Kannattaako hakea kouluun joka kiinnostaa mutta työllisyys huono vai kouluun joka ei kiinnosta mutta työllisyys suht hyvä?

Ei ei ei!! Täällä tulee huonoja vastauksia! Tavoittele unelmaasi!! Kyllä ahkeralle ja hyvälle tyypille löytyy töitä.. eli haet ehdottomasti sinne mikä kiinnostaa eniten. Sinulla on vain tämä elämä!

Kannattaa kiinnostua alasta, jolla on hyvä työllisyys. Ihan totta, kiinnostustaan voi ohjailla eri suuntiin. Mitä enemmän tiedän jostain alasta, sitä helpompi siitä on kiinnostua.

Motivaatioksi: "Kaikesta työstä tulee luovaa silloin, kun sen tekijä haluaa tehdä sen hyvin – tai vielä paremmin." (John Updike)

Se riippuu sun arvoista ja tulevaisuuden suunnitelmista. Aiotko tehdä lapsia? Täytyykö sun enimmäkseen elättää heidät elättää heidät vai onko kumppanilla hyvä työ? Oma elämäntyyli, onko ok elää niukasti vai tunnetko haluavasi rahaa vaativia asioita? Jos tarvitset paljon rahaa, valitse hyvin työllistävä ala. Jos haluat olla lapseton, pärjäät huomattavasti vähemmällä, ja jos elämänarvosi ovat enimmäkseen henkiset niin valitse enemmän kiinnostava, vähemmän tuottava ala. Säkällä saatat siinäkin rikastua, jos oikein innostut ja tulet osaavaksi ja halutuksi prosentuaalisesta pienestä mahdollisuudesta huolimatta.

Ajattele niin, että sitä työtä tai about samaa tulet tekemään eläkeikään saakka (toisin sanoen hautaan saakka, varsinaista eläkeikää ei tulla näkemään ).

Että tuntuuko se ajatus miltä?

Opiskele sitä alaa mitä työtä haluat tehdä! En miettisi noita työllisyys juttuja . Jos ja kun sinusta tulee sen alan asiantuntija mitä opiskelet koska HALUAT, saat töitä koska innostus alaa kohta näkyy sinusta kauas !

Nonii.. itse lähin kouluun joka tippaakaan kiinnostanut mutta työllistyi kyllä heti. Nyt 9vuotta työtä tehneenä olen saanut tarpeekseni tästä skeidasta ja vaihdan alaa. Olisi pitänyt lukea ala josta todella tykkää.

Tilanne elää koko ajan. Se mikä nyt työllistää ei välttämättä työllistä enää muutaman vuoden päästä. Ja aina joku saa ne kiven allakin olevat paikat.

Vierailija kirjoitti:

Kumpi vituttaisi jälkikäteen enemmän: se, että seuraat unelmaasi mutta päädytkin tekemään jotain koulutukseen sopimatonta työtä loppuikäsi (tai olet pidemmän aikaa työttämänä), vai se, että et seuraa unelmaasi ja pyörittelet loppuikäsi päässä "mitä jos olisin kuitenkin tehnyt niin?"-ajatuksia?

Itse hakisin sinne, minne haluaisin oikeasti, koska vituttaisi jälkikäteen sellainen harmittelu, että miksi en tehnyt sitä ja sitä. En halua elää elämääni varman päälle.

Tosta ajattelusta mulle syntyi mielikuva, että opiskeluaika on sulle jotenkin erityisen tärkeä vaihe elämässä? Mä haen opiskelemaan miettien mitä tapahtuu tutkinnon saatuani. Mitä työtä teen silloin ja mitkä on sen plussat ja miinukset? Siinä vaiheessa ei enää kiinnosta, että menikö ne opintovuodet johonkin jännään asiaan vai johonkin perusammattiin. Se on silloin mennyttä. Ja ne 3-7 vuotta on sit loppujen lopuks hyvin pieni aika ihmisen aikuisiässä. Kyl tommosia päätöksiä kannattaa tehä pitkäkantoisemmin. Mitä teen unelmatutkinnolla, jos se ei työllistä ja joudun sittenkin vain kaupan kassalle siks aikaa kunnes hankin seuraavan tutkinnon (ilman opintotukea)? Kun vois opiskella jonkun ihan semi jees tutkinnon, missä on hyvät työolosuhteet ja palkkakin kohtuullinen. Vaikkei se sitten se unelmatutkinto olekaan.

Tämä on ikuisuus kysymys, pelaatko varman päälle vai otatko riskin. Minun neuvoa on seurata intuitota ja sydäntä. Eli teet sitä mistä tykkäät, tällöin tulee helpommin win-win-tilanne. jos menestyt siinä mistä tykkäät , on se plussaa, jos et, olet kuitenkin koko ajan tehnyt sitä mistä nautit.

Vierailija kirjoitti:

Ei ei ei!! Täällä tulee huonoja vastauksia! Tavoittele unelmaasi!! Kyllä ahkeralle ja hyvälle tyypille löytyy töitä.. eli haet ehdottomasti sinne mikä kiinnostaa eniten. Sinulla on vain tämä elämä!

Työssäni kymmeniä työttömiä käsi- ja taidetyyppejä, media-assistentteja, eläintenhoitajia, datanomeja, julkaisugraafikoita jne nähneenä en allekirjoita väitettä että hyvälle tyypille löytyy töitä. Tai no, ahkerat pääsevät sentään muihin töihin ja sitten opiskelevat sen toisen ja kolmannenkin ammatin kun eivät työllisty. Toisen asteen koulutukset tietyillä aloilla eivät anna valmiuksia saada alan töitä ja sitten haetaankin amkiin tai yliopistoon. Vuodet kuluvat ja kolmekymppisenä on useampi koulutus, mutta ei lainkaan työkokemusta. Sitten päädytään kaupan kassalle sen nukketeatterin puvustajan koulutuksen kanssa.

Pitää olla sen verran rehellinen itselleen, että ymmärtää jos ei ole huippulahjakas ja valmis tekemään paljon töitä unelmansa eteen, että jättää haihattelut sikseen ja ottaa haaveensa harrastuksena.

Vierailija kirjoitti:

Ei ei ei!! Täällä tulee huonoja vastauksia! Tavoittele unelmaasi!! Kyllä ahkeralle ja hyvälle tyypille löytyy töitä.. eli haet ehdottomasti sinne mikä kiinnostaa eniten. Sinulla on vain tämä elämä!

Sun kaltaisten ihmisten ei kannattaisi puhua nuorille. Näitä puheita ne sitten vanhempana muistelee katkerina, kun miettii mikä meni vikaan. Jotain realismia näissä unelmamyyntipuheissa jooko? Unelmointi on hyväksi ja täytyy niitä tavoitella, mutta täytyy olla se järkikin päässä, ettei päädy kadunojaan.

Se mikä työllistää tietenkin.

Riippuu kyllä tosi paljon ei-työllistävän alan luonteesta. Jos se on joku taideala, kuten kuvataiteililija, näyttelijä, opiskelisin kyllä itselleni sivussa jonkun toisen ammatin. Paitsi jos ap on superlahjakkuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ei ei!! Täällä tulee huonoja vastauksia! Tavoittele unelmaasi!! Kyllä ahkeralle ja hyvälle tyypille löytyy töitä.. eli haet ehdottomasti sinne mikä kiinnostaa eniten. Sinulla on vain tämä elämä!

Sun kaltaisten ihmisten ei kannattaisi puhua nuorille. Näitä puheita ne sitten vanhempana muistelee katkerina, kun miettii mikä meni vikaan. Jotain realismia näissä unelmamyyntipuheissa jooko? Unelmointi on hyväksi ja täytyy niitä tavoitella, mutta täytyy olla se järkikin päässä, ettei päädy kadunojaan.

Totta toinen puoli. Mutta toisaalta kuinka monta ehdottoman varmasti työllistävää alaa tiedät? - Kyllä minäkin tiedän, että tulevaisuudessa tarvitaan todennäköisesti mm. lääkäreitä ja siivojia, mutta mitkä olsi kolme muuta alaa? Vajaa kymmen vuotta sitten Nokia -nimisen yrityksen piti kasvaa taivaaseen asti ja vielä yli, mutta kuinkas sitten kävikään.

- Toki minuakin suorastaan hirvittää toisinaan lukiessani eri oppilaitosten vuolaita ylisanoja siitä, mitä tai millaista koulutusta ja opiskelumahdollisuuksia he tarjoavat. Aikanaan sain myös niin huonoa opinto-ohjausta lukioaiknana, että en edes uskalla ajatella mihin olisi päätynyt, jos tyytynyt vain siihen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumpi vituttaisi jälkikäteen enemmän: se, että seuraat unelmaasi mutta päädytkin tekemään jotain koulutukseen sopimatonta työtä loppuikäsi (tai olet pidemmän aikaa työttämänä), vai se, että et seuraa unelmaasi ja pyörittelet loppuikäsi päässä "mitä jos olisin kuitenkin tehnyt niin?"-ajatuksia?

Itse hakisin sinne, minne haluaisin oikeasti, koska vituttaisi jälkikäteen sellainen harmittelu, että miksi en tehnyt sitä ja sitä. En halua elää elämääni varman päälle.

Tosta ajattelusta mulle syntyi mielikuva, että opiskeluaika on sulle jotenkin erityisen tärkeä vaihe elämässä? Mä haen opiskelemaan miettien mitä tapahtuu tutkinnon saatuani. Mitä työtä teen silloin ja mitkä on sen plussat ja miinukset? Siinä vaiheessa ei enää kiinnosta, että menikö ne opintovuodet johonkin jännään asiaan vai johonkin perusammattiin. Se on silloin mennyttä. Ja ne 3-7 vuotta on sit loppujen lopuks hyvin pieni aika ihmisen aikuisiässä. Kyl tommosia päätöksiä kannattaa tehä pitkäkantoisemmin. Mitä teen unelmatutkinnolla, jos se ei työllistä ja joudun sittenkin vain kaupan kassalle siks aikaa kunnes hankin seuraavan tutkinnon (ilman opintotukea)? Kun vois opiskella jonkun ihan semi jees tutkinnon, missä on hyvät työolosuhteet ja palkkakin kohtuullinen. Vaikkei se sitten se unelmatutkinto olekaan.

En koe opiskeluaikaa itselleni tärkeäksi ajaksi, ja mielestäni on ihmisestä kiinni, haluaako kouluttautua kiinnostavalle alalle (tai unelma-alalle, kuten jotkut puhuvat), vaiko sille siedettävälle alalle, jossa työllistyy todennäköisemmin. Joillekin työ ei ole elämässä juuri muuta kuin paikka, josta saa rahaa muulle elämälle. Jotkut taas kokevat, että siitä pitäisi myös henkisesti saada jotain takaisin, ei pelkkää rahaa. Siksi minusta omalla kohdallani olisi parempi kouluttautua alalle, joka kiinnostaa, ja sitten olla työttömänä ja/tai tehdä sitä koulutukseen sopimatonta ei-kiinnostavaa työtä, kuin kouluttautua ei-kiinnostavalle alalle ja tehdä koulutukseen sopivaa ei-kiinnostavaa työtä. Ekassa vaihtoehdossa on sentään MAHDOLLISUUS saada kiinnostava työpaikka. Tokassa ei. Puhumattakaan siitä, että juuri mikään muu kuin ehkä lääkärin ammatti ei ole nykytilanteessa takuu sille, että työtä tulee varmasti riittämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumpi vituttaisi jälkikäteen enemmän: se, että seuraat unelmaasi mutta päädytkin tekemään jotain koulutukseen sopimatonta työtä loppuikäsi (tai olet pidemmän aikaa työttämänä), vai se, että et seuraa unelmaasi ja pyörittelet loppuikäsi päässä "mitä jos olisin kuitenkin tehnyt niin?"-ajatuksia?

Itse hakisin sinne, minne haluaisin oikeasti, koska vituttaisi jälkikäteen sellainen harmittelu, että miksi en tehnyt sitä ja sitä. En halua elää elämääni varman päälle.

Tosta ajattelusta mulle syntyi mielikuva, että opiskeluaika on sulle jotenkin erityisen tärkeä vaihe elämässä? Mä haen opiskelemaan miettien mitä tapahtuu tutkinnon saatuani. Mitä työtä teen silloin ja mitkä on sen plussat ja miinukset? Siinä vaiheessa ei enää kiinnosta, että menikö ne opintovuodet johonkin jännään asiaan vai johonkin perusammattiin. Se on silloin mennyttä. Ja ne 3-7 vuotta on sit loppujen lopuks hyvin pieni aika ihmisen aikuisiässä. Kyl tommosia päätöksiä kannattaa tehä pitkäkantoisemmin. Mitä teen unelmatutkinnolla, jos se ei työllistä ja joudun sittenkin vain kaupan kassalle siks aikaa kunnes hankin seuraavan tutkinnon (ilman opintotukea)? Kun vois opiskella jonkun ihan semi jees tutkinnon, missä on hyvät työolosuhteet ja palkkakin kohtuullinen. Vaikkei se sitten se unelmatutkinto olekaan.

En koe opiskeluaikaa itselleni tärkeäksi ajaksi, ja mielestäni on ihmisestä kiinni, haluaako kouluttautua kiinnostavalle alalle (tai unelma-alalle, kuten jotkut puhuvat), vaiko sille siedettävälle alalle, jossa työllistyy todennäköisemmin. Joillekin työ ei ole elämässä juuri muuta kuin paikka, josta saa rahaa muulle elämälle. Jotkut taas kokevat, että siitä pitäisi myös henkisesti saada jotain takaisin, ei pelkkää rahaa. Siksi minusta omalla kohdallani olisi parempi kouluttautua alalle, joka kiinnostaa, ja sitten olla työttömänä ja/tai tehdä sitä koulutukseen sopimatonta ei-kiinnostavaa työtä, kuin kouluttautua ei-kiinnostavalle alalle ja tehdä koulutukseen sopivaa ei-kiinnostavaa työtä. Ekassa vaihtoehdossa on sentään MAHDOLLISUUS saada kiinnostava työpaikka. Tokassa ei. Puhumattakaan siitä, että juuri mikään muu kuin ehkä lääkärin ammatti ei ole nykytilanteessa takuu sille, että työtä tulee varmasti riittämään.

Hyvä perustelu ja tota lopputulosta itekin mietin. Mutta ero noissa on se, että siinä toisessa joutuu luultavasti tekemään matalapalkkaista epämiellyttävää työtä ja olemaan välillä työtön tai osa-aikainen. Kun toisessa voi tehdä normaalipalkkaista tai ihan ok työtä. Niin onhan se elämä mukavampaa, kun ei vuodesta toiseen tarvii joka aamu naama irvessä mennä siihen ikävään työhön, josta ei saa edes rahaakaan riittävästi.

Tietenkään et tuhlaa ainutlaatuista ja kallista aikaasi johonkin mikä ei kiinnosta yhtään. Se olisi elämän tuhlausta, eikä oikeastaan elämää ollenkaan jos miettii että työtä tehdään isoin osa päivästä ja isoin osa koko elämästä! Myöskään yksikään tylsä & varma valinta ei oikeasti ole varma. Voi olla, että vaikka lähtisit sinne "turvalliselle" polulle tapahtuu siellä jotain mitä et voi ennustaa. Voit saada potkut tai sairastua, tai voi olla että 10 vuoden päästä työllisyys onkin kyseisellä alalla jo huono. Tylsissä opiskeluissa on myös se juttu, että kilpailet siellä todennäköisesti niitä vastaan joille se onkin se ykkösvalinta ja intohimo. Ja arvaatkos kumpi kombo on oikeasti todennäköisempi menestyksen resepti, aito kutsumus & ilo & intohimo vai paineet & lahjakkuus & ulkoinen motivaatio? Aivan. Lahjakkuus on tuolla listalla siksi, että edes se ei loppupeleissä merkkaa mitään - jos et ole innokas kehittämään kykyjäsi, menee ohitsesi joku lähtökohtaisesti huonompi joka aidosti haluaa kehittyä itse taidon tekemisen ilosta.

Talous on tottakai tärkeää ja liittyy hyvinvointiin vahvasti, mutta sitäkin tärkeämpää on mielenterveys ja aito onnellisuus. Voit elää väliaikaisesti tuilla ja tehdä päivittäin sitä mitä rakastat, ja voit rikkaana vihata tyhjää ja merkityksetöntä elämääsi jossain upeassa kartanossa, joka ei ole sinua. Suomessa on myös onneksi sen verran hyvin asiat että harva oikeasti joutuu todelliseen vaaraan työttömyydestä. Monessa maassa et voisi edes pallotella tuollaisilla valinnoilla, koska ei ole varaa valita vaan on tehtävä sitä työtä minkä hädin tuskin saa. Sinuna miettisin nyt ihan tosissaan omia elämänarvojasi ja sitä mihin arvosi pohjautuvat. Elämä on todella lyhyt ja loppujen lopuksi määrität itse sen, mistä tässä oikein on kyse. Mikä on tärkeintä, miksi JUURI SINÄ jaksat nousta (toivottavasti mahdollisimman tyytyväisenä) aamuisin. Tsemppiä! :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumpi vituttaisi jälkikäteen enemmän: se, että seuraat unelmaasi mutta päädytkin tekemään jotain koulutukseen sopimatonta työtä loppuikäsi (tai olet pidemmän aikaa työttämänä), vai se, että et seuraa unelmaasi ja pyörittelet loppuikäsi päässä "mitä jos olisin kuitenkin tehnyt niin?"-ajatuksia?

Itse hakisin sinne, minne haluaisin oikeasti, koska vituttaisi jälkikäteen sellainen harmittelu, että miksi en tehnyt sitä ja sitä. En halua elää elämääni varman päälle.

Tosta ajattelusta mulle syntyi mielikuva, että opiskeluaika on sulle jotenkin erityisen tärkeä vaihe elämässä? Mä haen opiskelemaan miettien mitä tapahtuu tutkinnon saatuani. Mitä työtä teen silloin ja mitkä on sen plussat ja miinukset? Siinä vaiheessa ei enää kiinnosta, että menikö ne opintovuodet johonkin jännään asiaan vai johonkin perusammattiin. Se on silloin mennyttä. Ja ne 3-7 vuotta on sit loppujen lopuks hyvin pieni aika ihmisen aikuisiässä. Kyl tommosia päätöksiä kannattaa tehä pitkäkantoisemmin. Mitä teen unelmatutkinnolla, jos se ei työllistä ja joudun sittenkin vain kaupan kassalle siks aikaa kunnes hankin seuraavan tutkinnon (ilman opintotukea)? Kun vois opiskella jonkun ihan semi jees tutkinnon, missä on hyvät työolosuhteet ja palkkakin kohtuullinen. Vaikkei se sitten se unelmatutkinto olekaan.

En koe opiskeluaikaa itselleni tärkeäksi ajaksi, ja mielestäni on ihmisestä kiinni, haluaako kouluttautua kiinnostavalle alalle (tai unelma-alalle, kuten jotkut puhuvat), vaiko sille siedettävälle alalle, jossa työllistyy todennäköisemmin. Joillekin työ ei ole elämässä juuri muuta kuin paikka, josta saa rahaa muulle elämälle. Jotkut taas kokevat, että siitä pitäisi myös henkisesti saada jotain takaisin, ei pelkkää rahaa. Siksi minusta omalla kohdallani olisi parempi kouluttautua alalle, joka kiinnostaa, ja sitten olla työttömänä ja/tai tehdä sitä koulutukseen sopimatonta ei-kiinnostavaa työtä, kuin kouluttautua ei-kiinnostavalle alalle ja tehdä koulutukseen sopivaa ei-kiinnostavaa työtä. Ekassa vaihtoehdossa on sentään MAHDOLLISUUS saada kiinnostava työpaikka. Tokassa ei. Puhumattakaan siitä, että juuri mikään muu kuin ehkä lääkärin ammatti ei ole nykytilanteessa takuu sille, että työtä tulee varmasti riittämään.

Hyvä perustelu ja tota lopputulosta itekin mietin. Mutta ero noissa on se, että siinä toisessa joutuu luultavasti tekemään matalapalkkaista epämiellyttävää työtä ja olemaan välillä työtön tai osa-aikainen. Kun toisessa voi tehdä normaalipalkkaista tai ihan ok työtä. Niin onhan se elämä mukavampaa, kun ei vuodesta toiseen tarvii joka aamu naama irvessä mennä siihen ikävään työhön, josta ei saa edes rahaakaan riittävästi.

Sehän siinä on, kaikkea ei voi saada. Toki jos se ei-kiinnostava ala tuntuu huomattavasti miellyttävämmältä kuin se ikävä työ, voi aina miettiä, onko se nyt oikeasti niin ei-kiinnostavaa, vai pelkästään ei-kiinnostavaa siihen unelmapaikkaan verrattuna? Vai onko se ei-kiinnostava ala sitten niin puuduttava, että joudut myöhemmin uudelleenkouluttautumaan ihan sen takia, ettei pää hajoa siellä? Mikä siitä tekee ei-kiinnostavan?

Riippuu aika paljon siitä onko se kiinnostava ala edes oikeaan työhön valmistava vai pitäisikö sitä miettiä harrastuksena.

Aika harva onnistuu opiskelemaan alalla ja saamaan juuri sellaista työtä mistä on unelmoinut. Suurin osa käy vain töissä ja saamillaan rahoillaan elää vapaa-ajalla.

Pahinta on, jos käytät vuosia opiskeluun ja sen jälkeen olet vain työtön.

Aika harva nuori tai aikuinenkaan edes tietää mitä eri ammatit pitävät sisällään. Puhumattakaan että monia koulutusreittejä pitkin voi päätyä hyvin monenlaisiin töihin. Jos siis kyse ei ole esim lääkäriksi opiskelusta, mikä yleensä johtaa nimenomaan lääkärinä työskentelyyn. Omat kollegat ovat mm eri alojen maisteritutkinnon suorittaneita, tradenomeja, restonomeja, tohtoreita, merkonomeja - aika laidasta laitaan siis. Kerran joku kysyi kahvihuoneessa, onko joku vaikka opiskeluaikana ajatellut päätyvänsä tänne töihin. Kukaan ei ollut ja silti meillä viihdytään.

Kannattaa miettiä mihin mielikuvaan se ajatus unelma-ammatista oikeasti perustuu.

Vierailija kirjoitti:

Mielipiteitä?

Riippuu niin monesta asiasta. Itse en esim. missään nimessä kouluttautuisi lähihoitajaksi, koska luultavasti inhoaisin työtä ja palkka on kuitenkin huono. Lääkikseen voisin hyvin mennäkin, koska lääkärinä voisin työskennellä osa-aikaisesti ja saada silti sellaista palkkaa, jolla tulee hyvin toimeen. Ylimääräisen vapaa-ajan voisin sitten käyttää johonkin mukavaan, jolloin työn tylsyys ei niin haittaisi.