Lue keskustelun säännöt.
Isovanhemmat eivät halua tavata lastenlasta
28.03.2017 |
Vika mikä minussa on, olen nuori. Olen pilannut heidän pojan elämän.
Tätä tässä raskaana ollessa miettinyt ja näin kai edetään. Itkettää yhä koko tilanne.
Lapsen isä jätti tietoisedti läyttämättä ehkäsyä, vaikka toisin toivoin. Kun otin useemman kerran keskeytyksen puheeksi, se ei tullut kuuloonkaan. Lapsen isä pyysi ja rukoili ja vaati ja istui sen yön meillä vaatien ja pyytäen lapsen pitämistä kun olin menossa lääkäriin. Hän lupasi nuoresta iästään huolimatta huolehtia ja vaikka ottaa yksin itselleen lapsen, jos en pystyisi /haluaisi pitää.
Yritin varovasti ja asiallisesti kertoo tuon näkökulman tulevalle isovanhemmalle (äidille) mutta turhaan. Hän vain haukkui minut kuinka kehtasin pilata hänen poikansa elämän ja tulevaisuuden. Eikä halua olla koskaan tekemisissä minun tai lapsenlapsen kanssa. Ja tämä on vasta jäävuoren huippu
Kommentit (109)
Millainen imbesilli tämä pojan äiti oikein on? Hylänny lapsensa ja nyt tunkemassa nokkansa muiden asioihin?
Ap! Toivota moinen noita-akka niin pitkälle itsestäsi ja lapsestasi kuin vaan voit.
Minkä ikänen poika on ollut kun äiti on hylännyt? Kenen luona poika on asunut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP, et ole selitystä velkaa kenellekkään. Jos lapsen isovanhemmat eivät halua olla tekemisissä lapsen kanssa, saavat syyttää itseään. Ja jos lapsen isällä on yhtään selkärankaa, hän saa selittää että miten tässä oikeasti kävi eikä suvaitse että sinusta tehdään suvun syntipukkia.
"Anoppisi " syytöksiin poikaystäväsi elämän tuhoamisesta - ehkä hän koki aikanaan, että lapsi eli poikaystäväsi tuhosi hänen elämänsä aikanaan, kun anoppisi perheensäkin jätti, ja siksi luulee että muutkin kokevat automaattisesti samoin. Eli riehuu vielä niitä oman kokemuksensa jälkimaininkeja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauheen arvosteleviakin kommentteja ihmisiltä, ap on valintansa tehnyt, eikä omasta tilanteestaan ja valinnoistaan valittanut.
Hänhän sanoi olevansa murheellinen lapsensa puolesta kun ei saa rakastavia isovanhempia isänsä suvusta, eikä pätkääkään surkutellut itseään.
Ap on nuori kyllä mutta ei varmasti epäkypsin äiti maailmassa, hänellä on ollut vasta muutama kuukausi aikaa sopeutua tilanteeseen johon hän ei olisi halunnut, mutta kuulostaa jo nyt äidiltä.Miehesi vanhemmat joko sopeutuvat isovanhemmuuteen tai eivät sopeudu, oman mielenrauhasi ja lapsen hyvinvoinnin kannalta olisi ehkä hyvä olla tapaamatta heitä ja olla puhumatta heidän kanssaan ennen kuin ovat sujut asian kanssa.
Jos he eivät sopeudu älä murehdi sitä, lapsi ei heitä tarvitse.Sinua varmasti tulee seuraavan 10 vuoden aikana harmittamaan todella monta kertaa kun muut ystävät voivat reissata ja lähteä opiskelemaan vastuita vailla, bilettää ja käydä festareilla jne. ÄLÄ murehdi hukkaan mennyttä elämääsi. Sinulla on vapaus tehdä kaikkia kivoja asioita siinä vaiheessa kun nuo muut pyörittävät heidän pikkulapsiarkea.
Reality check: kun lapsi on aikuinen, on ap 36v. Ei sitä myöhäisteini-iän elämää voi enää silloin viettää ja "ottaa nuoruutta takaisin", kyllä se on iäksi mennyttä. Lisäksi, ei ne muut välttämättä pyöritä pikkulapsiarkea ikinä. Ei lasten teko ole pakollinen velvollisuus, josta saa päättää enintään ajankohdan.
Ap tekee lapsen, hänen nuoruutensa kuluu sitä hoitaessa, eikä siitä välttämättä seuraa ikinä kuvailemaasi "ähäkutti" tilannetta. Sen kun ymmärtää, säästää itsensä monelta pettymykseltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hmmm...Jos poikaystäväsi vanhemmat ovat noin sinua vastaan...onko kyse siitä että etninen alkuperäsi ei heille kelpaa? Ja miksi poikaystäväsi asuu edelleen vanhempiensa luona eikä ole hankkinut kotia teille? Olette kuitenkin täysi-ikäisiä. (oma äitini oli 16v kun minä synnyin ja isä nipinnapin 20v.Tämä 70luvulla tosin mutta hoisivat itse asiansa kun perhettä alkoivat perustaa)
Tee abortti ja sano että sait keskenmenon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tee abortti ja sano että sait keskenmenon.
Abortti tässä vaiheessa? Mahdollisedti et lukenut kaikkea mitä olen kirjoittanut.
Jos poikaystäväni äiti huusi ja haukkui poikaystävääni hieman reilu 5kk sitten raskauteni takia, niin abortti ei tule kyllä enää kysymykseenkään.
Toiselseen kun itse ultrassa (niskaturvotus ultra) tulevan lapsen näin, vaihtoehto abortti olisi ollut ehdoton ei.
Vierailija kirjoitti:
Hmmm...Jos poikaystäväsi vanhemmat ovat noin sinua vastaan...onko kyse siitä että etninen alkuperäsi ei heille kelpaa? Ja miksi poikaystäväsi asuu edelleen vanhempiensa luona eikä ole hankkinut kotia teille? Olette kuitenkin täysi-ikäisiä. (oma äitini oli 16v kun minä synnyin ja isä nipinnapin 20v.Tämä 70luvulla tosin mutta hoisivat itse asiansa kun perhettä alkoivat perustaa)
Olen täysin kantasuomalainen. Vanhempani ovat täysin raittiita, isäni ainoastaan tupakoii. Emme ole uskovaisia, enkä keksi perheestäni muutakaan sellaista miksen taustojeni takia kelpaisi.
Poikaystäväni vanhemmat ovat myös kantasuomalaisia. Hänen isänsä täysin raitis, äidistä en tiedä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ette jaksa lukea jos kerron asiaa enemmän , mutta provo tää ei ole. Välillä toivon että oliskin pahaa unta.
Vuosi sitten näin tulevan "mummon" ensimmäisen ja ainoon kerran. Olin "sukutapaamisessa" lauantaista sumnuntaihin. Sillon leikillisesti suunnittelivat minun ja poikaudtäväni tulevaisuudessa olevia häitä. Ei, meillä ei ollut ollut mitään puhetta moisesta. Tunnuin kelpaavan hyvin tyttöystäväksi viime vuoden lopulle asti. Sukutapaamisessa näin poikaystäväni velipuolet ja selvisi että äiti on heidätkin hylännyt ihan pienenä.
Tuleva "pappa" ei ole minulle sanonut suoraan pahasti eikä minun vanhemmilleni. Pojalleen on ollut vihainen ja sanonut että tämä kaikki pilaa täysin pojan tulevaisuuden.
Kun kävin heidän ovella muutama päivä sitten, pojan isän katse kertoi riittävästi. Asiallisedti hän sanoi "hei" ja kävi pyytään pojan ovelle. Itseni on kasvatettu niin että edes :"mitä kuuluu" sanotaan tutulle.
Poikaystävän äidin marras ja joulukuisten törkeiden haukkumisien, solvaamisien ja mollaamisien (jotka kohdistui myös vanhempiini) ajattelin että eiköhän tämä tästä enkä vastanmut kuin yhteen ainoaan viestiin "mummolle".
"Mummo" teki lastensuojeluil.oituksen pojastaan ja tulevasta vauvasta. Sosiaalityöntekijä soitti ja sanoi että hänen on tällaisiin reagoitava. Sen ymmärrän, työtään hän tekee. Kerroin tilannettani ja asia oli selvä. Joutuvat vielä ottamaan lain mukaan yhteyttä kun vauva on syntynyt.
"Mummo" aktivoitui uudelleen nyt keväällä ja törkeä haukkuminen alkoi uudelleen, poikaystäväni sanoi errei on vastaa enää äitinsä yhteydenottoihin. Tekstiviestit on sitä luokkaa etten voi ymmärtää miten kukaan sellaista voi kirjoittaa omalle lapselleen ja mihin perustuen "mummo" jatkaa vanhempieni solvaamista kun ei heitä ole koskaan tavannut.
Mietin kommentteja lukiessani että en usko "mummon" koskaan hyväksyvän tulevaa lasta.
Useampi on kirjotranut että annan asian olla. Tätä nyt mietittyäni olen sitä mieltä että unohdan "mummon" olemassaolon. Oman sukuni ihmiset riittää varmasti tulevalle vauvalle.
ISO KIITOS tsemppaajille ja asiallisille kommentoijille <3
-ap-
Ap, kuulostat kirjoitustesi perusteella todella fiksulta nuorelta naiselta. Ymmärrän, että olet surullinen tilanteesta, olisinminäkin, mutta sinuna yrittäisin vain pitää mahdollisimman paljon etäisyyttä anoppiisi ja iloita lapsesta. Ehkä tilanne rauhoittuu ja anoppikin osaa myöhemmin olla asiallinen kanssasi. Ettei lapsi joutuisi ainakaan kokemaan riitelyä ja haukkumisia. Äläkä välitä ihmisten ilkeilystä täällä. Toivon kaikkea hyvää sinulle ja lapsellesi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainoastaan äiti? Ei kukaan muu..eikö isällä ole olemassa vastuuta? Mikä dorka ajattelee noin?! :(
Onnea tulevan vauvan johdosta! Olet vahva ja sisukas nuori nainen ja tällaisista tilanteista on naisilla ollut tapana selviytyä. Selkeästi poikaystäväsi suku kohtelee sinua inhasti ja homma kuulostaa sen vuoksi tosi surulliselta. Sinuna etsisin nyt tukiverkkoja ja ottaisin nyt etäisyyttä näihin kaltoin kohteleviin. Et ole heihin missään raportointivelvollisuudessa. Ole niiden kanssa, jotka tukevat sinua sellaisena (tulevana äitinäkin) kuin olet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ette jaksa lukea jos kerron asiaa enemmän , mutta provo tää ei ole. Välillä toivon että oliskin pahaa unta.
Vuosi sitten näin tulevan "mummon" ensimmäisen ja ainoon kerran. Olin "sukutapaamisessa" lauantaista sumnuntaihin. Sillon leikillisesti suunnittelivat minun ja poikaudtäväni tulevaisuudessa olevia häitä. Ei, meillä ei ollut ollut mitään puhetta moisesta. Tunnuin kelpaavan hyvin tyttöystäväksi viime vuoden lopulle asti. Sukutapaamisessa näin poikaystäväni velipuolet ja selvisi että äiti on heidätkin hylännyt ihan pienenä.
Tuleva "pappa" ei ole minulle sanonut suoraan pahasti eikä minun vanhemmilleni. Pojalleen on ollut vihainen ja sanonut että tämä kaikki pilaa täysin pojan tulevaisuuden.
Kun kävin heidän ovella muutama päivä sitten, pojan isän katse kertoi riittävästi. Asiallisedti hän sanoi "hei" ja kävi pyytään pojan ovelle. Itseni on kasvatettu niin että edes :"mitä kuuluu" sanotaan tutulle.Poikaystävän äidin marras ja joulukuisten törkeiden haukkumisien, solvaamisien ja mollaamisien (jotka kohdistui myös vanhempiini) ajattelin että eiköhän tämä tästä enkä vastanmut kuin yhteen ainoaan viestiin "mummolle".
"Mummo" teki lastensuojeluil.oituksen pojastaan ja tulevasta vauvasta. Sosiaalityöntekijä soitti ja sanoi että hänen on tällaisiin reagoitava. Sen ymmärrän, työtään hän tekee. Kerroin tilannettani ja asia oli selvä. Joutuvat vielä ottamaan lain mukaan yhteyttä kun vauva on syntynyt.
"Mummo" aktivoitui uudelleen nyt keväällä ja törkeä haukkuminen alkoi uudelleen, poikaystäväni sanoi errei on vastaa enää äitinsä yhteydenottoihin. Tekstiviestit on sitä luokkaa etten voi ymmärtää miten kukaan sellaista voi kirjoittaa omalle lapselleen ja mihin perustuen "mummo" jatkaa vanhempieni solvaamista kun ei heitä ole koskaan tavannut.
Mietin kommentteja lukiessani että en usko "mummon" koskaan hyväksyvän tulevaa lasta.
Useampi on kirjotranut että annan asian olla. Tätä nyt mietittyäni olen sitä mieltä että unohdan "mummon" olemassaolon. Oman sukuni ihmiset riittää varmasti tulevalle vauvalle.
ISO KIITOS tsemppaajille ja asiallisille kommentoijille <3
-ap-
Aloituksesi antaa ihan toisenlaisen kuvan tilanteesta, jossa tässä kerrot. Jäin ihmettelemään, miksi kaipaat vielä syntymättömän lapsesi elämään tuollaista ihmistä, joka haukkuu epäasiallisin sanakääntein itseäsi ja tulevan lapsen isää, ja joka kaiken lisäksi on jättänyt omat lapsensa? Ja jonka olet tavannut yhden kerran. Kaipaat niin paljon että itket (kuten aloituksessasi kerrot)? Anteeksi vain, mutta en vaan tajua.
Hei Ap, sinä selviät mainiosti, vaikka isovanhemmat eivät olisikaan kiinnostuneita tulevasta lapsesta. He käyvät kenties läpi omia poikaansa kohdistuvia odotuksia ja pettymyksiä. Se vaatii aikaa. Mutta elämästä ei koskaan tiedä. Muutaman vuoden päästä voi olla, että sinulla on elämä sellaisella mallilla, että voit vain muistella tätä tapahtumaa. Älä luovu toiveikkuudestasi, sillä se on tärkeää ja vie eteenpäin ja tuo voimaa. Usko itseesi ja keskity tähän hetkeen mutta suunnittele samalla asioita pitkällä ajalla. Tunnen pari nuorena vahinkolapsen saanutta naista. Toinen on nyt johtavalla paikalla ja toinen tekee taidetta.
Mamimarraskuu kirjoitti:
Ainoastaan äiti? Ei kukaan muu..eikö isällä ole olemassa vastuuta? Mikä dorka ajattelee noin?! :(
Tervetuloa todellisuuteen. Äiti on se joka lapsen kantaa ja synnyttää. Jos äiti ei huolehdi lapsesta niin eipä huolehdi kukaan muukaan. Isän varaan ei kannata laskea mitään, varsinkaan jonkun teinipojun. Kiva juttu jos isä ottaa vastuun lapsestaan mutta tuskin niin tekee.
Aloittajalle toivotan tsemppiä ja jaksamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ette jaksa lukea jos kerron asiaa enemmän , mutta provo tää ei ole. Välillä toivon että oliskin pahaa unta.
Vuosi sitten näin tulevan "mummon" ensimmäisen ja ainoon kerran. Olin "sukutapaamisessa" lauantaista sumnuntaihin. Sillon leikillisesti suunnittelivat minun ja poikaudtäväni tulevaisuudessa olevia häitä. Ei, meillä ei ollut ollut mitään puhetta moisesta. Tunnuin kelpaavan hyvin tyttöystäväksi viime vuoden lopulle asti. Sukutapaamisessa näin poikaystäväni velipuolet ja selvisi että äiti on heidätkin hylännyt ihan pienenä.
Tuleva "pappa" ei ole minulle sanonut suoraan pahasti eikä minun vanhemmilleni. Pojalleen on ollut vihainen ja sanonut että tämä kaikki pilaa täysin pojan tulevaisuuden.
Kun kävin heidän ovella muutama päivä sitten, pojan isän katse kertoi riittävästi. Asiallisedti hän sanoi "hei" ja kävi pyytään pojan ovelle. Itseni on kasvatettu niin että edes :"mitä kuuluu" sanotaan tutulle.Poikaystävän äidin marras ja joulukuisten törkeiden haukkumisien, solvaamisien ja mollaamisien (jotka kohdistui myös vanhempiini) ajattelin että eiköhän tämä tästä enkä vastanmut kuin yhteen ainoaan viestiin "mummolle".
"Mummo" teki lastensuojeluil.oituksen pojastaan ja tulevasta vauvasta. Sosiaalityöntekijä soitti ja sanoi että hänen on tällaisiin reagoitava. Sen ymmärrän, työtään hän tekee. Kerroin tilannettani ja asia oli selvä. Joutuvat vielä ottamaan lain mukaan yhteyttä kun vauva on syntynyt.
"Mummo" aktivoitui uudelleen nyt keväällä ja törkeä haukkuminen alkoi uudelleen, poikaystäväni sanoi errei on vastaa enää äitinsä yhteydenottoihin. Tekstiviestit on sitä luokkaa etten voi ymmärtää miten kukaan sellaista voi kirjoittaa omalle lapselleen ja mihin perustuen "mummo" jatkaa vanhempieni solvaamista kun ei heitä ole koskaan tavannut.
Mietin kommentteja lukiessani että en usko "mummon" koskaan hyväksyvän tulevaa lasta.
Useampi on kirjotranut että annan asian olla. Tätä nyt mietittyäni olen sitä mieltä että unohdan "mummon" olemassaolon. Oman sukuni ihmiset riittää varmasti tulevalle vauvalle.
ISO KIITOS tsemppaajille ja asiallisille kommentoijille <3
-ap-Aloituksesi antaa ihan toisenlaisen kuvan tilanteesta, jossa tässä kerrot. Jäin ihmettelemään, miksi kaipaat vielä syntymättömän lapsesi elämään tuollaista ihmistä, joka haukkuu epäasiallisin sanakääntein itseäsi ja tulevan lapsen isää, ja joka kaiken lisäksi on jättänyt omat lapsensa? Ja jonka olet tavannut yhden kerran. Kaipaat niin paljon että itket (kuten aloituksessasi kerrot)? Anteeksi vain, mutta en vaan tajua.
Ei, en todellakaan kaipaa "mummoa". Olen itkenyt, kyllä, mutten siksi että "mummoa" kaipaisin. Olisko hormooneilla osasyy asiaan ja sd että oon kaikesta huolimatta iloinen tulevasta vauvasta. Tilanne ja suhtautuminen loukkaa. Viestit joissa "mummo" toivoo ettei koskaan näe minua eikä vauvaa, kyllä se itkettää. Miten joku voi inhota oman lapsensa lasta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauheen arvosteleviakin kommentteja ihmisiltä, ap on valintansa tehnyt, eikä omasta tilanteestaan ja valinnoistaan valittanut.
Hänhän sanoi olevansa murheellinen lapsensa puolesta kun ei saa rakastavia isovanhempia isänsä suvusta, eikä pätkääkään surkutellut itseään.
Ap on nuori kyllä mutta ei varmasti epäkypsin äiti maailmassa, hänellä on ollut vasta muutama kuukausi aikaa sopeutua tilanteeseen johon hän ei olisi halunnut, mutta kuulostaa jo nyt äidiltä.Miehesi vanhemmat joko sopeutuvat isovanhemmuuteen tai eivät sopeudu, oman mielenrauhasi ja lapsen hyvinvoinnin kannalta olisi ehkä hyvä olla tapaamatta heitä ja olla puhumatta heidän kanssaan ennen kuin ovat sujut asian kanssa.
Jos he eivät sopeudu älä murehdi sitä, lapsi ei heitä tarvitse.Sinua varmasti tulee seuraavan 10 vuoden aikana harmittamaan todella monta kertaa kun muut ystävät voivat reissata ja lähteä opiskelemaan vastuita vailla, bilettää ja käydä festareilla jne. ÄLÄ murehdi hukkaan mennyttä elämääsi. Sinulla on vapaus tehdä kaikkia kivoja asioita siinä vaiheessa kun nuo muut pyörittävät heidän pikkulapsiarkea.
Reality check: kun lapsi on aikuinen, on ap 36v. Ei sitä myöhäisteini-iän elämää voi enää silloin viettää ja "ottaa nuoruutta takaisin", kyllä se on iäksi mennyttä. Lisäksi, ei ne muut välttämättä pyöritä pikkulapsiarkea ikinä. Ei lasten teko ole pakollinen velvollisuus, josta saa päättää enintään ajankohdan.
Ap tekee lapsen, hänen nuoruutensa kuluu sitä hoitaessa, eikä siitä välttämättä seuraa ikinä kuvailemaasi "ähäkutti" tilannetta. Sen kun ymmärtää, säästää itsensä monelta pettymykseltä.
Teiniäitiydellä on taipumus periytyä, eli 36-vuotiaana ap:lla voi olla jo lapsenlapsia tulossa. Ja teiniäippä tarvitsee perheensä tukea. Ap pääsee bilettämään vasta kun lapsenlapsetkin on hoidettu eli joskus 45-50-vuotiaana.
Vierailija kirjoitti:
Hei Ap, sinä selviät mainiosti, vaikka isovanhemmat eivät olisikaan kiinnostuneita tulevasta lapsesta. He käyvät kenties läpi omia poikaansa kohdistuvia odotuksia ja pettymyksiä. Se vaatii aikaa. Mutta elämästä ei koskaan tiedä. Muutaman vuoden päästä voi olla, että sinulla on elämä sellaisella mallilla, että voit vain muistella tätä tapahtumaa. Älä luovu toiveikkuudestasi, sillä se on tärkeää ja vie eteenpäin ja tuo voimaa. Usko itseesi ja keskity tähän hetkeen mutta suunnittele samalla asioita pitkällä ajalla. Tunnen pari nuorena vahinkolapsen saanutta naista. Toinen on nyt johtavalla paikalla ja toinen tekee taidetta.
Todellakin suuri kiitos!!
Onneksi omat vanhempani ovat hienoja ja ihania, jotka eivät syyttele sen enempää tulevaa isää kuin minuakaan.
Meillä on huone minulle ja tulevalle lapsellekin. Saan olla kotona niin kauan kuin haluan.
Menen heti kun vain pystyn muutamaksi tunniksi töihin. Työpaikka on suullisesti sovittu ja baikka se on fyysisesti raskasta niin ei se haittaa
-ap-
Siis tuo äiti on itse aikoinaan jättänyt perheensä? Ja nyt katsoo oikeudekseen puuttua täysi-ikäisen poikansa elämään noin törkeällä tavalla? Jospa kyseessä onkin tämän äidit omat vaikeat tunteet (syyllisyys, pelot ym) jotka nyt purkautuvat noin ikävällä tavalla.