Lapsiperhe-elämä ja raskas kokopäivätyö vie kaiken ilon elämästä

Up

Ota aupair

Mä oon ainakin ihan burnoutin rajamailla. Olen lastensuojelussa töissä ja asun kahden lapsen kanssa yksin, ovat välillä isällään mutta enimmäkseen mun luona. Viikonloppua alan odottaa jo tiistaina..

Työ on palkitsevaa mutta rankkaa ja vie paljon voimavaroja. Omat lapsetkin vaatisi omansa mutta tuntuu että kaikki energia menee työhön. Kuntoilen väkisin että jaksaminen säilyisi edes jollain tasolla.

Mutta tätä se on työelämä nykyään.. saa nähdä kuinka kauan oma pää kestää.

Tsemppiä sulle!

Et ole yksin murheinesi. Meitä on monia, jotka ovat samassa jamassa. En tiedä, miten tsemppaisin sinua, koska olen itsekin sen tarpeessa.:)

Kaikki ovat omia valintojasi. Voit myös valita toisin.

Työelämän ja perheen yhdistäminen on joskus rankkaa. Ensin työelämä vie mehut ja sen jälkeen pitää olla kotona lasten käytettävissä. Kyllä se helpottaa kun lapset kasvavat, sitten saat taas omaa aikaa enemmän.

Mulla tavoite et saa eineksen pöytään ja pakolliset iltatoimet. Elämä menee ohi. Pelkkää suorittamista

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ovat omia valintojasi. Voit myös valita toisin.

Helppo se on sieltä huudella, mutta onko sinulla oikeasti antaa konkreettisia neuvoja ap:lle?

Kun lapset olivat pieniä ja nuoria, elämä oli helppoa, vaikka kävin töissä, ja molemmat harrastivat, piti roudata sinne ja tänne, olin joukkuiden jojona yms. Sitten alkoi ongelmat, kun harrastukset jouduttiin jättämään murrosiässä... Sen jälkeen oli kyllä omaa aikaa, mutta mitä se auttaa, kun kaikki muu oli melko liian rankkaa. Toinen omillaan ja toinen laitoksessa. Oli ihanaa, kun ei ollut liikaa omaa aikaa, meillä oli hauskaa ja hyvää elämää. Nyt ei enää.

..tai sitten ne lapset tuio lisää virtaa. Ainakin minulla lapset ovat sekä antaneet että ottaneet, ja enemmän olen ollut saamapuolella. Joskus masennus saattaa viedä elämänilon, olisko tuosta kyse? Mitä tekisit jos lapsia ei olisi sen vapaa-ajan, kapakkareissuja? Ei ne kyllä lisää virtaa tuo jos työ uuvuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Mulla tavoite et saa eineksen pöytään ja pakolliset iltatoimet. Elämä menee ohi. Pelkkää suorittamista

MItä se elämä on joka ohi menee? Samat naiset itkee siideripöhnässä yksinäisyyttään silloin kun lapset on eron jälkeen isällään. Se paha olo tulee ihmisen sisältä, ei lapsista.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon ainakin ihan burnoutin rajamailla. Olen lastensuojelussa töissä ja asun kahden lapsen kanssa yksin, ovat välillä isällään mutta enimmäkseen mun luona. Viikonloppua alan odottaa jo tiistaina..

Työ on palkitsevaa mutta rankkaa ja vie paljon voimavaroja. Omat lapsetkin vaatisi omansa mutta tuntuu että kaikki energia menee työhön. Kuntoilen väkisin että jaksaminen säilyisi edes jollain tasolla.

Mutta tätä se on työelämä nykyään.. saa nähdä kuinka kauan oma pää kestää.

Tsemppiä sulle!

Kiitos samoin, mäkin olen lastensuojelussa töissä. Ja välillä alan odottaa kuuden aikaan iltayhdeksää jotta lapset nukkumassa.. vaikka kotona olen yleensä vasta viideltä ja tajuan itsekin miten älytöntä se on. Mutta joskus olisi pakko saada olla rauhassakin. Niin ja mitäkö tekisin vapaa-ajalla? Liikkuisin yksin rauhassa ja harrastaisin kehittäviä ja luovia asioita, kuten musiikkia ja lukemista. En tosiaan kävisi baareissa. Ap

Onneks ei oo lapsia. Pelkkä työelämä kuluttaa ihan tarpeeks.

Elämä on pelkkää harmaata paskaa joka päättyy hautaan. Eipä kukaan mitään muuta luvannutkaan, tosin.

Kannattaa tarkkaan itsekseen pohtia miksi sinusta tuntuu tuolta, mikä oikeastaan on se juttu jossa mättää ja mitä voisit sille tehdä.

Itsellänikin raskas työ ja lapsia. Aikoinaan tuntui joltain tuollaiselta kuin kuvailit. Mulla oli huono suhde lasteni isän kanssa, eikä meidän yhteinen perhe-elämämme muutenkaan toiminut. Meni pitkään tajuta ettei sille voinut itse tehdä enempää, kuin erota.

Alan vaihto myös helpotti, vaikka raskasta työtä saa silti tehdä. Jos työpaikassa jokin mättää, niin työpaikan vaihtokin saattaa riittää, jos se on mahdollista. Muutettiin myöstoiselle paikkakunalle, josta en entuudestaan tuntenut ketään ja vaikka se aluksi pelotti ja jännitti, niin jälkeenpäin täytyysanoaettäkyllä kannatti.

Muutosten ei välttämättä tarvitse olla edes mitään isoja, mutta jos sinulla on huono olla, niin jotain kuitenkin täytyy tehdä

Itsestä huolehtiminen täytyy myös muistaa!

Pari vuotta sitten oli ihan kamalaa. Olin just palannut äitiysloman jälkeen töihin. Esikoinen neljä ja nuorimmainen sen 1,5 vuotta. Vaativa, henkisesti kuormittava työ ja siihen päälle kurahousuvatkaus, ruuanlaitto ja siivoukset. Ukko, joka on toki ihana ja rakas - mutta auttamatta "vain mies", eli ei täysin ymmärtänyt mitä kaikkea mitä minä kävin läpi ja kuinka paljon todellisuudessa perheen eteen jouduin venymään.

Nyt esikoinen eskarissa ja toinen kohta neljä. Pukevia ja puhuvia ihania ihmisentaimia. Ukon kanssa katotaan aina nykyään Rimakauhua ja Rakkautta sylikkäin sohvalla. Nykyään vatkataan muutakin kuin kurahousuja.

Aina se uusi huominen tulee. Jonain päivänä huomaat, että täähän on jo ihan eri kun "viime keväänä".

Voimia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon ainakin ihan burnoutin rajamailla. Olen lastensuojelussa töissä ja asun kahden lapsen kanssa yksin, ovat välillä isällään mutta enimmäkseen mun luona. Viikonloppua alan odottaa jo tiistaina..

Työ on palkitsevaa mutta rankkaa ja vie paljon voimavaroja. Omat lapsetkin vaatisi omansa mutta tuntuu että kaikki energia menee työhön. Kuntoilen väkisin että jaksaminen säilyisi edes jollain tasolla.

Mutta tätä se on työelämä nykyään.. saa nähdä kuinka kauan oma pää kestää.

Tsemppiä sulle!

Kiitos samoin, mäkin olen lastensuojelussa töissä. Ja välillä alan odottaa kuuden aikaan iltayhdeksää jotta lapset nukkumassa.. vaikka kotona olen yleensä vasta viideltä ja tajuan itsekin miten älytöntä se on. Mutta joskus olisi pakko saada olla rauhassakin. Niin ja mitäkö tekisin vapaa-ajalla? Liikkuisin yksin rauhassa ja harrastaisin kehittäviä ja luovia asioita, kuten musiikkia ja lukemista. En tosiaan kävisi baareissa. Ap

Ei hitto, tee lasu :) Voit saada teiltä apia, niin muutkin tekee, ei toki kaikki. Kai sulla on parempaa tietoa, mistä apua voi saada.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla tavoite et saa eineksen pöytään ja pakolliset iltatoimet. Elämä menee ohi. Pelkkää suorittamista

MItä se elämä on joka ohi menee? Samat naiset itkee siideripöhnässä yksinäisyyttään silloin kun lapset on eron jälkeen isällään. Se paha olo tulee ihmisen sisältä, ei lapsista.

Mitkä samat naiset? Itse olen absolutisti ja avioliitossa.

Kevyempi työ? Osa-aikatyö?

Tsemppiä, tiedän tunteen. Tätä kuvaa erinomaisesti se, että koen juuri tällä hetkellä olevani kuim lomalla: Sairastuin kesken työpäivän, tein hommat loppuum ja hain lapset kotiin ml. uhmäikäisen, jonka kanssa kotimatka oli hirveää taistoa.

Nyt kuitenkin olen maannut olohuoneen lattialla jo pari tuntia enkä ole noussut kuin pari kertaa tästä. 39 kuumetta ja mahdollisuus maata on parhaita vapaa-aikoja aikoihin.