Lue keskustelun säännöt.
En tiedä mitä meille tapahtui (haluan vain avautua)
31.03.2017 |
Olimme onnellisia. Niin sitä kai kuuluukin suhteessa olla ;) Ajan kanssa poikaystävä suoraan sanottuna pettyi minuun, koska pidän myös muiden antamasta huomiosta ja saan sitä ihan kiitettävästi. Mielestäni ei ole mitään väärää, jos nauttii ja ilahtuu siitä, että muutkin kuin se oma tykkää. Alkoi epäilyt ja suoranaiset syyllistämiset, siis poikaystävän puolelta. Olen tehnyt jotain tyhmää, mutta en mitään fyysistä. Mitenkään henkistä pettämistä väheksymättä. Tuonkin tekemäni virheen myönsin ja sanoin tehneeni todella typerästi. Anteeksi pyysin. Ajan kanssa kaikki vain paheni. Aloimme riitelemään kaikesta, minä aloin viihtymään paremmin omissa oloissani enkä enää vastaillut innokkaasti poikaystävän yhteydenottoihin. Eipä sillä, ei hänkään ole aina vastaillut minulle. Lopulta seksi lähestulkoon loppui (minua ei enää haluttanut kaiken paskan takia), suutelut vähenivät huomattavasti ja yhteinen nauru väheni myös huomattavasti. Minun luottamukseni poikaystävää kohtaan alkoi rapisemaan silmissä ja kaikki huipentui siihen, että sain poikaystävän kiinni jostain deittijutusta, jossa väitti olleensa minua bustailemassa. Hän kun ei minuun enää luota, syyt kerroin ylempänä. Poikaystävä ei edes suostunut näyttämään mitä on tässä deittijutussa puuhaillut. Tämä oli se hetki, kun tunsin itseni äärimmäisen petetyksi, ja koska en saanut vastauksia kysymyksiini joita esitin... kävin käsiksi. Väkivaltaa en hyväksy muilta enkä sen enempää itseltäni. Tiedän varsin hyvin, että minulla on loppuelämäni ajan taipumus väkivaltaisuuteen :-/ Jos minulla on uskoa suhteeseen ja rakkautta, pystyn hillitsemään itseni. En koskaan käy käsiksi, jos tiedän että en halua menettää toista. Kyllä minulla on normaali itsehillintä ja kontrolli. Vasta siinä vaiheessa, kun poikaystävä narahti eikä edes vastannut kysymyksiini, sain tarpeekseni ja tein mitä tein. Enkä yritä puolustella tekoani, en. Kerron vain, että tapoihini ei todellakaan kuulu mikään käsiksi käyminen ja anteeksi aneleminen. Totuutta en tiedä, siis että onko poikaystävä oikeasti yrittänyt etsiä minua sieltä deittijutusta vai vain kieroillut selkäni takana, mutta sen tiedän, että minulle riitti. En halua enää seurustella tuon ihmisen kanssa. En luota enää tippaakaan ja jo se on hyvä syy lähteä.
Hyvästi vaan.
Kommentit (30)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun kannattais hakea apua tuohon väkivaltaisuuteen itsesi ja mahd. tulevan kumppanin tähden. Ei tuollainen oo tervettä, eikä hyväksi sullekkaan kaikella rakkaudella.
Apua sain vuoooosia sitten. Väkivalta loppui täysin. Taipumus ei koskaan katoa, raivostuessani kunnolla tulee halu käydä käsiksi ja kovaa. Mutta sitä en tee, jos rakastan. Eläimiä en IKINÄ satuta. Kissani raateli minut monta kertaa, mutta koskaan ei tehnyt mieli tehdä sille mitään pahaa<3
Pitäis hakea apua, jotta sais keinoja/apuvälineitä enemmän ennalta ehkäseen tilanne, jossa meinaat tulla väkivaltaiseksi, koska ei ole sen enempää oikein olla väkivaltainen ei rakastamaasi ihmistä kohtaan. Väkivalta ei koskaan ole ratkaisu, vaikka toinen olisi tehnyt kuinka väärin tahansa.
Tarkotatko nyt fyysistä väkivaltaa pelkästään? Toi exähän oli harjottanut henkistä väkivaltaa AP:hen vaikka kuinka kauan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onni onnettomuudessa on, että teillä ei taida olla lapsia.
Ei vielä.
Teitä kumpaakin pitäisi panna perseeseen. Loppuisi tuollainen vittumainen draamailu.
Vierailija kirjoitti:
Et hyväksy väkivaltaa, mutta käyt kuitenkin käsiksi? Joku ei nyt täsmää. Sympatiat exän suuntaan.
Oletko aivan palikka? Tein mitä tein, en silti pidä tekoani oikeana. Joko sytyttää??
Vierailija kirjoitti:
"En mitenkään yritä puolustella väkivaltaisuuttani, mutta minulla oli hyvä syy käydä käsiksi."
En näe tekstissäni ainuttakaan kohtaa, jossa lukee noin. Kopioisitko sanasta sanaan kohdan, jossa kirjoitin nuo sanat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun kannattais hakea apua tuohon väkivaltaisuuteen itsesi ja mahd. tulevan kumppanin tähden. Ei tuollainen oo tervettä, eikä hyväksi sullekkaan kaikella rakkaudella.
Apua sain vuoooosia sitten. Väkivalta loppui täysin. Taipumus ei koskaan katoa, raivostuessani kunnolla tulee halu käydä käsiksi ja kovaa. Mutta sitä en tee, jos rakastan. Eläimiä en IKINÄ satuta. Kissani raateli minut monta kertaa, mutta koskaan ei tehnyt mieli tehdä sille mitään pahaa<3
Pitäis hakea apua, jotta sais keinoja/apuvälineitä enemmän ennalta ehkäseen tilanne, jossa meinaat tulla väkivaltaiseksi, koska ei ole sen enempää oikein olla väkivaltainen ei rakastamaasi ihmistä kohtaan. Väkivalta ei koskaan ole ratkaisu, vaikka toinen olisi tehnyt kuinka väärin tahansa.
Tarkotatko nyt fyysistä väkivaltaa pelkästään? Toi exähän oli harjottanut henkistä väkivaltaa AP:hen vaikka kuinka kauan.
Edes joku ymmärtää pointin. Minun ei tarvinnut tehdä mitään, mutta sain vihat niskaani pelkästään siitä, että pidän muidenkin miesten huomiosta. Poikaystävä ei kestänyt sitä tietoa, että voisin koska tahansa lähteä toisen matkaan. Siis periaatteessa. Todellisuudessahan edellytän todella paljon henkiseltä puolelta, jotta mikään parisuhde tulee edes harkintaan. Kevyitä juttuja en jaksa harrastaa enää, koska en näe siinä mitään ideaa. Joskus niitä voi tulla luonnostaan (sinkkuna tietenkin), mutta hakemalla en hae.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä teille tapahtui? No kuulostaa siltä, että rakkaus ja kiintymys eivät riittäneet, kun epäluulo, mustasukkaisuus ja luottamuspula alkoivat lyödä kiilaa välillenne. Molempien suurin tarve oli olla oikeassa, eikä kumpaakaan kiinnostanut panostaa parisuhteeseen.
T.s. ette olleet yhteensopivia ja/tai kypsiä suhteeseen.
En kysynyt mitään. Tiedän kyllä itse oliko meillä halua panostaa vai ei. Kyllä oli molemmilla.
Jaa, no sori kun vastasin, ymmärsin otsikkosi väärin. Menen pois, onnea valitsemallesi tielle.
Huoh, otsikossa lukee: haluan vain avautua. Ei kysymysmerkkiä missään. Ilmoitin aloituksen lopussa, että minulle riitti, en halua seurustella enää. Tarvitsenko siihen jotain apua? En.
Selvä, kiitos passiivis-aggressiivisesta vastauksestasi. Huomasithan muuten, että tämä on KESKUSTELUpalsta. Jos et halua kommentteja, pysy poissa täältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun kannattais hakea apua tuohon väkivaltaisuuteen itsesi ja mahd. tulevan kumppanin tähden. Ei tuollainen oo tervettä, eikä hyväksi sullekkaan kaikella rakkaudella.
Apua sain vuoooosia sitten. Väkivalta loppui täysin. Taipumus ei koskaan katoa, raivostuessani kunnolla tulee halu käydä käsiksi ja kovaa. Mutta sitä en tee, jos rakastan. Eläimiä en IKINÄ satuta. Kissani raateli minut monta kertaa, mutta koskaan ei tehnyt mieli tehdä sille mitään pahaa<3
Pitäis hakea apua, jotta sais keinoja/apuvälineitä enemmän ennalta ehkäseen tilanne, jossa meinaat tulla väkivaltaiseksi, koska ei ole sen enempää oikein olla väkivaltainen ei rakastamaasi ihmistä kohtaan. Väkivalta ei koskaan ole ratkaisu, vaikka toinen olisi tehnyt kuinka väärin tahansa.
Tarkotatko nyt fyysistä väkivaltaa pelkästään? Toi exähän oli harjottanut henkistä väkivaltaa AP:hen vaikka kuinka kauan.
Edes joku ymmärtää pointin. Minun ei tarvinnut tehdä mitään, mutta sain vihat niskaani pelkästään siitä, että pidän muidenkin miesten huomiosta. Poikaystävä ei kestänyt sitä tietoa, että voisin koska tahansa lähteä toisen matkaan. Siis periaatteessa. Todellisuudessahan edellytän todella paljon henkiseltä puolelta, jotta mikään parisuhde tulee edes harkintaan. Kevyitä juttuja en jaksa harrastaa enää, koska en näe siinä mitään ideaa. Joskus niitä voi tulla luonnostaan (sinkkuna tietenkin), mutta hakemalla en hae.
En minäkään tykkäisi, jos mun puoliso hakisi jatkvuvasti huomiota parisuhteen ulkopuolella vastakkaiselta sukupuolelta. Se ei nimittäin ole ihan normaalia käytöstä parisuhteessa. Ei ihme, että mies heittäytyi epäileväiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sun kannattais hakea apua tuohon väkivaltaisuuteen itsesi ja mahd. tulevan kumppanin tähden. Ei tuollainen oo tervettä, eikä hyväksi sullekkaan kaikella rakkaudella.
Apua sain vuoooosia sitten. Väkivalta loppui täysin. Taipumus ei koskaan katoa, raivostuessani kunnolla tulee halu käydä käsiksi ja kovaa. Mutta sitä en tee, jos rakastan. Eläimiä en IKINÄ satuta. Kissani raateli minut monta kertaa, mutta koskaan ei tehnyt mieli tehdä sille mitään pahaa<3
Pitäis hakea apua, jotta sais keinoja/apuvälineitä enemmän ennalta ehkäseen tilanne, jossa meinaat tulla väkivaltaiseksi, koska ei ole sen enempää oikein olla väkivaltainen ei rakastamaasi ihmistä kohtaan. Väkivalta ei koskaan ole ratkaisu, vaikka toinen olisi tehnyt kuinka väärin tahansa.
Tarkotatko nyt fyysistä väkivaltaa pelkästään? Toi exähän oli harjottanut henkistä väkivaltaa AP:hen vaikka kuinka kauan.
Edes joku ymmärtää pointin. Minun ei tarvinnut tehdä mitään, mutta sain vihat niskaani pelkästään siitä, että pidän muidenkin miesten huomiosta. Poikaystävä ei kestänyt sitä tietoa, että voisin koska tahansa lähteä toisen matkaan. Siis periaatteessa. Todellisuudessahan edellytän todella paljon henkiseltä puolelta, jotta mikään parisuhde tulee edes harkintaan. Kevyitä juttuja en jaksa harrastaa enää, koska en näe siinä mitään ideaa. Joskus niitä voi tulla luonnostaan (sinkkuna tietenkin), mutta hakemalla en hae.
En minäkään tykkäisi, jos mun puoliso hakisi jatkvuvasti huomiota parisuhteen ulkopuolella vastakkaiselta sukupuolelta. Se ei nimittäin ole ihan normaalia käytöstä parisuhteessa. Ei ihme, että mies heittäytyi epäileväiseksi.
Kas kun toiset saavat huomiota sitä erikseen hakematta. Näin on ollut koko elämäni ajan. Ap
"En mitenkään yritä puolustella väkivaltaisuuttani, mutta minulla oli hyvä syy käydä käsiksi."