Te jotka olette joskus olleet hyvin masentuneita! Oliko oikea päätös jatkaa?

Minun mieleni saa minut uupumaan ja epätoivon partaalle. En tiedä kuinka jaksaisin.
Joskus olen todella onnellinen ja itsevarma, tulevaisuus ei pelota ja minulla on unelmia ja tahtoa tavoitella niitä.
Sitten ykskaks voin todella huonosti.
En tunne todellakaan kuuluvani tänne, olen vihanen, että huonot vanhemmat edes pistivät minut alulle kun eivät voineet edes ottaa vastuuta kunnolla ja nyt joudun kokemaan näitä riittämättömyyden tunteita.
Masennusta, vihaa ja olen todella ankara itselleni. En vain kestä tätä. Nämä tunteet saavat minut ahdistumaan ja suunnittelemaan itsemurhaa.
Ja tunnen olevani yksinäinen ja ulkopuolinen.
En oikein pärjää ihmisten kanssa. Persoonani on niin estynyt etten pysty luomaan tai heittäytymään suhteisiin kunnolla.
En saa mitään aikaiseksi, en vain uskalla lähteä kotoa muualle kuin töihin.
Ja töissä ahdistaa ja olen ulkopuolinen.
En osaa oikein nauttia paitsi kun hypomanian kaltainen tila astuu mieleeni.
Mutta nautin kuitenkin usein yksinäisyydestä ja vapaudestani.
En jaksa edes selittää tunnemaailmaani kokonaan.
Se on niin ristiriitainen ja moniulotteinen.
Voin olla mitä vaan tai sitten en ole yhtään mitään ja kuulun mullan alle.

Epäillään samaan aikaan epävakaata persoonallisuushäiriötä sekä bipoa.
Lisäksi kilpirauhasen vajaatoiminta joka vaikuttaa myös mieleen ja jaksamiseen.

Olen vasta reilu parikymppinen ja aloittamassa terapian, joten minulla on jonkinlaista toivoa mutta vuosia en tätä jaksa. Jos ei mieleni muutu niin en vain jaksa.
Nyt vielä yritän mutta ajoittain tuntuu todella epätoivoiselta edes yrittää.