puhua,vaan kaveri halusi mököttää ja odotti että muut anelevat häntä antamaan anteeksi. Koskaan ei saanut sanoa ääneen jos oli eri mieltä. Hänen oikkujen ja mielialojensa mukaan piti mennä. Jos hänellä oli huono päivä,kaikilla muillakin oli oltava. Jatkuvasti piikitteli,oli negatiivinen,painoi alas henkisesti ja oli kateellinen ja katkera jollekin. En kerta kaikkiaan jaksanut enää,luulen että hänellä on epävakaa persoonallisuushäiriö tms.

Ei olisi auttanut mitään vaikka olisi kertonut syyn välien katkomiseen,hän olisi vain suuttunut silmittömästi. Katsoin helpommaksi kadota. Oikeasti raskain ihminen jonka olen ikinä tavannut.

Jos kyse on tuosta koirasta niin et ole ainut. Serkkuni "sekosi" kun pääsi noihin koirapuiireihin ja siinä jäi monet kaverit taakse.

Vierailija kirjoitti:

Jos kyse on tuosta koirasta niin et ole ainut. Serkkuni "sekosi" kun pääsi noihin koirapuiireihin ja siinä jäi monet kaverit taakse.

Tiedän kans muutaman vastaavan tapauksen.