Aloitin psykoterapian ja se on näköjään ihan turhaa

Olisi hyvä tietää onko joku muukin käynyt samalla terapeutilla kuin minä.

Ei mitään hyötyä.

Se ei pysty puhumaan vaikeista asioista eikä ota asioita esiin.

Hauskaa kyllä on kun se saa puhua jostain ihan muusta.

Mistä saa apua terapeutin etsintään?

Psykoterapiassa paljon painaa kuinka hyvä terapeutti on ja miten kemiat kolahtaa. Mulla kokemusta yhdestä, oli aivan ihmeellinen mies. Vieläkin mietin häntä lämmöllä.

Vierailija kirjoitti:

Mistä saa apua terapeutin etsintään?

Ei suoraan sanottuna mistään. Jos haet Kela-terapiaa, voit kysyä jotain vinkkejä lausunnon tekevältä lääkäriltä. Jota ei arvatenkaan kiinnosta asia pätkääkään. Itse olen saanut psykiatrilta aivan pölhökustaavinkkejä eli siis henkilöllä ei ole mitään käryä kaupungin terapeuttitilanteesta jne. Kun toin esille taloudellisia huolia, hän kuittasi asian sillä, että monessa maassa ei ole mitään tukia ym. Olipas fiksu vastaus, ehkä esim. toimeentulotukeen viittaaminen olisi hyödyttänyt enemmän. 

Prosessi on osittain tahallisesti tehty vaikeahkoksi, jotta se karsii huonoimmassa kunnossa olevia henkilöitä. Terapiaan ei saa olla liian sairas. 

Minduu.fi on yksi vaihtoehto, mutta sieltä ei löydy ainakaan tältä alueelta juuri mitään. Sitten Kelan sivuilla voi myös hakea terapeuttia. Täällä on myös yliopistollisen sairaalan sivuilla psykoterapeuttirekisteri. Sitten vain sähköpostia, googlettamista, sähköpostia, sähköpostia, googlettamista...

Kovin ovat ihmiset päästään sekaisin ja ahdistuneita nyt, ruuhkaa on hirveästi. Voi toki olla paikkakuntakohtaistakin. 

Kolmas terapiakerta on se josta tietää toimiiko kemiat vai ei. KELA tämän tietää ja siksi kehoitetaankin aina kokeilemaan ensin.

Minulla on tosi hankala persoona että terapia ei vain sovi. Silloin kun minä todella tarvitsin apua niin se terapia oli liian "laimeaa" enkä pystynyt sitoutumaan siihen. Oli vain niin uuvahtanut ja voimat lopussa ja tarvitsin ennemminkin jotakuta kävelemään siinä vieressä ja auttamaan ihan käytännön jutuissa. Ja sitten kun aloin olla siinä kunnossa että olin motivoitunut nostamaan itseni ylös niin terapeutille ei enää ollut tarvetta vaan pystyin jo itse auttamaan itseäni. Harmittaa että käytin niin paljon aikaa terapiakokeiluihin. 

Terapia on siitä huono että se houkuttelee vierittämään vastuuta omasta elämästä jonkun muun harteille. Minusta kannattaa pohdiskella asioita itse ja jutella asioista ei-ammattilaisten kanssa. Se on minulla auttanut. Jätin itse aikoinaan terapian kesken puolen vuoden jälkeen ja se oli jälkeenpäin mietittynä todella hyvä päätös.

Onko muilla kokemuksia siitä, että terapeutti on väärässä? Minusta ainakin se on tosi hankala tilanne. En oikein tiedä miten siitä pääsisi eteenpäin. Jos sanon terapeutille suoraan, että hän on väärässä, niin yleensä sitä ei uskota, ja usein jopa loukkaannutaan. Terapeutille ja muille mielenterveys alalla oleville tuntuu olevan hirveän tärkeää se, että he ovat "hyviä ihmistuntijoita". Jos potilas sanoo, että he ovat väärässä, niin sitä ei uskota millään, koska halutaan pitää kiinni siitä "ihmistuntijuudesta" ja käsityksestä omasta huikeasta ammattitaidosta. Jos myöntäisi, että on ollut väärässä, se olisi uhka ammatillisella itsetunnolle. Lisäksi potilas on usein terapeutin silmissä siinä roolissa, että potilaan sanomisilla ei ole paljon painoarvoa. Jos potilas sanoo, että terapeutti on väärässä, niin hyvin usein tulkitaan niin, että potilas vain "oireilee", tai "ei tunne itseään". Tulee helposti sellainen asetelma, että potilas on aina väärässä ja terapeutti aina oikeassa. Terapeutti pitää siis kynsin hampain kiinni omasta " auktoriteetistään" ja jyrää potilaan mielipiteen. Tällaisia kokemuksia ainakin itsellä.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu mitä se maksaa.

Jos ihan yksin maksaisi psykoterapian ja se on jotain 60€ per 1 kerta niin se on kyllä jo tuskallisen kallista.

Se on 95 euroa/45 minuuttia jos ei ole korvauksia.

Vierailija kirjoitti:

Kognitiivinen on ihan paskaa suurelle osalle, ei tietenkään kaikille, mutta itse kävin siellä vuosia pääsemättä ongelmien syntysijoille ja saamatta niitä korjatuksi.

Kognitiivinen on niin paskaa.

Kognitiivinen kuvittelee, että ongelmien syntyvika on potilaassa ja syyllistää tätä. "Kiva" juttu esim. narsistisen vanhemman lapselle. Mitenköhän enää korjaat vikoja, joita ei ikinä olisi syntynytkään, jos tietäisit miten pidetään puoliaan terveesti jne. Silti kyseinen terapia lähtee siitä, että sinä olet kiero ja ahne perkele, josta tulee onnellinen kun opetetaan muiden laatimille tavoille.

Mulla oli kauheat vanhemmat ja opin terapiassa päästämään irti vihasta kun olin aikani ollut raivoissani. Olen nyt tasapainoinen aikuinen, en lapsuudessa märehtivä katkera ihminen.

Suuntaus oli kognitiivinen, joten voin varmuudella sanoa, että suuntauksessa ei takuulla tehdä mitään, mitä sinä väität. Toki persoonallisuushäiriöiselle tai muuten ei-parannettavissa olevalle se(kään) suuntaus tuskin sopii. 

Kyllä persoonallisuushäiriöitäkin voi parantaa, ehkä vaan vaatii enemmän töitä. Ne saattaa parantua myös itsekseen, kun ikää ja kypsyyttä tulee lisää. Ihan liian monesti ihmisiä jotenkin leimataan persoonallisuushäiriöisiksi, kuten minun terapeutti mulle teki arvatenkin siksi, ettei minusta tykännyt ja koki minut jotenkin "vaikeaksi". Yleensähän persoonallisuushäiriöisiksi haukutaan ihmisiä, joista ei jostain syystä tykätä. Näin siis keittiöpsykologiassa, ja ehkä myös ammattilaisten keskuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä persoonallisuushäiriöitäkin voi parantaa, ehkä vaan vaatii enemmän töitä. Ne saattaa parantua myös itsekseen, kun ikää ja kypsyyttä tulee lisää. Ihan liian monesti ihmisiä jotenkin leimataan persoonallisuushäiriöisiksi, kuten minun terapeutti mulle teki arvatenkin siksi, ettei minusta tykännyt ja koki minut jotenkin "vaikeaksi". Yleensähän persoonallisuushäiriöisiksi haukutaan ihmisiä, joista ei jostain syystä tykätä. Näin siis keittiöpsykologiassa, ja ehkä myös ammattilaisten keskuudessa.

Jep. Olen minäkin vaativa ainakin jossain määrin (yhden psykologin mielestä en tosin yhtään vaativa), ja kognitiivista hyvinkin on suositeltu. 

Sen sijaan hämmästyneenä olen minäkin huomannut vähäisellä kokemuksella tuota, että jopa näissä ammattipiireissä tunnutaan kaihtavan vähän erilaisempia ihmisiä. Esim. olen itse tarkka, niin jotenkin sitä on pidetty nimenomaan vain indikaationa siitä, että päässä on vikaa. Ja suhtauduttu asiaan nuivasti. Sitten taas, kun on kyse työasioista, niin joku voi olla sitä mieltä, että sehän on hyvä, että on tarkka. No, noissa "pääpiireissä" tuntuu siltä, että vain sellainen keskitien rento lötköilijä on normaali ihminen. 

Samalla nää on omasta mielestäni yhdenlaista horoskooppimeininkiä, koska osin nämä jutut perustuvat siihen, miten asiakas kokee itse sopivansa jonkin diagnoosin alle. Kuitenkin ihmiset tulkitsevat määritelmiä eri tavoin. Minä olen ainakin saanut itse mietiskellä, voisiko jutut sopia minuun. 

Minuun ei omasta mielestäni sopinut ollenkaan se, kun terapeutti väitti, että minulla ei ole sosiaalisten tilanteiden pelkoa, vaan olen ennemminkin estynyt. Kysyin mitä hän sillä tarkoittaa, ja käski kattoa netistä (!). Kun katsoin niin eteen tuli estynyt persoonallisuushäiriö. Luin siitä, että ihminen on kaikissa ihmissuhteissaan voimakkaasti estoinen, mikä ei minun kohdalla pidä ollenkaan paikkaansa. Lähinnä olen arka ja jännittynyt tuntemattomampi ihmisten seurassa, kun taas siis läheisten kanssa puhelias. Myöhemmin psykiatri diagnosoimaan minulle sosiaalisten tilanteiden pelon. Siinä on siis kaksi ammattilaista ollut keskenään ihan eri mieltä minusta, mikä ei ollut ainoa kerta. Jotenkin tulee monesti semmoinen olo, että kaikki pitää uskoa mitä ammattilaiset sanoo, mutta miten sitten jos ne on keskenään eri mieltä?

Mistä löytää traumaterapeutin? Kun niitä on siellä täällä.

Nykyinen on niin huono.

Haluaisin käydä ihan oikealla pätevällä traumaterapeutilla.

Ajatelkaas jos lääkärillä käydessänne ette saisi tietoa, diagnoosia, apua. Ainoastaan kannustusta selvittämään itse vaivanne ja tukea oireiden hyväksymisen opettelussa.

Näin hyvällä tolalla on psykiatria tänä päivänä.

Vierailija kirjoitti:

Ajatelkaas jos lääkärillä käydessänne ette saisi tietoa, diagnoosia, apua. Ainoastaan kannustusta selvittämään itse vaivanne ja tukea oireiden hyväksymisen opettelussa.

Näin hyvällä tolalla on psykiatria tänä päivänä.

Niinpä. Ja mitä jos menisi lääkäriin kipeän polven takia, ja lääkäri ei uskoisi vaan väittäisi että vika onkin selässä. Kohta vikaa löytyisi lääkärin mukaan lähes joka paikasta muualta paitsi sieltä polvesta. Sitten joutuisi menemään vuosikausia kestävään kalliiseen hoitoon, joka pitäisi kustantaa osittain itse. Kaikki tämä ilman mitään lääketieteellisiä tutkimuksia.

Sitä on psykiatria tänä päivänä.

Mielen toiminnasta ei valitettavasti vielä tänäkään päivänä tiedetä juuri mitään. Spekulatiivinen tiede on tämä. 

Niin. Mielen toiminta perustuu aika pitkälle aivojen toimintaan. Ihmisen aivot on yksi universumin monimutkaisimmista järjestelmistä, ellei jopa kaikista monimutkaisin. Aivojen toiminnasta ei tiedetä vielä kovin paljoa. Siitä voi vetää sen johtopäätöksen, että ihmisen mielestäkään ei tiedetä kovin paljoa. Psykiatria on siis aika paljon arvausta, siis arvaustiedettä. Toivottavasti tulevaisuudessa voidaan esimerkiksi aivokuvauksella tai muilla tieteellisellä kokeilla selvittää mikä on oikeasti potilaan ongelma. Toivottavasti myös hoidot kehittyy niin että niistä saa varman avun, eikä ole enää vuosikausien terapiarumbaa, jossa tulokset on epävarmoja.

Laillistettu psykoterapeutti voi olla pohjakoulutukseltaan vaikka sairaanhoitaja tai fysioterapeutti. Terhikki-tietokannasta pystyt hakemaan terveydenhoitoalan laillistetun henkilökunnan pätevyyttä, jossa psykoterapeutilla näkyy myös pohjakoulutus. Jos on itse enemmän älykkötyyppinen pohdiskelija, niin lienee järkevää valita yliopiston käynyt terapeutti.

Kannattaa myös olla selvillä eri terapiasuuntausten peruseroista. Psykodynaaminen/psykoanalyyttinen ja kognitiivinen ovat perusvireeltään aivan erilaisia.

Lisäksi ratkaisukeskeisiä terapeutteja viime vuosina markkinoille suoltanut Helsingin Psykoterapiainstituutti (googlaa) on todistettu aikamoiseksi höpölaitokseksi. Itseltä löytyy huono kokemus HPI:ssä koulutetun ratkaisukeskeisen terapeutin kanssa kanssa käydystä lyhytterapiasta.

Siinä nyt joitain vinkkejä alkuun.

Terapeutteja löytyy, mutta miten löytää se hyvä terapeutti?

Psykoanalyyttista suuntausta en suosittelisi kenellekään, perustuu Freudin teorioille, joilla ei ole tieteellistä pohjaa. Jonkin verran olen perehtynyt Herra Sigmundiin, enkä voi sanoa paljoakaan hyvää, teoriat on tainneet pohjautua väärinkäsityksille. Esimerkiksi Freudin potilaat kertoivat seksuaalisesta hyväksikäytöstä, ja Freud päätteli että kyse on lapsen seksuaalisesta toiveista, mihin sitten pohjautuu Freudin teoria psyyken kehityksestä. (Yäääk!)

Kognitiivisella suuntauksella on enemmän tieteellistä pohjaa.