Kannattaako hakea kouluun joka kiinnostaa mutta työllisyys huono vai kouluun joka ei kiinnosta mutta työllisyys suht hyvä?

Siihen, jossa on hyvä työllisyys. Saat ainakin rahaa elämiseen. Ei ole kivaa, jos koulun käyneenä olet vuosia työttömänä ja elät pelkillä tuilla.

Itsekin miettinyt ja vaihtoehtoja siltä väliltä.

Kumpikin on tärkeää - se, että sovellut alalle, jota opiskelet ja olet kiinnostunut siitä sekä myös se, että ala työllistää.

Jos ajatellaan, että opiskelet sitä, mistä tykkäät, mutta et saa ikinä töitä, niin mihin se johtaa? Jos et halua olla työttömänä koko ikääsi, teet sitten jotain muita töitä elättääksesi itsesi. Näin ajateltuna olisi viisaampaa opiskella alaa, joka työllistää, koska alalle koulutettuna sinulla on paremmat mahdollisuudet edetä ja kehittyä urallasi kuin kouluttamattomana.

Valintaan vaikuttaa toki myös se, miten vaikeaa kiinnostuksen kohteena olevalla alalla on työllistyä. Jos se on erittäin vaikeaa, valitsisin alan, joka työllistaa, vaikka ei niin kiinnostaisikaan.

Kerro ne alat, muuten ei voi kommentoida. Se mikä työllistää nyt, ei ehkä työllistä enää 5-15 vuoden päästä. Ja sama toisinpäin.

Et voi tietää. Jo viiden vuoden päästä asiat voivat olla toisin kuin nyt. Minä hakisin sinne minne haluaisin todella. Ja jälkeenpäin vaikka asiat eivät ole menneet aina kuten toivoin niin olen ylpeä tutkinnostani ja siitä sivistyksestä mitä siitä sain.

kumpi on parempi? opiskella jotain kivaa pro vuotta ja sitten olla pitkää. työttömänä, vai kitua pari vuotta ja sitten on töitä, lomia, palkkaa ja tulevaisuus?

Työtä, joka ei kiinnosta, on pidemmän päälle ihan hirveää tehdä. Ainakin jos palkka ei ole mikään erityisen hyvä.

Se uuvuttaa, kun vaan elää lomasta lomaan.

Aina joku niihin töihinkin pääsee. Ja jos ei, niin se voi kuitenkin olla askel johonkin muuhun.

Kumpi vituttaisi jälkikäteen enemmän: se, että seuraat unelmaasi mutta päädytkin tekemään jotain koulutukseen sopimatonta työtä loppuikäsi (tai olet pidemmän aikaa työttämänä), vai se, että et seuraa unelmaasi ja pyörittelet loppuikäsi päässä "mitä jos olisin kuitenkin tehnyt niin?"-ajatuksia?

Itse hakisin sinne, minne haluaisin oikeasti, koska vituttaisi jälkikäteen sellainen harmittelu, että miksi en tehnyt sitä ja sitä. En halua elää elämääni varman päälle.

Siihen jolla on hyvä työllisyys, olettaen että ala ei suorastaan inhota tai ole täysin sinun perus-luonteenpiirteiden vastainen (esim. hoitoala ääri-introvertille). 

Itse tein tällaisen valinnan enkä ole kyllä katunut. Minua olisi kiinnostanut monet humanistiset alat joilla huono työllisyys, mutta valitsin lähteä opiskelemaan tietojenkäsittelyoppia joka ei kiinnostanut minua itsessään pätkääkään. Mutta ei inhottanutkaan, lähinnä tuntui neutraalilta ja lievästi tylsältä. 18 vuotta tätä on työkseen tullut tehtyä, ja hyvä palkka, etätyömahdollisuudet, siisti päivätyö, ei ikinä päivääkään työttömyyttä tekee kyllä pienestä tylsyydestä sieteämisen arvoista. Paljon mieluummin näin kuin istumassa Alepan kassalla ja kitisemässä miten omaa koulutusta vastaavaa työtä ei löydy.

Etsisin kolmanne vaihtoehdon. Joku keskiverto, joka kiinnostaa jonkun verran ja työllistää melko hyvin.

Mieti sitä tältä kannalta: Haluatko viettää suurimman osan (opiskeluun menevä aika ja työ) tästä ainoasta elämästäsi sellaisen asian parissa, joka ei kiinnosta sinua ollenkaan? Oletko varma että vapaa-aikasi tulee kompensoimaan tylsyyttä ja turhautumista, myös opiskeluaikana jolloin rahat on tiukemmalla?

Vierailija kirjoitti:

Työtä, joka ei kiinnosta, on pidemmän päälle ihan hirveää tehdä. Ainakin jos palkka ei ole mikään erityisen hyvä.

Se uuvuttaa, kun vaan elää lomasta lomaan.

Aina joku niihin töihinkin pääsee. Ja jos ei, niin se voi kuitenkin olla askel johonkin muuhun.

Ei minua ainakaan uuvuta eikä ole ihan hirveää tehdä. Ihan neutraalia tämä on, kun ei ota sitä asennetta että sisäisesti valittaa koko ajan asiasta. Ottaa sen samalla tavalla kuin ottaa sen että kotona pitää välillä siivota tai ruoka on laitettava: tämä nyt vaan pitää hoitaa ja kitiseminen ei auta joten sen voi jättää väliin. 

- 18 vuotta ilman mitään kiinnostusta koodaillut

Vierailija kirjoitti:

Kumpi vituttaisi jälkikäteen enemmän: se, että seuraat unelmaasi mutta päädytkin tekemään jotain koulutukseen sopimatonta työtä loppuikäsi (tai olet pidemmän aikaa työttämänä), vai se, että et seuraa unelmaasi ja pyörittelet loppuikäsi päässä "mitä jos olisin kuitenkin tehnyt niin?"-ajatuksia?

Itse hakisin sinne, minne haluaisin oikeasti, koska vituttaisi jälkikäteen sellainen harmittelu, että miksi en tehnyt sitä ja sitä. En halua elää elämääni varman päälle.

Annas kun mä arvaan. Sulla on kiva työ ja säännöllinen palkka ja asiat muutenkin silleen kaikin puolin kivasti? Niin oli mullakin aika monta vuotta, kunnes yt-nakki napsahti kohdalleni. Näin päälle nelikymppisenä, asuntovelkaisena ja perheellisenä ei enää ole paljon vaihtoehtoja. On vähän pakko elää varman päälle. Niinpä hain koulutukseen alalle, jonka kiinnostavuutta epäilin suuresti, mutta jossa töitä pitäisi olla koko ajan enemmän ja enemmän. Ja kuinkas sitten kävikään. Pikku hiljaa, mitä pidemmälle opinnoissa edetään, sitä  suuremmin ala kiinnostaa. Elämässä ei aina saa kaikkea, mitä haluaa, mutta joskus voi näköjään alkaakin yllättäen nauttia siitä, mitä on elämältä saanut. Ehkä siis kannattaa pitää mieli avoimena niitäkin koulutuksia kohtaan, joihin ei ole niin palavaa intohimoa.

Hae molempiin ja mene sinne, kumpaan pääset. Jos pääset molempiin, niin varmaan kannattaa valita se, joka oikeasti kiinnostaa. Muuten se jää harmittamaan. Kyllä huonosti työllistävilläkin aloilla aina joku työllistyy, ja mahdollisuudet ovat aina paremmat, jos on oikeasti motivoitunut.

Minä nuorena hain sinne mikä kiinnosti. Silloin vielä jaksettiin jauhaa suurten ikäluokkien eläköitymisestä ja tulevaisuuden työpaikoista. Ne työpaikat hävisi sitä mukaa kun eläkepapat ja -mummot ja alalla oli ihan liikaa koulutettua porukkaa. Olen sen jälkeen hankkinut itselleni opettajan pätevyyden, mutta niin teki kaikki muutkin. Nyt kilpaillaan parin kuukauden yläastesijaisuuksista aina yli 40 tohtorin kanssa. Taas kilpaillaan ja yritetään kouluttautua vielä vähän lisää, jotta työllistyminen paranee ja niin tekee kaikki muutkin.

Jos olisin nuori hankkisin koulutuksen, jolla saa suhteellisen helposti itsensä työllistettyä. Siinä sivussa voisi sitten sivubisneksenä hankkia sitä unelmien ammattia/koulutusta ja etsiskellä parempaa työpaikkaa. 

Tosin luultavasti jos olisin nuori tekisin saman virheen uudestaan ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työtä, joka ei kiinnosta, on pidemmän päälle ihan hirveää tehdä. Ainakin jos palkka ei ole mikään erityisen hyvä.

Se uuvuttaa, kun vaan elää lomasta lomaan.

Aina joku niihin töihinkin pääsee. Ja jos ei, niin se voi kuitenkin olla askel johonkin muuhun.

Ei minua ainakaan uuvuta eikä ole ihan hirveää tehdä. Ihan neutraalia tämä on, kun ei ota sitä asennetta että sisäisesti valittaa koko ajan asiasta. Ottaa sen samalla tavalla kuin ottaa sen että kotona pitää välillä siivota tai ruoka on laitettava: tämä nyt vaan pitää hoitaa ja kitiseminen ei auta joten sen voi jättää väliin. 

- 18 vuotta ilman mitään kiinnostusta koodaillut

jep uskon toki, että osalle ihmisiä voi tällainenkin ajattelutapa sopia.

Vierailija kirjoitti:

Kumpi vituttaisi jälkikäteen enemmän: se, että seuraat unelmaasi mutta päädytkin tekemään jotain koulutukseen sopimatonta työtä loppuikäsi (tai olet pidemmän aikaa työttämänä), vai se, että et seuraa unelmaasi ja pyörittelet loppuikäsi päässä "mitä jos olisin kuitenkin tehnyt niin?"-ajatuksia?

Itse hakisin sinne, minne haluaisin oikeasti, koska vituttaisi jälkikäteen sellainen harmittelu, että miksi en tehnyt sitä ja sitä. En halua elää elämääni varman päälle.

En täysin tyrmää ajatusta, sillä yleensä kukaan ei elä elämäänsä ensin varman päälle ja päätä sitten, että "laitankin tästä perheen ja omaisuuden hyllylle ja lähden Zagrebiin opiskelemaan jugoslaviaa". Eli parempi tehdä tyhmyydet nuorena. Tosin jos ei ole aikomustakaan perustaa perhettä, niin sitten voi olla ihan järkevää ensin kerätä töissä rahaa ennen kuin lähtee rilluttelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kumpi vituttaisi jälkikäteen enemmän: se, että seuraat unelmaasi mutta päädytkin tekemään jotain koulutukseen sopimatonta työtä loppuikäsi (tai olet pidemmän aikaa työttämänä), vai se, että et seuraa unelmaasi ja pyörittelet loppuikäsi päässä "mitä jos olisin kuitenkin tehnyt niin?"-ajatuksia?

Itse hakisin sinne, minne haluaisin oikeasti, koska vituttaisi jälkikäteen sellainen harmittelu, että miksi en tehnyt sitä ja sitä. En halua elää elämääni varman päälle.

Annas kun mä arvaan. Sulla on kiva työ ja säännöllinen palkka ja asiat muutenkin silleen kaikin puolin kivasti? Niin oli mullakin aika monta vuotta, kunnes yt-nakki napsahti kohdalleni. Näin päälle nelikymppisenä, asuntovelkaisena ja perheellisenä ei enää ole paljon vaihtoehtoja. On vähän pakko elää varman päälle. Niinpä hain koulutukseen alalle, jonka kiinnostavuutta epäilin suuresti, mutta jossa töitä pitäisi olla koko ajan enemmän ja enemmän. Ja kuinkas sitten kävikään. Pikku hiljaa, mitä pidemmälle opinnoissa edetään, sitä  suuremmin ala kiinnostaa. Elämässä ei aina saa kaikkea, mitä haluaa, mutta joskus voi näköjään alkaakin yllättäen nauttia siitä, mitä on elämältä saanut. Ehkä siis kannattaa pitää mieli avoimena niitäkin koulutuksia kohtaan, joihin ei ole niin palavaa intohimoa.

Itse asiassa olen perfektionistinen ylisuorittaja, joka paloi loppuun lukiossa, koska oli pakko yrittää saada niitä mahdollisimman hyviä tuloksia että varmasti saa sen hyvän koulupaikan että varmasti saan sen hyvän työpaikan että varmasti en joudu mihinkään ikävään tilanteeseen -- sitten olinkin vuosia sairaslomalla masennuksen ja ahdistuksen takia, nyt terapiassa ja kuntoutuksessa. Mut hyvä yritys.

Opiskelen alalla joka on opintojen puolesta mielenkiintoinen mutta työ ei hyvin todennäköisesti tule olemaan itselleni sopivaa tai edes hirveän kiinnostavaa ja se ahdistaa. Valitsin tämän koska halusin työllistyä mutta nyt kaduttaa. Mutta eipä minulla mitään unelma-alaakaan ollut tai taida olla. Jos tulee tilaisuus niin vaihdan alaa kunhan keksin mitä haluan. Tällä kokemuksella sanoisin että jos työllistyminen ei ole mitään ihan järkyttävän epätodennäköistä ja oikeasti kiinnostaa niin valitse se. Saatat kyllä joutua joihinkin muihin hommiin kun oman alan töitä ei löydy että ota huomioon.

Ei kannata hakea kumpaankaan. Opintoja etenkään yliopistolla on tosi vaikea suorittaa, jos ei tykkää. Ja jos et kerran tykkää opinnoista, niin tuskin siitä työstäkään. Pilaisit elämäsi ja varmaan myös terveytesi. Tai no todennäköisemmin keskeyttäisit opinnot.

Sitten taas vaikka ala kiinnostaisi kuinka paljon, ei kannata lähteä sitä opiskelemaan, jos siinä on jo pitkään ollut hankala työllisyys. Ellet sitten ole tosi lahjakas siinä ja uskot vahvasti, että olet parempi kuin koulukaverit ja jaksaisit ainaisen kilpailun työpaikoista. Mut kyllä toikin yleensä johtaa siihen, että hankkii myöhemmin toisen tutkinnon tai sit menettää sen mielenterveytensä.