Muistatko miltä tuntui oppia lukemaan?

Täällä kaikki luulee että lukemaan oppiminen on joku saavutuskin. Hei suomessa osaa lukea 99,99% ihmisistä

Vierailija kirjoitti:

Äitini aina sanoo, että opin lukemaan saunanlauteilla :) En ymmärtänyt koulun alussa lukemisesta mitään ja äitini aina väittää, että en vain luottanut itseeni tms. Itse muistan vain sen, että yhtäkkiä (kai siellä saunassa sitten) tajusin sen kirjaimen ja äänteen yhteyden. Mielikuvani on, että sitä ei jotenkin ihan suoraan selitetty koulussa, että kirjainta vastaa äänne ja ne vaan laitetaan peräkkäin vasemmalta oikealta. Muistan sen tunteen, kun katsoin koulussa sanoja ja luulin, että sen jotenkin mystisesti vaan hoksaa, mikä sen sanan "salakoodi" on. En usko, että siinä oli kyse mistään itseluottamuksen puutteesta vaan siitä, että sitä systeemiä ei selitetty kaikessa yksinkertaisuudessaan. Tästä tulee mieleeni Keltikangas-Järvisen esimerkki jostain kirjasta. Lapsi oli hyvä matematiikassa, mutta opettaja oli sanonut, että päässälaskutehtäviä ei lasketa niin kuin yleensä lasketaan tms. Lapsi luuli, että niissä tehtävissä on jokin salainen viesti tms., mikä kertoo vastauksen, ja muut sen tajuavat, ja hän ei millään. Onneksi lopulta lapselle selvisi, että kyllä nekin laskut kuitenkin lasketaan :) Tällaista se on lasten (ja aikuisten) kanssa.

On tosi harmi, jos jää kuva että jokin asia on monimutkaisempaa kuin oikeasti on. Esim. mä oletan melkein aina kaiken olevan monimutkaisempaa kuin se on, ja vasta asiaa oppiessani tajuan sen "yksinkertaisuuden". Nyt vasta tajuan, että se lukemaan oppiminen niin helposti koulussa oli varmaan sen ansiota, että opettaja osasi selittää asiat niin hyvin ja selkeästi. Myös matematiikassa muistan oivalluksen tunteen lukujen ymmärtämisestä, mikä syntyi kun opettaja näytti sitä "kymmentaulua" (vai mikä sen nimi olikaan?). Jos opettaa olisi silloin ekalla luokalla ollut huonompi ja esittänyt asiat turhan kryptisesti, mulle olisi saattanut kehittyä paljon huonompi ensivaikutelma matikasta, oletus että se olisi omalle päälleni liikaa.

Muistan, olin isän ja äidin työpaikalla, toimistopöydän ääressä. Kukaan ei ehtinyt lukea mulle satukirjaa. Sitten huomasinkin että osaan lukea sitä itse, olin iloinen ja hämmästynyt. Viiden.

Muistan. Se nimenomaan tuntui, sillä opettelin lukemaan pistekirjoituksella. :)

Vierailija kirjoitti:

Täällä kaikki luulee että lukemaan oppiminen on joku saavutuskin. Hei suomessa osaa lukea 99,99% ihmisistä

Sehän siinä niin mahtavaa olikin, että tajusi miten yksinkertaisesta asiasta on kyse. Ennen kuin osasin lukea, oletin sen vaikeaksi ja sanojen muka satunnaisesti päätettyjen kirjainten erillistä mieleenpainamista vaativaksi. Lukemisen oivaltaminen oli minulle lapsena hieno asia.

Ei kai täällä kukaan enää ole "saavutuksestaan" ylpeä, minä ainakin vain ilolla muistelen sitä tunnetta, minkä lukemaan oppiessa koin silloin lapsena.

Hieno aloitus ap, kiva lukea näitä.

En muista sitä hetkeä, jolloin tajusin osaavani lukea suoraan mitä vain. Oppiminen tapahtui hitaasti, voisi sanoa kirjain kirjaimelta. Minä kyselin ja pappa vastasi, mikä mikin kirjain oli. Lisäksi äitini nuoremmat sisarukset opettivat huomaamattaan minulle kielen rytmin tavaamalla nimiä sekä muitakin sanoja. Olin himpun verran alle kuusivuotia, kun huomasin jouluaattona, että lahjakorin päällimmäisessä aika isossa paketissa oli oma nimeni. Siitä homma sujui vauhdilla, sillä vielä ennen 6-vuotispäivää luin sujuvasti. Oikeastaan lukemaan oppiminen oli pakon sanelema juttu, sillä aikuiset eivät aina ehtineet lukea minulle sarjakuvia lehdistä. Kun opin lukemaan, ei minua pidätellyt enää mikään eikä kukaan. Siitä asti olen ollut himolukija.

En, sillä opin sen niin aikaisin, etten muista niiltä ajoilta juuri mitään. Muistan vain sen jälkeisen ajan, kun joskus nelivuotiaana äitini teki minulle yhdyssanaharjoituksia eli paperin toiselle puolelle sanan alku ja toiselle loppu ja siitä yhdistämään. Ei muuten tekisi pahaa suurimmalle osalle suomalaisista. :D