Lapsiperhe-elämä ja raskas kokopäivätyö vie kaiken ilon elämästä
Jo pari vuotta tuntunut enenevässä määrin siltä, etten kohta enää jaksa. Koko ajan tuntuu siltä, että uhraan itseni vain muiden hyväksi saamatta itselleni mitään. Ehkä 5% ajasta teen oikeasti asioita joista nautin. Miten kestää tätä vielä monta vuotta ennen kuin - ehkä - helpottaa?!
Kommentit (29)
Voi kun oliskin vaan työ ja lapset rasitteena, mutta lisätään siihen vielä alkoholisoitunut mies, omat kivut ja säryt sekä ahdistuskohtaukset, niin kyllä alkaa kohta olla tämä akka kaput. Tänään oli työpäivä 3/12, eli vielä 9 päivää töitä edessä ennen kuin on seuraava vapaapäivä. Huomenna ja ylihuomenna 9,5h työpäivät. Tulin kotiin vajaa tunti sitten ja huomenaamulla pitää raahautua työmaalle klo 6.oo. Työvaatteet pitää vielä pestä ja saappaat desinfioida, sitten kipulääkkeet nassuun ja hyvää yötä.
Miksi teette ylitöitä? Miten voi olla 12 päivän työputki ilman vapaata? Ei lapsellisen tai edes lapsettoman ihmisen mun mielestä pidäkään pystyä tuohon. Ja ukostakin voi erota jos ei siitä ole kuin haittaa.
Olen myös parin erityislapsen totaaliyh. Töissä käyn, loppuajan olen kotona. Viimeksi vuonna 2011 olin jossain ilman lapsia. Isovanhemmat kuolleet, tukiverkkoa ei ole. Elämässä ei kovin paljon iloja ole, eikä tulevaisuus näytä sen paremmalta. Jaksan, koska on pakko.
Vierailija kirjoitti:
Miksi teette ylitöitä? Miten voi olla 12 päivän työputki ilman vapaata? Ei lapsellisen tai edes lapsettoman ihmisen mun mielestä pidäkään pystyä tuohon. Ja ukostakin voi erota jos ei siitä ole kuin haittaa.
12 päivän työputki on ihan normikauraa meidän alalla, ei siis ylitöistä ole kyse. Meillä kaikki tekee näitä putkia. Välillä työpäivä on 6h ja välillä sen 9,5h ja kaikkea siltä väliltä. Ainoat ehdot on se, että 140h per neljä viikkoa, max 12 päivää yhteen putkeen, vuorokauden aikana pitää olla 11h katkeamaton lepo.
Vierailija kirjoitti:
Mulla tavoite et saa eineksen pöytään ja pakolliset iltatoimet. Elämä menee ohi. Pelkkää suorittamista
Joillakin voi olla masennus päällä. Tai vakava uupumus. Surullista.
Minäkin olen aika voimien äärirajoilla. Olen melkein totaali yksinhuoltaja, lapset oli viime vuonna isällä. Töiden jälkeen menisin mielellään jo aika pian nukkumaan. Lapset ei enää paljoa harrasta kun ei jakseta. Töissä ylitöitä usein. Isovanhempia ei ole, kuolleet jne.