Jo lapsena tiesin etten halua lapsia, tein ne miehen mieliksi.. Kuinka oikeasti selviän?

Vierailija kirjoitti:

Inhosin nukkeja, haave oli ihan pikkutytöstä asti olla liikenainen upeassa asunnossa, en edes ajatellut meneväni naimisiin, koin sen vanhanaikaiseksi jo todella pienenä. Miksi pitäisi olla jonkun kanssa? Olin todella itsenäinen lapsi ja teininäkin miehet vaihtui ja ihastuin ihmisiin vain hetkiksi. Parikymppisenä kömmin haalaribileistä jonkun miehen kainaloon ja heräsin sieltä krapulassa. Yksi asia johti toiseen ja oltiin yhtäkkiä naimisissa ja ostettu asunto. Tulin vahingossa raskaaksi ja mies oli onnensa huipulla... Minä en.

Järkisyistä tehtiin toinen heti perään. Nyt meillä on kaksi pientä lasta ja ihan hirveä meteli ja kaaos. Vein heidät päiväkotiin kun esikoinen oli 2 ja kuopus 1. Äitiys ei ole juttuni. Rakastan lukea ja nukkua, harrastaa kovaäänistä seksiä ja juoda ihan hirveät kännit..

En ole löytänyt äitiydestä mitään kivaa! On kiva halailla ja jaksan leikkiä maksimissaan 30min. Ulkona on ihan ok käydä, mutta sisällä meinaan tulla hulluksi. Kun teen etäpäivä, nautin hiljaisuudesta. Vihaan siivoamista yli kaiken, ja ihan mitä tahansa muuta tekisin mieluummin. Pakko kuitenkin siivota, koska asunto menee karmivaksi päivässä.

Nyt vaan odottelen, kun alkavat itsenäistyä.. Luojan kiitos, mies on edelleen lapsiihminen, mutta hänkin on järkyttynyt tästä muutoksesta. Vielä 3 vuotta sitten me istuttiin ikkunalaudalla skumppapullo kädessä keskellä päivää... Ja meillä oli jumankauta siisti, tilava, raikas, iso asunto! Huumori pelastaa meidän parisuhteen, mutta miten hitossa jaksan tätä seuraavat 10 vuotta?? Pakko olisi oppia nauttimaan tästä, mutta miten kun tekisi mieli karata työpaikalle?

Aivan. Mutta miksi ihmeessä sinä et delegoi suht. kaikkea miehelle?

Mikä oli se "järkisyy" tehdä toinen lapsi perään? En keksi yhtäkään.

T. Onnellinen yhden lapsen äiti, joka helposti keksisi useitakin "järkisyitä" pitäytyä yhdessä lapsessa

Tervetuloa joukkoon. Onneksi omat lapset ovat jo aikuisia.

Jos nyt olisin parikymppinen, jättäisin lapset tekemättä muiden mieliksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haistan provon, mutta kysyn siltäkin varalta, ettet ole.Mitä ajattelit, että äitiys on?? Joku tietty raami, missä ei nissään nimeääs saa harrastaa seksiä, käyttää alkoholia, rakastaa hiljaisuutta ja inhota leikkimistä?? Minkälainen oma äitisi oli? Olet ainutlaatuinen, omanlaisesi äiti, niin me kaikki. Etkö pidä itsestäsi? Vaikka et ole löytänyt äitiydestä mitään kivaa, toivottavasti olet löytänyt edes jotain kivaa lapsistasi, ja myös näyttänyt sen heille.

Me oltiin äidillemme juuri onnellisuusprojekti. Äitini oli sellainen pullantuoksuinen satutäti, joka leikki meidän kanssa, puki nukkeja ja jutteli päivät pitkät, siivosi ja puunasi ja laittoi kotia. Astuttiin isossa omakotitalossa ja oli kultainennoutaja, pelit ja pensselit. Isä leikkasi ruohoa ja opetti vaihtamaan autonrenkaat ja saatiin olla kaikessa mukana. Kerättiin omenia ja leikattiin omenapuita.. Yms. Nyt he edustavat tuota lapsilleni isovanhempina, mutta minä en äitinä -todellakaan.

En ole löytänyt äitiydestä mitään kivaa.. Lasten kanssa on kiva maalata ja on kivaa kun he harjaavat hiuksiani.. Tykkään halata ja pussata ja katsoa millaiset vaatteet he valitsevat päälleen. Heidän kehittymistään on kiva seurata ja tukea heitä heidän mielenkiinnonkohteissaan (soittaminen, maalaaminen jne) mutta itse äitiys ei ole yhtään mukavaa. Olen kaupunkilaistunut. Rakastan kulttuuria, sitä kuuluista omaa aikaa, niitä kännejä jotka alkaa sieltä kolmelta iltapäivällä auringon vielä paistaessa.. Olen hyvä työntekijä, taiteilija ja naisystävä, mutta huono äiti ja vaimo...

Ap

Alkoholi ja etenkin päiväsaikaan kännääminen tuntuu olevan sulle kummallisen tärkeää. Sinuna miettisin, onko se äitiys loppujen lopuksi suurin ongelmasi...

Harvinaisen idioottimaista puhetta.

0/5,päivänselvä provo.

Mielenkiintoista keskustelua. Tiedätkö ap, olen tosi samanlainen äiti kuin sinä. En jaksa leikkiä pitkään enkä panostaa harrastuksiin tai ravitsemukseen, tänään lapsi (1,5v) söi aamiaiseksi huoneenlämpöistä pussipuuroa suoraan pakkauksesta imien. Välillä on päiviä että telkkaria katsotaan monta tuntia ja ulos lähteminen on aina, varsinkin näin talvikeleillä työn ja tuskan takana, usein viikonloppuisin pistämme päämme ulos ensimmäisen kerran vasta pitkällä iltapäivän puolella, huonoina päivinä ei ollenkaan. Esim. uimassa lapseni ei ole käynyt vielä koskaan. Surffaan netissä ja teen omia juttujani lapsen valveilla ollessa, ja nautin yksinolosta suunnattomasti. Ja lapsi on toki jo päiväkodissa, ja me molemmat töissä. 

Tästä huolimatta nautin paljon myös lapsestani! Hän saa huomiotani ja läheisyyttäni aina kuin tarvitsee, on vain yksin viihtyvää tyyppiä ja jaksaa leikkiä pitkään ihan itsekseen. Yöt nukumme kyllä suurimmaksi osaksi kylki kyljessä, läheisyyden tankkaus onnistuu myös silloin. Mieheni on samanlainen, uskon että olemme onnellisia koko perhe juuri näin.

Pointtini on vain se, että äitiyden ei ole pakko olla suorittamista ja hyvä äiti voi olla monella tapaa. Lapsia on erilaisia, toiset voivat väsyttää vanhempiaan enemmän kuin toiset. Silloin vanhemmuuskin voi tuntua raskaammalta, mutta se ei välttämättä tarkoita, että olisi itse jotenkin vääränlainen. Sinulla voi olla ihannekuva omista vanhemmistasi jota yrität tai koet että pitäisi yrittää toteuttaa myös omien lastesi kanssa, mutta ei se niin mene. Teet asiat omalla tavallasi. Tietenkään lapsia ei pidä laiminlyödä ja jos oikeasti koet että he eivät tuota sinulle mitään iloa, ymmärrän että tilanne todella on raskas. Mutta huonoa omatuntoa ei kannata "epätäydellisyydestään" kantaa. 

Meillä on vain yksi lapsi, joka on nyt 16-vuotias. Tässä matkan varrella olen tullut siihen tulokseen, että olin huono pikkulapsen äiti, mutta parempi ison lapsen äiti. Se pikkulapsiaika oli ihan tuskaa, tylsää ja puuduttavaa. Onnistuin olemaan hoivaava äiti, imetinkin vuositolkulla ja muodostin lapsen kanssa todella hyvän ja turvallisen kiintymyssuhteen. Mutta lapsen kanssa leikkiminen? Eiiiii eiiii, en pystynyt sellaiseen ollenkaan. Hiekkalaatikon reunalla istuminen oli puuduttavan tylsää, ulkoilussa tykkäsin eniten toisten vanhempien kanssa juttelemisesta.

Mutta ajan kanssa se helpotti. Joskus kun tyttö oli noin 4-vuotias, muistan havahtuneeni jonkun shoppailureissun jälkeen, että tämähän on ihan mahtavaa, olen lounaalla tyttäreni kanssa ja me pystymme keskustelemaan! Lapsen kasvamisen seuraaminen on ollut aivan mahtavaa. Hänestä on tullut tasapainoinen ja monella tapaa rohkeampi kuin itse ikinä olin. Hän luottaa itseensä ja asettaa itselleen tavoitteita, joihin minä en oikein pysty edes uskomaan - ja vielä saavuttaa ne! Se on jotain aivan mahtavaa. Miehelle hän on jo vuosikausia tarjonnut mahdollisuuden älykkäisiin keskusteluihin, joissa itse olen hieman ulkopuolinen huonon yleissivistykseni vuoksi. Minulla on sivistyksessä aukko mm. historian kohdalla ja on ihan mahtavaa kun isä ja tytär voivat keskustella historiasta keskenään. 

Jos leikkiminen ei minulta sujunutkaan, niin olen huomannut että helikopterointi on minulla hallussa. Olen tarjonnut harrastusmahdollisuuksia monipuolisesti ja antanut lapsen kokeilla yhtä sun toista. Olen valinnut hänelle hyvän päiväkodin ja myöhemmin autoin häntä valitsemaan hyvän koulun. Olen etsinyt ja löytänyt harrastuksia jotka tukevat ammatillisia suunnitelmia ja olen kannustanut pääsykokeiden kanssa. Olen psyykannut tsemppaamaan kilpailuissa ja etsinyt harjoitusmateriaalia. Kouluhommien kanssa olen auttanut metatasolla - opettanut ajanhallintaa ja tiedon prosessointia, esitelmän tekemistä jne. Todella monissa asioissa lapsi on itse löytänyt apua tai on löytänyt jotain juttuja, mitkä kiinnostavat - minä olen auliisti hankkinut kirjoja ja harrastusvälineitä. 

Ehkä sinä ap olet samanlainen äiti kuin minä? Ehkä sinun parhaat äitivuotesi ovat vielä edessäpäin ja huomaat olevasi ihan ässä äiti kun lapset hieman kasvavat?

Mies tekee jo ihan hirveästi ja on lasten kanssa enemmän kuin minä. Hän hakee heidät päiväkodista ja tekee heille ruokaa, leikkii yms. Herätään viikonloppuisin vuorotellen ym. Mies on lasten kanssa kun käyn juhlimassa, työmatkoilla yms. Samoin minä annan miehen tehdä omia juttujaan.. Mutta hän on huomattavasti minua enemmän lasten kanssa yksin. Mieskin on välillä tosi väsynyt ja oikeasti tuo melutaso on jotain käsittämätöntä.

Me ollaan juuri niitä joilla ei oikeasti ole ollut kokemusta lapsista, ei meistä kumpikaan ole nähnyt mitä arki on. Olemme molemmat olleet kuopuksia ja ystävien arjesta näet vain osan. Miehellä taisi olla vielä ruusuisempi unelma tästä :D 

En tosiaan olisi lapsia tehnyt tietoisesti. Tulin vahingossa raskaaksi ja miehen iloitessa en edes ajatellut kovin vakavasti aborttia.. Taisin huomatakin raskauden joskus viikolla 11.. Raskauden edetessä yritin sopeutua.. Ja viimeiset 2kk, jo korostinkin vauvamaahani. Ostettiin kaikki tarvikkeet vasta rv 38... Ja kyllä ne ensimmäiset kuukaudet olikin ihania, siksi me uskallettiin toisen antaa tulla jos oli tullakseen, ja tulikin sitten ensimmäisestä kierrosta.

Lapsemme povat myös kuin yö ja päivä, mikä ei suinkaan helpota arkea. Toinen keskittyisi pitkään leikkeihin peleihin, ohjelmiin ja piirtämiseen.. Toinen on Forrest Gump.. Siinä missä vanhempani ihailevat kuopuksen enrgisyyttä, valppautta ja liikunnallisuutta, me olemme todella kauhuissamme. Hän juoksee ja kiipeää, kaatuu, tippuu, putoaa ja kiipeää taas. On suoranainen ihme jos hän pysyy hengissä aikuisuuteen.. Jos olisin tiennyt, että toinen on tuollainen, en rehellisesti sanottuna olisi lisääntynyt enää. Jotenkin typerästi kuvittelin saavani esikoisen kopion..

Mutta hyviä vinkkejä täällä! :) 

Ap 

Minun mielestä et kyllä kuulosta kamalalta äidiltä ap. Olet turhan raju itsellesi :/ Äitiys varmasti onkin nyt suorittamista koska lapset ovat niin pieniä, siivoaminen, pyykkaus tms haukkaa ison osan päivästä mutta kyllä se siitä helpottaa jo muutaman vuoden kuluttua. Ensinnäkin lapsesi oppivat paremmin kommunikoimaan, ilmaisemaan sanallisesti itseään. Voit alkaa tutustumaan heihin, millaiset persoonallisuudet lapsillasi on, voitte alkaa käymään keskusteluita. Viet lapsiasi sitten museoihin, taidenäyttelyihin, juuri sellaisiin juttuihin mistä kirjoitit pitäväsi. Voitte näyttelyn jälkeen keskustella lasten kanssa mitä ajatuksia aihe herätti. Miehesi voi käyttää lapsianne luistelemassa. Kuten joku jo tuolla edellä kirjoittikin niin hän on löytänyt omanlaisen tavan olla äiti, ei vääntäydy väkisin lintsille kun ei siellä tykkää olla. Juuri sitähän se on. Esimerkiksi tuo että alkaisit aktiivisesti harrastamaan kulttuuria lastesi kanssa kehittäisi heitä aivan valtavasti. Mikä ihana ajanviettotapa!! :) Miksi "ainoa oikea äiti" olisi sellainen kuin sinun äitisi sinulle oli? Äitejä on muunlaisiakin, sitä paitsi lapsenne saavat sen pullantuoksuisen mummon äidistäsi ja sitä voit olla urbaani-kulttuurimamma! :) Se on hyvä että ympärillä on erilaisia ihmisiä! Pidätkö kuinka usein vapaapäiviä vanhemmuudesta? Kuulostat siltä että tarvitsisit sellaisen.. Lapset yökylään mummolaan ja menette miehenne kanssa teatteriin, ulos syömään ja tilaatte sen kokonaisen vinkkupullon pöytään ruuan kanssa, lopuksi kotiin harrastamaan kova äänistä seksiä? :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haistan provon, mutta kysyn siltäkin varalta, ettet ole.Mitä ajattelit, että äitiys on?? Joku tietty raami, missä ei nissään nimeääs saa harrastaa seksiä, käyttää alkoholia, rakastaa hiljaisuutta ja inhota leikkimistä?? Minkälainen oma äitisi oli? Olet ainutlaatuinen, omanlaisesi äiti, niin me kaikki. Etkö pidä itsestäsi? Vaikka et ole löytänyt äitiydestä mitään kivaa, toivottavasti olet löytänyt edes jotain kivaa lapsistasi, ja myös näyttänyt sen heille.

Me oltiin äidillemme juuri onnellisuusprojekti. Äitini oli sellainen pullantuoksuinen satutäti, joka leikki meidän kanssa, puki nukkeja ja jutteli päivät pitkät, siivosi ja puunasi ja laittoi kotia. Astuttiin isossa omakotitalossa ja oli kultainennoutaja, pelit ja pensselit. Isä leikkasi ruohoa ja opetti vaihtamaan autonrenkaat ja saatiin olla kaikessa mukana. Kerättiin omenia ja leikattiin omenapuita.. Yms. Nyt he edustavat tuota lapsilleni isovanhempina, mutta minä en äitinä -todellakaan.

En ole löytänyt äitiydestä mitään kivaa.. Lasten kanssa on kiva maalata ja on kivaa kun he harjaavat hiuksiani.. Tykkään halata ja pussata ja katsoa millaiset vaatteet he valitsevat päälleen. Heidän kehittymistään on kiva seurata ja tukea heitä heidän mielenkiinnonkohteissaan (soittaminen, maalaaminen jne) mutta itse äitiys ei ole yhtään mukavaa. Olen kaupunkilaistunut. Rakastan kulttuuria, sitä kuuluista omaa aikaa, niitä kännejä jotka alkaa sieltä kolmelta iltapäivällä auringon vielä paistaessa.. Olen hyvä työntekijä, taiteilija ja naisystävä, mutta huono äiti ja vaimo...

Ap

Alkoholi ja etenkin päiväsaikaan kännääminen tuntuu olevan sulle kummallisen tärkeää. Sinuna miettisin, onko se äitiys loppujen lopuksi suurin ongelmasi...

Juon alkoholia noin kerran kuukaudessa, eli se ei sinänsä ole ongelma. Ehkä alkoholiin yhdistyy se huoleton fiilis, kun ei ollut vastuussa kenestäkään. Noita päiväkännejä on ehkä kerran vuodessa, ja ihan oikeasti nautin niistä ihan hirveästi! Siitä, että ollaan kavereiden kanssa takapihalla, rannalla tai terassilla drinkit kädessä ja aurinko paistaa. Hiprakka nousee, koko ilta on edessä ja saa hetken vain olla siinä, vailla vastuuta.

Nyt hakemaan ne lapset..

Ap 

Mä luulen, että ongelma on enempi se itselle asetetut tavoitteet, kuin itse äitiys.

Kamalasti joka tuutista tulee nykyään pommittamalla mielikuvia siitä, mitä HYVÄN äidin pitäisi olla; täysimetystä, sormiluomuruokaa, perhepetiä, kivunlievitystä vaille synnyttämistä, itsensä stressaamista hulluuden partaalle huolesta jo raskaudesta asti ties minkä takia jne. Sitten on nämä kiiltokuva-mamma-blogit, suositukset, tutkimukset, ääripäät..

Kirjoitin tuossa aiemmin siitä, että olen työssäkäyvä kohta 7v ja 3v lasten äiti. Olen tietoinen siitä, että monella mittarilla en varmasti ole lähelläkään täydellisyyttä, mutta ihan sama. Olen ihan hyvä mutsi silti.

Meillä syötiin toissapäivänä töiden jälkeen kotiin tullessa isän ollessa iltavuorossa olohuoneen lattialla viltin päällä "eväsretkellä" einespitsaa. Ihan vain siksi, kun isompi halusi samalla katsoa Pokemonin ja lapset oli tarha ja eskaripäivän jäljiltä väsyneet. Eilen syötiin sentään kotitekoista kinkkukiusausta, mutta tosiaan olohuoneessa "eväsretkellä" sekin. Eväsretkeillään aina kun isä on iltavuorossa; se on vaan kivaa. Iltapala syötiin keittiössä; vohveleita. Leikittiin, että oltiin hotellin aamupalalla.

Mä en oo koskaan jaksanut stressata liiaksi ruuan suhteen; syödään luomua, eineksiä, karkkia, riistaa, itsekasvatettua. Kaikki menee tilanteen mukaan.

Jo vajaa kolmevuotias tietää, että äiti saa töistä rahaa, joilla voi ostaa kivoja juttuja.

Eskari tietää, että koulujen käynti johtaa siihen, että helpompi saada töitä, joista saa helpommin parempaa liksaa.

Käyn lasten kanssa uimassa, kirjastossa jne. Leivotaan, piirretään, askarrellaan. Nämä siis jos jaksetaan. Aina ei vain jaksa; en minä tai hoidossa/eskarissa olleet lapset.

Jutellaan paljon ja lapset ovat pienestä asti olleet mukana kotihommissa periaatteella, että ei koti ole kenenkään täyshoitola.

Synnyttelin kunnon puudutuksissa onnistuneesti, en imettänyt ollenkaan (terveydellinen syy löytyy), perhepetiä on menty sen mukaan kun on hyvältä tuntunut (välillä mies nukkuu alakerrassa kun vuorotyössä on ja välillä isompi lapsista vieressä, välillä omassa huoneessa). Lapset meni hoitoon vuoden iässä ja muutenkin ovat oikein hienosti sopeutumassa tähän yhteiskuntaan, jossa pitää osata olla sopivan jämäkkä pärjätäkseen helpommin.

Ap on just sellainen äiti, joka varmasti kuvittelee että lapsettomat vaan ryyppää. Kun se on itselle (ollut) niin tärkeää. Itseäni, erittäin harvoin alkoholia käyttävää velaa, tuollainen ärsyttää suunnattomasti. Eli toivottavasti et ap (tai kukaan lukijoista) nyt rinnasta lapsettomuutta ja tissuttelua!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haistan provon, mutta kysyn siltäkin varalta, ettet ole.Mitä ajattelit, että äitiys on?? Joku tietty raami, missä ei nissään nimeääs saa harrastaa seksiä, käyttää alkoholia, rakastaa hiljaisuutta ja inhota leikkimistä?? Minkälainen oma äitisi oli? Olet ainutlaatuinen, omanlaisesi äiti, niin me kaikki. Etkö pidä itsestäsi? Vaikka et ole löytänyt äitiydestä mitään kivaa, toivottavasti olet löytänyt edes jotain kivaa lapsistasi, ja myös näyttänyt sen heille.

Me oltiin äidillemme juuri onnellisuusprojekti. Äitini oli sellainen pullantuoksuinen satutäti, joka leikki meidän kanssa, puki nukkeja ja jutteli päivät pitkät, siivosi ja puunasi ja laittoi kotia. Astuttiin isossa omakotitalossa ja oli kultainennoutaja, pelit ja pensselit. Isä leikkasi ruohoa ja opetti vaihtamaan autonrenkaat ja saatiin olla kaikessa mukana. Kerättiin omenia ja leikattiin omenapuita.. Yms. Nyt he edustavat tuota lapsilleni isovanhempina, mutta minä en äitinä -todellakaan.

En ole löytänyt äitiydestä mitään kivaa.. Lasten kanssa on kiva maalata ja on kivaa kun he harjaavat hiuksiani.. Tykkään halata ja pussata ja katsoa millaiset vaatteet he valitsevat päälleen. Heidän kehittymistään on kiva seurata ja tukea heitä heidän mielenkiinnonkohteissaan (soittaminen, maalaaminen jne) mutta itse äitiys ei ole yhtään mukavaa. Olen kaupunkilaistunut. Rakastan kulttuuria, sitä kuuluista omaa aikaa, niitä kännejä jotka alkaa sieltä kolmelta iltapäivällä auringon vielä paistaessa.. Olen hyvä työntekijä, taiteilija ja naisystävä, mutta huono äiti ja vaimo...

Ap

Alkoholi ja etenkin päiväsaikaan kännääminen tuntuu olevan sulle kummallisen tärkeää. Sinuna miettisin, onko se äitiys loppujen lopuksi suurin ongelmasi...

Jaa, minä ainakin ymmärrän täysin mitä ap ajaa takaa. Sitä vapautta vaikka niihin iltapäiväkänneihin ja varmaankin se vapaus on nimenomaa siinä avainsana. Tai ainakin tämä on mun arvelu näin ap:n ikäisenä, mutta lapsettomana. Kokisin myös menettäväni paljon (vaikka sitten vapauden kännätä koska huvittaa ja myös ilman muiden moralisointia), jos minulla olisi lapsia. Sinä nyt et tietysti pysty näkemään muuta kuin että tietysti ap on alkoholisti ja yhyy.

Hehhee, ap, mä ymmärrän sua! Lapsuuden ajatukset vaihtuivat pikkulapsiarkeen.

Mun ratkaisu on sietää kaaosta. Ollaan opetettu lapset sujuvasti kiertämään rojut ja katsomaan jalkoihinsa. Meteli jakautuu isommalle alueelle, kun kämppä on tarpeeksi suuri. Sieltä löytää itsellekin sopen ajatella (pari minuuttia kerrallaan...). Muksut kasvaa ja niiden järki myös. Vuotias on pahimmassa tuhoiässä.

Tsemppiä, ei meillä muillakaan pulla tuoksu 😊 ja välillä ajatus on aivan muualla. Kyllä se tästä.

Vierailija kirjoitti:

Juuri etsin sitä kivoutta tästä kaikesta. Lähinnä tuntuu, että äitiys on vain suorittamista.. Just tuo luistelu-esimerkki.. Meillä on luistimet, mutta en saanut aikaiseksi viedä heitä luistelemaan koko talvena... Niin surkea olo siitäkin. Lapsemme eivät ole ikinä luistelleet.. ovat siis 2 ja 3, eli ei mikään katastrofi, mutta koen sen yhtenä epäonnistumisena muiden joukossa. Eivät myöskään ole hiihtäneet, eivätkä edes omista suksia..

Minä olen se äiti joka antaa xylitolipastillin aamulla kun on kiire, joka matkustaa 2 pysäkkiä päiväkotiin kun on kiire, joka pukee lapsille epäkäytännöllisiä vaatteita jos he haluavat. Joka ei osaa kasvattaa lapsista kunnon kansalaisia. Annan heidän katsoa piirrettyjä aika tosi paljon, valitettavasti nuorempaa ei kiinnosta..  Ei ole koskaan ollut mitään periaatteita perhepedistä, tutista, tuttipullosta, kauramaidosta tai korvikkeesta.. Ei mitään yhteistä niiden äitien kanssa joilla on hirveästi periaatteita ja jotka tietävät kaikesta kaiken. Toiset äidin jopa vähän ahdistaa. Siksi välttelen puhumasta lapsista. Onneksi tössä on par kaltaistani, lapsensa päiväkotiin aikaisin hylännyttä.. 

Mutta juu, ei ole kivaa. Oma aika on kivaa.

Ap

Anteeksi, mutta nyt mua jo vähän huvittaa! Silleen kivasti, ei ilkeesti. Mieti nyt, sun lapset on 2 ja 3 vuotiaat. Miksi niiden olisi pitänyt jo oppia hiihtämään tai luistelemaan?? Minkälaisia paineita sä oikeasti olet itsellesi ja äitiydellesi kerännyt?? Ei ihme, ettei ole kivaa! Relaa mutsi! Xylitolipastillissa ei ole mitään vikaa ja periaatteettomuudessa ei ole mitään vikaa! Löysää nutturaa ja hyväksy itsesi, lopulta hyväksyt myös tapasi olla äiti.

Vierailija kirjoitti:

No en leiki ellei pyydä. Mutta kun pyytää niin en raaski olla leikkimättä. Mies on varmaan opettanut tuon leikkimisen, kun puhuttaa leluja yms.. Ja vanhempi on niin paljon viisaampi kuin nuorempi, joka käytännössä vain hajottaa ja kiipeilee, joten ei tuosta nuoremmasta ole kaveriksi kuin parhaimmillaan tuhmuuksiin.

Hankimme toisen, koska meille molemmille on sisarukset olleet todella tärkeitä. Mielestäni on ihanaa, että lapsella on joku jonka kanssa jakaa sama kokemuspohja yms. Ja muutenkin moni ystäväni, joka on ollut ainoa lapsi, on sitä mieltä, että lapselle kannataa hankkia sisarus.  Tavallaan tiesin olevani vajavainen äiti, niin ajattelin sisaruksen jotenkin täydentävän myös omaa epätäydellisyyttäni.

Olisi ihanaa keksiä jotain keinoja nauttia tästä. Pelkään, että lapset reagoivat tähän myöhemmin. En halua lapseni olevan heitä, jotka istuvat tunteja psykologilla puhumassa huonosta äitisuhteesta tai hylkäämiskokemuksista. Itse en kompleksoidu kovin pienistä, mutta mistä sitä tietää kuinka herkkiä lapseni ovat.. 

Ap

Kyllä sinä kaikesta huolimatta taidat rakastaa lapsiasi. Elämä helpottuu kyllä kun vähän kasvavat ja varmasti niitä hyviäkin puolia alkaa löytymään. Kyllähän se totta on että lapsi/lapset muuttavat kaiken elämässä. Kuulostat kuitenkin ihan vastuuntuntoista aikuiselta ihmiseltä joten selviät varmasti kun mieskin on hienosti hommassa mukana. Tulee vielä päivä jolloin ihmettelet itse miten sinusta joskus on tuntunut siltä miltä nyt tuntuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haistan provon, mutta kysyn siltäkin varalta, ettet ole.Mitä ajattelit, että äitiys on?? Joku tietty raami, missä ei nissään nimeääs saa harrastaa seksiä, käyttää alkoholia, rakastaa hiljaisuutta ja inhota leikkimistä?? Minkälainen oma äitisi oli? Olet ainutlaatuinen, omanlaisesi äiti, niin me kaikki. Etkö pidä itsestäsi? Vaikka et ole löytänyt äitiydestä mitään kivaa, toivottavasti olet löytänyt edes jotain kivaa lapsistasi, ja myös näyttänyt sen heille.

Me oltiin äidillemme juuri onnellisuusprojekti. Äitini oli sellainen pullantuoksuinen satutäti, joka leikki meidän kanssa, puki nukkeja ja jutteli päivät pitkät, siivosi ja puunasi ja laittoi kotia. Astuttiin isossa omakotitalossa ja oli kultainennoutaja, pelit ja pensselit. Isä leikkasi ruohoa ja opetti vaihtamaan autonrenkaat ja saatiin olla kaikessa mukana. Kerättiin omenia ja leikattiin omenapuita.. Yms. Nyt he edustavat tuota lapsilleni isovanhempina, mutta minä en äitinä -todellakaan.

En ole löytänyt äitiydestä mitään kivaa.. Lasten kanssa on kiva maalata ja on kivaa kun he harjaavat hiuksiani.. Tykkään halata ja pussata ja katsoa millaiset vaatteet he valitsevat päälleen. Heidän kehittymistään on kiva seurata ja tukea heitä heidän mielenkiinnonkohteissaan (soittaminen, maalaaminen jne) mutta itse äitiys ei ole yhtään mukavaa. Olen kaupunkilaistunut. Rakastan kulttuuria, sitä kuuluista omaa aikaa, niitä kännejä jotka alkaa sieltä kolmelta iltapäivällä auringon vielä paistaessa.. Olen hyvä työntekijä, taiteilija ja naisystävä, mutta huono äiti ja vaimo...

Ap

Alkoholi ja etenkin päiväsaikaan kännääminen tuntuu olevan sulle kummallisen tärkeää. Sinuna miettisin, onko se äitiys loppujen lopuksi suurin ongelmasi...

Kas jokin muukin mietti ihan samaa! Alkoholin käytöstä kun tulee tuolla tahdilla hyvin äkkiä iso ongelma nimeltä alkoholismi. 

Olet aika samanlainen kuin minä Ap, paitsi etten ikinä olisi suostunut enkä jaksanut tehdä lapsia pienellä ikäerolla (ikäeroa 6v ) ja vannon että kolmatta en ikinä tee. Joka päivä ahdistaa työntää omat tarpeet syrjään ja se, miten paljon aikaa ja energiaa on uhrattava muiden hyväksi saamatta itselleen mitään.

Vierailija kirjoitti:

Mun ratkaisu on sietää kaaosta. Ollaan opetettu lapset sujuvasti kiertämään rojut ja katsomaan jalkoihinsa. Meteli jakautuu isommalle alueelle, kun kämppä on tarpeeksi suuri. Sieltä löytää itsellekin sopen ajatella (pari minuuttia kerrallaan...).

Mä oikeasti aloin melkein itkeä pelkästään tuon lukemisesta ja kuvittelemisesta. Jos mun elämä olisi tuollaista, voin vannoa että 99% varmasti joko tappaisin itseni, tai karkaisin ja jättäisin lapset ja koko kaaoksen. Meitä ei todellakaan ole kaikkia luotu äideiksi.

Jos mä hankkisin lapsia, olisin ihan samanlainen. Mä oon myös tosi itsenäinen ja boheemi tyyppi, joka rakastaa yksinoloa ja ystävien seuraa. Lasten seura antaa mulle hyvin vähän. Nyt on lapsiajatukset jäissä toistaiseksi, vaikka mies niitä haluaisi. Olen nyt 30, kai tässä voi vielä muutaman vuoden miettiä.