Lue keskustelun säännöt.
Aloitin psykoterapian ja se on näköjään ihan turhaa
28.03.2017 |
Mielestäni samanlaista lässytystä kuin sairaanhoitajan kanssa. Ihan kivaa on jutella joo, mutta kun kotiin menee takaisin niin kaikki taas vituttaa ja ahdistaa, että se siitä juttelun tuomasta hyvästä olosta.
Rahaa kyllä palaa tälläseen humpuukiin. Olen käynyt vasta muutamia kertoja, että pitäisikö vaan jatkaa vielä?
Voiko terapiaa lopettaa kesken kaiken? Vuoden saisin käydä ja sitten katotaan jatkoa, mutta entä jos ei innosta käydä vuotta... :(
Kommentit (117)
Taitaa koko olon paraneminen johtua siitä, että terapia loppuu. Eli ikävien asioiden vatvominen pahentaa oloa, sitten loppuu terapia ja vatvominen, ja olo paranee.
Oikeasti harva noista pystyy ketään auttamaan. Etenkään sellaisia ihmisiä, jotka ovat itsekin lukeneet ja pystyvät itsekin analysoimaan asioita. Sitten joku työttömyys tms ei terapialla parane, vaan työpaikalla. On myös arveluttavaa kehottaa ihmistä hyväksymään työttömyys tai muu sellainen asia johon voi itse vaikuttaa, kun pitäisi oikeasti tukea niin että ihminen jaksaa etsiä töitä/kouluttautua uudelleen.
Joskus ihan nuorena erehdyin käymään psykologilla pari kertaa. Hänestä minun ei olisi pitänyt pärjätä niin hyvin niistä lähtökohdista, arveli romahduksen olevan edessä.
Siitä on nyt 30 vuotta, sitä romahdusta yhä odotellessa olen elänyt aika hyvän aikuisuuden. Jos olisin uskonut psykologia, olisin käpertynyt suremaan jotakin lapsuutta sen sijaan että olen rakentanut aikuisuutta. Ei olisi ammattia, perhettä, työtä, harrastuksia (ei olisi varaa).
Että varovainen kannattaa olla, noista voi olla enemmän vahinkoa kun hyötyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko muilla kokemuksia siitä, että terapeutti on väärässä? Minusta ainakin se on tosi hankala tilanne. En oikein tiedä miten siitä pääsisi eteenpäin. Jos sanon terapeutille suoraan, että hän on väärässä, niin yleensä sitä ei uskota, ja usein jopa loukkaannutaan. Terapeutille ja muille mielenterveys alalla oleville tuntuu olevan hirveän tärkeää se, että he ovat "hyviä ihmistuntijoita". Jos potilas sanoo, että he ovat väärässä, niin sitä ei uskota millään, koska halutaan pitää kiinni siitä "ihmistuntijuudesta" ja käsityksestä omasta huikeasta ammattitaidosta. Jos myöntäisi, että on ollut väärässä, se olisi uhka ammatillisella itsetunnolle. Lisäksi potilas on usein terapeutin silmissä siinä roolissa, että potilaan sanomisilla ei ole paljon painoarvoa. Jos potilas sanoo, että terapeutti on väärässä, niin hyvin usein tulkitaan niin, että potilas vain "oireilee", tai "ei tunne itseään". Tulee helposti sellainen asetelma, että potilas on aina väärässä ja terapeutti aina oikeassa. Terapeutti pitää siis kynsin hampain kiinni omasta " auktoriteetistään" ja jyrää potilaan mielipiteen. Tällaisia kokemuksia ainakin itsellä.
Terapeutti vähätteli perheväkivaltaa, jonka kohteeksi olin lapsena joutunut. Jälkikäteen selitteli sitä sillä, ettei halunnut käyttää sanaa väkivalta, koska se saattaisi herättää minussa ahdistusta. Tuntui hyvin erikoiselta, ettei edes terapiassa asioista voitu puhua suoraan oikeilla nimillä. Väkivaltakokemusten vähättely loukkasi. En käynyt tuolla terapeutilla kovin pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni samanlaista lässytystä kuin sairaanhoitajan kanssa. Ihan kivaa on jutella joo, mutta kun kotiin menee takaisin niin kaikki taas vituttaa ja ahdistaa, että se siitä juttelun tuomasta hyvästä olosta.
Rahaa kyllä palaa tälläseen humpuukiin. Olen käynyt vasta muutamia kertoja, että pitäisikö vaan jatkaa vielä?
Voiko terapiaa lopettaa kesken kaiken? Vuoden saisin käydä ja sitten katotaan jatkoa, mutta entä jos ei innosta käydä vuotta... :(
Oletkohan ymmärtänyt psykoterapian ja sen tavoitteet jotenkin väärin...? "Juttelun" ei ole tarkoitus olla mikään nirvanaan saattava hyvän olon tuoja, vaan antaa sinulle itsellesi oivalluksia itsestäsi ja ongelmistasi. On ihan normaalia kokea ahdistusta ym. terapiakäyntien jälkeen, jopa koko prosessin ajan. Tämä voi viedä vuosia! Kaikki eivät ole niin oivaltamiskykyisiä, että hyötyvät keskustelevasta psykoterapiasta (terapia voi olla muodoltaan myös toiminnallista). Terapian voi lopettaa kesken, mutta kannattaa etsiä tilalle joko itselleen sopivampi psykoterapeutti tai jopa toisenlainen psykoterapiamuoto!
Näkemyksesi on huvittava ja kertoo, että et ole kohdannut todellisia vaikeuksia elämässäsi. Joskus voi nimittäin olla niinkin päin, että on liian oivaltamiskykyinen, sillä usein vain riittävän tyhmä voi hyötyä psykoterapiasta. Siis sellaiset ihmiset, jotka eivät itse kykene analysoimaan omaa problematiikkaansa kovin syvällisesti, vaan tarvitaan ulkopuolinen ohjailemaan ajatuksia ja näyttämään kuinka asiat ovat, ja hupsheijaa sitten kaikki alkaakin hiljalleen ratketa ja asettua paikoilleen. Oma terapiani epäonnistui muinoin juuri siitä syystä, että korkean älykkyysosamääräni vuoksi en muuta tehnytkään kuin käynyt pakonomaisesti läpi kaikkia mahdollisia jäljellä olevia skenaarioita ja näkökulmia, mikä johti hyvin nopeasti ensin raivokkaaseen paniikkiin ja sen jälkeen musertavaan toivottomuuteen ja kyynistymiseen, koska ymmärsin että tilanteeni on realistisestikin ottaen niin mahdoton, että en voi tehdä yhtään mitään muuttaakseni paskaa elämääni, vaan kärsimys tulee jatkumaan juuri tällaisena todennäköisesti niin kauan kuin elän, ja näin on ollut. Äläkä jaksa jauhaa asenteesta, mindfulnessista tai siitä että en tiedä mitä psykoterapia on. Et tiedä mitään elämänhistoriastani, kokemistani traumoista tai niiden aiheuttamista rajoituksista. T: Itsemurhaa edelleen päivittäin pohtiva ja joskus sen varmasti vielä toteuttava toivoton tapaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni samanlaista lässytystä kuin sairaanhoitajan kanssa. Ihan kivaa on jutella joo, mutta kun kotiin menee takaisin niin kaikki taas vituttaa ja ahdistaa, että se siitä juttelun tuomasta hyvästä olosta.
Rahaa kyllä palaa tälläseen humpuukiin. Olen käynyt vasta muutamia kertoja, että pitäisikö vaan jatkaa vielä?
Voiko terapiaa lopettaa kesken kaiken? Vuoden saisin käydä ja sitten katotaan jatkoa, mutta entä jos ei innosta käydä vuotta... :(
Oletkohan ymmärtänyt psykoterapian ja sen tavoitteet jotenkin väärin...? "Juttelun" ei ole tarkoitus olla mikään nirvanaan saattava hyvän olon tuoja, vaan antaa sinulle itsellesi oivalluksia itsestäsi ja ongelmistasi. On ihan normaalia kokea ahdistusta ym. terapiakäyntien jälkeen, jopa koko prosessin ajan. Tämä voi viedä vuosia! Kaikki eivät ole niin oivaltamiskykyisiä, että hyötyvät keskustelevasta psykoterapiasta (terapia voi olla muodoltaan myös toiminnallista). Terapian voi lopettaa kesken, mutta kannattaa etsiä tilalle joko itselleen sopivampi psykoterapeutti tai jopa toisenlainen psykoterapiamuoto!
Näkemyksesi on huvittava ja kertoo, että et ole kohdannut todellisia vaikeuksia elämässäsi. Joskus voi nimittäin olla niinkin päin, että on liian oivaltamiskykyinen, sillä usein vain riittävän tyhmä voi hyötyä psykoterapiasta. Siis sellaiset ihmiset, jotka eivät itse kykene analysoimaan omaa problematiikkaansa kovin syvällisesti, vaan tarvitaan ulkopuolinen ohjailemaan ajatuksia ja näyttämään kuinka asiat ovat, ja hupsheijaa sitten kaikki alkaakin hiljalleen ratketa ja asettua paikoilleen. Oma terapiani epäonnistui muinoin juuri siitä syystä, että korkean älykkyysosamääräni vuoksi en muuta tehnytkään kuin käynyt pakonomaisesti läpi kaikkia mahdollisia jäljellä olevia skenaarioita ja näkökulmia, mikä johti hyvin nopeasti ensin raivokkaaseen paniikkiin ja sen jälkeen musertavaan toivottomuuteen ja kyynistymiseen, koska ymmärsin että tilanteeni on realistisestikin ottaen niin mahdoton, että en voi tehdä yhtään mitään muuttaakseni paskaa elämääni, vaan kärsimys tulee jatkumaan juuri tällaisena todennäköisesti niin kauan kuin elän, ja näin on ollut. Äläkä jaksa jauhaa asenteesta, mindfulnessista tai siitä että en tiedä mitä psykoterapia on. Et tiedä mitään elämänhistoriastani, kokemistani traumoista tai niiden aiheuttamista rajoituksista. T: Itsemurhaa edelleen päivittäin pohtiva ja joskus sen varmasti vielä toteuttava toivoton tapaus.
Tämä. Valitettavasti asia on näin. Oikeasti on vain tyytymistä ja loppu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni samanlaista lässytystä kuin sairaanhoitajan kanssa. Ihan kivaa on jutella joo, mutta kun kotiin menee takaisin niin kaikki taas vituttaa ja ahdistaa, että se siitä juttelun tuomasta hyvästä olosta.
Rahaa kyllä palaa tälläseen humpuukiin. Olen käynyt vasta muutamia kertoja, että pitäisikö vaan jatkaa vielä?
Voiko terapiaa lopettaa kesken kaiken? Vuoden saisin käydä ja sitten katotaan jatkoa, mutta entä jos ei innosta käydä vuotta... :(
Oletkohan ymmärtänyt psykoterapian ja sen tavoitteet jotenkin väärin...? "Juttelun" ei ole tarkoitus olla mikään nirvanaan saattava hyvän olon tuoja, vaan antaa sinulle itsellesi oivalluksia itsestäsi ja ongelmistasi. On ihan normaalia kokea ahdistusta ym. terapiakäyntien jälkeen, jopa koko prosessin ajan. Tämä voi viedä vuosia! Kaikki eivät ole niin oivaltamiskykyisiä, että hyötyvät keskustelevasta psykoterapiasta (terapia voi olla muodoltaan myös toiminnallista). Terapian voi lopettaa kesken, mutta kannattaa etsiä tilalle joko itselleen sopivampi psykoterapeutti tai jopa toisenlainen psykoterapiamuoto!
Näkemyksesi on huvittava ja kertoo, että et ole kohdannut todellisia vaikeuksia elämässäsi. Joskus voi nimittäin olla niinkin päin, että on liian oivaltamiskykyinen, sillä usein vain riittävän tyhmä voi hyötyä psykoterapiasta. Siis sellaiset ihmiset, jotka eivät itse kykene analysoimaan omaa problematiikkaansa kovin syvällisesti, vaan tarvitaan ulkopuolinen ohjailemaan ajatuksia ja näyttämään kuinka asiat ovat, ja hupsheijaa sitten kaikki alkaakin hiljalleen ratketa ja asettua paikoilleen. Oma terapiani epäonnistui muinoin juuri siitä syystä, että korkean älykkyysosamääräni vuoksi en muuta tehnytkään kuin käynyt pakonomaisesti läpi kaikkia mahdollisia jäljellä olevia skenaarioita ja näkökulmia, mikä johti hyvin nopeasti ensin raivokkaaseen paniikkiin ja sen jälkeen musertavaan toivottomuuteen ja kyynistymiseen, koska ymmärsin että tilanteeni on realistisestikin ottaen niin mahdoton, että en voi tehdä yhtään mitään muuttaakseni paskaa elämääni, vaan kärsimys tulee jatkumaan juuri tällaisena todennäköisesti niin kauan kuin elän, ja näin on ollut. Äläkä jaksa jauhaa asenteesta, mindfulnessista tai siitä että en tiedä mitä psykoterapia on. Et tiedä mitään elämänhistoriastani, kokemistani traumoista tai niiden aiheuttamista rajoituksista. T: Itsemurhaa edelleen päivittäin pohtiva ja joskus sen varmasti vielä toteuttava toivoton tapaus.
Tämä. Valitettavasti asia on näin. Oikeasti on vain tyytymistä ja loppu.
Jeps. Kovasti puhutaan siitä, että esimerkiksi ihmisuhteet paranevat, kun omat rajat selkiytyvät. Eivätkä parane. Ihan yksiksesi saat olla, kun rupeat pitämään enemmän omia puoliasi. Vanhat ihmissuhteet jäävät eikä tilalle tule mitään parempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni samanlaista lässytystä kuin sairaanhoitajan kanssa. Ihan kivaa on jutella joo, mutta kun kotiin menee takaisin niin kaikki taas vituttaa ja ahdistaa, että se siitä juttelun tuomasta hyvästä olosta.
Rahaa kyllä palaa tälläseen humpuukiin. Olen käynyt vasta muutamia kertoja, että pitäisikö vaan jatkaa vielä?
Voiko terapiaa lopettaa kesken kaiken? Vuoden saisin käydä ja sitten katotaan jatkoa, mutta entä jos ei innosta käydä vuotta... :(
Oletkohan ymmärtänyt psykoterapian ja sen tavoitteet jotenkin väärin...? "Juttelun" ei ole tarkoitus olla mikään nirvanaan saattava hyvän olon tuoja, vaan antaa sinulle itsellesi oivalluksia itsestäsi ja ongelmistasi. On ihan normaalia kokea ahdistusta ym. terapiakäyntien jälkeen, jopa koko prosessin ajan. Tämä voi viedä vuosia! Kaikki eivät ole niin oivaltamiskykyisiä, että hyötyvät keskustelevasta psykoterapiasta (terapia voi olla muodoltaan myös toiminnallista). Terapian voi lopettaa kesken, mutta kannattaa etsiä tilalle joko itselleen sopivampi psykoterapeutti tai jopa toisenlainen psykoterapiamuoto!
Näkemyksesi on huvittava ja kertoo, että et ole kohdannut todellisia vaikeuksia elämässäsi. Joskus voi nimittäin olla niinkin päin, että on liian oivaltamiskykyinen, sillä usein vain riittävän tyhmä voi hyötyä psykoterapiasta. Siis sellaiset ihmiset, jotka eivät itse kykene analysoimaan omaa problematiikkaansa kovin syvällisesti, vaan tarvitaan ulkopuolinen ohjailemaan ajatuksia ja näyttämään kuinka asiat ovat, ja hupsheijaa sitten kaikki alkaakin hiljalleen ratketa ja asettua paikoilleen. Oma terapiani epäonnistui muinoin juuri siitä syystä, että korkean älykkyysosamääräni vuoksi en muuta tehnytkään kuin käynyt pakonomaisesti läpi kaikkia mahdollisia jäljellä olevia skenaarioita ja näkökulmia, mikä johti hyvin nopeasti ensin raivokkaaseen paniikkiin ja sen jälkeen musertavaan toivottomuuteen ja kyynistymiseen, koska ymmärsin että tilanteeni on realistisestikin ottaen niin mahdoton, että en voi tehdä yhtään mitään muuttaakseni paskaa elämääni, vaan kärsimys tulee jatkumaan juuri tällaisena todennäköisesti niin kauan kuin elän, ja näin on ollut. Äläkä jaksa jauhaa asenteesta, mindfulnessista tai siitä että en tiedä mitä psykoterapia on. Et tiedä mitään elämänhistoriastani, kokemistani traumoista tai niiden aiheuttamista rajoituksista. T: Itsemurhaa edelleen päivittäin pohtiva ja joskus sen varmasti vielä toteuttava toivoton tapaus.
Tämä. Valitettavasti asia on näin. Oikeasti on vain tyytymistä ja loppu.
Jeps. Kovasti puhutaan siitä, että esimerkiksi ihmisuhteet paranevat, kun omat rajat selkiytyvät. Eivätkä parane. Ihan yksiksesi saat olla, kun rupeat pitämään enemmän omia puoliasi. Vanhat ihmissuhteet jäävät eikä tilalle tule mitään parempaa.
Totta.
Minun psykoterapeutti taas kehui minua joka kerta kun nähtiin. Sanoi, että valaisen huoneen ja kerran oli 2viikon tauko, niin sanoi, että hänellä oli jo ikävä. Sitten alkoi sanoa, että terapiassa käy niin, että todennäköisesti hänestä tulee minun elämän tärkein ihminen. Seuraavalla kerralla sanoi, että olenko valmistautunut siihen, että terapian aikana minun 10v suhteeni saattaa katketa. Itkin koko matkan ja ilmoitin, että lopetan terapian. Terapeutti tarjosi vielä ilmaista käyntiä, en mennyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokemukseni mukaan terapia on hyvinkin kysyttyä, moni sitä haluaa ja tarvitsee ja yrittää saada. Minulla on nyt alla tosi turhauttava prosessi sopivan terapeutin löytämiseksi.
Olen ollut vaikeasti masentunut ja pakko-oireinen koko aikuisikäni. Kun viimein lähdin viemään terapia-asiaa eteenpäin, psykiatrin luo lausuntoa hakemaan ja sitten etsimään omin päin selvitystyönä terapeutteja, kului aikaa kuukausikaupalla. Tämä ajoittui kevääseen ja kesään, mikään ei edennyt, ei vapaita paikkoja.
Yksi terapeutti otti minut vastaan arviointikäynnille ja koska muitakaan ehdokkaita ei ollut kaikesta etsimisestä ja yhteydenotoista huolimatta, oli helppo "valita" hänet. Alku vaikutti ihan hyvältä, mutta henkilökemiat eivät toimineet ja tapaamiset olivat hyödyttömiä. Kävin terapiassa 8 kuukautta, ennen kuin sain lopetettua.
Uuden terapeutin etsimiseen ja löytämiseen kului toiset 8 kuukautta, jälleen kymmeniä yhteydenottoja ja tuloksena yksi, jolla oli tarjota vapaa paikka. Siihen tartuin ja toivottavasti se osoittautuu toimivaksi. Tässä terapian metsästyksessä hupenee rahat, Kelan korvaukset, usko ja jaksaminen.
Vierailija kirjoitti:
Sain myös palautetta siitä, jos olin paikalla varttia ennen aikaani ("jatkossa sitten tule vähän myöhemmin, ettei minun tarvitse keskeyttää edellisen asiakkaan kanssa keskustelua"), joka oli mielestäni vähän outoa.
Ohis, mutta jos sulla on varattuna aika esim. hierojalle tai fyssarille ja menet hakkaamaan ovea varttia ennen sovittua aikaa, niin kyllä siinä edellisen asiakkaan hoito keskeytyy kun se hieroja ja fyssari tulee avaamaan sulle ovea ja kertomaan, että olet etuajassa. Mikä tässä on mielestäsi vähän outoa?
🇺🇦🇮🇱
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain myös palautetta siitä, jos olin paikalla varttia ennen aikaani ("jatkossa sitten tule vähän myöhemmin, ettei minun tarvitse keskeyttää edellisen asiakkaan kanssa keskustelua"), joka oli mielestäni vähän outoa.
Ohis, mutta jos sulla on varattuna aika esim. hierojalle tai fyssarille ja menet hakkaamaan ovea varttia ennen sovittua aikaa, niin kyllä siinä edellisen asiakkaan hoito keskeytyy kun se hieroja ja fyssari tulee avaamaan sulle ovea ja kertomaan, että olet etuajassa. Mikä tässä on mielestäsi vähän outoa?
No kun tällä psykoterapeutilla ON odotustila.
Vierailija kirjoitti:
Minun psykoterapeutti taas kehui minua joka kerta kun nähtiin. Sanoi, että valaisen huoneen ja kerran oli 2viikon tauko, niin sanoi, että hänellä oli jo ikävä. Sitten alkoi sanoa, että terapiassa käy niin, että todennäköisesti hänestä tulee minun elämän tärkein ihminen. Seuraavalla kerralla sanoi, että olenko valmistautunut siihen, että terapian aikana minun 10v suhteeni saattaa katketa. Itkin koko matkan ja ilmoitin, että lopetan terapian. Terapeutti tarjosi vielä ilmaista käyntiä, en mennyt.
Hyi kuinka pelottava, ahdistava terapeutti. Noissa on monia sekopäitä ja alko-ongelmaisia joukossa, esim. oma ex-terapeuttini, jolla oli selkeästi vähintäänkin runsasta alkoholin liikakulutusta. Jopa viralliselta vastaanotoltaan löysin sattumalta keittiöstä valtavan määrän viini-, olut-, siideri- ja viinapulloja, täysiä ja tyhjiä siellä sun täällä. Kori olutpulloja lattialla tyhjinä palautusta odottamassa jne. Vanhempi nainen oli. Kummastutti kovasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni samanlaista lässytystä kuin sairaanhoitajan kanssa. Ihan kivaa on jutella joo, mutta kun kotiin menee takaisin niin kaikki taas vituttaa ja ahdistaa, että se siitä juttelun tuomasta hyvästä olosta.
Rahaa kyllä palaa tälläseen humpuukiin. Olen käynyt vasta muutamia kertoja, että pitäisikö vaan jatkaa vielä?
Voiko terapiaa lopettaa kesken kaiken? Vuoden saisin käydä ja sitten katotaan jatkoa, mutta entä jos ei innosta käydä vuotta... :(
Harmi. Minä taas olen ikionnellinen että pääsin terapiaan ja sain vielä kelakirvauksenkin. Se on muuttanut elämääni todella paljon. Eihän eka kerroilla vielä mitään ihmeitä tapahdu. Terapeutin pitää olla itselle sopiva, ja siitä sitten pikkuhiljaa lähtee liikkeelle ja syvenee. Olet aika helposti luovuttamassa... Terapiaan kuuluu myös se, että kestää sen pintaan nostamia ikäviä ja kipeitä tunteita. Jos haluu vaan helppoo ja kivaa, ainut keno on turruttaa itsensä jollain napeilla. Tai alkoholilla. Tai mitä muita riippuvuuksia on. Jos haluu oikeesti paremman elämän, pitää nähdä vaivaa
Vierailija kirjoitti:
Kaffepulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain myös palautetta siitä, jos olin paikalla varttia ennen aikaani ("jatkossa sitten tule vähän myöhemmin, ettei minun tarvitse keskeyttää edellisen asiakkaan kanssa keskustelua"), joka oli mielestäni vähän outoa.
Ohis, mutta jos sulla on varattuna aika esim. hierojalle tai fyssarille ja menet hakkaamaan ovea varttia ennen sovittua aikaa, niin kyllä siinä edellisen asiakkaan hoito keskeytyy kun se hieroja ja fyssari tulee avaamaan sulle ovea ja kertomaan, että olet etuajassa. Mikä tässä on mielestäsi vähän outoa?
No kun tällä psykoterapeutilla ON odotustila.
Soititko ovikelloa, koputitko oveen tms. päästäksesi odotustilaan? Vai mihin perustui tuo terapeutin väite, että hän oli joutunut keskeyttämään keskustelun edellisen asiakkaan kanssa? Kuuluiko puhe vastaanottotilasta odotustilaan?
🇺🇦🇮🇱
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun psykoterapeutti taas kehui minua joka kerta kun nähtiin. Sanoi, että valaisen huoneen ja kerran oli 2viikon tauko, niin sanoi, että hänellä oli jo ikävä. Sitten alkoi sanoa, että terapiassa käy niin, että todennäköisesti hänestä tulee minun elämän tärkein ihminen. Seuraavalla kerralla sanoi, että olenko valmistautunut siihen, että terapian aikana minun 10v suhteeni saattaa katketa. Itkin koko matkan ja ilmoitin, että lopetan terapian. Terapeutti tarjosi vielä ilmaista käyntiä, en mennyt.
No nyt oli kyllä todella creepy terapeutti!
Oliko hän mies ja sinä nainen? Oliko tuossa terapeutilla ajatuksena, että sinä alat johonkin ihme palvontasuhteeseen häntä kohtaan, tai seurustelemaan?
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Terapia on siitä huono että se houkuttelee vierittämään vastuuta omasta elämästä jonkun muun harteille. Minusta kannattaa pohdiskella asioita itse ja jutella asioista ei-ammattilaisten kanssa. Se on minulla auttanut. Jätin itse aikoinaan terapian kesken puolen vuoden jälkeen ja se oli jälkeenpäin mietittynä todella hyvä päätös.
Tämä on kyllä potaskaa. Hyvän terapian keskeinen tarkoitus on auttaa asiakasta ottamaan vastuu elämästään. Toki hyvän ystävän tai saman kokeneen tuki ja vertaistukikin voi olla arvokas apu. Mut kyllä on ollut huono terapeutti sulla tai olet käsittänyt koko jutun väärin. Vastuun ottaminen ei vaan aina etene suoraviivaisesti, vaan ensin asiakas voi tarvita paljon tukea ja myötätuntoa ja kipeiden asioiden läpikäymistä, ennen kuin hän on kykenevä ottamaan vastuuta itsestään.
Juuri niin, kaikki eivät ole niin oivaltamiskykyisiä että sietävät terapeutin ahdistavaa käytöstä jopa vuosien ajan. Pahimmillaan joutuvat sairaslomalle tai sairaalaan tai eivät toivu enään ikinä.
Ja KELA maksaa palkan, jos potilas ei kestänyt terapiaa, on se potilaan oma syy. Toivottavasti kukaan ei enään suostu huonosti kohdeltavaksi terapiassa vaan lähtee kävelemään ja TEKEE valituksen, jos kokee huonoa kohtelua. Nämä tykittäjät ja ahdistuksen sekä pahanolon levittäjät pitää saada vastuuseen "terapioistaan"
Nimimerkillä, en ole itsekkään valitusta tehnyt.
Itsekin olisin halunnut uskonnottoman terapeutin. Hengelliset ajatukset tulevat terapiassa välillä liian selvästi esiin enkä saa tukea omalle ajattelulleni.