Tömistelevä yläkerran naapuri - voiko asialle tehdä mitään?
Muutin tähän asuntoon vuodenvaihteessa ja lähes välittömästi laitoin merkille, että yläkerran asunnosta kuuluu jatkuvaa töminää. Aluksi ääni ei ollut kovin voimakas mutta nyt kuluneen kuukauden aikana on tuntunut, että asunnossa oleskelee elefantti sillä omaan asuntooni kuuluu suoranaista jytinää. Viikonloppuna melu vain paheni: monta tuntia jatkunut töminä ja kolahtelu vaikeuttivat jo nukahtamista ja ylipäätään alan olla melun takia stressaantunut.
Voi olla, ettei yläkerran asukki vain tiedosta aiheuttavansa minua häiritsevää meteliä ja tiedän sen, että kerrostalossa ei mitään täyshiljaisuutta voi vaatia ja normaalit elämisen äänet kuuluvat kyllä asiaan. Samalla tavalla voi olla, että omat askeleeni kuuluvat ihan samalla tavalla alakerran asuntoon ja tässä talossa on vain huono äänieristys. Mietin silti, voisiko tälle asialle tehdä mitään? Voinko huomauttaa yläkerran asukkaalle asiasta vai hyväksynkö vain sen, että tässä talossa asumiseen kuuluu tuo jatkuva töminä?
Kommentit (190)
Vierailija kirjoitti:
Se on myös jännä miten nämä häiriötä aiheuttavat yleensä sanovat että toisten pitäisi muuttaa pois jos elämisen ääniä ei kestä. Miksei ne häiriötekijät itse muuta pois? Hehän sitä häiriötä aiheuttavat ja joillakin jopa häätö on se viimeisin keino saada tajuamaan että heidän omassa elämistyylissä on ongelmia.
Meilläkin mölynaapuri käski meidän muuttaa muualle, jotta he saisivat mölytä asunnossaan miten haluaa. No onneksi taloyhtiössä alettiin suunnitella kallista putkiremonttia, niin mölynaapuri avasi lompakkonsa ja totesi, että asumiskulut nousevat liikaa ja myi asuntonsa pilkkahinnalla pois. Meille tuli rauha taloon, kun mölynaapuri kantoi viimeisen muuttolaatikon pihalle.
Mikään normaali eläminen ei vaadi lattioiden, seinien, patterien hakkaamista. Mikään normaali eläminen ei vaadi ovien paiskomista. Mikään normaali eläminen ei vaadi kantapääpaukutusta, eikä remontin tekemistä keskellä yötä.
Vierailija kirjoitti:
Tuo tömistelyongelma tulee vain lisääntymään, kun suomalaiset on lihoneet kuvottaviksi löllyköiksi.
Jännästi kaikki ylipainon puolella tuntemani ihmiset kävelevät huomattavasti pehmeämmin kuin normaalipainoiset tai jopa alipainoiset.
Hankkikaa instrumentt ja volaa sitä mukaan kun kantapää tömistely jatkuu.
t. Sähkökitaran soittelija
Yläkerrassa siis asuu elefantti eikä se ymmärrä että kaapit ym voi sulkea hiljakseen ja kävellä voi myös ilman että lattiat tärisee.
Huomautin hiljaisuudesta ja osaa näemmä kävellä ilman tömistelyä n. Klo 22-08 ajan mut sen jälkeen on heti aloitettava.
En ymmärrä tätä kyllä lainkaan. Ihanku olis pakko kävellä niin että ääntä tulee.
Meillä ihan samat ongelmat. Yläkerran kaikille asukkaille sanottu ystävällisesti ennen heidän muuttoa, että rakenteet niin ohuet, että kaikki kuuluu (askeleet, puhe jne.). Kohteliaisuussyistä muut ovat sopeuttaneet elämänsä talon mukaan (muutenkin elämme rauhallisesti mutta etenkin klo 22 jälkeen askelletaan hiljaisemmin, eikä puhuta kovaa). Sama hiljaisuusaika mitä muuallakin. Ainoastaan yhdet asukkaat tähän asti ovat kuunnelleet, eivätkä hakanneet jalkojaan lattiaan tai paukutelleet ovia tai rampannut rappusissa. Muut ovat huomauttamisen jälkeen tömistellyt, hyppinyt, kolistellut ja paukutellut entistä kovemmin. Heidän oikeuksia ei saa rajoittaa.
Yhdelle pariskunnalle hermostuin sen jälkeen kun kaiken tärinän, jytinän ja tömistelyn takia meillä syttyi kattolamppu tuleen. Liittimet olivat löystyneet. Tämän puutalon tarina meinasi loppua siihen. En säästellyt enää sanojani. Ja he reagoivat siihen kutsumalla useammin kavereitaan yöhön asti mölyämään ja jytistelemään, sekä pompottelemalla koiranpennulleen palloa (ja kyllä, kuuli tömistelystä ja ovien paukuttelusta, että ovat ihan itse hereillä heittelemässä). Valittivat kuitenkin itse, jos meiltä kuului päiväsaikaan ääniä. He väittivät ahdistuneensa kun eivät saaneet elää miten haluavat, muut ahdistuivat, kun öitä ei saatu vuoteen nukuttua ja töissä piti käydä. Välissä oli onneksi vuosi normaalia elämää, eli ei täyttä hiljaisuutta, mutta ei myöskään niin kovaa ja tahallista metelöimistä, että muut asukkaat kärsivät.
Mikä siinä on, miksi juuri sellaiset ihmiset tunkevat asumaan naapureiden keskelle kerrostaloon, jotka haluavat elää kuin naapureita ei olisikaan? Itse häiriköivät muita, mutta sitten valittavat, jos päiväsaikaan kuuluu muista asunnoista ääniä, eivätkä saa nukuttua. Muut joutuvat valvomaan öitä heidän takia, mutta koska heillä oikeus. Muilla ei kuitenkaan ole oikeutta elää niin vapaasti kuin he elävät.
Voin kuvitella että säännölliset elämäntapani raivostuttavat naapuriani. Nousen siis aamuisin sängystä. Naapuri haluaisi varmaan nukkua aina iltapäiväään, ennen kuin aloittaa etätyönsä.
Tämä huumeongelma on nyt tavoittanut meidänkin naapuruston. Miten kukaan pystyy elämään heidän naapurissa? Miten kukaan pystyy kävelemään yöllä 2 tuntia putkeen edes takaisin asunnossaan? Onko kenties psykoosi?
Tuntuu, että vuokralaisten oikeudet menevät omistajien oikeuksien yli. Kotirauhasta ei tietoakaan. Omistajat joutuvat laittamaan asuntonsa myyntiin, koska joku vuokraa sossulle asuntoaan. Kiroan asuntosijoittajat alimpaan h**vettiin. Tulkaa itse asumaan valitsemienne vuokralaisten keskelle.
Onko se ratkaisu, että teen saman? Vuokraan sossulle tai mamuille. Voiko sossulle laittaa erityistoiveen, että tulevat asukkaat olisivat mahdollisimman kovaäänisiä vai ovatko automaattisesti sellaisia?
Meillä asuu alakerrassa ketjupolttaja, minkä takia emme pysty käyttämään parveketta tai tuulettamaan. Olen kostoksi alkanut kävelemään sotanorsun askelin. Jos valittaa, kerron että töminä loppuu siihen päivään, kun hän lopettaa tupakoinnin parvekkeella.
Taitaa jo lakikin kieltää tupakoinnin parvekkeilla ja tietyn välimatkan päässä ulko-ovista, ellen ole käsittänyt väärin. Mutta eihän tupakoitsijan oikeuksia saa rajoittaa. Eikä siihen puututa, jos isännöitsijä itse polttaa.
Voi niitä raukkoja, jotka joutuvat asumaan ketjussa polttavan sotanorsun alakerrassa.
Luulin aina, että keskustelemalla ja asioista ystävällisesti huomauttamalla asiat ratkeaa. Luulin väärin.
Niinpä. Se on ymmärrettävää, että joskus saattaa vähän tömistellä, kun on kiire, mutta jos on tömistely on jatkuvaa, niin se on HÄIRIKÖINTIÄ.