Teinien äidit, miten tuette itsenäistymistä?

Enpä ole edes ajatellut koko asiaa, meillä lapset ovat mukavasti kasvaneet ihan itse irti lapsen roolista n 15v alkaen.

Silloin ovat (itse) hankkineet ensimmäiset työkokemukset ja 16-17v alkaneet matkustella itsekseen. Vastuu on silti vanhemman vielä pari vuotta mutta olemme antaneet kokeilla siipiään. Toki alussa huoli on kova (erityisesti kun ovat matkoillaan) mutta tietyt käytösasiat on sovittu ja yhteydenpito päivittäin. Lisäksi sisarukset huolehtivat toisistaan (esim isoveli tarkistaa yöllä että siskot on päässeet bilettämästä  kotiin) vielä kun ovat muuttaneet omiin koteihinsa.

Kai se on vaan ollut se että on taustalla tukena ja turvana mitä tahansa tapahtuisi, aina on ovet auki ja kaikesta voi puhua - oli vaikka kuinka kurja asia kyseessä. Vastuun antaminen alkaa ihan pienestä pitäen jo kotitöistä - kun noita on hoidellut ja huolehtinut esim omista vaatteistaan ja oman huoneen siisteydestä niin ollaan jo hyvällä alulla.

4:n äiti

Ei niitä tarvitse tukea. Pikemminkin päinvastoin. Juuri eilen 16-vuotias väitti minulle, että on jo melkein 18-vuotias. Siksi saa tehdä sitä ja tätä.

Paljon olen puhunut luottamuksesta ja sen rikkomisesta. Vapaus tulee vastuun kanssa yhdessä.

Toimin niin ihan koko ajan. En puutu tekemisiin, jollei itse pyydä ja jolleivät ole kovin vaarallisia. 

Hyviä vastauksia ensimmäiset, aika samoin täällä. Ja toisaalta, teiniltä itseltään tulee usein aloite, että olisiko aika päivittää jotain sääntöjä, kotiintuloaikoja jne. Sitten keskustellaan ja perustellaan puolin ja toisin ja tehdään uusi sopimus, johon molemmat ovat tyytyväisiä. 

Pitääkö irtautumista tukea? Meillä teinit irtautuivat ihan mieluusti - olisivat irtautuneet todennäköisesti enemmänkin, jos olisi annettu. Esim. tytär olisis ollut mieluusti myöhempään ulkona kuin sai. 

Mutta olen samaa mieltä kuin edellä oleva vastaaja. Vastuun ottaminen alkaa jo ennen teini-ikää. Lasten piti kantaa vastuuta osuudestaan kotitöissä, koirasta, läksyistään jne. 

Ehkä isompia askelia olivat ne kerrat, kun teinit jäivät keskenään kotiin viikonlopuksi. Silloin sovimme jonkun kaverin vanhempien kanssa, että jos tulee hätä, voivat mennä sinne tai sieltä autetaan ja vähän katsotaan peräänkin.

Kuten edellä olevalla vastaajalla. Meilläkin teinit hankkivat itselleen kesätyöpaikat, toinen oli osa-aikatöissä jo yläasteen ysillä. Raha-asioissa vastuuta ei mielestäni mitenkään tietoisesti opetettu, molemmista kehittyi viisaita rahankäyttäjiä. Jossain vaiheessa viikko- tai kuukausiraha oli sidottu kotitöihin ja lisää pystyi ansaitsemaan tekemällä extraa, esim. saunan siivouksella, nurmikon leikkkuulla jne. 

Harrastusten suhteen vastuuta piti ottaa niin, ettei uutta harrastusta saanut heti lopettaa, kun sen kerran oli aloittanut. 

Meillä esikoinenkin on vasta esiteini mutta kovasti olen jo pohtinut tuota itsenäistymistä.

Meillä hyvä juttu on lapselle tärkeä harrastus, jossa on retkiä ja leirejä. Toki niissä on aikuisia valvomassa mutta onhan se meno aika itsenäistä. Pitää osata huolehtia tavaransa, syömisensä yms.

Olen korostanut vastuun ja vapauden yhteyttä. Kun koulu- ja kotityöt hoituvat saa myös vapautta.

Mielestäni tärkeää on osoittaa myös luottamusta. Meillä esim. lapsella on visaelectron, jolla voi ostella aika vapaasti. Lapsi on tarkka rahankäyttäjä ja kova säästämään. Ajattelen niin, että lapsi johon luotetaan, oppii olemaan luottamuksenarvoinen.

Ehkäpä pyörrän nämä kaikki puheet, kun pari vuotta on mennyt :)

Miksi haluat edesauttaa teinisi irtiottoa? 

Niin, en tiedä pitääkö sitä tukea. Siinä käsityksessä moni tuntuu olevan. Itse näen lähisuvussakin tapauksia, joissa se lähtö ei ole onnistunut... mietin vaan että mitkähän on olleet ne avainkohdat, joissa on menty metsään. Mitä tässä voi mokata...

Toistaiseksi kaikki on mennyt "kuin oppikirjasta". Esikoinen hommasi tettipaikan ja kesätyöpaikan. Ja nyt ensi vuonna menossa ysille ja kovasti jo tuntuu tietävän, minkä lukion valitsee. Ja mikä ala kiinnostaisi.

Ap

Ja omaa pankkikorttia hommataan just... rahan kanssa ovat äärimmäisen tarkkoja.

Ap

Kondomeja mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Niin, en tiedä pitääkö sitä tukea. Siinä käsityksessä moni tuntuu olevan. Itse näen lähisuvussakin tapauksia, joissa se lähtö ei ole onnistunut... mietin vaan että mitkähän on olleet ne avainkohdat, joissa on menty metsään. Mitä tässä voi mokata...

Toistaiseksi kaikki on mennyt "kuin oppikirjasta". Esikoinen hommasi tettipaikan ja kesätyöpaikan. Ja nyt ensi vuonna menossa ysille ja kovasti jo tuntuu tietävän, minkä lukion valitsee. Ja mikä ala kiinnostaisi.

Ap

Meillä on myös lähipiirissä tällaisia epäonnistuneita juttuja ja siksi kait näitä pohtiikin.

Meillä peräkammarin tyttöjä ja poikia yhdistää ylihuolehtiva äiti. Vielä yläkouluikäisenkin leivät tehdään valmiiksi ja huone siivotaan jne.

Lisäksi on paljon sellaista lasta vähättelevää puhetta. "Eipä tuosta meidän Matista taida olla lukioon/armeijaan/autokouluun..." tai sitten on rankkaa vertailua " Helppohan se sun on, kun teidän lapset on aina olleet niin reippaita mutta mietipä nyt tuota meidän Liisaa, eihän tuota voi päästää mihinkään...

Tuollaiset puheet lannistaa kenet tahansa.

T. 6

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, en tiedä pitääkö sitä tukea. Siinä käsityksessä moni tuntuu olevan. Itse näen lähisuvussakin tapauksia, joissa se lähtö ei ole onnistunut... mietin vaan että mitkähän on olleet ne avainkohdat, joissa on menty metsään. Mitä tässä voi mokata...

Toistaiseksi kaikki on mennyt "kuin oppikirjasta". Esikoinen hommasi tettipaikan ja kesätyöpaikan. Ja nyt ensi vuonna menossa ysille ja kovasti jo tuntuu tietävän, minkä lukion valitsee. Ja mikä ala kiinnostaisi.

Ap

Meillä on myös lähipiirissä tällaisia epäonnistuneita juttuja ja siksi kait näitä pohtiikin.

Meillä peräkammarin tyttöjä ja poikia yhdistää ylihuolehtiva äiti. Vielä yläkouluikäisenkin leivät tehdään valmiiksi ja huone siivotaan jne.

Lisäksi on paljon sellaista lasta vähättelevää puhetta. "Eipä tuosta meidän Matista taida olla lukioon/armeijaan/autokouluun..." tai sitten on rankkaa vertailua " Helppohan se sun on, kun teidän lapset on aina olleet niin reippaita mutta mietipä nyt tuota meidän Liisaa, eihän tuota voi päästää mihinkään...

Tuollaiset puheet lannistaa kenet tahansa.

T. 6

Meillä ne äidit tuntuu pelkäävän sitä tyhjää pesää. Ekat lapset on työnnetty maailmalle suunnilleen 14-vuotiaina. Sitten siihen viimeiseen takerrutaan vielä nelikymppisenäkin.

ap

Meilläkin yksi lähipiirin äiti on ollut tosi kiinni lapsissaan. Näiden ei esim. tarvinnut tehdä kotitöitä, koska ne eivät hänen mielestään kuuluneet lapsille, eivätkä kai nuorillekaan. Vieläkin siivoaa kotona asuvan non 20-vuotiaan nuoren miehen huoneen ja vaihtaa tälle lakanat.  Ei päsätänyt tätä käymään koulua toisella paikkakunnalla peruskoulun jälkeen, vaikka poika olisi päässyt unelma-alalleen ja pystynyt asumaan kotona. Matka oli äidin mielestä liian pitkä jne. Ei "päästänyt" tätä kesätöihinkään vielä 17- vuotiaana - en tiedä olisik poika töitä saanut. 

Lapsia ei jätetty ikinä yöksi "yksin" kotiin. Esikoinen taisi olla yksin yötä ekan kerran 19-vuotiaana, kuopus ei ole ole ollut koskaan. 

Esikoinen on muuttanut kotoa, eikä juuri kertoile elämästään äidilleen mitään, mistä tämä voisi huolestua, eikä tapaa äitiään kahdenkesken - vaan avomiehensä kanssa ja mieluusti vielä niin, että isä ja velikin ovat paikalla. Eli heillä ei ole mitään äiti-tytärjuttuja kahdestaan, mikä on aika surullista. 

Ajattelin aikoinani, että miten nämä lapset ikinä pystyvät irtautumaan kotoa. Kaikki on kuitenkin mennyt ihan hyvin. Poika kävi armeijan ja hakee nyt toiselle paikkakunnalle - pitkän matkan päähän -  jatkamaan opintojaan. On vähän ikäistään lapsellisempi ehkä, mutta tasapainoiselta vaikuttaa. Pärjää kyllä, kun lähtee kotoa. Myös esikoistytär on ihan täyspäinen ja pärjännyt hyvin. Kummankaan kanssa ei ollut teini-iässä mitään suurempia ongelmia, eikä ole vieläkään. Eivät juuri juo, saatika käytä muita päihteitä tms. 

5 

Vierailija kirjoitti:

Niin, en tiedä pitääkö sitä tukea. Siinä käsityksessä moni tuntuu olevan. Itse näen lähisuvussakin tapauksia, joissa se lähtö ei ole onnistunut... mietin vaan että mitkähän on olleet ne avainkohdat, joissa on menty metsään. Mitä tässä voi mokata...

Toistaiseksi kaikki on mennyt "kuin oppikirjasta". Esikoinen hommasi tettipaikan ja kesätyöpaikan. Ja nyt ensi vuonna menossa ysille ja kovasti jo tuntuu tietävän, minkä lukion valitsee. Ja mikä ala kiinnostaisi.

Ap

Omassa lähipiirissä irtautumisen esteenä on eniten ollut se että vanhemmat tekee kaiken nuoren puolesta - ruuan, siivouksen, tuo ja vie, maksaa, järjestää - melkein hoitaa läksytkin! Paapoo ja hyysää, lähtee konsertteihin/leireille/pelimatkoille/kaupungille mukaan.

Tällaisilla itsenäistyminen ja irtautuminen on vaikeaa edes 40+ ikäisenä! Vieläkin turvautuvat kaikessa vanhempiinsa, ei esim puolisoon. Ja tämä ei siis tarkoita normaaleja läheisiä suhteita vanhempiin ja sukulaisiin. Meillä soitellaan ja tavataan usein mutta se ei ole velvollisuus ja aloite tulee aina (kotoa muuttaneiden) lasten puolelta.

1

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, en tiedä pitääkö sitä tukea. Siinä käsityksessä moni tuntuu olevan. Itse näen lähisuvussakin tapauksia, joissa se lähtö ei ole onnistunut... mietin vaan että mitkähän on olleet ne avainkohdat, joissa on menty metsään. Mitä tässä voi mokata...

Toistaiseksi kaikki on mennyt "kuin oppikirjasta". Esikoinen hommasi tettipaikan ja kesätyöpaikan. Ja nyt ensi vuonna menossa ysille ja kovasti jo tuntuu tietävän, minkä lukion valitsee. Ja mikä ala kiinnostaisi.

Ap

Omassa lähipiirissä irtautumisen esteenä on eniten ollut se että vanhemmat tekee kaiken nuoren puolesta - ruuan, siivouksen, tuo ja vie, maksaa, järjestää - melkein hoitaa läksytkin! Paapoo ja hyysää, lähtee konsertteihin/leireille/pelimatkoille/kaupungille mukaan.

Tällaisilla itsenäistyminen ja irtautuminen on vaikeaa edes 40+ ikäisenä! Vieläkin turvautuvat kaikessa vanhempiinsa, ei esim puolisoon. Ja tämä ei siis tarkoita normaaleja läheisiä suhteita vanhempiin ja sukulaisiin. Meillä soitellaan ja tavataan usein mutta se ei ole velvollisuus ja aloite tulee aina (kotoa muuttaneiden) lasten puolelta.

1

Luulen että siinä on se sävyero että tekeekö sen läheisriippuvaisen tavoin tukahduttamalla ja lannistamalla vaiko enemmän kaverina ja kannustamalla.

Läheisriippuvainen imee sen itsetunnon.

No siis siihen itsenäistymiseen tarvitaan myös rahaa. Ja muutenkin on mielestäni hyvä että ei potkaise teiniä pellolle heti kun täyttää 18 sillä kyllä moni tarvitsee vähän perään katsomista ja perseeseen potkimista tai pikemminkin kannustusta ja ohjeistusta elämään vaikka olisi 18 täyttänytkin. Ensinnäisenä yleensä omaan kämpään muuttaa ne kellä on opiskelupaikka toisella paikkakunnalla tai ne jotka ovat sossun hyysäyksessä eli sossu järjestää ja maksaa kämpän nuorelle alta aikayksikön ja huonekalut ja vermeet myös. Yleensä nämä ovat niitä lastensuojelun jälkihuoltopotilaita. Jos ei ole lastensuojelun alainen nuori niin se itsenäistyminen todellakin tarvitsee paljon rahaa ja jo oman kämpän löytyminen ei ole itsestäänselvyys.

Raha ei ole meille ongelma. Sitä on ja nuoret tosi fiksuja omassa rahankäytössään.

Ap

Itse olen asiaa pohtinut niin, että lasten kanssa kun tekee asiat oikein alusta lähtien niin on helpompaa. Kun jaksaa nähdä vaivaa asioiden eteen, antaa tarpeeksi aikaa ja huomiota, ihan perus rajoja ja rakkautta periaatteella. Niitä asioita on sitten vaikea alkaa kiriä kiinni vaikka teini-iässä jos kasvatus mennyt pieleen.

mulla on todella läheisriippuvainen kontrolloiva äiti. latistaa kokoajan ja tekee ihan kaiken puolesta. lopputulos: mielenterveysongelmia vaikka muille jakaa ja todella huono itsetunto

Päästin teinin erikoislukioon toiselle paikkakunnalle. Hän ei joudu asumaan yksin, vaan hän asuu koulun asuntolassa ja ruuanlaitosta ei tarvitse murehtia, joten riittää kun hoitaa kouluhommat ja pesee pyykkinsä ja siivoaa kämppiksen kanssa huoneensa. Tämä on vähän niin kuin pehmeä lasku kotoa pois muuttamiseen, ei tule kaikki muutokset yhdessä rysäyksessä.