No rakkaat av-mammat, aiotteko antaa tänään Bumtsibumille uuden mahdollisuuden?
Viime la suurin osa palstailijoista haukkui kyseisen ohjelman. Annatteko vielä mahdollisuuden? Tänään mukana on monen palstalaisen suosikkimies eli iki-ihana Roope Salminen.
Kommentit (22)
Ei kiitos, siellä on Ellinoora ja Sanni.
Eka jakso oli hyvä.
Tänään siellä on inhokkini Sanni ja Roope, en katso.
Tykkäsin eka jaksosta joten katon toki tänäänkin.
Eka jakso oli kamala, en vielä tiedä, viitsinkö katsoa uudestaan. Järkyttävää ADHD-meininkiä ja Peten ego meinasi pulpahtaa ruudusta ulos.
Mie en kestä sitä Roope Salmelaista, eli jo ihan sen vuoksi ei kykene katsomaan. Putouskin meni tänä vuonna pikakelauksella, kun ko. herra ei vain osaa. Olen totaalisen väsynyt siihen, että suomalaisten viihdeohjelmien esiintyjät esittävät olevansa viihdeohjelmassa. Aina sitä silti toivoo uuden ohjelman kohdalla, että "tällä kerralla saletisti natsaa", mutta kun ei. Sitten taas palataan sinne ruotsinkielisten ohjelmien puolelle (vaikka tarvitsen tekstitykset, enkä silti tajua kaikkea) tai brittiläisten viihdehelmien pariin (tämä yleensä vaatii maksullista kanavapakettia).
Uudessa IMAGE-lehdessä on kuulemma Antti Holman kolumni/juttu juuri tästä aiheesta, ja ihan jo juttua lukematta voisin väittää olevani samaa mieltä. Esimerkiksi palstan ketju ensimmäisestä uudesta Bumtsibum-ketjusta summasi ajatukseni hyvin ja luultavasti noudattelee sitä Holman juttuakin. Pitänee käydä kirjastossa lukemassa, vaikka toki tiedän olevani oikeassa ilmankin. :)
En todellakaan. Onneksi telkusta tulee taas Nuori Morse.
Vierailija kirjoitti:

Täytyy käydä lukemassa Holman kolumni.
Kohta se alkaa, en malta odottaa. Toivottavasti on yhtä hyvä kuin avausjakso.
Mä en katsonut sitä ekaakaan versiota silloin vuosia sitten, joten en tunne tarvetta pilata iltaani tämän toisenkaan version parissa. Pöllölaakson ohjelmatarjonta ei ole kiinnostanut mua enää vuosiin.
En katso koska siellä on monta ei niin lempparia. Katson miljonääriä.
Ei kiitos. Tulkaa kertomaan, paraniko ohjelma.
Kiitti, kerta riitti ja tänään se on osallistujista päätellen vielä paskempi.
Eka jakso oli kyllä aivan p...stä,Kyllä vanha butsi bum oli miljoona kertaa parempi!!!!!!!!
Sääli pisteet laulajille, jotka oikeesti yritti olla mukana,pianistit ADHD kamaa,kamalaa sähellystä,ja se juontajakin on revitty väkisin pysty metsästä.PETE on kuuma!!! ja ensin kyllä vannoin etten katso enään ikinä, mutta nyt nimenomaan Roopen vuoksi aion katsoa,mielipiteitä on varmasti puolesta ja vastaan tästä ohjelmasta,mutta onneksi meillä kaikilla on oikeus omiin mielipiteisiimme!!! Roopelle Tsemppiä paljon,ei varmaan hänelläkään ole ollut niin helppoa, vaikka tuleekin kuuluisasta suvusta.Hyvä Roope!!
En, huonot artistit ja liian hössötystä oli eka jakso. Katson Nelosta.
Vierailija kirjoitti:
Kohta se alkaa, en malta odottaa. Toivottavasti on yhtä hyvä kuin avausjakso.
Sulla on omituinen maku. Toisaalta jos kerran tykkäsit tuosta ekasta jaksosta niin tämä on varmasti susta vielä parempi.
En, mulla on maikkari boikotissa ollut jo pitkään.
En aio. Mä olen jo vanha, 40v en jaksa katsoa teinareiden riehumista.
Tämän kerran vieraat on mulle ihan turhia.
Minä kyllä tykkäsin ekastakin jaksosta, varsinkin Pete Parkkonen oli ihan uskomattoman hyvä. En ymmärrä, miksi ohjelmaa haukuttiin siitä, että laulut arvattiin niin helposti, kun minultakin se sujui hyvin.